Yksinhakijan kohdemaat ja palveluntarjoajat sekä adoptiolapsen ikä?
toinen adoptioneuvonta muutaman viikon päästä ja kaikki tuntuu vielä niin sekavalta. käsittääkseni interpedia ei tällä hetkellä ota vastaan yksinhakijoiden hakemuksia? Eli jäljelle jäävät pela ja helsin kaupunki... Mitkä todellisuudessa ovat maavaihtoehtoja tällä hetkellä yksinhakijoille ja minkä ikäisiä lapsia on mahdollisuus saada? itselläni ikää 29.
ja mielleläni kuulisin myös erityistarpeista? Voiko niitä kuinka tarkkaan rajata millaisen erityistarpeisen olisin valmis ottamaan? mitä nämä erityistarpeet käytännössä ovat?
ja jos ikätoiveeksi laitan alle 5-vuotias, kuinka todennäköiesti saan juuri muutaman kuukauden vajaa 5 vuotiaan vai voinko saada paljonkin nuoremman?
Kommentit (8)
En ole yksinhakija (vaan " kaksinhakija" ), mutta hakija kuitenkin, joten erityistarpeista jotain tiedän. Olen pohtinut samoja asioita kuin Taimi78 eli sitä, miksi juuri yksinhakijalle annetaan vanhempia/erityistarpeisia, koska kai kahdella vanhemmalla on enemmän resursseja selvitä erityistarpeista kuin yhdelle.
Toisaalta tässä matkan varrella olen kuitenkin huomannut, että monet fyysiset erityistarpeet ovat sellaisia, että ne pystyy hoitamaan tai niiden kanssa voi elää ihan täyttä ja onnellista elämää. Sana " eristyistarve" kuulostaa oikeastaan paljon rankemmalta kuin se oikeasti on. Erityistarpeet voivat olla esimerkiksi suu- ja kitalakihalkio, lievä sydänvika, kosmeettinen haitta (esim epämuodostunut korva), alentunut kuulo tai näkö jne. Usein (korjattua) erityistarvetta on vaikea ulkoapäin edes huomata. Ne " erityislapset" , joita olen tavannut, eivät ole minusta tuntuneet sen kummallisemmalta kuin ns. terveinä tulleet adoptiolapset. Ihania, suloisia ja valloittavia pakkauksia!!!
Voitte itse tehdän listan niistä eristystarpeista, joita olette valmiita hyväksymään.
Tuosta iästä sen verran, että jos laittaa toivomukseksi alle 5-vuotiaan lapsen, lapsi voi olla ihan minkä ikäinen tahansa nollan ja viiden välillä (HUOM: viisi vuotta ja 11 kuukatta oleva lapsi on vielä viisi vuotta!)
suvina:
Tuosta iästä sen verran, että jos laittaa toivomukseksi alle 5-vuotiaan lapsen, lapsi voi olla ihan minkä ikäinen tahansa nollan ja viiden välillä (HUOM: viisi vuotta ja 11 kuukatta oleva lapsi on vielä viisi vuotta!)
Jep, ja olen myös ymmärtänyt, että toisinaan lapsen ikää voi olla vaikea arvioida. Kuulemma joskus myös vähän vanhempi lapsi on (mahdollisesti tarkoituksella) arvioitu ikäistään nuoremmaksi, jotta adoptio tulisi todennäköisemmäksi. En usko, että nuo heitot voivat olla kovin suuria (tuskin kukaan kuusivuotiasta väittää kolmivuotiaaksi tms.), mutta että satavarma ei aina voi olla.
Veikkasinpa, että harvalla vanhemmaksi ryhtyminen ja/tai tietyn lapsen hyväksyminen on kuitenkaan lapsen iän suhteen muutamista kuukausista kiinni.
Erityistarpeiden kohdalla on fyysisten haasteiden kanssa ihan sinut. Jos kirurgin veitsellä saa ihmeitä aikaan, ei se silloin ole mikään mietittävä asia. (Itsekkään en ole ihan töäydellisenä tänne syntynyt.) Mutta henkisen puolen asiat ovat niitä, mitä miettii. Vaikka järki sanoo, että kaikkeen on varauduttava, niin jos erityistarve on erityisesti esim. käytökseen vaikuttava. Tämä kuulostaa niin pahalle kirjoitettuna... Kuitenkin tätä miettii. Olen työssäni paljon erilaisten lasten kanssa tekemisissä ja tiedän, mihin kykyni riittävät. Toisaalta biologinen lapsi voisi olla yhtä haasteellinen ja silti olisin yksin. Onneksi tämä prosessi kestää! On aikaa pohtia kaikenlaista. :)
Olet oikeassa, Taimi. Kyllä erityistarpeiselle lapselle olisi hyvä saada nuoret ja terveet isä ja äiti. Lähes kaikki hakijat haluaisivat kuitenkin terveen ja mahdollisimman pienen lapsen ja koska sellaisia lapsia on koko ajan vähemmän, heille voidaan valita suuresta joukosta hakijoita paras mahdollinen koti. Yleensä luovuttavat maat arvostavat nuoria ja terveitä pariskuntia, joten terveet vauvat annetaan heille.
Jos nuoret ja terveet hakijapariskunnat ovat valmiita ottamaan sn-lapsen, varmasti he sen saavat. Sitten ovat hakijat, jotka ovat jo iäkkäämpiä ja/tai heillä on itsellään sairauksia. He eivät ole hakijoiden listalla ihan etusijalla. Sen vuoksi heidän on oltava valmiita ottamaan vastaan tietysti oman ikänsäkin puolesta isompia lapsia, mutta ollakseen realisteja, myös jotain erityistarpeita, jotta odotus ei venyisi kovin pitkäksi.
Sitten tulevat yksinhakijat. Koska luovuttavat maat asettavat heille niin paljon rajoituksia, on heidän neuvonnassa varmaan tarkkaan pohdittava, mihin omat voimavarat riittävät ja onko heillä riittävän hyvä tukiverkosto, jolta saavat tarvittaessa apua. Usein ajatellaan, että isomman lapsen kanssa on aina enemmän vaikeuksia kuin pienenä tulleen. Oman kokemuksemme perusteella muutaman vuoden ikäisen lapsen adoptio voi sujua kuitenkin paljon odotuksia helpommin.
Iso kiitos, että olet jaksanut tällä palstalla valaa uskoa vanhemman ja erityistarpeisen lapsen adoptioon! Ihan pienelläkin rohkaisulla voi olla iso merkitys...
Me olemme nuoria, terveitä, jaksavia ja tulemme taloudellisesti suht kivasti toimeen; iso omakotitalo, tiivis ja toimiva sukulaisverkosto jne. Me olimme (olemme) kiinnostuneita vanhemman ja eritysitarpeisen lapsen adoptiosta, mutta tuen, rohkaisun ja kannustuksen sijasta olemme saaneet enemmän osaksemme kummastelua tyyliin " miksi ihmeessä, kun voitte saada terveen ja pienen vauvan???"
Kiitos kannustuksesta! Voimia ja sinnikkyyttä teille ja uskoa omien haaveidenne toteutumiseen! Olisipa teidänlaisianne enemmän!
Meillä on kolme adoptiolasta; kaikki tulleet maahan ns. vanhempina ja kahdella on erityistarpeita. Sitä tässä vaan haluan vakuuttaa, että a) ihmisen voimat riittävät *aika* moneen, kun motivaatio on kohdallaan, ja b) ainakin meidän kohdallamme ajan kuluminen on muuttanut asioita paljon parempaan suuntaan. Ensi syksynä meillä on kolme koululaista; asiat *ovat* järjestyneet, vaikka kolmisen vuotta sitten näytti vielä aika hankalalta.
Kovasti rohkaisen harkitsemaan vanhemman ja/tai erityistarpeisen lapsen adoptoimista. Apua *on* saatavana. Muhun voi olla yhteydessä, jos haluaa yksityiskohtaisempia kokemuksia (leena@iki.fi); nyt lomakaudella vastailen vielä vähän normaalia hitaammin :)
Olen melekin samassa tilanteessa. Netissä olen katsellut sivuja ja Pelankin vaihtoehdot yksinhakijalle tosi pienet. Itse olen vasta polun edessä ja tuntuu tosi hankalalle. Helsingin kaupungin kautta Etelä-Afrikka on lisänä mahdollisuutena. Se Interpedian (hetkellinen?) tauko yksinhakijoiden kohdalla latisti.
Olen itsekin 29-vuotias ja päädyin tähän tilanteeseen. Ennen (vähäisiäkin) tietoja asia tuntui hallittavammalta. Minua ihmetyttää se, että yksinhakijoille on vaihtoehtona erityistarpeiset lapset niin vahvasti. Millä resurssilla yksin hoitaa tulevia tilanteita? Eikö juuri niille lapsille kaksi vanhempaa olisi hyvän elämän tae? Itsellä omien voimien ja arjen pyörittäminen mietityttää. Haaveilen pienestä lapsesta, mutta ehkäpä se ei tule onnistumaan juuri em. asian takia. Odotan innolla infotilaisuutta, että pääsen kysymään asioita. Ja tätä juurikin.
Kuullaan! Luen mielenkiinnolla, mitä täällä vastaillaan.