Keskenmenon kokeneet, kuinka osaatte iloita uudesta raskaudesta?
Joulukuisen keskenmenon ja sitä seuranneen suuren surun jälkeen nyt näyttää siltä, että meille saattaisi tulla aivan toisenlainen joulu tänä vuonna :)
Raskaus on siis aivan alussa mutta en oikein osaa iloita siitä. Pikemminkin pelottaa, jännittää ja ahdistaa. Nyt kun menossa on vasta 6. viikko voi ihan kaikki vielä mennä pieleen :( keskenmenohan voi tulla 22 viikolle asti ja sattuuhan niitä kauheita vielä myöhemminkin. Sitten pelottaa että jos vauva ei olekaan terve... Ja mistä sitä tietää onko meitä tarkoitettukaan koskaan vanhemmiksi? Huokaus... Tällaisia asioita pyörii kokoajan päässä vaikka järki sanoo että turha se on etukäteen murehtia. Itse ei tässä vaiheessa kai asiaan voi vaikuttaa muuta kuin huolehtimalla itsestään...
Miten ihmeessä te saman kokeneet saitte kasattua ajatuksenne ja luotua iloisen ja onnellisen odotusajan? Jos olo on tällainen koko 40 viikkoa, on se mahdottoman raskas urakka kestää. Vai onko tämä nyt vain tätä alkuraskauden hormonimyllerrystä, huomaan kyllä että yhtenä hetkenä olen onneni kukkuloilla ja jo seuraavan itkettää...
Kommentit (11)
mutta kyllä meni kauan siinä pelonsekaisessa jännityksessä ja " onnellisen odotuksen" odotuksessa. mun eka raskaus päätty keskenmenneeseen keskenmenoon ja tätä seuraavaa tärppiä odoteltiin vielä yli vuosi sen jälkeen.
varmaan jonnekin rv 24 asti en uskaltanu luottaa, että oikeesti voisin tän vauvan saada. sit pikkuhiljaa aloin rauhottumaan ja vieläkin välillä yllätän itseni todistelemasta itselleni, että tää on todella totta eikä vaan joku pitkä uni joka kohta loppuu...
vauvan liikkeiden tunteminen päivittäin ja masun kasvun selkeä huomaaminen todensivat ja auttoivat luottamaan. nyt sit voin jo useamminkin todeta olevani onnellinen odottaja :)
kaikkea hyvää ja edes hiljaista onnea sinne pelon sekaan!
Tiina ja vauvanen rv 33
Mulla kaks lasta ja kaks keskenmenoa. Nyt rv 13 enkä kyllä tippaakaan osaa iloita. Olen varma, että vauva kuolee. Välillä mietin, että miksei se voinut mennä heti alussa kesken kun kuitenkin menee, ei tarvisi taas mennä kaavintaan... Töissä pitää piilotella mahaa (joka jo kasvaa ja näkyy), ettei tarvisi sitten olla säälin kohteena kun menee kesken. Hiukan masentaa tämä ja itku on herkässä. Oikeesti aivan turha miettiä mitä käy, pitäisi iloita siitä että nyt on raskaana, voihan se olla, että kaikki menee hyvin, mutta kun en osaa iloita... No, ehkä ajan kuluessa sitä voi alkaa luottaa, että kaikki sujuu.
Voimia sinulle ja toivotaan, että kaikki menee hyvin!
Keskenmeno oli ainakin mulle tosi kova pala. Vaikka raskaus meni kesken alkumetreillä ja on jo saatu aikaiseksi yksi eläväkin lapsi, niin silti en osaa iloita tästä kolmannesta raskaudesta - ainakaan vielä.
Jotenkin on ihan sairasta kuinka joka kerta vessaan mennessä pitää tarkistaa tuleeko verta ja sitten mietin päivittäin, että onko vielä samanlaiset raskaustuntemukset vai puuttuuko jokin oire jne. Eikä vielä ole varmuutta onko tuolla jotain elämää kun kuitenkin eka ultra on vielä edessäpäin.
Olisihan se ihanaa kun voisi " sinisilmäisenä" toitottaa koko maailmalle heti kahdesta viivasta " meille tulee vauva" ! Sitten alkaisi hypistelemään vauvanvaatteita kaupoissa ja uuden tulokkaan huone olisi valmiina ennen np-ultraa. Näitäkin on nähty..
Mutta, mutta yritetään ajaa peikot pois ja iloita omasta ja toisten puolesta!
Itselläni on ollut 2 keskenmenoa ja kolmas kerta näyttäisi ainakin toistaiseksi hyvälle! :) Kaikki kenellä keskenmeno on ollut, tietävät että se on kova pala purtavaksi. Itse tsemppasin mielessäni että tällä kertaa minulla on onni matkassa ja kun vierelläni on maailman paras mies, selviän mistä vain. En tiedä miten siinä onnistuin, mutta olen kyllä iloinnut raskaudestani aika alusta lähtien. Toki pieni pelko on ollut taustalla koko ajan.. Alkuraskaudessa rv 7-16 kärsin vuodoista ja välillä olin varma ettei tästäkään mitään tule. Nyt on sitten huone todellakin vauvalle valmiina ja vaatteet pyykätty, häntä vain odotellaan tulevaksi. Toivon mukaan löydät ilon odotuksestasi ja kaikki menee hyvin! Peukutuksia & tsemppiä! :)
Mammis + Tiitiäinen 39+6
Takana myös kaksi keskenmenoa, joista toinen keskeytynyt ja huomattiin vasta myöhemmin. Nyt vuoden yrityksen ja hoitojen jälkeen taas onnellinen tärppi, mutta pelko vaanii koko ajan taka-alalla. Käytännössä pelko ja ilo vaihtelevat päivittäin ja jopa tunneittain. Kun olen pahoivoiva, olen iloinen. Eikö ole hassua? Mutta pahoivointi on niin selvä merkki raskaudesta. Myös ultrien ja muiden varmistusten jälkeen olen taas aina hetken iloinen ja hyväntuulinen kunnes vanha pelko alkaa nostaa päätään. Eli aika vuoristoradalla ollaan. Mahan selkeä kasvu alkaa varmaankin kohta helpottaa tilannetta. Olen myös maksanut ekstraa ihan oman mielenrauhani tähden - käynyt siis ylimääräisissä ultrissa. Tunnistan itseni hyvin muiden vastaajien kirjoituksista, joten aika samankaltaisia nämä tuntemukset ovat. Loppujen lopuksi pitää kuitenkin yrittää suhtautua rationaalisesti: keskenmenot ovat yleisiä ja niiden jälkeen suurin osa onnistuu raskaudessa. Toistuvia keskenmenoja eli 3 ja sen yli on vain 1 %:lla. Aika pieni prosentti, eikös vaan ja rajansa sillä paljon yhden ihmisen kestettäväksi laitetaan. Erilaisten rentoutumistekniikoiden on myös sanottu vähentävän stressiä odotusvaiheessa.
Minulla on kaksi keskenmenoa takana (viime vuonna). Ensimmäisen ikävän kokemuksen jälkeen suhtauduin toiseen raskauteeni alusta alkaen hyvin negatiivisesti ja välinpitämättömästi. Ajattelin, että tämäkin menee pieleen ja tyhjennys on taas edessä. Ja niin siinä sitten kävikin. Tästä toisesta keskenmenosta oli huomattavasti vaikeampi toipua kuin ensimmäisestä. Nyt olen taas raskaana, 7+3, ja mieleni on hyvin luottavainen ja iloinen. Tunnustelen ja tarkkailen tuntemuksiani kuitenkin todella tarkasti. Välillä on mieleeni nousee pelkotiloja, jotka menevät onneksi nopeasti ohi, sillä jostain syystä uskon nyt kaiken menevän hyvin. Eka ultra on kahden viikon päästä, sinne meneminen kyllä pelottaa.
Superisti onnea raskaudellesi!
Toki olen onnellinen että olen yleensä ottaen raskaana. Mutta ehkä osaan iloita siitä vasta kun terve lapsi on nostettu syliini. Neljäs raskaus on nyt menossa. Ennestään 2kuollutta ja 1eloonjäänyt. Tässä järjestyksessä. Ja en oikein osannut odottaa kolmannen selviytyvän loppuun saakka(40viikolle), enkä uskaltanut iloita hänestä turhan takia etukäteen, ennenkuin olin saanut hänet syliini. Näin näyttää menevän tässäkin raskaudessa. Ehkä olen aavistuksen verran positiivisempi tässä odotuksessa kun tiedän että minulle on mahdollista saada elävä vauva, kun on nyt ennestään 1lapsi.
on täälläkin. Minulla yksi keskenmeno viime syksynä. Tässä raskaudessa en uskaltanut juurikaan iloita tai varsinkaan suunnitella mitään tulevaa ennen kuin aloin tuntea liikkeitä masusta joskus viikolla 20. Nyt sitten pikkuhiljaa uskaltaa toivoa kaiken onnistuvan tällä kertaa, mutta silti, jos jonain päivänä vauva on hiljaisemmalla päällä eikä potki niin usein, heti tulee olo, että pitääkö nyt soittaa sairaalaan. Vielä olisi yli kolme kuukautta odotusta jäljellä, joten saa nähdä kuinka tunteet heittelee vielä.
Onnea odotukseen ja aurinkoista mieltä kaikille keskenmenon kokeneille!
Laureta rv23+6
on takana 2 keskenmenoa (rv 19 ja 12) ja synnytys josta täysin terve vauva keskenmenojen jälkeen pelko on aina alitajunnassa mutta jotenkin joku sanoo pään sisällä että kyllä nyt onnistuu ja se helpottaa olotilaa mutta vuoristorataahan se on.Synnytyksen jälkeen mulla on ollut 2 keskenmenoa(rv 12 ja 7) ja nyt onnellisesti odottamassa toista viikoilla 32.meillä ainakin miehestä huomaa että kuinka paljon pelko on taustalla vasta nyt on mieskin alkanut iloita ja puhua vauvasta. Mutta jaksamisia kaikille keskenmenon kokeneille ,kyllä se aurinko paistaa risukasaankin ainakin sillon tällön.
HeidiS23 rv 32+4
Minulla kaksi tervettä lasta ja nyt sitten viime vuonna syys ja joulukuussakeskenmenot. Ne ovat olleet todella rankkoja kokemuksia ja kun vielä haaveilemme vaavista niin pelottaa yrittää, toivoa ja voi kuinka samankaltaisia ajatuskiemuroita olen käynyt läpi ja näin hyvä nähdä, että niinhän te muutkin...
Minäkin uskallan kuitenkin vieä yrittää, mutta uskon sen olevan aika pitkä matka jos vielä lapsen pystyn kasvamaan saamaan sisälläni...
Itseni tuntien...
Toivon kaikille muillekkin onnea ja paljon toivottuja vauvoja tähän maailmaan!
Tosin minä taidankin olla oikein poikkeuksellisen pessimistinen ihminen ;) ! Kyllä kai se pelko normaalisti jossain vaiheessa raskautta hälvenee.
Minulla oli kaksi keskenmenoa, joissa sikiö vaan kuoli kohtuun (ennestään kaksi tervettä lasta) rv 12+5 ja 14+5. Syyksi arveltiin tukostaipumusta, joka minulla todettiin ja lääkkeeksi tähän kolmanteen yritykseen sain hepariinipistokset.
Siitä huolimatta pelko oli läsnä ihan joka hetki koko raskauden ajan. Minä kun en voinut edes ajatella niin, että no kun rv 12 on täynnä, niin sittenhän keskenmenoriski on pienempi jne..
Vaikka lopulta laitoin kaiken tietysti vauvaa varten valmiiksi, oli kuitenkin aina mielessä se masentava ajatus, ettei tästä kuitenkaan mitään tule jne. Että viimeistään synnytyksessä jokin menee hirveästi pieleen. Äsken muuten juuri huomasin, etten koko raskausaikana uskaltanut edes käydä lukemassa noita keskenmeno-palstan juttuja, ettei vaan jotain tapahtuisi..
Nyt tuo hirveän kaamean piinaava raskaus on onneksi takana. Vasta nyt, vähä vähältä, joka päivä pikkasen paremmin ja paremmin tajuan, että nyt se on onnellisesti ohi ja ennenkaikkea: ELÄVÄ VAUVA SYLISSÄ. Olen myös huomannut, että tämän vauvan synnytyskin oli jotenkin ihan eri tavalla liikuttava kuin aiemmat. Itkin suuresta helpotuksesta ja liikutuksesta, kun vauva oli juuri putkahtanut maailmaan. Ja tästä vauvasta osaan totisesti olla kiitollinen.
Onnea sinulle hirmuisesti tähän raskauteen! Ja myös niitä ihania onnen hetkiä mahdollisista peloista huolimatta!
mami ja pojuli 1kk