ENSIKOT vuoden viimeiseen viikkoon
Kommentit (15)
Omaan napaan ei kuulu mitään uutta. Masu on entisellään ja olo on hyvä, mitä parhain. =) Joulusta on toivuttu ja kinkkuakin tuli syötyä. Nyt kyllä saa jo tältä vuodelta riittää. Mitähän tekisi uutenavuotena...?? Todennäköisesti olen kotona vanhempien luona. Ei oikein huvita, kun kultsi on ulkomailla. Onneksi se sitten sunnuntaina tulee kotiin. =)
Huomenna olisi kauan ja hartaasti odotettu neuvola.! Heti aamusta. Mutta ajatus että pitää lähteä 20 asteen pakkaseen kävelemään ei oikein houkuttele. =( Ei ole nyt enää autoa, kun entinen mies otti sen. Senkin hankinta on edessä. Ihana kun huomenna pääsee kuulemaan sydänäänet, se aina pelastaa päivän.
Ajatella kun olisi sellainen mahdollisuus että voisi käydä aina silloin kun tuntuu siltä niin kuuntelemassa sydänääniä. Kun näitä ajatuksia että kaikki ei ole hyvin, tulee tässä vaiheessa aika usein. Hullu ajatus, mutta kuitenkin olisi hyvä jos vois. Tuntuu että aina välit kun on neuvola, niin se on sellaista kidutusta.
Tunteeko kuinka moni vielä liikkeitä.?? Nyt elellään sellaista aikaa että voisi jo alkaa tuntua.
Heidi 17+0 ( kyllä se siitä vaan kasvaa viikko viikolta... =) )
Hei :) Joulusta on selvitty. Ei muuten maistuneet jouluruuat ihan niin hyvin kuin yleensä (ja kun ne yleensäkin alkaa viimeistään kolmantena päivänä tökkiä). Tuntui, että maha jämähti ihan täydeksi heti alkuunsa ja sitten saikin koko loppuaterian kärsiä ja miettiä, että tuleekohan nämä loput ylös ihan samantien. Täällä mennään jo 9. viikolla (vai mennäänkö..? Olen sekaisin), ja kai tämä vähäinenkin pahoinvointi on kohta menossa ohi.
Tulikos joulupukilta vauvalahjoja? Mun mies oli oikein mässäillyt vauvahankkeella jouluostoksilla, ja lahjaksi tuli jo seksyt mamma-alkkarit, imetysliivit, äitiyspusero, vauvakirja ym. :)
Perheille ja mun mummolle kerrottiin jouluna tulevasta vauvasta. Oma äitini arvatenkin meni ihan hysteeriseksi :) Seuraavana aamuna oli aamiaispöydässä juhla-astiat ja niiden vieressä nätisti viikattuna minun tai siskoni pikkuruinen potkupuku ja mekko.
Neuvolassa on käyty. Tänä aamuna oli aikaisin neuvola. Kaikki oli hyvin. Oma paino oli neljässä viikossa pompannut 3kg, 600g per viikko. No pannaan joulun piikkiin osa. heh... Ihana oli kuulla oman nyytin sydänäänet, oli niin tehakkaat. Hyvin jumputti. Syke oli 142. Ihana oli kun menin, niin oma hoitaja mikä on normaalisti, oli lomalla. Sijaisena oli hoitaja, joka on ollut minun kouluterveydenhoitaja ala ja yläasteella. Oli ihana nähdä tällaisissa merkeissä. Sain niin hyvän olon heti aamusta, kun neuvolassa kaikki on niin kohtelijaita. =) Toivottavasti muillakin on sama-asia..??
Vielä pitäisi töissä jaksaa pari tuntia.
Heidi 18+1
Vauvalahjoja saatiin muutama jouluna. Tuttipullo, tutti, pururengas ja ihana enkelihelistin ja sitten isoimpana saatiin lahjakortti vauvatalo johannaan. Se oli kyllä ihan loistava lahja!
Mulla on neuvola vasta ensi viikolla. Tuntuu että edellisestä on kamalan pitkä aika kun oli joulukuun 2. päivä. Tänään tosin jo jouduin soittelemaan neuvolaan kun eilen illalla meinasi tulla ensiapureissu. Tai siis ensiavun ohjeiden mukaan olisi sinne jo pitänyt mennä, mutta jäin kotiin nukkumaan... Soittelin sinne nimittäin illalla kun oli toista iltaa rytmihäiriöitä. Sydän ottaa ihan ihmeellisiä pyrähdyksiä. Olisivat ottaneet ensiapuun sydänfilmille kun ei mennyt ohi, mutta helpotti sen verran kuitenkin etten sinne lähtenyt puolilta öin makoilemaan. Neuvolasta sitten ohjattiin syömään magnesiumia jos siitä olisi apua. Toisilla kuitenkin kuulemma raskaudenaikaisiin rytmihäiriöihin auttaa vaan synnytys... tosi lohduttavaa.
Olo on kuitenkin ihan hyvä ja mieli rauhallinen kun tiedän, että vauvalla on kaikki hyvin kun liikkuu ihan normaalisti... mitä nyt äidin sydän vähän käy ylikierroksilla... :)
[color=red]pikku-milli & paco 22+5[/color]
Joulu on sitten takana ja anopille kerrottu uutiset vähän liian aikaisessa vaiheessa, kun en voinut koko joulua välttää alkoholitarjoilua ilman kunnon syytä... Uutinen otettiin ilolla vastaan, mutta samalla alkoi uskomaton varoittelu kuten " miten uskalsit tänään käydä hiihtämässä" ja " ei saa mennä saunasta ulos lumihankeen kävelemään" . Haloo! Viikkoja takana vasta 6, eiköhän tässä voi vielä normaalia elämää elää!
Paitsi että väsymys on sanoinkuvaamaton aamulla ja iltapäivällä. Töistä ei tahdo tulla mitään. Siihen kun vielä lisätään paha olo, niin mieli on välillä todella maassa ja sitä vain ajattelee, että miten ikinä jaksaa kun olo varmaakin vielä pahenee. Onko muita kohtalotovereita?
Joku kyseli lahjoista: ei mitää vauva-aiheista tietenkään vielä tässä alkuvaiheessa.
Uutena vuotena luvassa bileet, joiden takia luultavasti paljastun tarkkasilmäiselle kaverilleni...
Täällä myös väsymys aikamoinen, mutta mulla se alkaa vasta iltapäivällä. Aamut ja päivä menee ihan mukavasti mitä nyt välillä haukottelen oikein makosasti.
Iltasin mullakin tuo yökkiolo ja tosiaan välillä käy mielessä että toivottavasti ei enää kovasti pahene.
Näyttää vähän siltä että nuo oireet yltyy vaan kun viikot lisääntyy. Mutta tsemppiä vaan, eiköhän me kestetä kunhan masussa vaan kaikki on hyvin.
Niki 6+3
Menen nykyään nukkumaan ysiltä ja nukun kymmenen tuntia ja siitä huolimatta olen aivan poikki. Aamupäivällä jo ajattelin, että onko pakko jäädä saikulle, kun olo oli aivan uskomaton. Sitten olo onneksi jotenkin parani iltapäiväksi. Toivotavasti ensi viikolla ultrassa kaikki on hyvin, jotta jaksaisi paremmin tämän olotilan kanssa.
Missä Quiero ja muut kumppanit piileskelee? Oletteko siirtyneet elohiirien puolelle?
Minä olen ollut viime aikoina " liian kiireinen" eli laiska kirjoittelemaan. Lukemassa olen kyllä käynyt muiden kuulumisia.
Omassa navassa kaikki tuntuu olevan hyvin. Viime viikon aikana maha on ruvennut kasvamaan. Sillain että itse sen hyvin tiedostaa mutta muilta on vielä piilossa. Viime viikolla käytiin neuvolassa ja kaikki oli hyvin. Ilmeisesti sydänääniä kuunneltiin päiväunien aikaan. Lukemaksi tuli 142 kun aiemmin on ollut vilkkaampi. Maanantaina olisi rakenneultra, jolloin saa toivottavasti jälleen kerran huokaista helpotuksesta.
Uutta vuotta toivottelen kaikille. Toivottavasti saamme kaikki vuonna 2006 aikaan pieniä ihmeitä!
Dolosa ja sintti puolen tunnin päästä rv 19
Hyviä ultrakuulumisia!
Siellä se pikkuinen köllötteli ihan oikeassa paikassa, oli hienosti jopa 7,7mm pitkä ;) Lääkäri vähän ihmetteli, kun me käytiin ultrassa noin aikasessa vaiheessa, mutta mulla alkaa ens viikolla työt enkä sitten pääsisi enää kovin helpolla tarkistamaan tilannetta. No, tämä " riski" kannatti, ja siellä näkyi jo pikkuisen sykekin! Eli kaikki hyvin ja koko vastaa viikkoja. On tää kyllä ihmeellistä! Nyt on pakko taas mennä päiväunille, kun tulikin jo rehkittyä ihan tarpeeksi tuolla ultrareissulla :)
-Q- ja -q- 6+4
[color=blue] Joulu tosiaan meni, meidän vauveli sai lahjaksi ihanan pienen Marimekon raitapaidan! Todella söpö! meillä oli myös jouluna pitkästä aikaa pikkuihmisiä mukana, siskon vajaa 4kk tyttö oli viettämässä ekaa jouluaan. Ja sai tosi paljon lahjoja. Meidän veli oli neulonut siskontytölleen ihanan pipon, missä oli sellanen " irokeesi" ! Siis ihan huippu! Sitä kyllä ihasteltiin.
Mulla oli tänään neuvola, kaikki muuten ok, mutta hemoglobiini on 105... eli lisää rautaa naamaan. Toivottavasti saan sen nousemaan. Neuvolan täti sanoi, että ei ihme että mua väsyttää ja hengitystä ahdistaa, saattaa johtua juuri tuosta alhaisesta hempasta. Niin, ja vauva on raivotarjonnassa, eli nätisti on oikeassa asennossa pää alaspäin.
Mulla onkin enää maanantaina 21 työpäivää jäljellä, sitten jään äitiysvapaalle! Kyllä on aika mennyt nopsaan. [/color]
NapNap rv30+2
Olen tässä koko päivän odotellut uutisia... joten tulen nyt " teidän" pinoon häiritsemään, kun sinä tulit " meidän" pinoon =)
Kuule kävin itsekin noilla viikoilla... mulla ei kone antanut edes viikkoa kun oli vasta 5 mm pläntti näytöllä... mutta syke näky... nyt taitaa olla pikkuisen eri kokoa???!
Huitsia... joku huhtikuisista oli saanut jo vauvan! reilu 700 g ja 33 cm. En kyllä haluaisi ihan vielä lähteä synnyttämään. Mutt pääasia, että pikkuinen oli voinut hyvin! Tässä sitä näkee, että ns. voiton puolella ollaan.
Mutta ei nyt siitä enempää!
Paljon onnea pikku q:n sykkeestä!
T: Siriin ja pläntti ;) rv 26+1
quierolle onnittelut ihanista ultrakuulumisista! =) (meniköhän se nimimerkki oikein...)
Mulla ei omaan napaan oikein mitään uutta. Vauva potkii kovasti ja rytmihäiriöitäkään ei ole nyt ollut itsellä.
Tänään käytiin viemässä vakuutusyhtiöön paperit syntymättömän lapsen vakuutusta varten. Nyt vaan päätöstä odotellaan tosin eipä siinä mitään estettä pitäisi olla.
Äsken olin ihastelemassa taas kertaalleen vanhemmillani isoveljen pikku prinsessaa kun oli mummulla ja vaarilla hoidossa. :) On se vaan niin ihana... Hurjaa tosiaan kun oli ensimmäinen huhtikuinen jo syntynyt ja meilläkin la on huhtikuun puolella. =O Mä en kyllä pacoa päästä ulos ennen maaliskuun loppua... sitten kun mies on kotiutunut lapista maaliskuussa niin saa aikaisintaan tulla, mutta mielellään ei vielä ihan silloin kuitenkaan. Ihan niinku se musta olis kiinni koska se syntyy =D
Meillekin tuli nyt uuden vuoden suunnitelmia kun saatiin kutsu miehen veljelle. Muuten oltaisiin oltu varmaan kotona. Mies pääsee ampumaan poikien kanssa raketteja ja ottamaan olusta... ja mullekin on seuraa kun siellä ainakin miehen veljen vaimo myös on raskaana. :)
[color=red]pikku-milli & paco 23+0[/color]
Minäki kömmin tänne pitkästä aikaa..en oo jaksanu ees koneella käydä kun väsymys ja kuvotus on meikäläisellä voimissaan. Muutamana aamuna oon oksentanu, muuten paha olo painaa päälle ihan vuorokauden ajasta/ syömisistä riippumatta. Jouluna ei mikään maistunu, mutta jotain hyvääki tässä on: suklaata ei tee tippaakaan mieli ja hedelmiin on ihan hillitön himo:) hyvä,hyvä;) Maha on turvonnu ihan palloks johtuen varmaan tosta hedelmien ahmimisesta..
Ihanaa että teillä on kaikki hyvin Q..lueskelin tuolla kuumeilijoiden puolelta että monet muutkin hiljattain plussanneet ensikot on käyny jo ultrassa, munki pitäis ens viikolla alkaa jo soittelemaan neuvolan suuntaan, jännittää:)
Mukavaa uuttavuotta kaikille!!!
Queen rv 7+5
Hei,
olen taustapalstailijana seuraillut ja huomaisin, että teillä kävi todella onnekkaasti inssissä, kun heti onnisti. Minulla meni ohi, että mikä teillä oli syynä. Oliko miehellä mahdollisesti huonot siittiöt tai tms.? Kiinnostaa ja olisin kiitollinen vastuksestasi
Mitenkäs on ensikoiden joulut mennyt? Meillä oli oikein ihana ja rauhallinen joulu... ja niiin vauvantuoksuinen =D Mun vanhemmilla joulua viettämässä oli nimittäin myös isoveljeni perhe pienen vähän vajaa kaksikuukautisen tyttärensä kanssa. Heille myös ensimmäinen ja vanhempiemme ensimmäinen lapsenlapsi. Ajatelkaa, että ensi jouluna meilläkin on sitten jo omat pienet nyytit kainalossa.
Kovin oltiin oltu kilttejä kun pukki niin kovasti muisti... toukojen pinossa jo ehdin hehkuttaa kun pukki toi meille kuivausrummun. Tänään saatiin se sitten kotiin ja käyttöön. Ihana lahja kyllä oli, vaikka tosin tiedettiin hyvissä ajoin ennen joulua jo. Ja kun se on niin kätevä kun ei tarvi mitään vesipisteitä kun meidän kaksion vessaan se ei kyllä olisi mahtunut niin ihan hyvin sitten voi olla tuolla olkkarin puolella.
Omaan napaan ei mitään uutta. Pikkumies oli joulun oikein villinä. Potkuja sateli tasaiseen tahtiin. Joulusaunassa taisi kyllä vähän hermostua kun vihdoin... =D Jouluaattoiltanakin nukkumaanmennessä piti oikein pysähtyä katselemaan kun vatsanahka kupruili potkujen tahtiin. On se vaan niin ihanan näköistä
Mitenkäs muiden ensikoiden voinnit? Onko joulusta toivuttu?
[color=red]pikku-milli & paco 22+4[/color]