Vauva-lehden nettijatkot: Vauvakin voi olla vegaani
Itse olen lakto-ovo-vege, lapsi oli n. 1v 3kk asti myös vegetaristi lukuunottamatta kananmunaa josta oireita. Nyt syö myös isän laittamaa sekaruokaa silloin tällöin. Pyysin neuvolasta lähetteen ravitsemusterapeutille kun lapsi oli n. 8 kk (oli 6 kk asti täysimetyksellä), sieltä sai paljon tietoa ja vinkkejä.
Alkoi 11 kk ikäisenä syödä normaalia kotiruokaa, tein sitä mitä itse teki mieli syödä (ilman suolaa tietenkin). Alkuvaiheessa kirjasta "Herkullista kotiruokaa lapselle" löytyi joitakin reseptejä, sitten kun oppi jo vaatimaan maukkaampaa ruokaa ei enää uponnut ;) Tuija Ruuskan Aurinkomaa-kirjassa hyviä reseptejä, enimmäkseen sovellan netin sekaruokareseptejä käyttämällä jauhelihan sijaan soijarouhetta. Netistä löytyy kasvisruokailijoille aika paljon omia reseptisivuja, sieltä kannattaa tsekata. Tärkeintä kuitenkin mielestäni käydä ravitsemusterapeutilla jotta saa välttämättömän tiedon, neuvolan lähetteellä ei maksa mitään.
Kommentit (11)
Minusta on hyvä, että lapset oppivat syömään kuten vanhempansakin. Itse olen sen verran huono ruoanlaittaja, ettei esikoispojan kanssa ihan onnistunut. (tofu oli joskus hänenkin herkkunsa, mutta nykyisin syö myös kanaa, kalaa meillä on aina annettukin). Tyttöjen kanssa paremmin on onnistunut. Linssit keitetään, punaisia vähän aikaa, tummia noin puoli tuntia. Minä ensin siilasin siivilän läpi mössön, jota syötin. Myöhemminhän sitä voi maustaa luomusoijakastikkeella, meillä on ainakin sellainen, johon ei ole lisätty suolaa. Tofua keitä hetki ja sen voi antaa paloina, jos lapsi syö jo paloja tai raasta se muun ruoan joukkoon. Kolmannen kanssa olen ollut laiska ja vaan raastanut hedelmäsoseen joukkoon, mutta tyttö syö kyllä paloinakin jo. Linssejä 7 kk iästä, tofua 8kk iästä. Myös tuoreita pakasteherneitä voi antaa. Papuja heti 1 vuoden iästä. Nämä joskus saamiani ohjeita. Meillä tykkää. Kannattaa siis pian totuttaa, sillä 2-vuotias ei välttämättä halua enää kokeillakaan. Ei ole sitä paljon puhuttua liikalihavuutta, vaan pirteitä ja virkeitä lapsia meillä.
Ihan älytöntä toimintaa.. vegaani vauva - no huh huh!! Eikös se ole jokaisen ihmisen oma asia päättää ruokavailostaan kun on siihen kykenevä! Kyllä mun mielestä lapsen tulee saada oppia kaikkea syömään, myös lihaa joka on erityisen tärkeää lihasten ja aivojen kehityksen kannalta! Mielestäni on todella itsekästä evätä lapselta ihmisen perusravintoaine kautta aikojen, liha! Syökööt jokainen aikuisena mitä haluaa, lasten on saatava syödä monipuolisesti jotta kehittyvät normaalisti ja on sitten myöhemmin vara valita jos haluaa jotain poissulkea!
Tähän edelliseen täytyy kyllä kommentoida, että kasvissyöjät syövät kyllä näin yleensä ottaen paljon monipuolisempaa ruokaa kuin tavis-lihansyöjät. Ihmisen perusravintoa on kautta aikojen olleet myös erilaiset kasvikset ja yrtit, pavut, palkokasvit, pähkinät, linssit ja siemenet, joita valitettavan vähän nykypäivänä hyödynnetään tässä jauhelihansyöjä sukupolvessa, jossa kalojakaan ei enää osata itse perata.
Yllä mainitut kasviperäiset ruoka aineet ovat myös erittäin ravitsevia ja täysipainoista ruokaa eikä niitä monipuolisesti käyttävistä ihmisistä kasva mitään älykääpiöitä vaan paremminkin varmemmin perusterveitä aikuisia kuin liharuokavaliolla olevista ja etenkin he oppivat syömään yleensä ottaen paljon monipuolisemmin kuin lihaa syövät! Kasvisruokavalio kun on paljon muutakin kuin pelkän salaatin tai porkkanan puputtamista toisin kuin usein ennakkoluuloisesti oletetaan. Lihaperäisistä ruoista ja -ruoka-aineista taas saadaan herkästi liikaa kovia rasvoja, joiden runsas käyttö altistaa erilaisille sairauksille liikalihavuudesta verisuonitauteihin. Lisäksi lihalla "korvataan" ruokavaliosta kasviksia ja saadaan liian vähän c vitamiinia, joka aiheuttaa yleensä vähintäänkin väsymystä ja haittaa muiden vitamiinien ja hivenaineiden imeytymistä.
Ja mitä tuohon itse valitsemiseen tulee, niin lähtökohtahan on, että vauva ei tosiaan voi eikä osaa itse päättää mitä syö, vaan syö sitä mitä hälle tarjotaan. Miksikäs sinä (olettaen että sinulla on lapsi/lapsia) olet sitten päättänyt vasten vauvan omaa tahtoa opettaa lapsesi liharuokavaliolle etkä aivan varmasti ole tarjonnut hänelle yhtä monipuolista kasviperäisten ainesten valikoimaa kuin vegaanit osaavat tarjota? Eikö pitäisi antaa kaikkea ruokaa tasapuolisesti eikä päättää lapsen puolesta liharuokavaliota ekologisemman ja eettisemmän kasvisruoan sijaan??? Voisihan ne kasviksetkin myöhemmin sulkea vaikka kokonaan pois ruokavaliosta, jos siltä tuntuu.
Toukokuun Vauvassa tiukan linjan vegaaniäiti kertoo perheensä ruokavaliosta. Mitä mieltä sinä olet vauvan vegaaniruokavaliosta? Keskustele!
Haluaisin lisätietoa aiheesta. Itse olen kasvissyöjä, 10kk vanha lapseni vielä toistaiseksi sekasyöjä. Voisiko joku laittaa vaikka hyviä linkkejä vauvan kasvisruokavaliosta? Miten esim. linssejä tai soijarouhetta kannattaisi käyttää vauvan ruuan valmistuksessa? Vinkkejä kaivataan!
Kiitos kaikista asiallisista vastauksista! Yhteen ahdasmieliseen vastaukseen en jaksa edes sen kummemmin kommentoida... :)
Olen tähän mennessä pyrkinyt syöttämään lapselleni luomulihaa ja -kalkkunaa, sellaisia mitä nyt valmisruuista löytyy. Monipuolisuuden vuoksi joudun välillä ostamaan "ei luomuakin". Kasvisruuat teen lapselle itse. En ole vegaani, ennemminkin lakto-ovo-pesco-vegetaristi (kiva sanahirviö) :) , enkä tulevaisuudessa aio kieltää lapseltani lihatuotteitakaan. Niitä saa syödä esim. mummolassa. Pääasia on, että lapseni oppii syömään samaa ruokaa kuin minä, makuihinhan hän on tottunut jo maidon kautta. Ja toinen pääasia on, että kaikki tärkeät aineet tulevat saaduksi. Ja jos hän nyt vanhempana osoittautuu suureksi vaikkapa kinkun ystäväksi, tulen sitä joskus hänelle ostamaan (luomuna tietty! :D )
Itse en ole vegaani, eikä vauvanikaan tule olemaan, mutta lakto-ovo-vegetariseja kyllä. Tosin ajattelin vauvalle antaa myös kalaa. Lapseni saa toki isompana valita oman ruokavalionsa, mutta en ymmärrä miksi lihansyönnin pitää olla automaattisesti se oletuslähtökohta.
Itse en koe tarvetta sulkea kaikkia eläinkunnan tuotteita pois. Meillä ollaan kuitenkin "vegaanimyönteisiä", eli käytetään paljon mm. kauramaitoa,
soijatuotteita.
Tosiasiahan on, että ihminen ei tarvitse LIHAA vaan RAVINTOAINEITA. Ja noita ravintoaineita saa monesta muustakin terveellisemmästä vaihtoehdosta kuin lihasta, esim soijassa on enemmän proteiinia/100g kuin lihassa.
Toki vegaani-vauva on aika extremea, ihan positiivisessa mielessä. Liha- ja maitokarjan tuotanto kuitenkin tuottaa todella suuren osan maailman haitallisista päästöistä, kuluttaa energiaa ja käyttää suuren osan viljelypinta-alasta. Samalla viljelyalueella voitaisiin karjan tilalla kasvattaa suoraan ihmisten ravintoa, eikä niin, että kasvatetaan karjan ravintoa, jolla voitaisiin karjan sijasta ruokkia suuri osa maailman väestöstä.
Viime Image-lehdessä, oli todella hyvä, puolueeton, pohtiva artikkeli karjataloudesta ym.
Minusta on vähän ristiriitaista että vegaanit suosittelevat äidinmaitoa vauvalle. Sehän on eläinperäistä ravintoa. Soijamaitoa vain alusta pitäen niin on äitillä maailman parantajan mieli.
Itse jätin lihan pl. kalan pois ruokavaliosta 4v sitten, syynä reumaoireet. Mieheni on lakto-vege. Nyt aloitin lihan syönnin, sillä poikamme on 3kk, täysimetyksellä ja allergikko. Alkuun jäi pois maitotuotteet, muna, sitten kala ja kotimaiset viljat. Lisäksi minulle ei käy soija ja poika ei kestä mitään palkokasveja ( pavut, herneet, linssit). Nyt ollaan etsimässä sopivaa korviketta. Etsinnän ajan imetän ja olen aloittanut punaisen lihan syönnin (ja kyllä, reumaoireet ovat kahden viikon jälkeen palanneet).
Itse en pidä itseäni maailmanparantajana, mutta planb:n kommentti menee hienosti metsään. Kannattaisi perehtyä toisten "idealismiin" eikä tehdä virheellisiä johtopäätöksiä. Äidinmaito on tarkoitettu lapselle, kuten lehmänmaito sen vasikalle.
Haluaisin tuoda esille sellaisen jutun, että kaikki vanhemmat ja kaikki lapset eivät pysty olemaan vegaaneja tai lakto-ovo-vegetaristeja vaikka haluaisivatkin, allergioitten takia.
Meillä tyttö 11kk on allerginen maidolle, munalle ja soijalle, ja nämä allergiat ovat yllättävän yleisiä vauvoilla ja taaperoilla. Siksi mielestäni jokaisen vanhemman kannattaa olla varovoinen ja huolellinen vauvan ruokavaliota koostaessaan, sillä kaikille vauvoille eivät esim. soijatuotteet vain sovi. Monille itkuisen, huonotuulisen ja infektiokierteessä olevan vauvan tai taaperon vanhemmalle tuleekin yllätyksenä, että kaiken takana onkin ruoka-aineallergia.
Mutta vauvojen lisäksi myös aikuiset voivat tietämättään olla allergisia ruoka-aineille. Monen aikuisenkin hengitystie-infektiokierteen taustalla voi löytyä hoitamaton ruoka-aineallergia.
Itse aloin aikoinani noudattaa lakto-ovo-vegetaarista ruokavaliota sillä seurauksella, että aloin saada tosi pahoja suolisto-oireita. Asiaa tutkittiin ja kävi ilmi, että olen allerginen maidolle ja soijalle, ja kananmunakin runsaasti nautittuna aiheuttaa oireita. Erityisesti soija teki tosi huonon olon, joten tofut, soijarouheet, soijamaidot ja -jogurtit olivat pois suljettuja. Siirryin kauramaidon ja -kerman käyttäjäksi, mutta oireet jatkuivat. Tuli selväksi, että kotimaisista viljoista kaura on sellainen, joka ei minulle sovi. Eli kauratuotteetkin pois. Ja ylipäätään kaikki palkokasvit tuntuivat sopivan tosi huonosti minulle.
Joten terveellisen, suht helpon ja hyvänmakuisen ruokavalion koostaminen alkoi olla tosi haastavaa. Lopulta annoin periksi ja nykyään syön myös kalaa ja kanaa.
[http://http://www.babyidea.fi/vinkkeja/kasvisru...|http://http://www.babyidea.fi/vinkkeja/kasvisruokavalio.html]
Kannattaa tosiaan googlettaa, ainakin jos englanti on hallussa niin aiheesta löytyy ihan tokkuttomasti tietoa ja kyllä suomeksin aika mukavasti