Kotona ollaan pikkupoijan kanssa

Torstaina 15.12. oltiin jo neljä päivää yli lasketun ajan ja olin varma, että tämä jää mahaan. Illan olin ekstrakipeä, jalat ei kantaneet ynnä muuta, siis ei supistuksia vaan kaikkia muita särkyjä. Ajattelin että tätä vielä kaksi viikkoa, ei voi jaksaa.



Yhdeksän aikoihin irtosi limatulppa ja tulipa hyvä mieli: ehkä siellä jotain tapahtuu sentään. Onnesta hyristen menin koisimaan. Yhdentoista jälkeen kuului ylämahasta NAPS ja olin hetkessä hereillä. Pian tulikin loraus lapsivettä ja tuntuva supistus. Siinä sitten tovin aikaa hypin vessan ja keinutuolin väliä ja mietin, että eihän tämä nyt mitään muutakaan voi olla ja joko soitan johonkin. Keskussairaalaan soitin ja kätilö sanoi, että itsehän sinä päätät milloin tulet. No joo olipa hyvä neuvo!?



Supistukset olivat säännöllisiä, mutta eivät kestämättömän kipeitä. Yhden aikaan soitin ambulanssin vielä epätietoisena, mutta kun kyyti tuli, olin jo tosi valmis lähtemään. Mies lähti autolla perään.



Meiltä on parin tunnin matka talvikeleillä keskussairaalaan, ja voi tauti että se oli pitkä reissu. Supistukset muuttuivat tosi kipeiksi ja niitä tuli viiden minuutin välein. Kolmelta oltiin sairaalan ovella, ja maukaisin ensimmäisenä: ANTAKAA LÄÄKETTÄ. Olisi saanut joku olla neulan kanssa vastassa :) No, saliin mentiin suoraan ja viisi senttiä oli auki! Ilahduin, että jotain tässä tosiaan tapahtuu. Kätilö kaikessa rauhassa tutki ja leikkeli karvoja jne - no oli hänellä varmasti vauhtia, mutta itse ei tajunnut kuin sen kivun ja ajatuksen, että en kestä enää ainuttakaan supistusta. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen kätilö tutki uudestaan ja kohdunsuu oli yhdeksän senttiä auki, joten tehokkaita ne poltot olivat.



Spinaalin sain ja se tuntui kuin olisi päässyt taivaaseen. Närästys oli kovin kipu sen jälkeen! Supistuksia ei tuntunut yhtään. Se oli toisaalta sitten haitaksi, sillä vauvan sydänäänet laskivat ja piti äkkiä saada vauva maailmaan. Siinä sitten makasin ja punnasin enkä tiennyt yhtään mihin suuntaan! No, sieltä se pikku poika tuli kello 3.41 eli ehdin olla salissa 40 minuuttia kaikkiaan. Sydänäänet laskivat sen takia kun napanuora oli kaulan ympärillä.



Isänsä ehti paikalle neljän maissa ja kun tajusi, että lapsi oli syntynyt, tuumasi vain että no ei olis kannattanut pysähtyä syömään eväitä! Oli raukka luullut että siellä menee tunteja ja päiviä niin että alkaa heikottaa. :D Onneksi en lähtenyt miehen kyydissä niin kuin siinä vielä pohdittiin, siellä sitä oltaisiin tienposkessa punnattu!



Mutta kannatti olla kipeänä!! On tuo vauva niin ihana! Uskomatonta miten sitä voikin pieneen ihmiseen rakastua.



Poika oli 3330 g ja 51 cm ja on maailman söpöin. Kyllä on kiitollinen mieli, että kaikki meni hyvin ja terve vauva pötköttää tuolla kopassa!