viime hetken jänistys!

Hei!

En olekaan koskaan kirjoitellut tänne, mutta lueskellut kanssasisarien viisaita ja hauskoja juttuja mielenkiinnolla. Mulla mm. kirjoittaminen on ollut tuskaa järkyttävän käsi/sormiturvotuksen takia, joka alkaa onneksi pikkuhiljaa helpottamaan. LA on nyt tasan viikon päästä, ensimmäistä odotan.



Kertokaa, oi te kokeneemmat sekä myös ensimmäistään odottavat, onko teillä tullut paniikkia tässä ihan loppuvaiheessa? Mulla on koko odotus mennyt niin ihanan tasapainoisesti ja tyynesti, mutta nyt itkettää kaikki, tuntuu että ei millään selviä synnytyksestä, saati sitten vauva-ajasta..ja miettii jo vaikka kuinka pitkälle eteenpäin kaikkea negatiivista: onko minusta edes äidiksi..mitä jos ei tulekaan mitään kiintymystä vauveliin, mitä jos ikävöin liikaa mennyttä huoletonta elämääni..?



Miten saisi käännettyä ajatuksensa positiiviseksi ja olemaan ihan hysterisoimatta itseään? Miehelläni on jo kaksi teinilasta, ja hän on ihana tuki mulle, mutta ei ihan ymmärrä kauhuani, varmaankin kun exänsä oli oikea täydellinen muumimamma heti kättelystä. Ja mä taas maalailen kauhukuvia pitkin olkkarin seiniä :) Ehkä oon vaan tulossa mökkihöperöksi.



Oisi niin ihana kuulla, että jollakulla on ollut samanlaisia pelkoja ja poliittisesti epäkorrekteja odotusajan ajatuksia, ja sitten vauvan myötä ne on kadonneet ja kaikkea hyvää on tullut tilalle!



Mutta onnea kaikille odottajille, ja tsemppiä varsinkin muille maaliskuisille! :)