Mistä tunnistaa raskaudenaikaisen tai synnytyksen jälkeisen masennuksen?
Eli alkaa vetää mieli ihan totaaliseen alakuloon ja päivät tuntuu aina vain hankalemmilta. Esikoinen syntyi kesällä -04 jonka jälkeinen aika oli todella hankala mulle. Aina vain itketti, olin jatkuvasti pahalla päällä, pienetkin kotityöt tuntui ylivoimaisilta ja mieskään ei enää meinannut jaksaa vaan sanoi että asiat muutu niin jompikumpi lähtee. Tämä oli siis tilanne vuosi sitten kun esikoinen oli n. puolivuotias.
En osaa oikein puhua tälläisitä asioista millekkään neuvolantäteille ja silloista hoitajaa ei tuntunut juurikaan kiinnostavan miten mä voin, jos joskus joku kysyi että miten jaksan niin vastasin aina että " hyvin" .
Tilanne alkoi kuitenkin itsekseen tasoittumaan vaikken oloa normaaliksi ole tuntenut enää aikoihin, kokoajan on edelleen pinna kireällä. Kesällä pääsin muutamaksi viikoksi töihin ja aloin odottaa toista lastamme. Halusin siis kovasti vauvaa jo kun esikoinen oli ihan pieni vauva. Ekat 12 viikkoa tietysti nukutti, mutta kun alkuraskaus ja työt oli ohi niin alkoi tuntumaan että jes! Elämä on ihanaa. Ekaa kertaa pitkästä aikaa.
Nyt alkaa kuitenkin taas tuntumaan että seinät kaatuu niskaan. Kokoajan on pimeää kun on talvi, sekin masentaa. Esikoinen kärsii varmasti tilanteesta kun äiti on kokoajan väsynyt ja pahalla päällä. Hermo menee heti kun poika ei tottele tai jos asiat ei mene niinkuin toivoisi. Sitten vain huudan ja raivoan ja lopuksi itken. Toisen lapsen LA on helmikuussa ja nyt pelottaa että menen taas ihan lukkoon kun lapsi syntyy. Säälittää esikoisen puolesta kun sillä on " vähän tällänen" äiti. Tuskin tuo mieskään taas loputtomiin kestää.
Kenelle mä voin puhua? Mä en kertakaikkiaan saa suuta auki neuvolassa..
Kauhea tilanne.
-sitruuna ja MinttuVihtori 30+2-
Kommentit (2)
En osannut oikein nauttia vauvasta, tuntui lähinnä, että se oli tullut pilaamaan meidän elämämme...vauva tietty valvotti ja mulla kaikki tuntui tökkivän imetyksestä alkaen..baby blues (joksi sitä kutsun edelleen) kesti aina siihen asti, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja tilasin yksityiselle psykiatrille ajan. Rohkeesti menin juttelemaan asiasta ja aloitin lievän masennuslääkityksen. Aloin käydä kongnitiivisessa psykoterapiassa 2 kertaa kuussa ja johan olo alkoi helpottua.
Mulla on myös nyt toinen lapsi tulossa. Olen tosin ajatellut asioita nyt vähän positiivisemmin...ekan kanssa olin jotenkin ihan hukassa ja kaikki oli uutta ja vaikeeta. Nyt se arki sujuu varmasti ihan eri tavalla vauvan kanssa, kun on kokenut sen jo kerran. Olen varautunut masennuksentuloon ja luulen nyt, uusilla eväillä, nujertavani sen jo alkuunsa. Onneksi suhde terapeuttiin on vielä olemassa, vaikken terapiaa enää tarvitsekaan ja voin aina ottaa häneen yhteyttä. Tiedän myös nyt, että lääkitys todella auttaa! keinoja siis löytyy.
Jos et siis neuvolassa halua asiasta puhua (en mäkään), mene ja varaa aika joko kunnalliseen, josta laittavat lähetteen psykiatrille tai heti yksityiselle puolelle. Tästä kaikki alkaa. Yksin ei kannata jäädä asian kanssa!
jaksamisia,
sitruska rv 10
Epäilen itellä kans olevan jotain synnytyksenjälkeistä/raskausmasennusta ja muutenkin on melkein sama tilanne, meillä tyttö syntyi 06/04 ja toisen la on helmi-maaliskuussa... Erona vaan on, että meillä mies onneks jaksaa kuunnella mun marinoita, mutta jotenkin tuntuu, että tarttis mennä puhumaan jollekkin, mutta esim neuvolas tulee lukko päälle, eikä tuu sitten sanottua, että on paha olla.. Lapsikin kärsii, totta, mä en jaksa leikkiä ja välillä tuntuu olevan ruuanlaitto olevan liian vaikeeta, sitten toinen vaatii huomiota ja alkaa kitisemään, niin meinaa pinna mennä, tulee ärähdettyä ihan turhista kummallekkin, sekä miehelle, että lapselle ja sitten alkaa itku, sekin hävettää.. Mutta jos haluat kirjoitella, niin laita mailia cosa_99@yahoo.com