Suhtautuminen esikoiseen toisen raskauden aikana
Minulla on aina ollut hyvä ja läheinen suhde esikoiseeni. Nyt kun raskaus alkaa olla loppusuoralla, huomaan, että osa minusta haluaisi henkisesti vähän etääntyä esikoisesta. Tuntuu, että tarvitsen omaa aikaa ja niinä päivinä, jolloin esikoinen vaatii erityisen paljon läheisyyttä ja yhteistä aikaa, en pysty nauttimaan niistä kuin ennen, vaan tunnen hieman " tukahtuvani" .
Aihe on aika arka, enkä ole nähnyt muiden kirjoittavan vastaavasta. Itse olen ajatellut, että kyseessä ovat todennäköisesti hormonit, jotka alkavat valmistaa tilaa toiselle lapselle myös henkisesti. Mutta olenko aivan yksin näiden tuntojeni kanssa, vai onko joku toinen kokenut vastaavaa? Sillä vaikka yritän suhtautua asiaan rauhallisesti, koen myös hetkittäin aika kovia " huono äiti" - fiiliksiä.
Kommentit (2)
Täysin luonnollista käytöstä valmistella itseään ja esikoistakin uuden vauvan tuloon. Sitä rakkautta tulee riittämään kummallekin, ei se jakamalla vähene :).
KL.
vaan mun mielestä ihan luonnollista. Lähenevä synnytys yleensä tekee sen, että haluaa olla muutenkin omissa oloissaan ja maailma ikään kuin kääntyy sisäänpäin. Voi olla myös, että henkisesti teet tilaa toisella lapselle. Eikä loppuraskauden väsymys varmastikaan helpota millään tavalla asiaa. Ota rennosti vaan, kyllä molemmilla lapsilla on oma paikkansa sinun sylissäsi ja rakastat takuuvarmasti molempia, jo et ihan yhtä paljon ja samalla tavalla, niin molemmille riittää kuitenkin omansa ja osansa. Ei tarvitse olla mikään Muumimamma ;) Mulla rakkautta on riittänyt neljälle ja toivottavasti vielä riittää viidennellekin. Olen juuri plussannut viidennen ja nyt jo mulla on sellainen olo, että nuo neljä saisivat miehen kera hävitä vaikka viikoksi ;) Haluaisin ihan rauhassa miettiä tulevaa elämänmuutosta ja kuunnella itseäni sekä tuntemuksiani.