miksi sektiota vältellään suomessa?
Kommentit (26)
Kiitos vastauksesta. Se rahahan se taitaa olla suurin syy.
Itselläni on kaksi synnytystä takana ja toisesta aikaa 1,5 v.
Minulle ei ole jäänyt synnytyksestä mitään ikäviä traumoja, mutta en silti haluaisi synnyttää. Pelkään , jos jotain yllättävää sattuu tai voimat loppuu kesken tms.
En vaan usko, että pelkkä sektion haluaminen saisi Kättärin lääkärit leikkaamaan...
On vaan sellainen olo, että jos haluaa sektion niin se on lapselle ja äidille huono vaihtoehto eikä tule kätilöille kuuloonkaan.
Onhan tässä vielä aikaa miettiä. Parilla ystävällä on meinannut käydä todella huonosti, kun on ensin pakotettu synnyttämään ja sitten hätäsektio.
Kannattaa mennä pelkopolille keskustelemaan peloistasi. Ja kyllä ne sitten leikkaa jos jotain sattuu. Sektiossakin on paljon riskejä. Perhetuttavallani kävi niin ettei puudutus vaikuttanutkaan ja ja huusi tuskissaan koko sektion ajan. Lääkettä toki lisättiin vaikkakin ilman tulosta ja pidettiin leikkauksessa pikkutaukoja, mutta eivät voineet keskeyttää leikkausta koska olivat sen aloittaneet. Itse en suostuisi sektioon ellei olisi aivan pakko ja lapsella olisi jokin hätänä.
Sektio on turvallisin synnytystapa jos synnytyslääkäri arvioi alatiesynnytyksen mahdottomaksi tai riskejä sisältäväksi. Syitähän ovat mm. ahdas lantio; sikiön suuri koko lantioon nähden; äidin sairaus; kokemus edellisestä , keisarinleikkaukseen päätyneestä synnytyksestä; sikiön perätila tai etinen istukka. Synnytyspelko voi olla myös syy mutta silloin pelko olisi hyvä selvittää etukäteen.
Synnytyslääkäri on aina se, joka tilanteen arvioi ja päättää leikkauksesta ( hänellähän on myös aina se vastuukin jos jotain meneekin pieleen ). Päätöstä ei koskaan tehdä kevein perustein koska sektio on iso leikkaus, jossa on alatiesynnytystä suurempi riski äidin runsaaseen verenmenetykseen ja vakaviin infektioihin. Sektio nostaa myös vakavien istukkaongelmien riskiä seuraavien raskauksien aikana. Kokonaistilanne on aina se, joka ratkaisee.
Itse olin syyskuussa synnyttämässä kolmatta lastani ja tarkoitus oli synnyttää alateitse kuten kaksi edellistäkin ( 2820 g ja 3600 g ). Viimeisessä neuvolalääkärissä todettiin vauva isoksi ( n. 3,8 - 4 kg ) ja siirryin kättärin seurantaan. Toiveissa oli että vauva syntyisi ennen laskettua aikaa eikä ehtisi enää kasvaa viimeisten kolmen viikon aikana. Viimeinen kontrolli sovittiin lasketuksi päiväksi. Sinne päädyttiinkin ja arvioitiin vauvan kooksi 4,2 - 5,0 kg, itse olen 155 cm pitkä ja normaalipainoinen ennen raskautta. Lääkäri sanoi heti että sektio on ainoa turvallinen vaihtoehto kohdallani. Itse olisin halunnut synnyttää alateitse mutta tuon keskustelun jälkeen olin erittäin halukas sektioon =)
Se sovittiin seuraavaksi päiväksi mutta vauva päätti vielä vauhdittaa asiaa ja synnytys käynnistyi vielä saman vuorokauden aikana lapsiveden menolla ja supistuksilla. Lopulta päädyimme kiirelliseen sektioon ja vauva syntyi yöllä klo 2.30, mitat 4400 g ja 52 cm, pipo 39 cm. Kaikki meni tosi hyvin ja toivuin melko nopeasti.
Olin ajatellut etukäteen että varmaan joudun yrittämään synnyttämistä alateitse mutta toisin kävi ja minun kohdallani hyvä niin. Mutta tosiaan, aina on tapauskohtaista ja tapauksia ei voi verrata toisiinsa. Joudumme vaan luottamaan asiantuntijoihin ;)
t. makkonen ja poika 5 kk
Totta on, että sektio on kalliimpi toimenpide kuin synnytys, mutta on ihan tutkittu fakta, että alatiesynnytys on yleensä turvallisempi vaihtoehto kuin sektio. Tietenkään kaikkien synnyttäjien kohdalla näin ei ole, mutta ei se sektiokaan mikään riskitön ole koskaan. Sektio on iso leikkaus ja kuten kaikissa leikkauksissa siinä on riskinsä; verenvuoto, tulehdus, laskimotukos jne. Lisäksi sektio vaikuttaa myös tuleviin raskauksiin ja synnytyksiin; riski kohdun repeämiseen kasvaa, istukka voi jäädä jumiin leikkausarpeen jne. Nämä ovat riskejä paitsi äidin myös syntymättömän lapsen suhteen.
Synnytys on eräs niistä tapahtumista, joita ei nykylääketeiteen keinoin voida kokonaan hallita. Aina voi sattua jotain odottamatonta ja ikävääkin. En ole mitenkään sektiota vastaan; se on hyvä tapa synnyttää sekin, mutta riskitön ei ei suinkaan ole. Ja muuten epäillään, että sikiön kokema stressi synnytyksen aikana on tarpeen kohdun ulkopuoliseen elämään sopeutumisessa.
Oikeastaan muita pelkoja minulla ei ollut paitsi että joutuisin hätäsektioon. Ei innostanut ajatus siitä, että vatsalihakset halkaistaan ja joudun olemaan vuodepotilaana/nostelukiellossa jne. tms. avuttomana ties kuinka pitkään, varsinkin kun on hoidettavana vauvan lisäksi tuo ihanan eläväinen 1v10kk lapsi.
Toimeliaana ihmisenä olisin varmaan haljennut harmista, kun olisi pitänyt olla muiden armoilla ja pakkolevossa.
Jos joku ihan oikeasti pelkää synnytystä niin kovasti että haluaa sektion, niin suotakoon se hänelle.
Minut olisi haulikon kanssa pitänyt moiseen pakottaa, kun kuulun siihen onnelliseen (ilmeisesti) vähemmistöön, joka saa todella hyvän avun jo pelkästä ilokaasusta. (Toki jos vauvan/äidin henki ja terveys varaantuu tulee sektioasiasta ihan eri...)
On hieno juttu kun käy pöpsäyttämässä vauvan parissa tunnissa kahdelta iltapäivällä ja sen jälkeen miettii " että mitäs nyt tehtäisiin"
Kotiin vauvan kanssa pääsin perjantaina. Kipulääkkeitä en ole tarvinnut kotiutumisen jälkeen. Kyllä sektiohaava tuntuu vatsassa - mutta keskiverto kuukautiskipu on ainakin minulla sattunut kaksinverroin enemmän.
Kohdallani päädytiin sektioon, koska vauva oli kääntynyt viime metreillä perätilaan. Vkolla 37 tehtiin ultra, jossa vauva oli raivotilassa. Kun menin korkean verenpaineen vuoksi sairaalaan päiväkäynnille, lääkäri havaitsi ultrassa, että vauva onkin kääntynyt perätilaan. Kokoarvioksi vauvalle tuli 3,8 kiloa. Kohdallani kyseessä ensisynnytys.
En uskaltanut lähteä yrittämään perätilavauvan synnyttämistä alateitse, kun minulla ei ollut " oikeinpäin" tulevankaan vauvan synnyttämisestä kokemusta.
Perjantaina sitten varattiin sektioaika maanantaiksi.
Sektio sujui oikein hyvin. Vauva saatiin ulos noin 10 minuuttia leikkauksen aloittamisen jälkeen. Mieheni pesi vauvan ja odotteli vauvan kanssa minua huoneessa.
Olin toisten armoilla ja avuton oikeastaan vain tuon maanantaipäivän. Sängystä ei saanut nousta ylös. Minulla oli katetri (jonka laitto ei sattunut) ja hoitsut vaihtoivat siteitä alvariinsa vuotojen jälkeen.
Yön vauva vietti vauvalassa. Hänet tuotiin minulle seuraavana aamuna kun olin ensin käynyt hoitajan valvovan silmän alla suihkussa - ja tästä lähtien eli noin 24h leikkauksesta - olen itse hoitanut vauvaani. Kyllä liikkuminen oli hitaampaa leikkausta seuraavana päivänä ja sängystä noususta muodostui varsinaista taidetta, mutta hiljalleen kunto siitä parantui. Tosi nopeasti, sanoisin.
Kotiin tultuani olen pystynyt tekemään aivan kaikkia samoja juttuja kuin aiemminkin. Olin jo sairaalassa kaksi päivää leikkauksesta jalkeilla aamukuudesta iltayhteentoista - vauvan vuoksi en ehtinyt käydä kuin alapääsuihkussa! Ruoat söin vauva käsivarsilla. Kyllä kunto siitä koheni kun oli pakko liikkua.
Haava parani hyvin, eikä rasitus ollut sille pahaksi vaikka niin pelkäsin.
Kotonakin olen täytellyt ja tyhjentänyt astianpesukonetta ja pyykinpesukonetta, laittanut ruokaa, järjestellyt paikkoja... Mies käy kaupassa ja siivoaa. Siinä kotityöt josta jään paitsi. Eikä harmita ;)
Joten vaikka kylillä liikkuu huhuja, että sektion jälkeen olisi toisten armoilla, niin itse olen kokenut olevani jopa parempikuntoinen kuin alatiesynnyttäjät. Ainakin kun vertasin liikkumistani osastolla niihin, jotka olivat synnyttäneet samana päivänä kun minulle tehtiin sektio. Voi olla että alatiemammat pääsevät kantamaan kauppakasseja aiemmin kuin minä ja imuroivat heti laitokselta tultuaan, mutta minä en ainakaan näitä asioita juuri nyt kaipaa. Enkä sen vuoksi koe, että sektion vuoksi jäisin joistain asioista paitsi. Tikit on jo poistettu. Varovainen on yhä oltava, mutta eivätkös alatievauvojenkin äidit pääasiassa ole kotosalla vauvansa kanssa?
Varmaan vaikeitakin sektioita voi olla, mutta oma kokemukseni keisarileikkauksesta on erittäin myönteinen. Olen itsekin yllättynyt toipumisvauhdista.
Jo aiemmin kerroin omasta sektioon joutumisestani.
Minä myös toivuin mielestäni yllättävän nopeasti ko. toimenpiteestä. Eli olisin halunnut vauvan heti viereeni mutta koska hänellä oli ongelmia hengityksen kanssa niin hän pääsi viereeni vasta n. 12 tunnin ikäisenä ja siitä alkaen hoidin häntä kokoajan ihan itse.
Jos verrata pitää niin omista synnytyksistä olen kauimmin toipunut ( ja ollut kipein =( )ekasta, joka oli alatiesynnytys imukupilla. Sektio tulee listalla seuraavana ja helpoin toipuminen oli kakkosen kohdalla joka oli ns. normaali alatiesynnytys.
että leikata ei haluta leikkauksen kalleuden vuoksi. On monia muita leikkauksia, jotka ovat paljon riskialttiimpia kuin sektio, mutta en ole vielä kuullut, että millään muulla leikkauksella peloteltaisiin niin paljon kuin sektiolla.
Mikäli on kärsinyt esim. veritulpista aiemmin, on jo pelkkä raskaus ja alatiesynnytys riski yhtä lailla kuin leikkauskin.
Sektion riskit kasvavat mikäli synnytys on jo ehtinyt alkaa. Lapsivesien poistuminen lisää kohdun tulehdusriskiä. Suunniteltu sektio on turvallisempi kuin kiireellinen ja hätä -sektio.
Suomessa on todellakin on ihmeellisen puutteellinen raskauden ajan seuranta. Ei tehdä painoarvioita, ei ultrata onko lapsi oikein vai väärinpäin, ei kuvata lantioita jne.
Synnytystapa ei mielestäni pitäisi olla yhteiskunnan päätettävissä, vaan se on synnyttäjän ja lääkärin/kätilön välinen asia.
niin esim. suomenkielistä artikkelia sektion riskeistä löytyy Duodecim lehdestä 7/2003.
Minusta synnytystavan ei pidä olla aina äidin päätettävissä, lääkärihän siitä päättää loppupeleissä. Ja lääkäri tekee päätöksen lapsen ja äidin yhteistä parasta ajatellen. Äidillä ei ole tieteellistä osaamista tätä arvioida. Tietysti äidin mielipidettä kuunneellaan ja otetaan huomioon, mutta ei synnytys mikään tilaustoimenpide saa olla.
Lisäksi lantion kuvantamisessa on se ongelma, ettei ainakaan tavallisella röntgentutkimuksella saada todellista kolmiulotteista vaikutelmaa lantiosta eli todellista tilannetta (ammatin puolesta tiedän). Sitäpaitsi röntgensäteilylle altistuminen on haitallista kohdussa olevalle lapselle. Ja mitä järkeä olisi lähteä magneettikuvaamaan kaikkien ensisynnyttäjien lantiot? Millä resursseilla se tapahtuisi? Todellisuus on kuitenkin otettava huomioon, ja luonto kuitenkin hoitaa suurimmassa osassa tapauksista asiat.
Minusta Suomessa raskaudenaikaista seurantaa voisi ja pitäisi parantaa ultraäänitutkimuksia lisäämällä ja erityisesti neuvolan psykologisen puolen kehittämisellä. Nyt tuntuu, että neuvolassa vaan otetaan mittoja kiireesti, ja äidin mielen hoitaminen jää sivuseikaksi. Siten myös nämä synnytyspelot ym lisääntyvät, kun ei saa mistään supporttia.
kyllä leikkauksen yhteydessä veritulpan riski on _vähintään_ yhtä suuri kuin synnytyksessä. Synnytyksen yhteydessä äiti yleensä pystyy liikkumaan, ja synnytyksen jälkeenkin vuodelepo on harvinaisempaa kuin sektion jälkeen jolloin yleensä vrk menee toipuessa petissä. Eli tuohon en vetoaisi. Raskaus kokonaisuudessaan on veritulpalle riskitekijä.
N11NU:
Minusta synnytystavan ei pidä olla aina äidin päätettävissä, lääkärihän siitä päättää loppupeleissä. Ja lääkäri tekee päätöksen lapsen ja äidin yhteistä parasta ajatellen. Äidillä ei ole tieteellistä osaamista tätä arvioida. Tietysti äidin mielipidettä kuunneellaan ja otetaan huomioon, mutta ei synnytys mikään tilaustoimenpide saa olla.Lisäksi lantion kuvantamisessa on se ongelma, ettei ainakaan tavallisella röntgentutkimuksella saada todellista kolmiulotteista vaikutelmaa lantiosta eli todellista tilannetta (ammatin puolesta tiedän). Sitäpaitsi röntgensäteilylle altistuminen on haitallista kohdussa olevalle lapselle. Ja mitä järkeä olisi lähteä magneettikuvaamaan kaikkien ensisynnyttäjien lantiot? Millä resursseilla se tapahtuisi? Todellisuus on kuitenkin otettava huomioon, ja luonto kuitenkin hoitaa suurimmassa osassa tapauksista asiat.
Minusta Suomessa raskaudenaikaista seurantaa voisi ja pitäisi parantaa ultraäänitutkimuksia lisäämällä ja erityisesti neuvolan psykologisen puolen kehittämisellä. Nyt tuntuu, että neuvolassa vaan otetaan mittoja kiireesti, ja äidin mielen hoitaminen jää sivuseikaksi. Siten myös nämä synnytyspelot ym lisääntyvät, kun ei saa mistään supporttia.
Vaikka fyysiset riskit olisivat mitkä hyvänsä ei syvää pelkoa potevalle alatie siltikään ole vaihtoehto.
Nämä asiat ovat kuitenkin hyvin henkilökohtaisia ja tämän vuoksi minusta on käsittämätöntä, että synnytystavasta voi päättää julkinen instituutio. Synnytystavan pitäisi ehdottomasti olla vain synnyttäjän ja lääkärin/kätilön välinen asia, eikä julkisessa keskustelussa tulisi painostaa ketään suuntaan tai toiseen.
Kuten idioottimainen fraasi kuuluu " raskaus ei ole sairaus" , niin ei, sitä se todella ei ole. Juuri sen vuoksi sen hoitamiseen pitää suhtautua eri tavalla kuin sairauksien. Mikäli julkinen puoli ei tähän kykene, pitäisi olla tarjolla yksityinen taho, jolla on lupa hoitaa synnytyksiä.
horror partus on monen sektion syynä tälläkin hetkellä eli synnytyspelko on nykyäänkin vaikeana diagnoosi, jossa päädytään sektioon.
Luulenpa, että lääkäri, joka sektion äidin kohdalta päättää ei kovin suuresti mieti " julkisen instituution" mikä sitten lieneekin???? mielipidettä vaan miettii asiaa tuolta lääketieteelliseltä näkökohdalta.
Neljä lasta olen synnyttänyt alateitse (luomusti) ja ette arvaa mikä paniikki minulle tuli tämän neljännen loppuraskaudessa (rv38+2) kun lääkäri uhkasi sektiolla vauvan poikkitilan vuoksi. Silloin ajattelin, että vauva saa ennemmin kuolla kohtuun, kuin että minun vatsaani viillellään auki veitsellä!!! No onneksi vauva oli pienikokoinen ja päätti kääntyä perätilaan pari päivää ennen syntymäänsä :-)
...joka antaisi vauvan kuolla kohtuun enemmin että joutuisi sektioon.
Grix
Sectio on aina sectio eli leikkaus. On usein turvallisempaa synnyttää alakautta ja alakautta synnyttäessä paranee nopeammin kuin leikkauksen jälkeen. On tutkittu, että sektiossa on enemmän riskejä kuin alateitse synnyttäessä.
Mulle tehtiin 6kk sitten hätä sektio, pysähtyneen synnytyksen ja pojan sydän äänien häviämisen takia.
Koko raskaus ajan kuvittelin että synnytän lapsen alateitse mutta kun pojan sydän äänet alkoivat laskea ja hävitä niin en vastustanut sektiota ollenkaan.
Sektio haava oli todella kipeä ja haavan umpeutuminenkin kesti kauan, haava tulehtui ja se piti aukaista uudelleen, sektio ei todellakaan ole mikään pikku leikkausja toipumenen vie oman aikansa.
Tästä kivusta huolimatta olen onnellinen siitä että poikani on terveenä maailmassa, en todellakaan olisin antanut poikani KUOLLA kohtuun sen takia etten halua kokea kamalia kipuja.
Rahahan se tässä ratkaisee. Yksi kätilö hoitaa kerralla useampaakin synnyttäjää. Sectiossa on ainakin 6 ihmistä per synnytys.
Mun omakohtainen kokemus on, että sektiolla pelotellaan ihan suhteettomasti jne. Minulle tehtiin lopulta, kun vauva ei mahtunut syntymään niinkuin olin alusta asti sanonut... Parannuin tosi nopeasti, ei mitään kipuja ym.
Tutkimuksia on puolesta ja vastaan. Alatiesynnytyksessä on myös omat riskit ja vaarat, stressi vauvalle jne. Toki sectio on iso leikkaus ja siinäkin riskit. Ihmettelen vaan sitä, miksei paremmin tutkita ennen synnytystä ja sen aikana, mahtuuko lapsi syntymään. Minullakin kätilö oli sitä mieltä ettei mahdu, mutta lääkäri vaan halusi koittaa ja koittaa... jos olisin tiennyt kätilön mielipiteen olisin kieltäytynyt jatkamasta synnytystä javaatinut heti ultralaitteen paikalle. Se tuotiin vasta tuntikausien päästä, jolloin todettiin se minkä tiesin... ei mahdu... ja kiireellä vatsa auki. Meni luotto siihen, että pitää heittäytyä ja antautua ammattilaisten käsiin.
Silti ei jäänyt traumoja kun ihana pieni vauva saatiin ulos. Ollaan me naiset ihmeellisiä. Miehet jos saisi lapsia, varmasti leikattaisiin joka ukko eikä olis mitään pulinoita ;-)