perätilasynnytys...

Synnytin muutama kuukausi sitten vauvan perätilassa ja synnytys meni hyvin. Sain itse valita synnytänkö alakautta vai halaunko sektion. Edelleen valitsisin alatiesynnytyksen. Kipein olin avautumisvaiheessa, mutta itse ponnistusvaihe oli mielestäni kohtuullisen helppo. Ponnistusvaihe kesti 30 minuuttia ja en kokenut lainkaan minkäänlaisia kipuja. Eppari tehtiin ja mitään repeämiä ei tullut. Paikalla oli synnytyslääkäri, joka avusti vauvan ulos sekä lastenlääkäri, joka tutki heti vauvan. Tämä on kuulemma normaali toimenpide perätilasynnytyksissä. Kyseessä oli ensimmäinen lapsi, joten en osaa verrata raivotarjonnassa syntyvään. Mutta itselleni jäi positiivinen kokemus. Jos seuraava on perätilassa niin haluan ehdottomasti synnyttää alakautta. Ennen kuin alakautta saa perätilan synnnyttää niin lantio kuvataan, jotta vauva varmasti mahtuu tulemaan. Lisäksi lapsivettä täytyy olla riittävästi ja vauva ei saa painaa yli 4 kg. Oma vauvani painoi syntyessään 3820 grammaa ja oli 51 cm pitkä. Hieman vauvan pylly oli mustelmilla, mutta se parani parissa päivässä. Ja tämäkin on normaalia perätilassa syntyville.

Hei!



Mulla syntyi toinen lapseni 6.10.2007 eli vajaa kaksi viikkoa sitten. On siis synnytys tuoreessa muistissa (fyysisestikin, heh:)). Vielä synnytyssalissa kätilö tunnusteli, että " juu, pää on laskeutunut hyvin" jne, eli raivotarjonnassa luultiin olevan. Muksu oli ollut vielä viikolla 34 selkeästi perätilassa, mutta sen jälkeen tunnustellessa neuvolassa sanoivat, että kääntynyt on. No eipä siis ollut, vaan seuraavasti kävi:



Olin jakkaralla ponnistelemassa ja jo hetken ponnistellut. Sitten yhtäkkiä kätiö sanoi, että " hakekaa lääkäri, tää on perätilassa" , ja sitten siirryinkin jakkaralta sängylle. Tuli lääkäri ja pari muuta hoitajaa, ja sängyn päätyyn laitettiin ne jalkatuet. Ponnistusvaihe kesti 23 minuuttia kokonaisuudessaan ja multa leikattiin eppari (noin 3,5 cm). Ihmeen helposti se vauva sieltä tuli. Ensimmäisen lapsen olen synnyttänyt raivotarjonnassa eikä tämä musta sen hankalampi ollut. Sain naperon heti syliini kun napanuora oli leikattu (oli lyhyt napanuora). Pojan takapuoli oli vähän mustelmilla, kun tuli peppu edellä, mutta nopeasti se mustelma haalistui. Lapsi oli 51,5 cm ja 3210 g. Onneksi ei isompi:)



Eppari on alkanut parantua ihan hyvin, sairaalassa istuin rengastyynyllä ja vielä vähän nipistelee kotona ollessa. Mutta kaikin puolin jäi hyvä kokemus, vaikka perätilassa lapsi olikin. Sanoivat lapsen synnyttyä, että ihan hyvä toisaalta että ei tiedetty perätilasta etukäteen, koska napanuora oli niin lyhyt, että ei olis mahduttu kääntämään, ja toisaalta siksi, että muuten oltaisiin saatettu automaattisesti mennä sektioon. Eli tämä oli jälkikäteen ajatellen paras vaihtoehto.



Kysy lisää jos haluat, en osaa äkkiseltään kertoa enempää.



Rooibos ja ihana pikkuvesseli 12 pv.

Hei!



Mulla suunniteltu perätilasynnytys 6 kuukautta sitten ja helposti meni, mielestäni todella paljon helpommin kuin " normaalisti" sujunut esikoisen synnytys. Koko synnytys sujui nopeasti ja ponnistusvaihe 2 minuutissa, vauva vain luiskahti ulos, lääkäri ehti juuri kopata vauvan syliinsä :-).



Synnytyssalissa oli kaksi synnytyslääkäriä, lastenlääkäri, joka tutki vauvan heti ja tuplamäärä hoitajia ja kätilöitä, eli kaikki on tarkasti suunniteltu, jos sittenkin tapahtuu jotain yllättävää. Minulle ainakin vannottiin, että minkäänlaisia riskejä ei oteta ja hätäsektiokynnys on todella matala.



Kaikki kivunlievitysvaihtoehdot ovat mahdollisia. Ainoastaan ponnistusasentoon ei voi itse vaikuttaa. Ponnistaminen tapahtuu ns. poikkipöydällä, sängyssä selällään maaten, jalat telineissä. Tämä sen vuoksi, että lääkärillä on tilaa avustaa vauva ulos.



Ainakin minulle puhuttiin paljon siitä, että synnytyksen annetaan edetä luonnollisella tavalla esim. kalvoja ei puhkaista jne. Ponnistusvaiheessa vauvan annetaan syntyä lapaluihin asti itsekseen, eli vauvaan ei kosketa ennen sitä. Lääkäri avustaa sitten vauvan pään ulos.



Meillä vauva voi hyvin, ei edes mustelmia, ehkä sen takia, että ponnistusvaihe oli todella nopea. Ainoastaan oli " kaksinkerroin" siis pää jalkojen välissä, mutta suoristui kuitenkin aika nopeasti, olihan tuo pitkään istunut kohdussa...



Minulle myös jäi positiiviset kokemukset synnytyksestä. Asia pitää kuitenkin perusteellisesti miettiä, sillä riskit ovat kuitenkin aika suuret, jos kaikki ei sujukaan hyvin. Ja kyllähän sitä jonkin verran jännitti, kun tiesi, että kyse ei ole ihan normaalista synnytyksestä.

Olen miettinyt, että onko vaarana että muu lapsi syntyy ja pää ei sitten meinaakaan syntyä? Vai onko kaksin kerroin oleva vauva kuitenkin niin iso että avaa paikat päällekin?



Vauva oli yhdessä vaiheessa perätilassa (toisella kertaa poikittain...) ja silloin tätä mietin.

Ponnistusasentoon VOI itse vaikuttaa, vaikka lääkärit ja kätilöt ovat kieltämättä urautuneet tuohon selällään jalat telineissä -asentoon, jota karmeampaa en itse olisi voinut kuvitella. Ainoa perustelu sille on se, että lääkärillä on silloin hyvät näkymät ja optimaalinen työskentelyasento. Ponnistamisen ja lantion avautumisen kannalta asento on huono.



Mulla ei ollut mitään ennakkosuunnittelua synnytystavasta kun kaksoset tulivat vähän etuajassa. B-kaksonen oli perätilassa ja A:n synnyttyä laittoivat ne jalkatelineet ja kätilö rupesi vääntämään sängylle selälleen. Olin vaihdellut asentoa synnytyksen kuluessa ja takakeno asento oli yksi pahimmista, joten kieltäydyin laittamasta jalkoja telineisiin. Ponnistin vauvan ulos kyykkyasennossa siinä sängyllä kuten A-vauvankin.



Lääkärien ja kätilöiden rutiinien vastustaminen edellyttää toki vahvaa omaa tietämystä. Ja tottakai aina tilanteen mukana elämistä, jos vaikka sydänäänet romahtaa niin asennolla ei ole enää mitään väliä vaan tärkeintä on nopea ulosautto. Monilla ei myöskään jalat enää synnytyksen loppuvaiheessa tahdo kantaa esim. epiduraalin tai sen aiheuttaman verenpaineen laskun takia, joten pystyasennot voi siksi olla hankalia.