Imetys ei lähde onnistumaan..
No niin.. Itsellenihän se oli kamalaa myöntää, mutta vielä kamalampaa muille, varsinkin niille tuttaville, jotka ovat imettäneet onnistuneesti lapsensa vuosikkaaksi asti..
Minun kohdalla kävi siis näin:
Raskauden aikan ihmettelin ettämikä hössöttäminen siinä imettämisessä on, kun aina kysellään " aiotko imettää?" Vastasin aina etää no tietnekin! mikä siinä nyt muka niin vaikeaa on, sehän on luonnollisin ravinnon muoto vauvalle! ei kait tuo ole kun tissi suuhun ja ei kun imemään..
Mutta kapsahtipa tuokin sitten omaan nilkkaan..
Poika on nyt 2,5kk, ja tissillä ei ole ollut kohta kuukauteen. Minusta oli alusta asti tosi epämiellyttävää imettää: en saanut synnärillä minkäänlaisia ohjeita, miten vauvaa tulisi rinnalla pitää, mikä on oikea imuote, äidin asennot, milloin tiedän että vauva on kylläinen, tai milloin sen pitäisi olla, etten vain tuputa sitä tissiä hänelle tyhjään! Lisäksi en saanut häntä alun alkujakaan tarttumaan nänniin, vaan rintakumista tuli heti hyvä kaveri...
En löytänyt itselle mitenkään päin mukavaa asentoa: makasin eli istuin. Noh, toisekseen tuntui, ettei poika koskaan saanut itseään kylläiseksi. Hän nukahteli paljon kesken imetyksen, ja kun nostin hänet pois, alkoi kitinä joka vaan jatkui, kunnes taas laitoin hänet tissille.
Sitten sain vielä antibiootti kuurin, joka pisti pojan mahan sekaisin! Oli tosi väsyttävää, kun ei tiennyt mitä teki oikein vai tekikö mitään, saiko hän tarpeeksi maitoa, olinko ottanut liian aikaisin pois tissiltä vaikka hän oli ollut siinä jo tunnin...?!
Päädyimme sitten sen antibioottihoidon aikana, että annamme hänelle pakastimeen lypsämääni " tervettä" maitoa, että maha heltyisi... Noh, toki minä häntä imetin senkin aikana vähän, että hän ei oppisi kokonaan pullolle.
Mutta niin taisi oppia, ei vain poika mutta myös minä.. Nopeasti käyvä lypsäminen sähköpumpulla ja juottaminen poikaa niin, että tiesi hänen saaneen tarpeeksi maitoa sen sijaan että imetin häntä yölläkin toista tuntia tietämättä oliko hän varmasti kylläinen kuulosti ja tuntuikin minusta paljon helpommalta ratkaisulta. Mutta siitä nähden, sitkeästi imetin. Kunnes sitten parin viikon päästä tissi ei enää kelvannutkaan. Poika alkoi saamaan tosi rajuja rintaraivareita, joista yhtenäkin iltana sain kuulla kolme tuntia huutoa. Hän saattoi syödä yhden tissi, ja kun vaihdoin tissiä, alkoi se hirveä huutaminen! Luulen että pojalla tuli maha kipeäksi niissä makaavissa asennoissa, kun syötetään rinnasta.. Nytkin häntä pitää syöttää ihan pystyssä, kun syö pullosta.
Eli niinhän siinä kävi, että pullolle oli taivuttava.. nyt olenkin sitten kuukauden verran syöttänyt häntä pelkästään pullosta, ja yötä päivää herännyt lypsämään. Eikä sekään näin pitemmän päälle herkkua ole, kun tissinpäät ovat ihan hellänä ja aukeavat tuon tuostakin...
Olen alkanut miettimään, että mitähän tuota jos lopettaisi suosiolla tuon pelleily,, Tuntuu vaan, että sitä muka on semmoinen huono äiti, joka vaan koettaa päästä helpolla kun ei imetä.. Tuntuu että en ole tehnyt enkä yrittänyt tarpeeksi, kun en saanutkaan poikaa siihen rinnalle, ja että menen siitä mistä aita on matalin.
Tulee kova syyllisyys, ja mietityttää, että pitääköhän poika minua sitten isonakaan äitinä, vai olenko ihan samanlainen kuin muut ihmiset? Äidin etuoikeushan on imettäminen! Se tekee hänestä lapselle erilailla tärkeän ihmisen! Ja nyt minulla ei ole enää tuota etuoikeutta. Kyllä sitä piti märistä kun huomasi että se tissi ei kelpaakkaan... :( pelotti vähän sekin, että mitä mies sanoo, jos yhtäkkiä vaan lopetankin.. Pitääköhän minua jotenkin vastuuttomana tai laiskana äitinä, joka ei ajattele mikä olisi lapselle parhaaksi. Maidossa kun on kaikkia niitä vasta-aineita, jotka eivät kylläkään suojanneet edes räkätaudilta alle 2kk iässä..
Tänään sitten luin tuosta uudesta vauva-lehdestä jutun, jossa puhuttiin siitä kun imetys ei onistu.. sain vähän uutta potkua siipien alle, että mitä tuota kiduttamaan itseään enää sillä repivällä pumpulla! Ja neuvolastakin sanottiin, että vaikka korvikkeessa ei olekaan niitä äidin vasta-aineita, se on monesti tuhdimpaa tavaraa kuin äidin maito.
Tämä nyt on ehkä vähän tämmöistä hyväksymisen hakemista muilta, että mitä mieltä muut ovat siitä, jos imetys tyssääkin ennen kuin kunnolla ehtii alkaakaan? Vaikka parasta kai olisi ajatella, mikä itsestä tuntuu oikealta ratkaisulta.. Miten muut olette tehneet tämän saman päätöksen, lopettaa imetys tai pumppaaminen?
Kommentit (4)
Minulla on vastaavia kokemuksia esikoiseni kanssa ja syyllisyyttä kannoin myöskin suuresti. (vieläkin, kirjoitinkin palstalle juuri). Mutta nosta äippä pääsi pystyyn:) ja luota itseesi äitinä(ja tämän sanon itsellenikin). Kyllä minun 2-vuotias on hyvinvoiva pullolla kasvanut.
Meillä vauva nyt 6vk ja annoin itselleni synninpäästön pari viikkoa sitten ja lopetin imetyksen (tai siis sen yrittämisen). Vauva ei sairaalassakaan osannut eikä viitsinyt imeä ja sai varmaan traumat siitä kun hoitajat aina kävivät tunkemassa rinnan väkisin suuhun aina uudestaan ja uudestaan. =( Vauva alusta asti kiukutteli rinnalla ja vaikka olisikin saanut hyvän imuotteen, imaisi korkeintaan 1-2 kertaa, jäi haaveilemaan rinnalle eikä imenyt. Kun tämä toistui tarpeeksi monta kertaa vauva tietysti kiukustui nälissään ja alkoi raivoamaan. Kaikki imetystuen neuvot kokeiltiin mutta mistään ei ollut apua.
Hyvän asennon löytäminen oli minulle vaikeaa, toivuin vielä sektioista joten liikkuminen oli hankalaa. Ostin imetystyynyn ja kokeilin rintakumeja, joilla imetys onnistui edes joskus vähän aikaa (max.10min). Parin ekan päivän jälkeen oli jo pakko antaa korviketta pullosta. Ekat viikot yritin imettää muutaman kerran päivässä ja antaa korviketta päälle. Mutta vauva ei imenyt ja lopulta vain raivosi. Viimeisinä kertoina alkoi rääkyä jo kun asetin hänet rinnan eteen.
Joten meillä loppui imetys 4 1/2 viikkoisena ja siihenkin asti vauvan saama rintamaito oli todella vähäistä. Nyt olenkin pumpannut maitoa 2-3dl/päivä, se helpottaa huonoa omatuntoa. Pumppaaminenkin takkuili aluksi, mutta kun vaihdoin Aventin pumppuun niin saan tuon määrän tulemaan.
Nyt sekä minä että vauva olemme todella paljon tyytyväisempiä ja niin kamalalta kuin se kuulostaakin, pidän vauvastani paljon enemmän nyt.
Terveydenhoitajammekin sanoi, että imetys on vain yksi tapa ruokkia lapsi ja samalla kertoi, että hänen kaksi lastaan ovat kasvaneet korvikkeella ja hän sentään antaa imetysneuvoja työkseen. =)
Pääasia että vauva saa ravintoa ja olette molemmat tyytyväisiä!
Tärkeintä on äidinrakkaus, ei se maito.
Älä syyllistä itseäsi vaan ajattele koko perheen hyvinvointia.
Minun mielipiteeni on se että JOS imettäminen sujuu " luonnostaan" ja MOLEMMAT siitä nauttii niin silloin toki imetys on maailman paras juttu. Jos elämä menee ihan mahdottomaksi niin silloin kyllä antaisin korviketta. Pääasia mielestäni on se että vauva saa ruokaa, oli se sit purkista tai tissistä ;)
Miulla on 2 lasta ja molemmista täysin erilaiset kokemukset. Esikoinen oli syntyessään tehohoidossa jolloin en päässyt häntä imettämään. 2kk sitkuttelin vähän samaan tapaan kuin sinä nyt ja eräs ilta tein itku kurkussa päätöksen että nyt lopetan sekä itseni että vauvan kiusaamisen. Sillä sitä oli. Maitoa ei ollut tarpeeksi kun kysyntä ja tarjonta eivät alunperinkään kohdanneet.
Kuopus on nyt 5kk ja olen imettänyt koko tämän ajan. Syntyessään sai olla tunnin heti rinnalla ja maitoa tuli tietysti ihan eri tavalla kuin silloin kun vauva oli happikaapissa. Nyt maito on tuntunut riittävän ja tästä nauttii nyt molemmat.
EI se sinusta tee yhtään huonompaa äitiä jos et imetä. Olet kuitenkin sinnikkäästi yrittänyt ja ne ensitipat äidinmaitoa ovat vauvalle tärkeimmät. Nostan siulle hattua!
Osittaisimetä vaikka niin kauan kun sinusta tuntuu hyvälle mutta anna muutoin korviketta. Tai näin minä sinuna tekisin.
Hyvää kevään jatkoa! =)