kohdunkaulan heikkous / kohtalotoverit hei!
Missä vaiheessa teidän kohdunkaulan heikkos on ilmenny?, miten ootte seuraavista raskauksista selvinny? Onko ollu alusta asti vuodelepoa? Mä tarvittisin ny todellakin tsemppausta, tämä 3.odotus on ny tärkeintä elämässäni ja kysymyksiä pyörii. Ja tahtoisin kohtalotovereiltani pieniä ajatuksia ja pienen hetken aikaa kirjoittaa minulle. kiitos etukäteen . Lopuksi oma tarinani lyhennettynä.
-03 synnytin rv36+6 pojan, odotusajan olin loistokunnossa. viimeisellä neuvolalääkärillä huomattiin, että lapsivettä tihkuu ja mut lähetettiin äitipolille ja lääkäri laitto prenalle, 2senttii auki ja lapsivettä todellakin tihkus ja suraavana yönä poika syntyikin. synnytys oli nopea ja sanoisinko kivuton. ja vuonna-05 toinen raskaus sujui samallailla kuin ensimmäinen, mutta eräänä iltana rv.22+6 alavatsaa alkoi särkeä ja verta tihkusi vähäsen, äitipolille lähettiin ja lääkäri totesi emättimessä vilkkuvan varpaat kalvopussissa ja tarkempien tutkimusten jälkeen kohdunkaula oli hävinnyt kokonaan ja pikkunen oli todellakin tulossa pihalle ja seuraavana päivänä se tapahtuikin, mitään ei ollut tehtävissä. Kaikki tapahtui kuin salamana, minunhan olisi pitänyt olla todella kipeä, mutta ei. Nyt meitä on onnistanut ja olen raskaana, minua pelottaa todella paljon. rv.11+4 ja ensviikolla menossa toiseen ultra ja lääkärikäynnille äitipolille, että olen nyt tarkassa seurannassa ja tukilangat ommelllaan jossain vaiheessa. Kunpa tämä odotus sujuisi.
Minä tiedän että minun pitäisi olla onnellinen, että minulla on yksi lapsi(sydämmessä aina kaksi), mutta vauvakuume on kova ja tahdon lisää lapsia. Toiseen menetykseen en ehkä ole valmis...
Kommentit (6)
Itsellä ei moista vaivaa (onneksi) ole ollut, mut tuttavalla on kaksi peräkkäistä raskautta päätynyt rv 20 paikkeilla synnytykseen ja lapsen menetykseen. Molemmilla kerroilla on lapsivettä tihkunut ilmeisesti suht alusta asti ja nyt toisella kerralla makasi sairaalassakin pitkän aikaa. En tiedä ihan tarkkaan kaikkia yksityiskohtia, ei tuollaisista asioista haluta puhua... =(
Hänelle oli muistaakseni kuitenkin sanottu, että vaivaan ei ole hoitoa ja ainoa vaihtoehto olisi maata koko raskauden ajan sairaalassa. =/ Aika kummalta kuullostaa, koska eikös tuo tukilanka ole juuri yksi hoitomuoto vastaavissa tapauksissa?
Mielelläni siis kuulisin lisää kokemuksia ja myös lisää tietoa hoidoista. Sattuuko kenelläkään olemaan esim linkkejä sivuille, joista tietoa? Haluaisin auttaa tuttavaani edes jollain tavoin, mikäli edes uskaltavat enää vauvaa yrittää. =(
~Murmutti
kakkosen kanssa oli lanka ja kolmosen kanssa rv 20 meinattiin pistää lanka mutta eipä ollut enää mitään mihin ommella.
hienosti pärjäsin kaikkien kanssa rv36 saakka. mutta tosiaan makasin 4,5kk pää alaspäin asennossa kotona tai sairaalassa. olin supistuksenestolääkityksellä (nitrolaastari) ja synnytyksiä pysäyteltiin useaan otteeseen. kaikki synnytykset lopulta käynnistyivät vesien menolla (viimeiset viikot pysäytelty useaan otteeseen ja paikat auki useammalle sormelle kahden viimisen kanssa- keskimmäisen kanssa lanka siis repesi rv 35)
muttajuu. jos lankaa meinaa, kannattaa laittaa ajoissa. siinä on riskinsä kyllä; vesien meno ja tulehduksia voi tulla tosi herkästi. voi myös lisätä supistelua (mulla ainakin)
voimia! makailu ainakin tulee tutuksi. mutta onnistuakin voi!
mutta nyt siis vauvapuolella jo vierailulla...
Mulla on todettu kohdunkaulan rakenteellinen heikkous. Toinen lapseni syntyi yllättäen 32rv. Sen jälkeen odotuksissa on pitänyt ottaa levon kannalta 3-4 kk ennen laskettua aikaa. Todella helposti supistelee. Olen joutunut olemaan tarkan syynin alla. Ja lepo on kyllä auttanut, en ole viitsinyt uhmata määräyksiä, sillä luulen että jos oisin porskuttanut menemään samaa tahtia kuin normaalisti olisi meillä useampi keskonen. Ja se ei ole mitään helppoa vauva-arkea se...
jäi vielä mainitsematta että mulla paikat ollu auki jo pari kk ennen la. Lepo on sitten kuitenkin hillinnyt supparit. Ja selibaatti on ollut ehdoton se pari kk, itse huomattu että se aiheuttanu kamalat supparit. Synnytykset on menneet sitte tunnissa ekoista suppareista alkaen.. Tsemppiä, teillä muilla kuulosti olevan vielä pahempaa, onnea odotuksiinne!
ke rv12+4 ommeltiin tukilangat kohdunsuulle, kotio heti seuraavana päivänä ja ny rauhallista eloa pari päivää. sairaslomaa viikko ja lauantaiksi pitäs töihin, ei kiitos. lauantait pahimpia työpäiviä, mutta lääkäri ei voinut millään kirjoittaa yhtä päivää lisää, vaikka yritin selittää että seisomatyö, nostelua ja viikon kovin päivä, asiakaspalvelua.. en voi sanoa asiakkaalle, että hei odotahan mä en voi mennä näin kovaa.... mutta neuvolasta sain jo apua tilanteeseen.
Ei sillä etten vois mennä töihin, eihän raskaus sairaus ole, mutta mun tilanteessa on ja tämä on nyt elämäni tärkeintä aikaa, työnantaja ymmärtää, (sanoo ainakin ymmärtävänsä) ja mitä lähemmäs mennään viikkoja 22, jolloin menetin pikku enkelimme, on henkisesti raskasta aikaa
Toivottavasti tällä nostolla lisää kokemuksia....
Mun tausta on sellanen, että viime raskaudessa odotin kaksosia. Mulla oli paljon kivuttomia supistuksia, mutta neuvolassa sanottiin, että kuuluu asiaan varsinkin kaksosraskaudessa. Kuitenkin rv22 kaksoskontrollissa yllättäen todettiin ultralla, että kohdunkaula auennut ja kalvot emättimessä. Käsin lääkäri oli jo todennut kohdunkaulan olevan hyvin kiinni, mutta eipäs sitten ollutkaan. Jouduin täyslepoon Naikkarille. Ehdin maata siellä melkein kaksi viikkoa, kun supparit eivät enää pysyneet piikeillä pois. Synnytys käynnistyi rv 24+0. Poikamme syntyivät siis silloin. Toinen pojistamme selviytyi ja toinen menehtyi neljäntenä päivänä.
Supistusten syytä ei tiedetty. Kaikki kokeet otettiin, mutta mitään tulehdusta ei löytynyt. Mulle sanottiin, että vasta toisen raskauden jälkeen tiedetään onko kyse kohdunkaulan heikkoudesta, supistelu herkkyydestä ja siitä, että kivuttomatkin supistukset avaavat kohdunsuun vai oliko kyse vain kaksosuudesta. Luvattiin hyvää seurantaa seuraavassa raskaudessa.
Ajatus uudesta raskaudesta ja varsinkin toisen lapsen menettämisestä oli aika raskas ja tästä syystä me pohdimme vakavasti myös adoptiota. Totesimme, että kansainvälinen adoptio ei myöskään ole helppo tie kulkea vanhemmaksi, joten päätimme vielä yrittää uutta raskautta. Ja raskasta on ollut. Olen joutunut itse taistelemaan, että olen saanut seurantaa ja oikeanlaista kohtelua.
Kävin ihan alussa kahdesti yksityisellä ja häneltä sain lähetteen Naikkarille, jotta lääkärit seuraisivat laitetaanko minulle tukilanka. Tukilankaa ei minulle voi kuulemma laittaa, koska edellisellä kerralla ilmeisesti supistelu on avannut kohdunsuun. Ja tukilanka ei siinä tapauksessa auta. Supistelu alkoi tässä raskaudessa jo rv 10 tienoilla ja sen jälkeen olenkin ollut töissä vain 3,5 viikkoa. Varsinaiseen vuodelepoon en ole joutunut, koska pelkkä töistä pois jääminen on auttanut supistusten vähenemiseen. Pienikin rasitus tosin saa ne taas alkamaan. Esimerkiksi kun esikoinen oli kipeänä kotona ja tuli liikuttua enemmän hänen vuokseen, niin supistelu palasi kuvioihin. Olen välttänyt kaikkea ylimääräistä rasitusta.
Aluksi minulle tuli Naikkarilla tunne, että olen hysteerinen äiti joka huolehtii turhasta. Supistelujen jatkuttua ja muututtua välillä kipeiksi sekä viikkojen kartuttua, kohtelu on muuttunut täysin. Myös lääkäreissä on selvästi eroja; osa ottaa ihan tosissaan ja toiset ovat mitätöineet omat tuntemukseni täysin. Nyt minulla oli edellinen kohdunkaulan tarkistus rv 24+0 ja seuraavan kerran menen jo rv 26+2. Eli nyt minua seurataan tarkemmin. Lisäksi nyt olen saanut sairasloman kerralla loppuun asti, mikä on helpottanut henkisesti oloa.
Nyt viikkoja on 25+0 ja vihdoin uskallan hieman ajatella, että ehkä me saamme vauvan todella toukokuussa. Nyt vasta on ajatukset alkaneet liikkua esimerkiksi synnytyksen parissa yms. Tähän asti kohdunkaula on pysynyt hyvin kiinni, mutta en todellakaan vielä ole nuolaissut.
Yllättävän paljon olen kohdannut ymmärtämättömyyttä tämän asian suhteen. Esimerkiksi olen kuullut, että töissä selkäni takana vitsaillaan sen takia, että " laiskottelen" kotona. Lisäksi olen vielä töissä ollessani kuullut tarinoita äideistä, jotka vielä viimeisillään suorittavat milloin mitäkin urotöitä. Ei kai tätä henkistä painetta todella ymmärrä, jos ei ole sitä itse joutunut kokemaan. Joten ymmärrän todella hyvin kaipuusi vertaistukeen.
Toivon sinulle kovasti voimia tilanteesesi ja paljon paljon lisää viikkoja. Toivottavasti tällä kertaa kärsivällisyytesi palkitaan ja saat vauvan kotiin asti.
Nopeaa kevään edistymistä odotellen,
Laru