Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuinka monella alkuraskaudesta rudehtavaa vuotoa?

10.02.2007 |

HEippa



Olen ihan alussa raskaana rv6 ehkä. Rusehtavaa vuottoa tullut kolme päivää. Ei tule paljoa, mutta vähän aina housuihin. Ei ole lisääntynyt ja kipuja ei ole. Perjantaina kävin lääkärissä ja ultrassa löytyi kuitenkin jo syke, mutta sanoi vuodon tulevan kohdusta, mutta ei ollut vielä kovin huolissaan.



Minulla oli edellisessä raskaudessanikin jopa veristä niukkaa vuotoa ,mutta hieman myöhemmin eli rv 14-22 ja raskaus eteni kyllä loppuun.



Nyt huolestuttaa kun alkoi näin aikaisin. Teidän että parempi jos tulee pois, sillä jos on jotain vikaa. Olen ollut koko ajan todella realistinen ja sanoin lähipiirille että ei voi mitään jos tulee pois, mutta jotenkin tuntuu vaan niin turhauttavalta. TIedän että on niitä joilla tulee keskenmenoja paljon ja minua harmittaa heidän puolesta. Mutta jotenkin nyt vain ajattelee koko ajan omaa napaa. Tyhmä mikä tyhmä. En osaa astua ollenkaan toisten saappaisiin.



Luulin jo että olen paljon rauhallisempi tässä raskaudessa kuin esikoista odottaessani, mutta ei. Sama murehtiminen jatkuu.



Onko täällä muita joilla joka raskaudessa tulisi vuotoja?

Lohduttakaa vähän!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla