G: Mistä periaatteista olet luopunut?
Oliko sinulla vielä raskausaikana vahvoja kasvatusperiaatteita, joista olet sittemmin luopunut? Tai osoittautuiko jokin edeltä päätetty sääntö esim. naurettavaksi tai epäkäytännölliseksi?
Mä keksin heti 2 asiaa, joissa ollaan joustettu:
1. Ajattelimme, että ruokapöydässä ei sitten leikitä eikä lueta. No, kun lapsi tuli siihen ikään, että alkoi harjoitella syöttötuolissa istumista, pöydässä oli usein jos jonkinlaista vempelettä:). Nyt kun lähestytään 2 vuoden ikää, huomasin eräänä päivänä, että kas, viihdykkeitä ei enää ole ollut pöydässä pitkään aikaan, ja hyvä niin.
2. Päätin vahvasti, että aamuisin ei katsota telkkaria. Mutta kun mies oli taannoin monta päivää rankassa flunssassa ja ns. pois pelistä, niin johan napsahti Pikku Kakkonen päälle eräänä lauantai-aamuna, ja tv:n hetkellisestä " hoitoavusta" kiitollinen meiksä päätti, että ei kai tässäkään asiassa tarvitse liian nipo olla;)...
Kommentit (17)
1) Meillä oli myös tiukka päätös, että ruokapöytään ei leluja tuoda. Jos ilman niitä ei ruoka maistu, niin pois pöydästä. No... sitten alkoi näyttämään siltä, että poika ei oikeasti syö. Ensin ajattelin, että jos nyt jotakin kapustaa tms. " keittiövälinettä" voisi ruokapöydässä pitää, nehän kuuluvat " aihealueeseen" . Sittemmin periaatteet ovat hävinneet ja pöytään kiikutetaan milloin mitäkin. Ja poika nyt 1v5kk.
2) Telkkarikin katsominen kuuluu meillä myös yhteen näistä aiheista ;) Tosin siinä alettiin lipsumaan vasta ihan viime viikkoina. Nyt poika katsoo lastenohjelmia kerran pari päivässä (yhteensä ehkä max puoli tuntia), että äiti saisi välillä tehtyä jotakin rauhassa... Mutta olen kyllä edelleen tarkka siitä, mitä katsoo. Ohjelman pitää olla rauhallinen sekä visuaalisesti että äänimaailmaltaan.
3) Tutista olimme ajatelleet luopua viimeistään vuoden iässä. Eipä olla vieläkään saatu aikaiseksi. Ehkä sitten kesälomalla.
4) Aiemmista ajatuksista huolimatta otan pojan yöllä viereen nukkumaan TODELLA herkästi (siis jos itkeskelee), vieressä kun nukahtaa uudestaan heti. On varmaan jo oppinutkin siihen, että kun vähän inahtaa, niin pääsee äidin ja isän viereen. No, ei se minua haittaa, nukun ihan yhtä hyvin pojan ollessa vieressäkin. Isä sen sijaan nukkuu selkeästi huonommin.
olisihan näitä varmaan muitakin, mutta nyt ei tule mieleen.
Raskausaikana luin erilaisia vauva/kasvatuskirjoja. Suhtauduin niihin kyllä vähän varauksella jo silloin, mutta varsinkin jälkikäteen. Olen tullut siihen tulokseen, että vauvat ovat kovin erilaisia. En yrittänyt saada vauvaa nukkunaan 6-kuisena ilman heräilyä/syömistä, vaikka oppaat sitä mieltä olisivat olleetkin. Asiat ovat menneet enemmän omalla painollaan. Äidinvaistolla pääsee pitkälle, vaikka kyllähän niitä asioita on ihan hyvä tiedostaa kirjoistakin.
Etukäteen ajattelin, että jos imetys sujuu niin imetän suositusten mukaiset 12 kk. Imetys sujui, mutta en heti tajunnut 9 kk iässä, että poika oli itse luontaisesti lopettamassa tissinimemistä. Imetyksen lopetin siis 10 kk iässä.
Ehkä asian vierestä: Nyt toisen lapsen kohdalla huomaan, että ohjeita tulee ulkopuolisilta aika vähän, onneksi. Mutta nyt meille puhutaan tuttavaperheen lapsista, jotka ovat siis saaneet ensimmäisen lapsensa. Siis selän takana puhutaan kovin tietävästi, että " lapsihan heräilee varmasti yöllä siksi niin usein, kun vanhemmat varmasti nostavat vauvan liian herkästi syliin ja vauva tottuu tähän, kun vanhemmathan ovat vielä niin tuoreita" Voi että ärsyttää! Eikö ole ihan riittävän raskasta tuoreille vanhemmille saada keskivertoa haastavampi vauva, miksi ihmeessä ihmisten pitää aina olla tietämässä toisten asioista ja arvostella ;(
Eli poika on kyllä monesti tv:n ääressä. Telkkarituokiot alkoivat yleistyä ja venyä kun perheeseen tuli uusi vauva. Nyt meillä katsotaan vakkaristi aamuisin pikkukakkosesta pari ohjelmaa, iltapäivällä pienituokio Playhouse disneytä ja satunnaisesti iltapikkukakkonen. Jos on jotain ekstraa (vieraita tms. niin vieläkin enemmän).
Ulkoilusta myös lipsuttiin raskausaikana ja uuden vauvan ollessa pieni, mutta nyt ollaan päästy hyvin taas rutiiniin kiinni... aamupäivällä ulos tai kerhoon (paitsi viikonloppuisin, jolloin leikitään isin kanssa).
Tuttipullo sai olla meillä iltaisin mukana kuvioissa yli 1.5 v asti vaikka olin ajatellut vieroittaa kaikista tuteista ja pulloista jo vuoden iässä. Iltapullo jäi kuitenkin todella kivuttomasti lopulta 1v 7kk iässä vatsataudin yhteydessä kun muksu kieltäytyi itse juomasta tuttipuollosta.
Mehujakin on alkanut juomaan vaikka alkuun ajattelin että ei ollenkaan tarjoiltaisi. Itse kuitenkin kun nyt imetän niin tulee litkittyä mehua litratolkkulla ja samalla tarjottua pojallekin... kuitenkin onneksi vain ruokailujen yhteydessä.
Sitten olen jossain määrin luopunut siitä periaatteesta, että en aio olla tiukkapipo päivrytmien ym. suhteen. Mutta toisin kävi. Orjallisesti noudatan samaa päivärytmiä ja sekoan jos joku yrittää ehdottaa pientä poikkeamaa päivän kulkuun. Saatan tiuskia ovella jos joku kehtaa tulla kolkuttelemaan päiväuniaikaan jne.
Leluja on ollut ruokapöydässä heti alusta asti, samoin telkkaria on tullut käytettyä lapsenvahtina " aina" , itse en ole ollut innokas ulkoilija joten esikoinen oli heti puistotädillä 11-kuisena. Tutti on ollut kaikilla pitkälle yli 2-vuotiaaksi, vanhimmalla oli maitopullo vielä 4,5 vuotiaana. Päiväunille en ole ketään pakolla nukuttanut, kaikki ovat jättäneet päiväunet kotipäivinä pois 2 v. synttäripäivän kieppeillä.
Oikeastaan ainoat muuttuneet periaatteet on liittyneet yönukkumiseen, aluksi koitin saada esikoisen ja vielä kakkosenkin nukahtamaan yksin omaan sänkyynsä jo pienenä ja nukkumaan siellä myös kaikki unipätkät. Sittemmin olen huomannut että paljon helpommalla pääsee kun antaa lapsen nukahtaa vaikka kainaloon ja siirtää siitä sitten pois jos niikseen tulee, tai on vaikka siirtämättä. Lapsen unitapoja seurailemalla saa itsekin parhaiten nukuttua.
Meillä siis mennään aika monessa käytännön asiassa siitä missä aita on matalin, mutta silti lapsistamme on tullut erittäin fiksuja, hyvätapaisia ja sosiaalisia reippaita neitokaisia :) Periaatteet ovat olleet vakaita ja muuttumattomia muissa asioissa, esim. käytöstavoissa, puhtaudessa/peseytymisessä, ruuan laadussa ja määrässä ymv.
Meillä on ehkä pahiten lipsuttu mehun tarjoamisessa. Tarkoitus oli, että pojalle tarjotaan suositusten mukaan vain maitoa ja vettä. Noh...
- Kun äiti kerran juo aamupalalla mehua, niin aika pian löytyi mehua myös pojan mukista.
- Poika on ollut huono juomaan ja kesähelteellä iski kerran nestehukka. Sen jälkeen mehua on kesähelteillä tarjottu janojuomana.
- Syksyn tullen mehusta janojuomana päästiin eroon, mutta nyt keväällä iski mahatauti ja taas poika oli kuivumassa. Kun mehu kelpasi parhaiten, niin sitähän sitten juotiin.
- Parannuttuaan poika alkoi edelleen vaatia mehua ruokajuomaksi ja todettiin isännän kanssa jotta olkoon. On sitä jo alun toista vuotta yritetty maitoa tarjota eikä sitä ole koskaan mennyt muutamaa kulausta enempää.
Siitä että meillä olisi kaikki lelut paikoillaan ja lasten huoneessa.Ei onnistu, 3 alle kouluikäistä ja kaikilla omat huoneet...
Siitäkin on joustettu,että nukutaan omasssa huoneessa omassa sängyssä... yleensä onnistuu,mutta ei aina. Joskus esikoinen nukkuu olohuoneen sohvalla, ja toisinaan 2 vanhinta nukkuu meidän huoneen lattialla. Nuorimmainen toistaiseksi aina nukkuu omassa sängyssä,pinniksessä..mutta viimeistään vuoden päästä pitäs lasten sänkyyn siirtää,joten tietää mitä sitten on odotettavissa.
Alkuu olin sitä mieltä,ettei meillä käytetä huvituttia kun osaa sen hävittää,mutta keskimmäisellä se oli 2v.asti, ja 2v3kk luovuttiin unitutistakin.Myös se,että viimeistään 1v.synttäreillä pullot pois, mutta Ykkösellä oli yömaitopullo 1v11kk asti ja kolmosella on vielä yömaitopullo käytössä ikää 1v3kk...
Minä en ole luopunut mistään mitä olin ajatellut raskausaikana :)
Leluja ei ole pöydässä, ihan niin kuin olin päättänytkin. Joskus niistä olisi apua ja paljonkin, mutta niitä ei pöytään tuoda.
Päätin ettei meillä syödä tutia yli vuoden iässä ja 11kk oli ikää kun tuti jätettiin pois. Pulloja meillä ei ole koskaan ollutkaan.
Telkkari meillä ei ole koskaan päällä silloin kun lapsi on hereillä, joten sitäkään ei tyttö katso.
Ulkona käydään päivittäin, joskus saisi ehkä käydä vähän useammin.
Siinäpä minun päätökset :)
Ennen omia lapsia hoidin useita kymmeniä alle 3-vuotiaita (niin päiväkodissa kuin lasten kotona) ja siinä näki hyvin, mitä ja miten EI aio omien lasten kanssa toimia. Ja ne periaatteet on ihme kyllä suurin osa myös pitänyt.
Meillä ei ole koskaan ollut ruokapöydässä leluja, eikä ole vieläkään, kun lapset ovat kohta 5 v ja 2 v. Kumpikaan ei ole edes kovin hyvä syömään (esikoinen alkoi syödä hyvin n. 2,5 v iässä ja kuopus nirsoilee edelleen), mutta en halua mitään leluja tai kirjoja ruokapöytään ja piste. Esikoisen vauva-aikana oletin, että hän alkaa n. 1 v iässä syömään itse, eikä sen jälkeen tarvitse enää syöttää, mutta toisin kävi. Poika alkoi syömään itse vasta 1,5-vuotiaana ja lähemmäs 3-vuotiaaksi piti toisinaan syöttää. Kuopus taas söi itse 1 v - 1 v 10 kk ikäisenä, mutta sen jälkeen on halunnut, että syötetään aina silloin tällöin ja mä sitten syötän. Eli tavallaan olen tossa asiassa luopunut periaatteestani, mutta toisaalta olen muissakin asioissa mennyt tilanteen mukaan, eikä toi " lapsi syö itse 1-vuotiaana" ollut mikään periaate, vaan enemmänkin oletus. Esikoinen alkoi saada ns. oikeita herkkuja vasta 2-vuotiaana ja edelleen kohta 5-vuotiaana saa esim. karkkia todella harvoin, joten siinäkin asiassa olen pysynyt periaatteessani. Kuopus sen sijaan on saanut herkkuja reilu 1-v lähtien ja pari kertaa jopa karkkia (hui...) alle 2-vuotiaana. Mutta tonkin tiesin jo etukäteen, että esikoisen saa pysymään herkuista kauemmin erossa kuin kuopuksen =)
Kun esikoinen oli vauva, yritän saada hänet nukahtamaan aina omaan sänkyynsä, mikä oli äärimmäisen vaikeaa, koska poika heräsi aina, kun hänet laski sylistä pois. Hän myös nukkui alkuyön omassa sängyssä (sitten kun sinne vihdoin nukahti) ja jäi aamuyön imetyksestä vasta viereeni. Tosin meillä oli silloin 120 cm leveä sänky, jossa nukkui myös mies, joten ehkä ei oltais kaikki mahduttu kunnolla sinne nukkumaankaan. Kuopuksen odotusaikana jo päätin, että tuleva vauva saa nukkua sylissä, jos siihen nukahtaa ja se käytännössä onnistuu (ellei tarvitse samalla tehdä esim. ruokaa) ja näin myös toimin. Samalla kaduin sitä, että esikoisen yritin vauvana saada sylistä pois nukkumaan. Kuopus myös nukkui vieressä 5 kk ikään saakka, kunnes alkoi liikkumaan niin paljon, etten enää uskaltanut pitää vieressä, kun muutaman kerran tippui lattialle, vaikka sängyn toisella puolella oli seinä, toisella puolella pinnasänky ja kolmannella sivulla ikkunaseinä.
Molemmat lapset halusimme opettaa nukahtamaan itse omaan sänkyynsä ja n. 6 kk iästä lähtien se onnistui esikoisen kanssa erittäin hyvin ja kuopuksen kanssa hieman huonommin. Edelleen toimisin silti samoin, jos lisää lapsia joskus tulisi.
Nyt tuli mieleen yksi suuri periaate, joka hävisi siinä vaiheessa, kun esikoinen alkoi vajaan vuoden ikäisenä liikkumaan. Olimme ajatelleet, ettei lapsi todellakaan koske aikuisille kuuluviin tavaroihin (mm. viherkasvit, CD-levyt, valokuvakansiot...), mutta huomasimme, että oli paljon helpompaa, kun lapsi sai vahdittuna tutustua niihin, niin kiinnostus ei kestänyt kovinkaan kauan. Eli lapsemme ovat hyvin vapaasti saaneet tutkia ja kosketella ja katsella niitä tavaroita, joihin ovat ylettyneet. Juuri mitään tavaroita emme ole siirtäneet pois lasten ulottuvilta. Muistan, kuinka huvittunut olin, kun eräs lapseton tuttuni oli meillä kylässä, kun esikoinen oli n. 1v. Poika haki yöpöydältä muutaman käsirasvatuubin (kierrekorkki) ja " leikki" niillä ja tämä tuttuni kielsi poikaa ottamasta rasvoja (jotka olivat siis minun). Mä sitten selitin, että kyllä niitä saa katsoa...
Nämä asiat tulivat nyt mieleen, muitakin voi olla.
1. Sitten joskus kun minulla on lapsia, en koskaan huuda heille. Keskustelemme asioista aina sävyisästi ja rauhallisesti.
- Niin-pä. Yritän yhä opetella tätä. Vaihtelevin tuloksin.
2. Annan lapsilleni vain terveellistä (luomu)ruokaa, ei herkkuja eikä limsaa
- Ei toteutunut. No, Coca Colaa en ole koskaan antanut.
3. Opetan lapsia niin, etteivät huuda ja melua (niin kuin kamalat naapurin kakarat)
- Jep jep. Nimimerkillä " korvatulpat tarpeen täälläkin" .
4. Opetan lapset siivoamaan jälkensä.
- Toistaiseksi ainakin kovin, kovin huonoin tuloksin.
Jostain syystä useimmat periaatteet lensivät ikkunasta ulos kun lapsiluku ylitti yhden. Sitä ennen oli kyllä muutenkin aika rauhallista...
Ehkä se suurin " luopuminen" oli se, että tutista luovuttiin vasta 2-vuotissynttäreiden kynnyksellä, vaikka alunperin suunnitelmissa oli jättää se pois jo yksivuotiaana. Tai no, alunperinhän sitä tuttia ei ollut tarkoitus ottaa käyttöön lainkaan... ekat kolme viikkoa taisi mennä ilman :)
Nyt kun rupesin asiaa ihan miettimään, niin minulla ei oikeastaan ollut kovinkaan paljon periaatteita etukäteen mietittynä. Lähinnä tavoitteena oli vain mennä päivä kerrallaan ja välttää turhaa hössötystä ja ylihuolehtimista. Itse asiassa nämä kumpainenkin ovat toteutuneet varsin hyvin.
ajattelin, että vauvan pitää nukkus omassa sängyssä. Nyt en tätä ajatusta ymmärrä, eikä tämä ainakaan meidän lapsemme kohdalla toiminut. Alkuun yritimme saada lapsosta omaan kehtoon nukkumaan, sillä seurauksella että kannoimme parkuvaa lasta vuorotellen yökaudet ympäriinsä. Muutaman yön jälkeen olimme ihan poikki ja otimme hänet suosiolla viereen ja rinnalle nukkumaan. Edelleen puolitoistavuotiaana lapsemme nukkuu perhepeti-/sivuvaunuviritelmässä ja saa öisin herätessään rintaa. Yöt ovat suhteellisen rauhallisia ja miellyttäviä. Meille tämä on ollut hyvä rakaisu, mistäs olisin sen tiennyt...
Toinen asia, ei niinkään periaate, on imetys. Vielä muutama vosi sitten ajattelin, että yli vuoden vanhan lapsen imettämisessä on jotain kummallista (tai itse asiassa yli puolivuotiaan, ei minulla ollut oikeastaan käsitystä, kauanko lapsia imetetään). Nyt asia niin luonnollinen, eikä ihan lähiaikoina ole aikeita vieroittaa lasta rinnasta.
Niin ja niistä leluista ruokapöydässä...niitä ei meillä ole eikä tv:tä katsota toistaiseksi lainkaan, vaikka kaipa nyt pikkuhiljaa jo voisikin.
Saa nähdä, miten tilanne muuttuu, jos joskus tulee toinen lapsi.
Mekin vannottiin että leluja ei ruokapöytään, mutta nykyään on oltava kasa kirjoja, jotta lapsi söisi edes jotain... Huoh. Ja kirjat lentelevät ja äiti poimii...
Telkkaa ja lastenfilmejä katsotaan kans paljon enemmän kuin mitä etukäteen päätin...
Deepest_Blue:
Nyt kun rupesin asiaa ihan miettimään, niin minulla ei oikeastaan ollut kovinkaan paljon periaatteita etukäteen mietittynä. Lähinnä tavoitteena oli vain mennä päivä kerrallaan ja välttää turhaa hössötystä ja ylihuolehtimista. Itse asiassa nämä kumpainenkin ovat toteutuneet varsin hyvin.
Aika samoilla linjoilla täällä. Mulla tosin " syynä" voi olla, että vähän niinkuin yllättäen tulin äidiksi jo 21-vuotiaana, eli en ollut koskaan ehtinyt edes miettiä äitiyttä omalle kohdalle ennen raskautta. Luultavasti jos kaveripiirissä olisi ollut lapsia niin varmaan olisi ollut montakin " mä en ainakaan" - ajatusta. Nyt lapsia on kolme, ja jos jotain olen oppinut, niin sen, että liian tarkkoja suunnitelmia on turha tehdä. Lapset on yksilöitä, ja mielummin käytän aikaani oppiakseni tuntemaan omat lapseni ja heidän tarpeensa, kuin se että käytän paljon aikaa ja energiaa jotta he taipuisivat minun periaatteisiin. Eletään kuitenkin terveellisesti ja perhekeskeisesti, eli eiköhän siinä ole periaatetta tarpeeksi :-)
En näyttänyt muksulle ollenkaan telkkariohjelmia, ennen kuin ikää oli noin 1v2kk. Silloin kokeilimme aikaisten aamujen iloksi Pikku Kakkosen ohjelmia, ja poikahan jäi heti ihan koukkuun! Nyt on ihan turha yrittää aloittaa aamua ilman Pipsa Possua ja Pikku Prinsessaa, vaikka miten ennen ajattelin, että " minun lapseni ei istu telkkarin edessä" . Tosin puolustukseksi on sanottava, että ennen pojan syntymää en edes pystynyt kuvittelemaan, että noin vilkkaita, vähäunisia ja itsepäisiä lapsia voi olla olemassakaan ;)
Meilläkin on syöty herkkuja enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Herkut ovat kuitenkin suhteellisen viattomia - pullaa & keksejä kahvipöydästä, jäätelön maistelemista, mummin tekemää marjamehua yms. Mutta olen suolan suhteen paaaaljon tarkempi kuin sokerin, jostain syystä.
1) Vauva nukkuu omassa sängyssä, jonne nostan hänet imetyksen jälkeen öisin, jep esikoinen nukkui kainalossa, kunnes 4kk iässä alkoi nukkumaan omassa sängyssä. Kuopus, nyt 2v11kk nukkuu yhä edelleen äidin kainalossa =)
2) Jaksan aina olla tosi johdonmukainen ja rauhallinen, ja katinkontit, esikoisen kanssa tämä onnistui ihan hyvin kunnes pojalle tuli ihanainen 6-vuotiaan uhma. Kakkonen taas on mitä tempperamenttisin tapaus, jonka kanssa hermot menee nopeammin
Muita en tähän hätään keksinyt, on periaatteita mistä pidän kiinni, toisia ei satuteta, opetellaan hyvät käytöstavat ja ruokapöydässä ei leikitä. Esikoisen kanssa viimeinen periaate oli helppo toteuttaa, mutta kuopuksen kanssa huomattavasti vaikeampaa, poika kun todella surkea syömään. Mutta silti tarjoan ruoan, jos ei kelpaa, kiitos ja pois pöydästä. Yksi ehdoton ruokaan liittyvä periaate on, etten pakota lapsia syömään, he syövät sen mitä syövät (tai ovat syömättä) ja sitten kiitos, jälkkärillä tms ei lahjota syömään. Jos ei maistu ruoka, niin sitten se maistuu seuraavalla aterialla.
3)Totutan lapset myös pulloon, että joskus pääsen yksin kauppaan tms. No joo, esikon kanssa tämäkini toimi. Mutta kuopus ei koskaan tottunut pulloon, enkä halunnut poikaa jättääkään hoitoon.
4) " opetan" lapsen nukkumaan yönsä kokonaan viimeistään yksivuotiaana. Kuopus on nyt nukkunut kokonaisen viikon putkeen heräämättä öisin. Että se siitä periaatteesta
Voisin sanoa, että kuopus heitti kaikki periaatteeni nurkkaan ja vasta hänen kanssaan opin, että kaikki ei oikeasti aina mene niinkuin kuvittelee/päättää.
itse olin päättänyt että meillä ulkoillaan sitten joka päivä satoi tai paistoi ja mielellään kahteen kertaan... noooh, kun tuplat tuli niin tästä periaatteesta on kyllä lipsuttu pahimmilla koiran ilmoilla ja harvemmin talviaikaan ollaan kahteen kertaan viitsitty vetää toppakuteita niskaan :) toinen oli kans toi telkkari... nykyään se kyllä aukee aina klo 17. ja aika usein aamustakin...