lähisukulaiset, joita vauva ei kiinnosta tippaakaan

Tunnustaudun olleeni samanlainen kuin veljesi vaimoineen, siis ennen kuin meille syntyi eka oma lapsi. Vielä raskausaikana oli niin, että naapurin neljättään odottava äiti olisi halunnut puhua raskausasioista ja minua taas kiinnosti siinäkin vaiheessa vielä koirajutut enemmän. Pikku hiljaa asiat alkoi kääntyä sitten niin päin (lapsiluvun lisääntyessä), että koirajutut ei kiinnostaneet enää pätkääkään, mutta lapsiin liittyvät asiat sitäkin enemmän. Nyt kun meille on jo kuudes lapsi tulossa, en ole enää yhteyksissä yhteenkään koiraihmiseen :-).



Ihan lähipiirissä meillä ei ole vastaavaa kuin sinulla, mutta mieheni serkku miehensä kanssa kävivät meillä äskettäin ja vaikka ovatkin meidän kolmosen kummeja, niin lapsista ei puhuttu oikeastaan sanaakaan (ainoastaan meidän kuopuksen konttauskypärästä ja kävelystä muutama sana). Koko ajan puhuttiin vaan heidän ulkomaanmatkoistaan moottoripyörillä ja katseltiin kannettavalta tietokoneelta reissukuvia. Mietin yhdessä vaiheessa, antaisinko valokuva-albumin naispuoliselle katseltavaksi, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kyllä se varmasti mieluiten osallistuu miehensä ja minun mieheni keskusteluun moottoripyöristä ja reissuista.



Kyllähän se niin on, että lapset muuttaa aika paljon ihmistä ja ihmisen arkea (vaikkakin jotkut missit ja mallit isosti lööpeissä toitottaa, että " en anna lapsen muuttaa elämääni" ;-).



neronja rv 20+4

Minulle tuli mieleen, että veljesi perheen tilanne voi olla sellainen että ovat tuloksetta yrittäneet vauvaa. On varmasti silloin vaikeaa iloita toisen onnesta, jos se ei omalla kohdalla onnistu.

Mulle tuli sama mieleen kuin kaakaokirahville (muistinkohan edes nimimerkkiä oikein, toivottavasti.. =]).



Itse olen ennen tätä raskautta kokenut kolme keskenmenoa, lapsia meillä ei vielä ole. Olemme " yrittäneet" saada vauvan vuodesta 2003, joten muutama vuosi on vierähtänyt ennen tätä raskautta.



Ei minuakaan ole tuona aikana kiinnostanut kysellä toisten raskauskuulumisia. Ennemmin olen jutellut jostain " työasioista" tai harrastuksista. Eikä minua oikein vieläkään kiinnosta kysellä kavereiden raskauksista, koska pelkään yhä keskenmenoa, joten välillä ärsyttää se jo " raskaana olleiden ja synnyttäneiden" kavereiden kommentit siitä mitä oireita heillä oli ja tunnenko jo potkuja ja plääplääplää.



Joten jos veljelläsi ja hänen vaimollaa on esimerkiksi lapsettomuutta/keskenmenoja takana, niin en yhtään ihmettele, ettei heitä kiinnosta kysellä raskauskuulumisia.



jonttu rv 20+2

Eikä sunkaan pelkästä tunnollisuudesta tarvitse kysyä heidän koiristaan mitään.

Mulla on täti (perheetön) joka ei kanssa paljoa puhu. Ei kysy kuulumisia, eikä myöskään kerro omistaan. Jos kysymällä kysyy, saa jotain vastauksia. " Keskustelu" tällaisen kanssa on joskus lähes mahdotonta. Täti on kyllä masennuksestakin välillä kärsinyt, ja tiedän, että lapsen saaminen hänen kohdallaan (70-luvulla) olisi ollut lähes mahdotonta. Nämä asiat ovat varmaan häneen vaikuttaneet.

Eikä veljeäsi ja vaimoaan tarvitse kummeiksi kutsua - ehkäpä teettekin palveluksen kun ette kutsuisi. Jos heillä sisäinen palo kummiuteen olisi, olettaisin, että olisivat jo tässä vaiheessa olleet ylipäätään kiinnostuneempia vauvasta + muusta perheestänne!

Ehkä tosiaan veljesi ja hänen vaimosi kärsii lapsettomuudesta - se minullakin tuli ensin mieleen. Välttämättä ei kyse ole siitä etteikö lapsia yrityksistä huolimatta tulisi, vaan saattaa olla, että toinen haluaisi kovasti ja toinen ei, joten tilanne on heidän välillään tulenarka. Melkoista spekulaatiota muuten, kun ei tunne näitä ihmisiä ollenkaan ;-).



Itselläni on liuta samanikäisiä tai vanhempia serkkuja, joista kenelläkään ole vielä lapsia (ikää lähes poikkeuksetta 35 vuotta tai enemmän). Viimeisen vuoden aikana he ovat tehneet mm. isoja asuntokauppoja ja eksoottisia matkoja kumppaneidensa kanssa sekä saaneet loistavia työtilaisuuksia, joista minä olen paljon kiinnostuneena kysellyt. Mainitsin sivulauseessa, että voi kuinka teille tapahtuu niin paljon hienoja juttuja ja itse junnaan " paikoillani" näiden lasten kanssa kotona. Aivan selvästi he olivat ihan samaa mieltä, että minun elämäni on tosiaan hiukan jämähtänyttä vaikka tosiasiassa perheen perustaminen on mielestäni yksi isoimmista asioista, joita ihmisen elämässä tapahtuu. Olen itsekseni asialle hymähdellyt ja odotan sitä päivää, kun heidän perheensä kasvaa, jolloin huomaavat, kuinka kokonaisvaltainen voi muutos olla ;-).



Mitä kummiasiaan tulee, niin itse en ottaisi ketään kummeiksi velvollisuudesta. Jos ystäväpiiristänne löytyy lapsirakkaita ihmisiä, jotka ovat aidosta kiinnostuneita tulokkaastanne, harkitkaa heitä mielummin!



t. Jogu (19+1)

..sitä ei edes välttämättä tiedä, mitä kysyisi. Silloin kun itselläni ei vielä ollut mitään kokemusta raskauksista tai lapsista, arkailin esimerkiksi kysyä ystäviltäni, että jokos se vauva potkii, kun en tosiaan tiennyt, että missä vaiheessa ne normaalisti alkaa potkimaan. Vasta läheisen siskoni raskauden myötä opin myötäelämään myös ystävieni raskauksissa. Ei sitä ennen osannut ajatella, kuinka iso asia odottaminen ja lasten saanti on, ja eihän se kaikille olekaan. Ihan kuten en välttämättä vieläkään ymmärrä, kuinka tärkeä asia esimerkiksi joku harrastus tai työ saattaa jollekin ystävälleni olla. Mutta kummiksi kyllä toivoisin lapselle sellaista ihmistä, joka oikeasti haluaa osallistua lapsen kasvun tukemiseen.

Ei mun velikään kysele kauheesti. Mut se onkin 20 ja sitä ei lapset muutenkaan kauheesti vielä kiinnosta. Työ, ja auto :D. Kyllä se mahan kasvusta huomauttaa,ja kyllästyy vauvan liikkeiden katselun odottamiseen, kun sanon et nyt liikahti maha oikeen kunnolla, ja sitten ei tietenkään mitään näy kun hän kattoo, tai mun mies,heh. Kerran kysy et millon on laskettu aika, mutta enpä usko et se sitä muistaa. Ois pitänyt sanoa et sen nimipäivänä. Toinenkaan veli ei kysele, joskus niitä liikkeitä haluaisi nähdä. Ne ei muuten tiedä mitään raskaana olosta tai synnytyksestä...luuli että se vauva vaan otetaan sieltä kun se on tarpeeksi suuri. No voihan siinä niinkin käydä. Mun mies on katsellut jotain isille tarkoitettuja tv-sarjoja omassa maassaan, jossa opastetaan vauvan hoitoon. Nyt oli kuulemma oppinut että miten käsitellään vihaista vaimoa...:D joku englantilainen sarja.

Miehen vanhemmat eivät ole liiemmin raskauksistani kyselleet eivätkä varsinkaan vahingossa kertoneet ilouutista eteenpäin missään vaiheessa raskautta.



Miehen veli ei edes tajunnut viimeksi, että olen raskaana vaikka seisoin suuren vatsani kanssa hänen edessään. Ja tosiaan - hänellekään ei ollut asiasta mainittu vaikka asui ja asuu edelleen kotona. Ikää silloin 22v, nyt 24v.



Nyt mieheni sitten kertoi veljelleen, hänen tyttöystävälleen ja vanhemmilleen tästä kolmosesta jo monta viikkoa sitten. Kukaan heistä ei ole onnitellut tai kysellyt vointiani tai antanut mitenkään ymmärtää, että tietävät asian.



Kakkoselle otimme kummeiksi miehen veljen tyttöystävineen, koska se oli " vähän ninkon mentävä niin" . Esikoisella oli minun veljeni ja ystäväpariskunta. Kakkoselle tuli lisäksi minun siskonikin.



Eivät ole kiinnostuneita kummilapsestaan juurikaan. Tämä tyttö ehkä hiukan, mutta miehen veljelle kummius on yhtäkuin lahjakoneena olo. Olen sanonut tuhannet kerrat, että mitään lahjoja ei todellakaan ole pakko ostaa ja että lahjat annetaan aina antamisen halusta eikä mistään pakosta.



Lisäksi tämä lahjaongelma on hänelle ongelma, koska hän ei tahdo pistää rahojaan turhuuteen eli toisinsanoen leluihin. Lelut ovat silkkaa turhuutta ja on naurettavaa hänen mielestään miten paljon niitä nykylapsilla on " kun hänellekkin riitti kasa autoja" . Lisäksi hän ei tahdo ostaa lahjaksi vaatetta koska minä kuulemma ostan niitä ihan tarpeeksi lapsillemme. Eli todellinen ongelma hänelle siis. Ja hänen itsensä tekemä ongelma. Olisi varmaan ihan kauheaa pistää rahat johonkin turhuuteen kuten ihanaan leluun ja tehdä kummilapsi onnelliseksi. Ja olisi varmaan ihan kauheaa saada siitä itselleenkin hyvä mieli.



Omat sisarukseni joilla ei myöskään ole lapsia ja ovat samaa ikäluokkaa niin ilahduttavat mielellään lapsiamme suoranaisella hömpällä. Nytkin odottelen veljeäni, joka samanikäinen kuin tämäm iehen veli. He ovat olleet laivalle ja tuovat jotain tuliaisia lapsillemme nyt sieltä. ELi toisinsanoen jotkut kalliit karkkihärvelit mitä laivalla myydään. Ja lapset on onnesta soikeena. Mutta miehen veli ei edes kysy mitä lapsillemme kuuluu saati sitten yrittäisi ottaa jotain kontaktia heihin tässä meillä. Tosin eipä hän meillä käykään juuri ikinä....



Kurjaa ja joskus sapettaa, että kummit tuollaiset... mutta onneksi kakkosella on siskonikin kummina ja siskoni palvoo tyttöämme. :)

Ei kiinnosta isovanhempia eikä muitakaan. Osittain johtuu varmaan siitä, että oma äitini on jo kuollut ja mulla ei ole sisaruksia. Äitini olisi taatusti ollut kiinnostunut. Meillä on jo neljäs lapsi tulossa joten olen tottunut siihen, ettei ketään kiinnosta. Alkuraskauden hormonimyrskyissä joskus itkettää kun ketään sukulaisia oman miehen ja lasten lisäksi ei kiinnosta pätkääkään. Onneksi on kuitenkin ystäviä ja kavereita joiden kanssa voi jutella raskausjuttuja!



Miehen isä oli vähän kiinnostunut ensimmäisen lapsen odotuksesta kun hänelle tuli sillloin ensimmäinen lapsenlapsi mutta seuraavista ei ole kysynyt kertaakaan minun tai vauvan vointia.



En edes osaa kuvitella miltä tuntuisi jos joku hössöttäisi ja huolehtisi ja tarjoaisi apuaan... Te, joilla on äidit ja sisarukset mukana raskausjutuissa ja myöhemmin lastenhoitoapuna, muistakaa nauttia!!!! Antakaa anteeksi pienet outoilutkin! Nykyään monilla ei ole hoitoapua kuin ostamalla.

monesti ihmiset valittaa siitä kun kaikki utelee ja kyselee ja hiplailee mahaa ja mahan asioita. joten entäpä jos sukulaisesi haluavatkin vain olla kohteliaita ja antaa sinun tehdä aloite jos haluat raskaudestasi puhua tai antavat sinun kertoa sen minkä haluat kertoa. jos he haluavat antaa tilaa sinun raskaudellesi.



oli sitten niin tai näin niin aina ihmiset tekee väärin päin. jos kyselee vointia tai haluaisi tunnustella potkuja, on liian utelias ja tunkeileva. jos ei kysele niin silloin ei kiinnosta.

Heippa! Tiedän kyllä kuinka ärsyttävää toi on. Itselläni vaan on se tilanne jo toistamiseen mutta lapsen isän vanhemmat ja muut sukulaiset piutpaut välittää miten voin ja onko kaikki ees kunnossa " anoppi" ei vaivautunut edes sairaalaan kattoo esikoistamme vaan rupes kyselee että voisko lasta nähdä kun vaavi oli yli kuukauden ikäinen. Minä sitten vaan sopeuduin tilanteeseen ja nautin niiden ystävien ja sukulaisten huomiosta joita kiinnostaa. Vaatii sopeutumista mutta ajan kanssa helppaa. Onnea odotukseen ja iloiset syksyn jatkot!

...erilaisia näkökulmia, koska itse en haluaisi vierailijoita sairaalaan, edes omaa äitiäni, vaikka meillä oikein lämpimät välit onkin. Ainakaan täällä meillä päin osastolle ei saa mennä kuin isät ja lapsen sisarukset, joten en usko, että jaksaisin lähteä vierailijoiden kanssa esimerkiksi sairaalan kanttiiniin istuskelemaan. Ja kun vauvaa saa näyttää vaan ikkunan läpi, niin en haluaisi, että äitini lähtisi ajamaan toista sataa kilometria sen takia. Ehkä en myöskään ensimmäisinä päivinä kotona haluaisi vielä vierailijoita, vaan toipua synnytyksestä ja tutustua vauvaan rauhassa miehen kanssa. Tosin ensimmäinen lapsi on tulossa, että saa nähdä, mitä mieltä maaliskuussa olen.. Jos vanhemmat ja sisarukset eivät edes soittaisi saati kysyisi, milloin voi tulla käymään, siitä kuitenkin pahoittaisin mieleni...



Kehottaisin itse rohkeasti olemaan yhteydessä " nihkeisiin" sukulaisiin, kutsua kylään ja kertoa kuulumisia. Voi olla, että jotkut tästä ilahtuvat ja innostuvat. Jos ei heitä tämän rohkaisunkaan jälkeen kiinnosta, niin se on kyllä harmi ja surullista, mutta toivottavasti sitten on ystäviä, jotka aidosti elävät mukana! Toivoisi myös niiltä, joita on kummeiksi pyydetty, että uskaltaisivat kieltäytyä, jos asia ei kiinnosta; vanhemmilla olisi silloin mahdollisuus pyytää muita enemmän kiinnostuneita kummeiksi.

Itse en välttämättä myöskään halua mitään kauheeta trafiikkia sairaalaan tai heti ensimmäisinä päivinä kotiin. Täällä saa mielestäni vauvan isovanhemmat tulla sairaalaan katsomaan, mutta en tiedä haluaisinko heitä sinne heti " höösäämään" , riippuu ehkä siitä kuinka kaikki loppupeleissä sujuu.



Vielä tuohon ap:n veljen tilanteeseen, että omasta mielestäni kannattas yrittää jotenkin ottaa selvää siitä, onko heillä lapsettomuutta tai epäonnistuneita raskauksia takana, ennenkuin alkaa höpöttämään vain omista vauvaunelmista ja omasta mahasta ja omista tunnelmista. Nuo asiat kun voi tuntua todella pahoilta lapsettomuudesta kärsivien kohdalla, sekä niillä voi todella pahasti pahoittaa toisen mielen.



En minä ainakaan odota, että omat sisarukseni tai miehen sisarukset kyselisivät mitä mulle kuuluu ja kuinka raskaus menee. Jos heitä ei kiinnosta kuunnella näitä raskausvaivoja! Uskon kyllä, että he kaikki ovat vauvan syntymän jälkeen todella mukana ja mielellään tapaavat vauvan ja tulevat vauvaa hoitelemaan. Enkä ole odottanut että anoppini asiaan ottaisi kantaa juuri mitenkään, mutta hän kyllä viimeksi kyseli vointia ja kertoi omista raskauksistaan.



Meitä ihmisiä kun on moneen junaan. Kyllähän sitä saa pahoittaa mielensä mistä tykkää, mutta raskaus kun on jokaiselle aika henkilökohtainen juttu...

kuullessaan vauvauutisestamme. En tiedä, ehkä se oli hänelle vain shokki kun puhelimessa kerroin (asuu muualla Suomessa). Ei onnitellut, kysyi vain, milloin laskettu aika on. Loppupuhelun ajan oli aika hiljainen ja vaisu. Meille on siis kolmas lapsi tulossa. Ehkä äiti oli ajatellut ITSE, että kaksi riittää meille. Ja raha-asiat yms. on äidin mielestä meillä varmaan aika persiillään... No, äiti on vähän omituinen. En ole jaksanut nyt soittaa, nähdään parin viikon päästä livenä. Ehkä hän on kuitenkin onnellinen, raukka kun ei vaan osaa tunteitaan oikein ilmaista :/



Mut joka tapauksessa oli aika sekavat tunnelmat sen puhelun jälkeen.



t. maalis08

rv 14

Veljeni ei kiinnittänyt mitään huomiota esikoiseen kun tämä syntyi. Siis tuli käymään ja toi lahjan yms. mutta ei tajunnut edes vilkaista vauvaa saati sitten ottaa mitään kontaktia.

Tätä jatkui pitkän aikaa. Puhuttiin lemmikeistä ja kaikesta muusta muttei koskaan ottanut vauvaa syliin tai edes jutellut hänelle.



Kun vauva kasvoi taaperoksi alkoi enokin olla hänestä kiinnostunut. Nykyään juttelee ja leikkii ja tuo AINA tuliaisia pienelle. Selvästi tykkääkin ostella lasten juttuja.



Olen päätellyt että vauvat vaan ovat hänelle jotenkin outo juttu. Ei osaa ' olla' vauvan kanssa vaan vasta kommunkoivan taaperon.



Niin ja raskauteen liittyvt puheenaiheet nyt olisi lapsettomalle poikamiehelle jo liikaa.

Kaikki ihmiset eivät vain ole " lapsirakkaita" . Me helposti oletetaan , että meille niiiin ihana asia olisi kaikille muillekin ihanaa, mutta näinhän ei ole. Varsinkaan miespuolisten lähimmäisten huomiotta jättäminen ei saisi loukata. Miehille naisen raskaus on kummallinen ja ehkä pelottavakin asia.. Kun oma veli näkee siskon itsevarmana odottava äitinä se voi häkellyttää varmemmankin miehen ;) Oma miehenikään (vaikka hänelle 4 lapsi) ei " tajua" itse kysellä vointiani ellen sitä itse kerro.



Kummius on myös ihan oma juttunsa..varsinkaan miehet eivät välttämättä tarjoudu itse ;)



Ja muistetaan myös, että " koiraihmiset" ovat myös KOIRAIHMISIÄ ;) kuten täällä jokin entinen koirarakas ja nykyinen suurperheen äitikin kertoi!