Kun lapset eivät yksinkertaisesti tottele?!?
Antakaa ystävät hyvät vinkkejä mitä tehdä, kun lapset eivät pyynnöistä huolimatta tottele.
Meillä 5v ja 3v tyttäret jotka osaavat käyttäytyä nätisti, mutta välillä ja aika useinkin mopo karkaa käsistä.
Lapset ovat päiväkodissa ja heillä on yksi yhteinen harrastus, jumppa kerran viikossa. Lähes aina jumpasta pois lähdettäessä olemme viimeisiä kun lapset ryntäilevät edes takaisin ja juoksevat karkuun yms ja pukemisesta ei tule mitään.
On noloa pyytää aina kymmenen kertaa ja sitten ottaa väkisin kiinni ja pukea huutava lapsi kun muut aikuiset katsovat vierestä pieni vieno hymy huulilla.
Samaa tapahtuu usein kotona iltaisin kun pitäisi mennä iltapalalle ja pesulle yms. Taas lapset villitsevät toisensa ja päätön meno alkaa.
Ei sillä olisi väliä jos sitä sattuisi silloin tällöin, mutta tuntuu, että se on enemmän sääntö kuin poikkeus ja sitä turhautuu itsekin, kun sana ei vaan tehoa! Sitä karjuu pian jo kurkku suorana ja uhkailee kaikella iltasadun ja karkkipäivän menetyksellä.
Myös aamuisin on monesti hankalaa ja isompaa saa komentaa moneen kertaan kun vaatteet eivät mene päälle ja pian jo kuusi vuotias osaa kyllä pukea itsensä jos haluaa.
Kyllä meillä kiitetään ja kehutaan jos lapset toimivat toivotulla tavalla, mutta se tuntuu olevan aika harvinaista.
Millä te muut siis saatte lapset kuuntelemaan ja sanan tehoamaan?
Kauhulla odotan murrosikää kun tuntuu, ettei nytkään ole sanalla mitään tehoa.
Vinkkejänne odotellen.
Jeppeli
Kommentit (5)
Tässä muutama meillä hyväksi koettu vinkki:
- Mahdollisimman säännöllinen rytmi; osa lapsista ei kestä sitä, että eivät tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi ja reakoivat riehunnalla.
- Kuvakortit kertomaan esim päivärytmin, pukemisjärjestyksen iltatoimet jne.
- Tehdään jostakin tilanteesta toimimisesta sopimus (toimii jo 3-6v kanssa) ja noudatetaan sitä; eli jos ei noudateta seuraa rangastus.
- Siperia opettaa eli joissakin tilanteissa vain kylmästi aikuinen päättää: meillä esim aamuvitkuttelut loppui kun poika kerran joutui menemään yöpuku päällä tarhaan, kun ei ollut sannut vaatteita riittävän nopeasti päälle (aikaa sisävaatteiden pukemiseen 20min.) Nyt ei tarvitse sanoa kuin, että " edelleen saa mennä yöpuku päällä tarhaan, kerhoon jne" , niin johan pukemiseen tulee vauhtia. Myös suihkuun voi nostaa lapsen vaatteet päällä, jos ei riisuminen onnistu. Eihän siinä kastu kuin vaatteet. Tai tarhaan voi lämpimällä kesäsateella kävellä avojaloin. Saappaat kuulemma kelpaavat seuraavalla kerralla. Eli annetaan periksi lapsen " ei-tahdolle" ja aikuinen päättää lopputuloksen ja keinon miten siihen lopulta päädytään.
- Tehdään asioista kilpailu, toimii hyvin esim. 5v kanssa pukemisessa.
- Arestipalli; jos ei sana kuulu, huudetaan rumasti vastaan, kiusataan toista tai muuta ei toivottavaa niin siitä seuraa aresti. Välillä niitä on meilläkin monta päivässä, välillä menee päiviä, ettei sillä istu kukaan. Kun aikuinen on vaan tiukka ja komentaa pallille aina kun rikotaan kodin sääntöjä, lapsi jossain välissä huomaa, ettei pallilla istuminen niin kovin mukavaa ole ja ryhtyy noudattamaan sääntöjä.
- Isompien kanssa voi tietysti jo ihan juttelemalla koettaa saada asia menemään perille, eli miksi pitää toimia niin kuin aikuinen pyytää. Ei tietysti kiiretilanteessa mutta ajan kanssa.
Tosiasia on, että osa lapsista tottelee vihjausta, toiset tarvitsevat tiukat suitset kuin herkästi pillastuva orivarsa, jotta asiat sujuu.
Älä pyydä vaan kerro lapselle että nyt tehdään näin ja näin.
Sano kerran tai kaksi lapselle että hän tekee jotain --> " pue päälle" .
Jos mitään ei tapahdu niin kerro mitä seuraa jos homma ei etene.
Sitten toteuta uhkauksesi.
Toinen vaihtoehto on se että pyydät kerran tai kaksi ja jos ei homma etene niin sitten teette asian yhdessä. Esim. jos lapsi ei kerää lelujaan niin sitten ota lasta kädestä ja yhdessä sitten kuskaatte tavarat paikoilleen.
Se ei toimi, että kymmenen kertaa pyytää tekemään jotain.
Meillä kaksi lasta eikä ole koskaan ollut ongelma. Minä en pyytele montaa kertaa. Sanon kerran tai pari tai sitten tulen tekemään asian. Eli kun ollaan lähdössä " Tule pukemaan vaatteet" . Jos ei tule, haen lapset ja puetan itse reippaasti. Ovat niin tottuneita siihen, että KÄSKY myös tarkoittaa asiaa, mitä halutaan ja asia toteutetaan joko itse tai avustettuna, että meillä on ollut aivan minimaalista temppuilua.Lapset myös siis oppivat siihen, että äiti vaan pyytelee ja käskyilee, mutta " ei se tarkoita mitään" . Jämäköitä otetta niin elämä helpottuu varmasti. Rutiinit auttavat myös kuten joku jo totesikin. lapset tottuu, että yhtä asiaa seuraa seuraava jne. Tsemppiä!
...kun uhmaavat, uhmaavat ja uhmaavat. Eli hirveää härdelliä ;-)
Meillä on nyt 5,5 v. ja 3 v. lapset. Vanhemman kanssa saatiin pukeminen toimimaan melko hyvin niin, että laitoin munakelloon aikaa 10 minuuttia (sisävaatteiden pukemiseen). Jos puki siinä ajassa, sai rastin, ja sitten viidestä rastista pienen lelun. Sitten kerättiin kymmenen rastia. Ja sitten homma jo toimikin. Meillä ongelmana oli lähinnä se, että esikoinen unohtui tekemään kaikkea muuta, ts. ei keskittynyt pukemiseen. Tuon aikarajan avulla sitten keskittyi. Ja nyt pukeminen menee lähes aina rutiinilla. Paitsi jos laitetaan Pikku Kakkosen aamuohjelmat päälle... Silloin homma ei toimi, eli meillä tv ei aukea aamuisin enää ;-)
Toinen tepsivä keino on se, mitä edellinenkin kirjoittaja sanoi, eli uhkauksensa pitää toteuttaa. Meilläkään ei montaa kertaa pyydetä tai kielletä, vaan yhden kiellon jälkeen seuraa viimeinen varoitus ja sitten rangaistus, jos ei totella. Sama käskyissä, eli jos ei toisen käskyn/pyynnön jälkeen totella, silloin joko teetetään väkisin tai seuraa rangaistus. Ja rangaistuksen pitää olla riittävän konkreettinen, jotta tuntuu (meillä mies harrastaa välillä näitä " et saa enää ikinä katsoa telkkaria -tyyppisiä rangaistuksia, joihin minä aina marmatan, että ei tuollaista voi uhata, kun ei sitä voi toteuttaa...). Eli meillä jää lempiohjelma telkkarista katsomatta, iltasatu lukematta, jälkiruoka saamatta jne.
Ja ainahan tämä ei tietysti toimi, eli härdelliä ja kiukkuamista ja hermojen menoa se on meilläkin, mutta jotain järjestystä sentään on saatu aikaan. Nyt käydään hirveää taistelua 3-vuotiaan neidin kanssa, hänen tahtonsa kun on vielä paljon, paljon kovempi kuin isoveljensä...
Voimia kaikkien uhmisten perheisiin!
molemmat täyttävät sitten vuosia syksyllä ja aloittavat päiväkodissa, kääks!
Mutta kuulostaa kamalan tutulta tuo toistensa villitseminen! Ihan sama meno meillä. Ulos lähtiessä aina kamala riehuminen päällä. Minä joudun kanssa kovasti komentamaan ja uhkailemaan, että saan 4v:n pukemaan. Välillä vien omaan huoneeseen rauhoittumaan ja puen sillä aikaa pienemmän.
Illat on kamalia noin kuudesta lähtien :) Tullaan ulkoilemasta siinä vaille viisi ja syödään. Sitten katsotaan lastenohjelmat. Sittenpä se riehuminen alkaakin. Iltaisin täytyy olla koko ajan jotain ohjattua toimintaa ( pelejä, askartelya yms. ), jotta jonkinlainen järjestys säilyy. Se on välillä todella kurjaa. Ei hetken rauhaa itsellä. Mun hermo vaan ei kestä sitä, että lapset juoksee, hyppii ja kiljuu sisällä.
Tuntuu, että aamullakin täytyy toimia jonkin ihmeellisen aikataulun mukaan ja olla aina hetken edellä lapsia, jotta kaikki menis hyvin! Jos ei olla ulkona kymmeneen mennessä, niin vauhti kiihtyy. Usein vaan on niin, että aamulla lapset virkeimmillään ja ne mukavimmat yhteisleikit löytyy aina silloin. Sitten täytyy jättää kesken kun mennään ulos.
Kauppareissut välillä yhtä kaaosta, jos molemmat mukana. Säntäilevät ja juoksevat ihan miten sattuu. Jos toinen vaan mukana, niin mitään ongelmia ei ole!
Minäkin usein kannan sitten sylissä huutavaa ja rimpuilevaa 2v uhmista. Perhekahvilasta tai kylästä lähdötkin usein päättyy jomman kumman raivariin :)
Voi kun olis joku nappi josta sitä virtaa sais vähemmälle!!! Ja tottelevaisuus-nappi olis kanssa mahtava keksintö.
Kuten näät, en osaa sinua auttaa, mutta ehkä lohduttaa että meitä on muitakin! Kun seuraavan kerran kaupassa törmäät remuaviin lapsiin ja noloihin vanhempiin, niin me ne varmaankin ollaan! Hymyillään kun törmätään!
Minsku kera ( muka niin kilttien ) tyttösten