Kokemuksia kahden kanssa?

meillä esikoinen nyt 7kk ja olen nyt 13rv raskaana, tämä ei todellakaan ollut suunniteltua ei vielä vähään aikaan mut nyt kävi näin ja näin on elettävä;) itseäni pelottaa juuri rankkuus ja oma jaksamiseni, mutta eiköhän se palkita myöhemmin. lapsista on ainakin toisilleen seuraa kun näin vähän ikäeroa tulee..

..Onnea sinulle odotukseen..Onko ollut pahoinvointia tai muuta? Miten olet jaksanut hoitaa vauvaa? Tai pakkohan se on vaan jaksaa =)

Olisi se ainakin yksi plussa puoli, että lapsista on seuraa toisilleen. On varmaan ainakin vielä vauva-aika tuoreessa muistissa, kun toinen vauva syntyy! Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin. Minäkin juuri siksi haluaisin kuulla kokemuksia, kun mietin tietysti kaikkea mahdollista, jaksamista ja muuta sellaista...

Meillä on tammikuun lopussa 2006 syntynyt poika ja 2007 joulukuun alussa syntyi pikkuveli. Ikäeroa tuli noin 1v 10kk.



Tosi hyvin on mennyt, isompi ei ollut ensimmäisen viikon jälkeen moksiskaan, ennemmin halii ja hoitaa vauvaa. Meillä ihania tapauksia molemmat, koska vauvakin nukkuu jo 11h öitä yhdellä syötöllä eli en ole kovin väsynyt. Ensimmäinen kuukausi oli rankka kun vauva ei erottanut yötä ja päivää mutta sen jälkeen mennyt hyvin. Tyytyväisiä ja iloisia lapsia ovat myös molemmat, eivät turhia itkeskele. Vanhempi poikamme on myös aika pitkäpinnainen, saan monesti tehdä vauvan hoitotoimenpiteet rauhassa jasitten mennään vaikka kaikki yhdessä leikkimään.



Päivät yksin on varmaan rankimpia, ei kyllä meinaa alas ehtiä istumaan, mutta järkeilyllä saa kaiken sujumaan. Muutaman kerran viikossa iltaisin annan usein muutaman tunnin vanhemmalle pojalle aikaa vaan äidin kanssa, käydään rauhassa ulkona, uimassa, hoplopissa tai tehdään jotain spesiaalia kaksisteen ja saa vauvakin olla sitten rauhassa isänsä kanssa.



Loppujen lopuksi mielestäni mennyt paljon paremmin kuin kuvittelinkaan. Meillä ainakin toimii hyvin huomion jakaminen, vanhempi saa välillä omaa aikaa vanhempien kanssa niin sitten taas mielellään puuhaa vauvan kanssa. Kaikkeen olen kyllä mukaan ottanut mihin voi ja mihin haluaa vaikka kestäisikin pikkaisen pidempään. Ja mahtavinta on nykyään illalla, et vanhempi pojista ei voi mennä nukkuu ilman et on antanut iltapusun vauvalle, nousee vaik puoliunisena sängystä jos sattuu unohtuu :)



Minusta siis pikkusisarus on vaan aivan mahtava juttu, vaikka toisten mielestä mekin olisimme voineet odottaa.



Hauskaa kevään odotusta!

Meillä ekan ja tokan ikäeroksi tuli 1v4½kk. Hyvin on mennyt vuosi tässä. Itse asiassa niin hyvin että kolmatta odotellaan, ekäeroksi tulee nyt 1v6kk. Mielestäni kaikkein tärkeintä kahden pienen kanssa on asenne, pitää osata ottaa rennosti. Koko ajan on hommaa ja hoitamista, mutta asiat sujuvat omalla painollaan. Jo muutamassa päivässä kun on yksin (mies töissä) oppii sujuvan rytmin. Toinen tärkeä, ainakin meillä, on päivärytmistä kiinni pitäminen. Kun syödään ja nukutaan aina tiettyyn aikaan ei tule turhia huutoa siitä, lapsetkin oppii mitä tapahtuu missäkin järjestyksessä.



Kun kuopus oli pienempi, nukkui hän aina aamupäiväulkoilun ajan vaunuissa ja touhuttiin rauhassa esikoisen kanssa. Nyt kun molemmat pärjää yksillä unilla, ne nukutaan samaan aikaan ja äitikin saa välillä huilattua tai ainakin koti on siistimpi. =)



Aamupäivä on meillä sellasta aikaa että kyläillään, harrastetaan (muskari, perhekahvila) ja ulkoillaan yhdessä. Ei kaksi lasta menemistä rajoita sen enempää kuin yksikään, pitää vain laskea hiukan enemmän aikaa kaikkeen. Odotan innolla kesää ja kevättä niin päästään taas kunnolla retkeilemään aamuisin.



Tipy sekä tytöt 2½v ja reilu 1v sekä tulossa rv 18+6

Meillä lasten ikäeroksi tuli tasan 1,5v. Alku oli esikolle hyvinkin rankka, oli tosi mustis eikä vauvaa voinut jättää mihinkään vartioimatta sillä esikko kävi välittömästi mätkimässä vauvaa. :S Ei auttanut vaikka otettiin isosisko mukaan vauvan hoitoon ja annettiin hänelle huomiota ja kahdenkeskeistä aikaa, pari kuukautta esikko oli selvästi harmissaan uudesta tulokkaasta. Nyttemmin (kakkonen ~6kk) esikko on hyväksynyt pikkusiskon ja välillä jo ihan mukavasti osallistuu vauvan hoitamiseenkin, tuo tuttia ja viihdyttää siskoa, jne... Söpöä... :)



Raskausaika oli minusta tosi raskas taaperon kanssa, vaikkei mitään ihmeempiä ongelmia ollutkaan. Olin vaan tosi väsynyt läpi koko raskauden, eikä ollut ihan helppo pysyä tuon esikon vauhdissa mukana sen valtaisan vatsan kanssa... Nostellakin piti, sylitellä, jne... Ylipäätään esikko oli vielä tooosi pieni vauvan syntyessä, välillä vähän säälitti toinen kun joutui jotenkin vähän liian suuriin kenkiin isosiskon roolissaan.

Itse olen myös ollut hirveästi väsyneempi nyt kuopuksen vauva-aikaan kuin esikon vauva-aikaan. Harvoin ehtii istahtamaan alas, vielä harvemmin nukkumaan päiväunia, ja yöt ovat kuitenkin aika risaisia vauvan kanssa. Parisuhde on ollut koetuksella kun se vähäinenkin " oma aika" jota joskus oli on nyt kadonnut taivaan tuuliin, eikä kotitöitä ehdi tekemään kukaan... Mutta kaikesta on selvitty, eikä se nyt lopulta maailmaa kaada vaikka kämppä olisikin pommin jäljiltä ja pyykit pesemättä.



Oma selviytymisstrategiani on ollut selvien rutiinien luominen. Jokaiselle päivälle on jotain ohjelmaa, joihin mennään vaikka mikä olisi. Kaikki tarjottu apu on otettu vastaan, ja olen jopa opetellut sitä pyytämään. Naapuri tuli leikittämään esikkoa kun olin rintatulehduksessa (ja mies tietenkin töissä), mummo pesi koko perheen lakanat ja oma äitini järjesti ristiäiset, jne.. Missään tapauksessa ei kannata yrittää " selviytyä itse" kaikesta (kuten suomalaisilla on tapana) - kyllä sekin on mahdollista mutta helposti tekee vähän liian tiukkaa... Ihmiset ihan oikeasti tarkoittavat sitä kun tarjoutuvat auttamaan.



Kaiken kaikkiaan elämä on mielestäni asettunut ihan mukaviin uomiin vaikka lapsilla onkin pieni ikäero. Jokaisessa ikäerossa on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Onhan se rankkaa kun on kaksi vaipatettavaa ym., mutta eipä sitäkään loputtomiin kestä. Pilke silmäkulmaan ja vähän rennompi ote elämään, kyllä se siitä... Ainut mikä vähän harmittaa on se, että tämä vauva-aika tuntuu menevän ihan tajuttoman nopeasti kun tekemistä on niiiiin paljon...

Vähän aiheen vierestä menee... Mutta silti :)

Itselläni ja pikkuveljelläni on ikäeroa 1vuosi ja 2kk. Aika lienee kullanut osan muistoista, mutta kyllä näin aikuisena osaa arvostaa lämpimiä ja läheisiä välejä veljen kanssa. Pienenä olivat samat leikit ja ja samat kaverit. Ja samat vaatteet ;)



Itsellä tyttö 6kk, jatkoa ei vielä suunnitella...

kuten edellinen kirjoitti, oli/on minullakin raskausajat paljon rankempia kun on pieni lapsi mistä pitää huolehtia. Meillä esikoinen (ja nyt kuopus) käveli jos vuoden ikäisenä tosi hyvin joka helpotti aika paljon kantamista.



Mustasukkaisuudesta vielä todettava, että meillä ei alussa sellaista ollut lainkaan. Tuntui, että esikoinen unohti parissa kuukaudessa että on joskus ollut ainoa lapsi ja vauva vaan kuului kuvaan. =)



Tipy

Meillä esikoinen oli 1v10kk kun kakkonen syntyi. Aluksi tuntui raskaalta hoitaa kahta " vauvaa" mutta kun siihen asennoitui eritavalla pärjäsi oikein hyvin. Meillä ainakin oli suuri etu ja onni että kakkonen syntyi niin pian esikoisen jälkeen, sillä esikoinen nukkui vielä päiväunia ja itsekin sai lepohetkiä silloin tällöin. Lisäksi meillä esikoinen ei ollut yhtään mustasukkainen, vauva ei kiinnostanut juuri. Lisäksi nyt näin kun pojat on isompia (esikoinen 4,5v ja kakkonen 2v8kk) heistä on toisilleen hurjasti seuraa. Kuopus on nyt 5kk ja nyt voi sanoa että joskus väsyttää mutta tämä raskas vaihe menee niin nopeaan ohi että kyllä hyvin jaksaa.



Lisäksi koen että oli helpompi kun lapsien ikäero oli sen alle 2v kuin nyt kun esikoisen ja kuopuksen väli on 4 vuotta. Esikoinen oli jo hiukan mustis, ei nuku päivisin yms. Tietysti perushoitoa 2v tarvii ihan erilailla kuin 4v mutta kun ei suunnittele itselle liian paljoa tehtävää päiväksi niistä selviää hyvin!



Niin ja vielä meidän keskimmäinen on moniallerginen joka tietysti lisäsi osaltaan haastavuutta. Mutta itse olen ainakin hurjan onnellinen ja tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Mitään en muuttaisi, päinvastoin!! 8)



Toivottavasti näistä ajatuksista oli jotain apua!



Fiia ja pojat

Pikainen vastaus, muitten juttuja lukematta.



Meillä on poika reilu 2v ja tyttö 10kk, Ikäerolla 1v3kk.

Nyt alkaa olla ihan kivaa kun näistä on jo jonkin verran leikkikaveria toisilleen. Mutta minunhan ei oikeestaan edes kannattais vastata kun meillä kaikki on menny niin mönkään kuin vaan voi.

Mutta näinkin siis VOI käydä.





Ensinnäkin tyttö meinas syntyä jo 32 viikolla mutta saatiin jatkuvalla vuodelevolla jarrutettua se 37 viikkoon. Eli minusta ei ollut pojalle paljon mitään seuraa yli kuukauteen.



Ensimmäiset 9kk on ollut tytön synnyttyä ihan kamalaa! Tytön yö ja päivähuudot kesti n 9kk. Poika oli ihan hirveän mustasukkainen ja aina kun selkäni käänsin oli jotain ilkeyksiä tekemässä pikkusiskolle. Ulkoilut sujuu loistavasti kahden lapsen kanssa enkä ole kyllä mitenkään joutunut rajoittamaan omia menemisiäni toisen synnyttyä. Kaksi siinä missä yksikin.:) Kyllä tämä hiukan enemmän vaatii jo organisointikykyä ja pidenpää pinnaa.



Päiväunet menee niin että yritän nukuttaa ensin tytön ja sitten pistän pojan nukkumaan, koska muuten tyttö häiritsee ääntelyllään pojan nukahtamista. Tosin meillä on pojalla jäämässä päikkärit pois joten oma aika on kortilla.



Tämmönen vaatii kyllä jonkin verran enemmän myös miehen panostusta jos hän haluaa että vaimo on järjissään. Minulla on auttanut jaksamaan, kun olen päässyt 3 kertaa viikossa jumppaan.



Siis kyllä kahden kanssa pärjää hyvin. (kunhan se toinen ei ole supervaikea) Ja kyllä minäkin olen pärjännyt näköjään jotenkin kun tässä kirjottelen. :)



Tsemppiä vaan ja kyllä se siitä kun muistaa jättää liian nipotuksen.

Kyllähän nuo jotkut pärjää kymmenenkin kanssa. ;) Miksi ei sitten toiset kahden.

siis tarkennus noista menemisistä. siis kuskaan lapset mukana lähes kaikkialle muualle paitsi jumppaan

:)

Olen nyt pyöritellyt ajatusta vauvasta tai elämästä vielä hetken vain esikoisen kanssa. Toinen vauva tuntuu kyllä niin houkuttelevalta ajatukselta...Mies on vähän jättänyt tämän minun kontolleni, että saan päättää ihan miten haluan. Hänelle kelpaa kumpikin vaihtoehto. Jos emme yritä lasta, alamme luultavasti rakentaa taloa jonkun ajan päästä. Sitten olisi tilaa enemmän, mutta vauvaa pitäisi sitten odotella vähä kauemmin, useampi vuosi. Mutta sitten ei voi rakentaa, jos jään taas äippälomalle... Voi apua...On kyllä niin kamala vauvakuumekkin, ja hyvinhän monet ovat tuntuneet pärjäävän kahdenkin kanssa. Laittakaa toki lisää kokemuksianne ja kirjoittakaa jotain rohkaisevia sanoja mulle nyt..

Meillä siis kaksoset, nyt tosin jo liki 5v., mutta kuitenkin oli 2 vauvaa samaan aikaan ja mies yrittäjänä paljon poissa kotoa. Ajattelin silloin kaksosten vauva-aikana, että tämä on tätä nyt ja kohta ne kasvavat ja kävelevät omilla jaloillaan, pääsevät vaipoista pois, syövät itse ym. Eli kyllä pärjäät ja ainahan voi kysyä apua, jos tuntuu että arki kaatuu päälle. Ja vaikka lapsista on aluksi paljon työtä, on heistä sitten myöhemmin myös tosi paljon seuraa toisilleen!!! Hyvää kevään odotusta ja ehkä muutakin odotusta... :)

Vastailempa minäkin, muiden vastauksia en ehtinyt kun vilkaista.



Niin..meillä on ikäeroa 2v 8kk, molemmat ovat tyttöjä. Alku oli minusta jotenkin tosi hankalaa kun vauva oli paljon rinnalla. Ikinä en tiennyt, mitä esikko puuhailee...mies siis paljon töissä. No alkuun esikko tekikin kaikkea mahdollista jäynää, esim. kaatoi makaronit vessanpyttyyn ja jauhot lattialle. Oman suolansa tietysti antoi se että vauva luonnollisesti herää öisin syömään eikä äiti ole maailman pirtein klo 7 aamulla kun esikko herää. Eikä nämä meidän lapset useinkaan nuku yhtä aikaa päiväuniakaan.



No nyt vauva on 5kk ja esikko reilut 3v. Elo sujuu muuten hyvin mutta esikolla on aivan hirvittävä uhma. Aluksi oli mustasukkainen siskosta mutta nyt ei ole enää sitä niin paljon vaan selkeätä uhmaa.



Vaatii vähän taitoa " jakaantua" eli antaa huomiota molemmille lapsille. Toki vauva ei nyt niin sitä huomiota tarvitse, ei siis osaa olla mustasukkainen...mutta hoitoa ja ravintoa toki...ja syliä. Alkuun monesti imetin vauvaa ja piirsin toisella kädellä esikon kanssa =)



Toisen vauvan kanssa ainakin minä osaan olla PALJON rennompi. Imetys sun muut sujuu vanhasta muistista. Uskoisin että joka perheessä koetaan mustasukkaisuutta kun vauva syntyy. Ja voi sitä pettymystä ainakin meillä kun vauva ei heti leikkinytkään leegoilla :)



No nyt esikko kyllä viihdyttää vauvaa, heiluttelee leluja sun muuta. Alkaa olla jo seuraa toisilleen.



Alku oli rankkaa, samoiten odotuskin ehkä...kun ei saanut levättyä juuri lainkaan. Töistä kotiin ja ilta esikon kanssa. Pahoinvointi oli aika hirveää mutta ei auttanut kun leikkiä esikon kanssa. MUTTA nyt en vaihtaisi päivääkään pois ja olen todella tyytyväinen päätökseemme yrittää aikoinaan tätä toistakin.



Tsemppiä sinulle mitä ikinä päätätkin!

Lapsillamme on ikäeroa reilut 1½ vuotta, vanhempi täyttää tänään 3v.



Ensimmäiset 6-12kk oli melko haastavaa, vaikka kuopus oli tyytyväinen, joskin vähäuninen vauva. Opiskelin samalla ja esikoinen oli tarhassa 4 päivää viikossa (lyhyttä päivää). Pelkkä kotona oleminen olisi ollut yksinkertaisempaa kaikille.



Lapsille kehitettiin nopeasti toimivat rytmit ja rutiinit, jotka helpottivat arkea huomattavasti. Erittäin tärkeänä pidin myös entisen kerrostaloyhtiömme pihaa, joka oli aina täynnä äitejä pienine lapsineen. Ulkoilimme paaaaljon. ;-) Vaikeinta oli koko perheen yhteinen sairastaminen (esimerkiksi flunssa+vatsatauti viikon ajan lasten ollessa alle 2v sekä 4kk).



Onneksi tilannetta ei voi mitenkään kuvitella ennen kuin siinä on, ja kun kaksi lasta " hankkii" niin ei auta muu kuin selvitä. Näin minä ajattelin huonoina hetkinä. Ilman osallistuvaa miestä ja hyviä tukiverkkoja en olisi uskaltanut ihan näin pientä ikäeroa lähteä " havittelemaan" . Onneksemme lapsemme ovat olleet terveitä ja tyytyväisiä. Esikoinen oli myös hyvin omatoiminen, rauhallinen ja " fiksu" ikäisekseen verrattuna nyt samanikäiseen hurjapäiseen pikkuveljeen.



Kaikesta huolimatta en ole kertaakaan katunut näin pientä ikäeroa, se on juuri sopiva ja lapsista on nyt paljon seuraa toisilleen (toki riitelevät myös jatkuvasti). Kolmannen kanssa odotellaan kuitenkin kauemmin...

Meillä on kohta vuoden ikäinen poika ja kesällä 3 v. täyttävä tyttö. Täytyy sanoa, että meillä pienemmän vauvavaihe meni tosi hienosti. Isosisko ei ollut lainkaan mustasukkainen, ihan muutamaa yksittäistä harmituskohtausta lukuunottamatta. Vaikka hän oli aiemmin kaivannut melkein jatkuvaa seuranpitoa, jotenkin hän alkoi viihtyä paremmin omissa oloissaan edes hetkittäin. Ja se helpotti paljon, että hän osasi jo puhua aika paljon ja varsinkin ymmärsi puhetta. Eli saattoi viihdyttää isompaa lasta puhumalla,kun kädet oli varattu vauvan kanssa. Ja meidän kuopus oli tosi rauhallinen ensimmäiset kuukaudet, kunnes alkoi kääntyä ja liikkua, eli isosisko sai tosi paljon huomiota ja aikaa niin kuin oli tottunutkin. Mutta tilanne olisi toki voinut olla erilainen, jos vauva olisi ollut kovin vaativa. Nyt kyllä pikkuveli vaatii enemmän kuin siskonsa aikanaan mutta onneksi tuo isosisko on jo nyt niin iso tyttö! Siltä ainakin tuntuu.



Me ollaan siis tosi tyytyväisiä meidän ratkaisuun. Nyt mietityttää, uskaltaisiko kolmatta ja millä aikataululla. Tosin itse alkaisi jo kaivata enemmän sitä oma aikaa, kun esikoisen syntymän jälkeen ei ole paljon mihinkään pidemmälle (jumppien, kaupassakäyntien ym. lisäksi) päässyt ilman huonoa omaatuntoa. Meillä kun ei ole yhtään sukulaista tai muuta vakituista hoitopaikkaa samalla paikkakunnalla.

Meillä on kaksi poikaa, vanhempi on nyt 2 v 5 kk ja nuorempi 2 kk. Meillä on mennyt yllättävän helposti. Vauva on ollut melkoisen helppo, mikä on helpottanut onneksi tilannetta: yöt menee noin 2 syötöllä, helposti nukahtaa illalla eikä oo juuri itkeskellyt. No, nyt 2 vikaa viikkoa on ollut paljon enemmän itkua (masuvaivoja?), niin kyllä huomaa esikoisesta, että on heti hänkin herkempi itkemään ja olemaan " vaikea" . Sitten on itelläkin heti hermo kireemmällä, mikä on kyllä rasittavaa.



Mutta siis: minusta tuo reilu 2 vuoden ikäero on oikein passeli. Meillä esikoinen on juuri alkanut nukkumaan koko yön heräämättä, nukkuu omassa huoneessa eikä iltanukuttaminen oo enää taistelua. Minusta helpottavin asia on se, että esikoinen on alkanut noin 2-vuotiaasta viihtyä paljon itsekseen leikkimässä. Voi leikkiä siis ihan tyytyväisenä vaikkapa puoli tuntia tai tunninkin pikkuautoilla/lukea kirjaa ja kehitellä omia (välillä kiellettyjäkin) touhuja.



Kun on kaksi lasta, niin minusta kotona on entistä mielekkäämpää olla. Aina on tarpeellinen olo. Jos vauvan hoito tuntuu rasittavalta, niin aina on isoveli, joka kaipaa juttukaveria tai kirjanlukijaa. Jos isoveljen temppuilu rasittaa rauhoittaa leppoisa imetyshetki ja pikkuveljen hymy mieltä ;) Ja ennenkaikkea lapset saavat leikkikaverin ja tutun ja turvallisen veljen/siskon. Jo nyt huomaan esikoisen ilmeissä, kun katsoo pikkuveljeään, ihanaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.