2v:n rankaiseminen. Saako tuon ikäisiä mitenkään tottelemaan
Uhmaa, uhmaa ja uhmaa. Ja koko ajan pahenee. Pinna kiristyy ja kiristyy... voi apua...
Miten tuollaisen kaksi vuotiaan uhmakkaan pikku ihmisen saa tottelemaan. Meillä on siis pojat 2v2kk ja 11kk. Pikkuveli joutuu kärsimään nyt kovemmin kuin koskaan isoveljen uhmatessa äitiä ja isää. Mikään ei auta etteikö purisi pikkuveljeä. Pienen selkä on kuin sen yli olisi ajettu rekalla. En voi olla koko ajan vahtimassa mitä tapahtuu kun kuitenkin leikkivätkin jo kivasti yhdessä. Isompi saa huomiota ja häntä kehutaan hyvästä käytöksestä jne jne, Eli se puoli pitäisi olla kunnossa. Mutta tämä meidän rankaisu-ongelma ei... Ollaan istutettu jäähyllä, mutta poika ei ole siitä moksiskaan, nousee vain koko ajan seisomaan pois penkiltä ja nauraa kun ollaan tiukkoina. Ihan kuin pitäisi meitä pilkkanaan ja silloin tuntuu että mitä sille pitää tehdä että se ymmärtä että olen tosissaan. Lelujen takavarikointi tuntuu joenkin vieraalta, sillä pojalla ei oikein ole mitään lempparilelua, leikkii vähän kaikilla. Sekin että kieltää katsomasta piirrettyjä kostautuu kyllä itselle enemmänkuin pojalle, sillä poika katsoo silloin lastenohjelmia kun minä laitan luopusta nukkumaan, Ja tokkopa muistaa monen tunnin päästä miksi kielletään katsomasta. Joten rangaistuksen pitäisi tapahtua heti teon jälkeen. En haluaisi nippailla, tukistaa tai muutakaan (niin en ole vielä tehnyt, vaikka mielessä on käynyt että josko sitten uskoo kun otan korvallisilta hieman kiinni) Eli sekin on pois suljettu?
En tiedä.... *huoh* Mulla on niin kovasti jäänyt mieleen se lapsityrannien 2v charlie joka terrorisoi koko perhettä ja pelkään että täällä ollaan menossa kohta samaan suuntaan, vaikka tilanne nyt ei oikeasti niin paha olekkaan, mutta kun alamäki alkaa ja mikään ei tehoa niin äkkiäkös täälläkin määrää pikkuinen tyranni....
No, mutta nyt alkaa Lost, Pitänee mennä rentoutumaan. Mutta KIITOS jos joku antaa vinkkejä tai jos teiltä löytyy samoja ongelmia, sekin helpottaa...
Kommentit (7)
Lisäksi olisi hyvä jos osaisit ennakoida tilanteet ja ohjata lasta oikeaan käytökseen. Positiivisesta käytöksestä paljon kehuja, negatiivisesta kielto ja pois ottaminen.
Kirjoitit että kyseessä on 2v, mutta et kuinka paljon yli 2v. 2v kun on vielä aika pieni, eikä välttämättä ymmärrä suuttumistasi, vaan voi hyvin pitää sitä leikkinä- tällöin suuttuminenkin on turhaa. Samoin ei empatiakyky ole hyvä, eikä välttämättä ymmärrä että mitä tarkoittaa kun toiseen sattuu.
Meillä oli sama tilanne poikien ollessa pieniä. Ensin mekin toruimme purijaa laitoimme jäähylle ja kamariin miettimään, mutta ei mitään tulosta poika vain nauraa räkätti huoneen ovelta. Koska kiusantekijä kuitenkin hakee käytöksellään vain huomiota, saimme vinkin kääntää asia toisin päin. Eli kun poika puri veljeään toruimme häntä edelleen ja otimme pikkuveljen syliin ja annoimme huomion hänelle ja näin isoveli jäi mököttämään kun haluttua huomiota ei tullutkaan vaan huomion saikin se purtu pikkuveli. Ensin tuntu että tilanne vain pahenenee, mutta reilun viikon päästä tälläiset rajut hyökkäykset pikkuveljeä kohtaan alkoivat hiljelleen vähentyä, kun huomasi että kiusaamalla veljeä saakin huomion veli eikä hän. Meillä purija poika oli tuolloin noin 2,5v. En tiedä auttaako sama muilla vaikka meillä silloin tepsikin. Tsemppiä teille.
Ja hyvästä käytöksestä tosiaan pitää muistaa kehua ja halia sitä pientä kiusankappalettakin, kyllä niitä hyviä hetkiä onneksi sitten vielä tulee roppakaupalla.
Kun lapsi (esikoinen on kohta 3v ja kuopus 1v 3kk) tekee jotain kiellettyä niin laskeudun lapsen tasolle, otan käsivarsista jämäkän otteen (huom! ei niin, että sattuu vaan niin että lapsi pysyy paikallaan), katson lasta silmiin ja sanon rauhallisella, mutta lujalla äänellä " Ei!" Ja selitän miksi ei. Esim. teidän tilanteessanne sanoisin esikoiselle, että " Ei! Ketään ei purra, se sattuu!" ja sitten kääntäisin huomion " uhriin" . Jos käytös ei lopu, sanon vielä kerran, että seuraavalla kerralla joutuu jäähylle ja jos edelleen jatkuu niin jäähylle lähtee.
Meillä tämä on osottautunut oikein toimivaksi kaavaksi ja nykyään ei-toivottu-käytös loppuu yleensä jo ensimmäiseen kieltoon, kun lapsi huomaa, että äiti on tosissaan.
Esikoinen on samanikäinen ja kuopus muutaman kuukauden nuorempi kuin teidän. Taitavat uhmaikä ja mustasukkaisuus yhdessä olla aika vahvat tekijät tällaiseen käyttäytymiseen. Tein itsekin yhden aloituksen tästä aiheesta aiemmin. Välillä mietimme jopa jotain ammattiapua, kun tilanne alkoi olla niin stressaava. Eikä se vieläkään poissuljettua ole.
Meilläkin ongelma on viime aikoina alkanut näyttää todella pahalta. Kaikki temput tehdään naurussasuin ja kieltämisellä ja rankaisemisella ei ole mitään vaikutusta.
Nyt olemmekin pari päivää yrittäneet hillitä itsemme ja olla itse hermostumatta, mitä tahansa esikoinen tekeekin. Se näyttää vähän auttavan. Vähäeleisyys on rauhoittanut tilannetta. Lisäksi näyttää auttavan, jos itse jaksaa vaan jatkuvasti kiinnittää esikoisen huomiota johonkin muualle. Tämä vaatii kekseliäisyyttä ja paljon puhumista. Otan esikoisen pois vauvan luota, kiellän rauhallisesti ja yritän keksiä hänelle muuta puuhaa. Ja tietysti tähän kuuluu myös kehuminen, kun yhteistä hyvää vuorovaikutusta on, mutta se on varmaan aika itsestään selvää.
Uskon, että vähitellen esikoinen unohtaa, että pahoinpitelystä saa jotain mielihyvää. Jotain mielihyväähän hän siitä saa. Onko se sitten kuopuksen itkureaktio tai vanhempien suuttumusreaktio.
Mutta kannattaa myös miettiä, mitä tunteita tällainen esikoisen käyttäytyminen herättää itsessä? Ja onko oma reagointi todella aina kaikkein järkevintä tässä tilanteessa? Miten oma reagointitapa vaikuttaa esikoiseen? Tämän pohdinnan kautta itse ainakin pääsin vähän eteenpäin asiassa.
on toiminut parhaiten kaiken ikäisten kanssa.
Tätähän tämä on uhmaikäisten kanssa. Jos pureminen on teillä suurin ongelma, luulisin että uhmaikäinen saa sillä myös parhaiten uhmattua teitä ja samalla huomiota itselleen. Eli mitä innokkaammin kiellätte ja yritätte rankaista, sitä enemmän poika sitä tekee, koska haluaa uhmata vanhempiaan. Meillä esikoinen kävi aikoinaan fyysisesti vauvan kimppuun juuri samassa iässä. Kaikkemme yritimme ja lopulta saimme lyömisen ym. loppumaan, kun annoimme esikoiselle mahdollisimman vähän huomiota vauvan kimppuun käymisestä. Kielsimme, mutta hyvin vähäeleisesti. Otimme vain pois tilanteesta, sanoimme ettei niin saa tehdä ja yritimme suunnata esikoisen huomion muualle. Ihan päivässä tai parissa se ei käynyt, sanoisin että meni viikkoja tai kuukausia ennenkuin esikoinen jätti vauvan kokonaan rauhaan. Lisäksi kehuimme häntä aina kun toimi siskon kanssa " oikein" .