Lasten hankinta=virhe?!!
Tuntuuko teistä koskaan siltä että elämänne suurin virhe on ollut hankkia ensimmäistäkään lasta?!?? Olen välillä niin ahdistunut tästä meidän perhe-elämästä, lapsemme ovat toivottuja (aikanaan) ja terveitä 3 ja 5 vuotiaita, molemmat vanhemmat käyvät töissä. Maanantaisin jo huokaan helpotuksesta kun pääsen taas töihin, pois kotoa ja lasten luota. Lapsemme riitelevät keskenään todella paljon, koko ajan saa olla erotuomarina. Nuorempi lapsista on todella vilkas ja ehtiväinen 3-vuotias, välillä tuntuu että hän tekee vain kiusallaan kaikkea pahaa;hajottaa tavaroita, sotkee paikkoja jne. Kuopus todella osaa painaa niitä nappeja minussa joista eniten hermostun.
Joskus en jaksa muuta kuin itkeä tätä elämää, tuntuu kuin eläisin häkissä josta ei ole ulospääsyä, lapset rajoittavat kaikkea elämää. Matkustelut, opiskelut ja muut saa unohtaa, omaa aikaa ei ole enää ikinä. Mutta ehkä eniten häiritsee se alituinen tappelu ja kodin epäsiisteys, rakasta kauniita esineitä ja siistiä kotia, jota se on ehkä vain muutaman minuutin siivoamisen jälkeen.
Harkitsen jo vakavasti muuttavani pois kotoa ja ryhtyväni viikonloppuäidiksi vaikka rakastan miestäni yli kaiken, lapsiakin, luulisin... Päivän paras hetki on kun saa molemmat nukkumaan, tuntuu että odotan vain sitä hetkeä. Mitä se kertoo minusta äitinä, että viime vuonna kun olimme ilman lapsia ulkomaanlomalla viikon, en kertaakaan ikävöinyt heitä!!?!
Olen tullut siihen tulokseen että kaikista ei vain ole hyviksi äideiksi, mutta kohdallani se on jo myöhäistä. Jos ihmiset tietäisivät etukäteen minkälaista elämä lasten kanssa on, kukaan ei hankkisi lapsia!!
Sekavaa teksitä, sori, mutta pakko purkaa tämä ahdistus jotenkin...
Kommentit (19)
Mies on aivan mahtava lasten kanssa, osallistuu kaikkee todella paljon ja viettää jo nyt paljon aikaa lasten kanssa, joten en enää kehtaa kovin paljon vaatia lisää. Ilmeisesti mä vaan tarvisin poikkeuksellisen paljon omaa aikaa..? Parisuhde meillä toimii loistavasti, lähinnä pinnaa kiristävät noi lapset...
Sitä jotenki ennen lapsia kuvitteli perhe-elämän niin idylliseksi: lapset leikkii keskenään, harrastetaan yhdessä jotain mukavaa, matkustellaan yhdessä ja kaikilla on niin ihanaa yhdessä. Todellisuus on AIVAN toinen, lähinnä aika ja energia kuluu siinä riitojen setvimisessä ja muissa nahinoissa. Telkkaristako tollasen kuvan oon saanu päähäni??!
Melkein säälittää kaikki kaverit jotka nyt odottavat ensimmäistä lastaan, teksi mieli huutaa että herran jumala, ootteko järjiltänne! Ja jättäkää se perhe nyt edes siihen yhteen lapseen!!
No, jatkanpa minäkin vastaustani. Eli teillä taitaa olla vielä sieltä vauhdikkaimmasta päästä olevat muksut ja he kaipaavat paljon huomiota. Itse taas kaipaisit myös paljon omaa rauhaa.
Minä olen huomannut tehokkaaksi antaa hetkellisesti lapsille paljon huomiota niin sitten pääsee monta tovia omissa oloissaan. Eli jos haluat saada itse tehtyä jotain ja muksut vaativat huomiota... mene ensin muksujen kanssa touhuamaan jotain ja aloita jokin leikki yhdessä. Kun homma on vauhdissa niin liukene käymään jossakin ja voi mennä pitkäkin tovi että ovat keskenään.
Ja kun kevät koittaa niin illalla vaan muksuille vaatteet niskaan ja ulos juoksemaan. Hoitajamme kävelyttää muksuja pitkillä lenkeillä ja hyvinhän nuo jaksaa tallata. Ja kummasti meno rauhoittuu kun käy pitkällä kävelylenkillä.
Sisarukset yleensä tapplee keskenään, ihan normaalia. harjoittelevat sosiaalisia taitojaan. Anna tapella, tee selkeät rajat, ettei mene liian fyysiseksi ( = jompikumpi jää kunnolla alkynteen ja satuttaa itsensä ). Minusta nimittäin tuntuu, että liian usein aikuiset menevät heti selvittämään lasten riitoja, kun oikeastaan olisi (tiettyyn rajaan asti tietenkin ! ) ihan hyvä, että lapset itse selvittävät niitä välejään. Jos ovat vielä pienestä olleet tarhassa, ovat tottuneet siihen, että aikuiselta saa heti huomion, kun aloittaa " rähinän" . Tarhassa on nimittäin pakko mennä heti väliin, kotona ei mielestäni heti pitäisi.
Lapset hakevat siis osaksi varmaan juuri sitä huomiota. Kannattaa jo tuon ikäiseten kanssa jutellakin sisaruudesta ja tappelemisesta, ja vähän heidänkin kanssaan tehdä niitä pelisääntöjä, ja vaikka sopia rangaistuksia huonolle käytökselle.
Jokainen meistä tarvitsee omaa aikaa, ja on välillä väsynyt kaikkeen. Tuskin kuitenkaan tarvitset sitä sen enempää kuin kukaan muukaan. Välillä on hyvä rypeä itsesäälissä, mutta aikuisuuteen kuuluu myös se, että ottaa itseään niskasta kiinni, ja tekee siitä arjesta mahdollisimman mukavan kaikille. Keksikää joku yhteinen " harrastus" koko perheelle !
Sitähän se todella on: vauhtia, melua , huuto ja tappelua - aika usein. Meillä pojat nyt 4 ja 5,5 v. Paljon leikkivät yhdessä ja pitkiä aikoja, mutta joka päivä myös tappelevat ja kovasti. Kun jaksaisi aina olla itse kärsivällinen (ja olisi aikaa paneutua yhdessäoloon). Meillä pelastuksia ovat värikynät ja satukirjat (joita ei tosin voi tytön hereillä ollessa kauan lukea, kun neiti vaatii huomiota). Paperinippu, värityskirjat ja kynät keittiön pöydästä tai lähettyviltä löytyy aina. Niillä saa äkkiä tilanteen hallintaan, kun esim. teen ruokaa tai odotellaan jotakin. Tottahan se on, että omaa aikaa lasten keskellä ei saa varsinkaan silloin, kun itse haluaisi. Menee itselläkin vain hermot, kun yrittää lukea yms. Parempi keskittyä lasten läsnäollessa heihin. Olen huomannut, että pojilla kausia, kun tappelevat paljon ja leikkivät vähän ja toisin päin. Uskon, että kun lasten ymmärrys kasvaa iän mukana, heidän kanssaan voi keskustella, millaista on kotona, jos tapellaan, juostaan, huudetaan ym. Ja millaista olisi, jos näin ei tehtäisi. Siis kuinka ollaan, että kaikilla hyvä ja kiva olla kotona. Mutta tuon ikäisten lasten kanssa elämä juuri sitä hulabaloota! Välillä kyllästyttää täysillä.
Kaikkiahan meitä pienten lasten vanhempia välillä väsyttää ja kyllästyttää, mutta vastuu on otettu ja se pitää myös kantaa!!!
Ja kokoajan muksut kasvaa ja tulee tietynlaisesti helpottumaan,kun loppuu kitinät ja itkut, mutta samalla kasvamisen ohessa tulee aina uudet ongelmat.
Vasta kun lapset muuttaa kotoa voi huokaista, jos silloinkaan!
Kyllä meilläkin välillä huudetaan ja tapellaan(lapset 3 ja 5),mulla palaa pinna ja huudan, mutta välillä taas niin rakastetaan että!
Ja omasta kokemuksesta voin kertoa,että kun äiti jätti minut ja pikkusiskoni alle kouluikäisinä ja toimi vain ns.viikonloppuäitinä, niin eipä mulla häneen ole kovinkaan kummoista äiti-suhdetta.
Varsinkin nyt kun on omia lapsia,niin todella ihmettelen hänen silloista vapauden kaipuutaan. en voisi ikinä tehdä sitä omille lapsilleni!
Joten mieti nyt vielä tarkkaan sitä lähtemistäsi,millaisen suhteen haluat lapsiisi myös tulevaisuudessa... voimia sulle!!!
Paljon sain teidän viesteistä ajattelemisen aihetta ja tsemppiä, eiköhän tämä tästä... Varmaan paljon tekee tämä pimee vuodenaika, kunhan kevät tulee ja ulkona voi olla enemmän nii eiköhän tää perhe-elämäkin ala taas sujua. Ja näköjään ne lapset meitä aikuisia kasvattaa enemmän kuin me niitä...
Meillä lapset 6v, 4v ja 9kk ja vaikka välillä väsyttää ja on kaaosta, niin ikinä ei ole tuntunut että lapset olisivat virhe. Omaa aikaa, siisteyttä ja hiljaisuutta kaipaan minäkin välillä ja lapset kinastelevat, mutta varsinaista riitaa meillä on vähän. Eli ihan samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla ei ole. Minusta tuo kirjoituksesi kuulosti pahalta, mutta sellainen olosi taitaa olla?
Lapset sinulla kuitenkin jo on. Kannattaisiko miettiä enemmän parannusta tilanteeseen kuin haaveilla elämästä ilman lapsia? Itse en usko että kukaan syntyy äidiksi, vaan äidiksi kasvetaan. Eli miten olisi pikkuaskeleet eteenpäin? Ehdotuksia, jotka sinä vaan tiedät sopiiko teidän tilanteeseen:
*Olet enemmän lasten kanssa lasten ehdoilla. Kun vietät aikaa heidän kanssaan, niin opit lapsistasi ja he ovat tyytyväisempiä. Kieltämättä meilläkin lapsilla tuntuu olevan tietty " kiintiö" minkä he tarvitsevat aikuisilta ja sen jälkeen voivat leikkiä tyytyväisinä itsekseenkin. Hyvä idea voisi ehkä hajaantua, niin että voit olla yhden lapsen kanssa kerrallaankin, silloin ei meno ole niin kovaa.
*Tutustu lasten kehitykseen ja pidä korvat auki hyvien vinkkien osalta. Näin voi oppia miten lapsi kehittyy ja mitä minkäkin ikäiseltä voi odottaa ja miten lapsi näkee maailman. Toisilta vanhemmilta voi saada myös hyviä vinkkejä ja näkökantoja.
*Sovi säännöt kotona siisteyden osalta. Mitä lasten tulee tehdä, kuten siivota omat lelunsa paikalleen. Tehdäänkö tämä joka leikin jälkeen ja onko jokin paikka missä leikit saa jättää odottamaan seuraavaa kertaa.
*Omien ilman lapsia lomien lisäksi kannattaisi olla perheen yhteisiä tekemisiä. Minusta jo 3v ja 5v ovat sen verran isoja että useampi asia onnistuu heidän kanssaan. Ihan vaan vaikka ulkoilutkin yhdessä voivat olla kivoja. Ehkä huomaat että lasten kanssa yhdessäkin matkailu ja muutkin asiat onnistuvat.
Ei, minua ei kaduta. Onko kyse rahasta vai miksi ette voi matkustella? Me matkustellaan kolmen kanssa tosi paljon (pakostakin kyllä, joskus olisi kiva vaan olla). Itse olen nauttinut lasten kanssa matkailusta kun ovat jo tuon ikäisiä kuin teillä. Ja kyllähän sinä voit opiskella. Minä alotin opiskelut kun esikoinen oli 1v ja valmistuin kun kuopus oli 2kk. Viisi vuotta meni ja kaksi lasta saimme siinä välissä. Ei meillä missään välissä ole ollut liikaa rahaa, välillä olen ollut opiskelija, välillä lasten kanssa kotona eli mies on tuonut rahat, mutta silti minusta menee kivasti ja ollaan yhdessä tehty kaikkea.
Minusta kuulostaa että sinulla on jonkinlainen perhe-burn-out. Hyvä että tulit tänne purkamaan nyt alussa pahaa oloa. Oletko puhunut miehesi kanssa miltä sinusta tuntuu? Voisitteko ajatella että nyt vaikka varaisitte jonkin pienenkin matkan yhdessä? Onko päivissänne rytmiä, tarkoitan vaikka että joka perjantai siivoatte yhdessä, opetatte lapset (jos eivät vielä osaa) keräämään lelut jne niin ei tarvitse kärsiä sotkusta ja voitte viikonloppuisin tehdä jotakin kivaa. Onko teillä ystäviä, joiden kanssa voisitte viettää välillä kivoja yhteisiä iltoja? No, tässä nyt jotain mitä tuli mieleen. Kaikkea hyvää teille!
Kuulostaa minustakin tutulta... Meillä tuo siisteystaso on pysynyt paljon parempana nyt kun yläkerrassa ei ole leluja lainkaan (asutaan siis kahdessa tasossa) ja alakerran leikkinurkkauksessa leluja on vapaasti otettavana hyllyssä vain jokunen. Meillä on kehitetty sellainen " despootti" systeemi ;), että kaikki loput lelut ovat komerossa ja niitä saa ottaa sieltä vain yhden lelun/lelukokonaisuuden kerrallaan, vain aikuisen luvalla ja VASTA SITTEN kun edelliset lelut on korjattu yhdessä aikuisen kanssa kaappiin. Puuhakaappi pitää sisällään lelujen lisäksi myös muovailuvahat, värit, värityskirjat, pelit jne. Näin lelujen kiinnostavuus säilyy ja aikuinenkin saa useamman kerran päivässä edes sekunnin omaa aikaa, kun lapset touhuavat uuden " puuhan" kimpussa. Niin ja ennen kaikkea se lelujen vellominen edes takaisin loppuu. Kaiken huipuksi meillä lapset vasta 1v ja vajaa 3v ja käytäntö n. 3 viikon kokeilun jälkeen alkaa osoittaa lupaavia toimimisen merkkejä. Suosittelen! Nimim. hetki kahvikupin äärellä jälleen mahdollinen ;)
Viestisi lukeminen pelasti paivani! Taalla on toinenkin mamma, josta tuntuu valilla, etta lapset voisi myyda hyvasta hinnasta ensimmaiselle vastaantulijalle! :0) Meilla on ollut tosi rankkaa vilkkaan ja itsepaisen esikoisen kanssa. Onneksi kakkonen on ollut hieman helpompi tapaus. Isovanhemmat asuvat kaukana ja niinpa hoitoapu on ollut vahissa. Olemme mieheni kanssa todenneet usein, etta olisi tahan rumbaan ehtinyt myohemminkin. Paljon myohemmin.
viimeksi sunnuntaina minäkin totesin että kiva päästä töihin lepäämään. meillä on yksi lapsi, mutta vaatii koko ajan huomiota. sitten se on tietenkin, kun on (epärealistisesti) odottanut että vkonloppuisin saa paljon omia juttuja aikaiseksi (tai omia ja omia, kuten kodin siivoamista ja raivaamista ja jonkun isomman homman) niin sitten kun se ei ihan onnistukaan niin aina sitä tulee pettymys ja mieleen hiipii vähintään se, että kyllä sitä oli niin vapaa kun ei ollut lasta !
silti en myisi tai antaisi lastani pois. sehän se tässä omituista on, että rakastan sitä pikkuihmistä enemmän kuin mitään, mutta miten voi olla että samalla joskus tuntuu niin sietämättömältä tuo perhe-pyöritys.
itse tässä mietin että olisiko parempi (??) jos olisi kaksi lasta, vaiko yhteenkö tämä jää. en toisaalta usko niitä selityksiä että kahden kanssa homma helpottuu kun kuulemma saavat leikkiseuraa. eli tällä hetkellä on yksi lapsi ja ehkä luku siihen jää. koko ajan helpottaa kun lapsi kasvaa (2,5 vuotta nyt)
tsemppiä ! et ole yksin ajatuksesi kanssa ! onneksi on työpaikkakin ja muutakin elämää kodin ulkopuolella.
iältään 8, 2 ja 1v. Välillä rasittaa rankastikin tappelu ja se, ettei hetkeäkään saa olla rauhassa. Ja aina on kotona kaaos. Silti en koskaan ole hetkeäkään katunut, että lapsia olen tehnyt, saati että olen tehnyt niitä 3. Perhe tuntui kokonaiselta vasta kolmannen synnyttyä.
Minäkin menen töihin " lepäämään" . Sen pidempiä jaksoja en lapsista erossa olekaan. Nuorimmat eivät ole koskaan olleet esim. yökylässä, enkä ole lähitulevaisuudessa viemässäkään. Viikossa kuolisin jo ikävään. Lapseni ovat ehdottomasti ykkössijalla elämässäni, enkä todellakaan voisi kuvitella elämää ilman heitä.
Eli pahalta tuntui kirjoituksesi. Syytän itseäni välillä jaksamattomuudesta ja hermojen menettämisestä. En kuitenkaan koskaan ole haaveillut lasteni hylkäämisestä, joten ehkä tämä vielä tästä.
Joku edellinen kirjoitti todella osuvasti: " sehän se tässä omituista on, että rakastan sitä pikkuihmistä enemmän kuin mitään, mutta miten voi olla että samalla joskus tuntuu niin sietämättömältä tuo perhe-pyöritys."
Minulla on ihan sama fiilis ja toinen vielä tulossa maaliskuussa... Joka päivä sitä toivoo voimia jaksaa sitä arkea ja touhuamista lapsen kanssa. Minulla nimittäin arki-illat menee monesti niin että sitä toivoo lapsen leikkivän mahdollisimman paljon keskenään jotta itse saisi kotihommia tehdyksi. Ja sitten kun vie lapsen hoitoon sitä on kuitenkin ikävä?! Ihmismieli on joskus vaan todella kummallinen.
niin palkatkaa siivooja.
Meillä tämä ainakin auttoi akuuttiin sotkuisuusahdinkoon.
Eikä meillä siivooja edes käy useammin kuin joka toinen viikko. Ainakin meillä juuri kun kämppä on ihan kamalassa kaaoksessa, onkin sopivasti " siivoojaviikko" . Väliviikolla riittää kyllä kevyt ylläpito-juttu, (imurointi ja järjestely)jos ei ole ihan hirveä siivousintoilija.
Tämä vähensi meillä myös kotitöistä käytäviä riitoja ihan huomattavasti.
Kustannukset 104 eur/kk, josta saa sitten verotuksessa vielä 60% pois.
Varsinkin niinä pitkinä kuukausina, kun tytön nukkuminen on ollut erityisen vaikeaa, on tullut mieleen, että tämä taisi olla virhe... Ja aina kun asiasta avaudun jollekulle, minulle muistutetaan, että pikkulapsiaika on se rankin aika ja pian se helpottaa. Hm. No ' tyttökaverilla' on 3- ja 5-vuotiaat ja minulla 2,5-vuotias, niin miten sen helpottamisen kanssa onkaan...?
kun neljältä aamuyöllä yritin saada vuosikastani takaisin yöunille tietäen, että ennen seiskaa täytyy nousta töihin, mietin, että MIKSI IHMEESSÄ vaihdoin hyvin nukutut yöt, hauskat illanvietot, elokuvat, matkustelun yms. tähän? Mulla ainakin tuo nukkuminen on se asia, joka saa pinnan tosi kireälle. Olen miettinyt, että voisin vaikka aika pian pian olla kypsä pikkukakkoselle, jos tämä eka olisi ollut parempi nukkumaan. Tykkään nyt käydä töissä, vaikka joskus ei meinaa silmät auki pysyä... ja silti on jo kauhee ikävä sitä pöpsiä kun kotio tulee!
Ymmärrän kyllä sympatian ja varmasti kaikilla äideillä on joskus hermot kireällä ja on pakko päästä pois kotoa, mutta mielestäni alkuperäisen kirjoitus kuullosti pahemmalta. Jos jatkuvasti tuntuu pahalta ja oikeasti harkitsee kotoa lähtemistä lasten takia, niin jotain on vialla. Ja jos ei viikon lomamatkallakaan ikävöi lapsia, niin äiti-lapsi-suhde on viallinen. Mun mielestä toi kuullostaa enempi masennukselta yms. Itse en ole ammattilainen, joten en uskalla enempää diagnosoida, mutta suosittelisin, että menisit terapeutille juttelemaan. Ei tarvitse olla mielisairas keskustellakseen ammattilaisen kanssa, se varmaan tekisi hyvää ihan meistä jokaiselle. Yhdessä ammattilaisen kanssa voisitte miettiä syitä tuntemuksillesi (voi olla jossain syvemmälläkin kuin sotkuissa ja riitelyssä) ja ratkaisuja ja toimintatapoja tulevaisuudelle. Musta se olisi vähintä mitä voisit tehdä sekä lastesi ja miehesi että ennen kaikkea itsesi vuoksi! Tsemppiä!!!
heippa!itselläni on pojat 1v1kk ja 2v1kk...vilkkaita ja meneviä poikia, ymmärrän hyvin halusi saada omaa aikaa ja ajoittaisen kyllästymisen perhe-elämään...
kuitenkin haluaisin oikaista väitteen,että kukaan ei lapsia tekisi jos tietäisi millaista se on...
itse en suuria yllätyksiä ole kohdannut, vaan arki on aikalailla sellaista joksi sen kuvittelinkin =) kyllä lapset antavat kuitenkin enemmän kn ottavat =) kyllä ne lasten tuomat ilot aina saa unohtamaan ne murheet vaikka välillä tuntuukin rankalta =)
toivottavasti saat tilanteen kotona muuttumaan parempaan suuntaan ja voit taas nauttia äitiyden iloistakin!
Hei!
Juuri viikonloppuna totesin, että " voi kun kiva että pääsee taas töihin lepäämään" . Muksut ovat sairastelleet ja itse myös, joten veto alkoi loppua kotona.
Kuulostat kovin väsyneeltä tilanteeseen, joten koettakaa keksiä jotain muutosta sellaiseen suuntaan että se tuntuu sinusta hyvältä. Sopikaa joku säännöllinen sinun juttusi ja muksut ovat sitten silloin isänsä kanssa tai muualla hoidossa. Se antaa kummasti energiaa jaksaa lasten kanssa.
Mielestäni on aivan normaalia haluta omaa aikaa ja kyllästyä jatkuvaan sekasortoon ja oman ajan puutteeseen. Eikä se tee ihmisestä huonoa äitiä jos väsyy jatkuvaan riitelyyn ja haluaa omaa aikaa. Varmasti suurin osa tuntee olonsa joskus vastaavaksi.
Jos haluat siisteyttä niin sopikaa vaikka sitten joku huone, jonne ei saa leluja viedä. Tai väännä rautalangasta muksuille että lelut on siivottava leikkien jälkeen tai äiti korjaa ne talteen omaan kaappiinsa. Toki se vaatii hetkellisesti melkoista energiaa, mutta saattaa palkita kaksin verroin. Meidän hoitaja saa ainakin muksut siivoamaan jäljiltään, joten itsekin saisin sen varmaan menemään läpi jos jaksaisin pitää siistä kiinni.
Matkustaminen ja harrastaminen onnistuu lastenkin kanssa, mutta on vaan työläämpää. Tuttava valitteli miten hankalaa on yhden lapsen kanssa lähteä mihinkään. No, itse juhlin joskus ottamalla vain toisen muksun mukaan ja ihastelen miten helppoa se on kun normaalisti on aina kaksi taaperoa kainalossa. Kaikkeen siis tottuu.
Minusta muutoin maanantaisin tuleva " Täydelliset naiset" on aivan ihana sarja. Se sarjan kaksosten äiti on aivan kuitti lastensa kanssa ja kuulostaa ah niin tutulta. Jos et ole koskaan sitä katsellut, niin vilkaisepa ensi maanantaina.
Jaksamista toivotellen.
Kaksosten äiti