Itkevätkö kaikki 2v päivittäin? Missä iässä se päivittäinen itku loppuu?
Tai onko meidän tyttö poikkeuksellisen itkuinen?
Tyttö on 2v3kk. Ja vaikka enimmäkseen posittiivinen ja iloinen, ei ole varmasti olu hänen elämässään vielä yhtä päivä, ettei olisi itkenyt. Vauvana se on tietenkin selvä. Nyt rupea häiritsemään. Tyttö osaa sujuvasti puhua vaikka mitä, jo pitkään. Tunteitakin osaa sanoin ilmaista, eli voisi tulla se aika, ettei itke/huuta/parkuu enää joka pienestä vastoinkäymisestä. Kun ei saa haluamia vaatteita päälle- kirkuu. Pitä mennä päiväunille- parkuu (lopuksi menee ja nukahtaa kiltisti, mutta eka reaktio). Herää- itkee-itkee-itkee! Halua voileivän, ja äiti tekee sen eri tavalla kun hän on kuvitellut- huutaa kontallaan maassa. Lapsi ei ole saanut huutamalla tahtoa perille. Nyt ei ole mikään erityinen uhma-kausi menossa, vaan se vaan sellainen tyyli. Pikkusiskoni minua 10v nuorempi, ja hän ei muistaakseni ollut ikinä niin parkuva. Ja siskon ollessa 2v9kk pääsi äidin mukaan opiskelijoiden leirille ehdolla, että ei itke siellä. Viikon aikana sisko itki ainoan kerran, kun kaatui laatoitetulla polulla pää edellä, otsa verellä. Kaikki heräämiset ja nukkumaanmenot ja syömiset ja pukemiset menivat iloisesti ja mukavasti, sisko vaan hymyili (tapaansa mukaan). En mitenkään usko, että tyttäreni puolen vuoden kuluttua pystyisi olemaan koko viikon ilman kirkumatta, kun nyt harvoin paria tuntiakaan jaksa olla tyytyväinen.
Onko muut 2v samanlaisia? Milloin voin odottaa aika, ettei huudetta joka väliin?
Kommentit (10)
Täsmälleen sama meininki meillä 2v2kk tytön kanssa. Jos vaikka laitan vessaan valon päälle, kun hän olisi halunnut sen tehdä, niin huutohan siitä tulee. Ja kirkuminen on aika tavallista, tosin viime aikoina vähentynyt, kun olemme kotona ja hoitopaikassa yrittäneet opettaa, että pitää kertoa, mikä on huonosti kirkumisen sijaan. Ehkä toimisi teilläkin, jos kerran puhetaito on jo hyvä. Uhmaiän piikkiin menee mielestäni aika moni itku ja huuto. Meilläkin vaihtelee kausittain, kuinka herkästi harmistutaan.
päivääkään, ettei olisi jotain itkenyt. Eiköhän kaikki pienet lapset itke?
meilläkin kuopus (tosin vasta 1v7kk) on tosi tempperamentikas ja ns. ' vaativa vauva' - hän kyllä huutaa tahtoaan perille päivittäin tosi voimakkaasti ja saa niitä vanhempien kammoksumia raivokohtauksia, joissa vain huudetaan, huudetaan ja huudetaan noin 15min kerralla! Ja ihan ilman syytä vanhempien mielestä... Esikolla ei niitä ollut lainkaan vaikka tahtotyttö on hänkin ollut, mutta tempperamentti on selvästi toinen. Joten olisiko uhman lisäksi kyse ihan luonteen ominaisuudesta, näin minä ainakin omastani ajattelen.
meilläkin 2v tyttö ja uhman merkkejä kovasti ilmassa, nää päivittäiset itkut ja parkumiset kiukun vuoksi on liiankin tuttua... Ja samoin hänkin, oikein aurinkoinen ja mukava, mutta nämä päivittäiset uhmakohtaukset ole jo oppinut käsittelemään, meilläkin passitetaan omaan huoneeseen jos rääkyminen jostain jugurttipurkin avaamisesta väärällä tavalla- tyylisestä ei meinaa loppua...
meilla kylla 4v:kin itkee oikeastaan ihan paivittain jostain syysta: Joskus harmittaa kun ei saa jotain mita kovasti haluaa, tai pikkuveli kopsauttaa lelulla paahan, tai joskus vaan vasyttaa... kylla niita itkun aiheita löytyy, enka kylla yhtaan usko etta ihan lahiaikoina olisi luvassa taysin itkutonta aikaa.
sen verran on tahtojen taistelua aina ilmassa -ainakin äidin kanssa. En ole osannut ajatella, että pitäisi olla itkuttomia päiviä tai sitten annettaisiin kyllä koko ajan ja jatkuvasti periksi joka asiasta.
Olinkin itse ajatellut että onko poikani ainoa " tyytymätön" .
Pettymykset vaan kuuluvat pienten lasten elämään..
Tunnun kyllä saman ikäisiä jotka ovat kaikkeen tyytyväisiä, eivät itke juuri koskaan. Ne on niitä tempperamenttieroja.
Tarkoitan siis sillä sitä että sehän olisi aivan ihanaa. Kyllä meillä 3,5 vuotias tyttö ja 2 vuotias poika itkevät molemmat päivittäin tai on ainakin jonkinlaista kitinää, enkä ole ajatellut, että he olisivat jotenkin tyytymättömiä tai tempperamenttisempia. Jos ei ole uhmakohtaus, huutavat toisilleen ja itkuhan siitä yleensä tulee! Kyllä itkut kuuluu lapsen elämään ja varsinkin tähän uhma-aikaan jolloin jokainen tahto halutaan periksi!! Esikoinenkin voi vielä huonona päivänä vetää herneen nenään pelkästään siitä, ettei saa laittaa sandaaleja jalkaan puistoon kun vettä sataa, se on elämää! Jaksuja!!
Se jugurttipurkin avaminen oli todellakin erittäin tyypillinen esimerkki! Todella tutun oloista. Ja kyllä käsitän sen, että lapsella ei ole vielä niitä taitoja pettymyksiään toisella tavalla käsitellä, ja kaikki se on oppimista. Eikä pieni itku haittaa yhtään, voihan sitä aikuinenkin joskus itkeä. Mutta on meillä jo sen verran niitä oikeita rajojenkokeilun kausia ollut, että voin sanoa, että tämä hetkellä ei ole uhmaa. Se on vaan 2v:n tavallinen elämä, ok. Mutta juuri sitä mietin tätä kysymystä laittaessani, onko kaikki saman ikäiset samanlaisia, tuntuu että kaverin samanikäinen poika antaa asioiden huomattavasti enemmän vaan tapahtua, yrittämätta omaa tahtoa siihen sotkea. Eli kiukkua vähemmän, joka on tosi mukavaa.
Ja kyllä ollaan todellakin tytölle kerrottu, että saisi sanoa eikä huutaa. Ja kun joskus pystyy siihen että kertoo, mikä meni kielestään väärin, ollaan kehuttu, miten hyvin nyt ymmärrettiin, kun hän ei huutanut vaan selitti asjan.
Kiitos vastauksista! Kyllä se vertaistuki on oleellinen juttu! :-)
Jos yhtään lohduttaa, meillä on ihan sama meininki. Poika on nyt vajaat 2 v 3 kk ja kaikki pitäisi tehdä juuri tietyllä tavalla tai nousee valtava poru. Ja vaikka tekisikin pojan mielen mukaan, niin sekään ei välttämättä auta. En nyt tarkoita, että poikamme pillin mukaan täällä mentäisiin.
Olen antanut jätkän parkua, jos avasin jugurtin vahingossa itse, eikä poika tällä kertaa saanutkaan sitä avata. Laitan myös poitsun toisinaan karjumaan omaan huoneeseensa, jos on vain tuollaista turhaa kiukkua.
Se on vain sitä ah, niin ihanaa, temperamenttia ;-).
Jaksuja.
-maire