Muita 3v jotka saa n.3-4 kunnon raivaria päivässä ja miten toimitte?
Meillä neiti raivostuu aina jostakin pikkuasiasta ja siitä sitten kehkeytyy kunnon raivari, joka jatkuu siten, että mikään ei ole hyvin tai oikein mitä tekee tai ehdottaa. Yrittää komennella ja pompottaa oman mielensä mukaan. Saattaa huutaa ja raivota tunninkin, joskus enemmän, joskus vähemmän. Ja lisäksi kiljuu oikein raivoissaan.
Yritän olla menemättä mukaan peliin. Yleensä leikin mahdollisimman välinpitämätöntä, mutta sääntö on, että jos liikaa huutaa ja kiljuu, joutuu omaan huoneeseen raivoamaan. Muuten menee äidillä hermot. Yritän kuskata ajoissa omaan huoneeseen rauhoittumaan ennen kuin itsellä menee pinna lopullisesti. Yleensä rauhoitteluyritykset vain pahentavat huutoa. Tytön vaatimuksiin en ole suostunut raivokohtauksen aikana, koska ne ovat aina sellaisia, jolla hän koittaa vaan minua ja käskyjäni rikkoa.
Kyllä usein ovat hermot kireällä, mutta usein auttaa ajtella että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sitten kun itse on seestynyt menen yrittämään kysymään, että haluaako jo tulla syliin ja rauhoittua tai että tehdäänkö jotakin yhdessä tms...Kun hän on rauhoittunut, tulee mielellään syliin, ei ennen sitä.
Kommentit (9)
.... ja huuto kestää aika kauan. Lisäksi vanhempia koetellaan sillä, että tekee kaikkea hölmöä. Esim. kaataa vettä lattialle, levittää rasvaa pöydälle yms. Ja tänään uusi oman kampauksensa :-)
Mulla on itelläni ollut viime aikoina pinna tosi tiukilla muista asioista johtuen ja valitettavasti tulee lähdettyä mukaan pojan " peliin" . Yritän kuitenkin pysyä rauhallisena ja keskustella raivarin jälkeen asiasta, mutta useimmiten en tässä onnistu. Mistähän sitä saisi itsekuria ettei lähtisi lapsen raivoon mukaan...
Tänään olin lasten kanssa yksin kotona ja mietiskentelin, että ainakin tämä 3-v uhmailija on saatava isovanhemmille yökylään :-) rupee sen verran kireellä olee hermot hänen kanssaan...
Meillä yrittää pompottaa vanhempia kuopus-poika 3,5 v. Saa raivarit milloin mistäkin asiasta melkein päivittäin ja haluu-ei haluu jatkuu aika pitkään. Joskus pikkumies saattaa lyödä ja vetää mun tukastakin. Joskus rauhoittumiseen auttaa vaan ' häpeätuolissa' 3 min. istuminen. Sitten on lauhkea kuin lammas ja haluaa syliin.
Eli meillä raivotaan, itketään ja huudetaan aamusta iltaan. Poika vetää pultit melkein joka asiasta. Ei tottele yhtään mitään. No, on joskus vähän parempiakin päiviä, mutta sitten on monta päivää taas yhtä kaaosta. Hieman on omapäinen ja tempperamenttinen poika meillä. No, äitinsä on samanlainen ;-)
Tuntuu, että päivät menee raivonpuuskien merkeissä ja niin valitettavan harvoin on rauhaisaa.
Poika on aina ollut tulinen, ja uhmaa on ollut 2v saakka. Nykyään kunnon raivokohtauksia hillittömine huutoineen tulee useampia päivässä ja lisäksi pienämpää kiukkuilua. Poika on verbaalinen ja nyt on isommilta kavereilta opponut vielä kiroilun....
Meillä on lisäksi 1v poika, joka joutuu vielä isoveljen maalitauluksi, eikä helpota asiaa.
Päätän joka aamu, että enhuuda pojalle, mutta kumminkin huudettua tulee liikaa. Eikä se auta. Pahentaa vaan.
Kokeiltu on mm:
-jäähyjä
-lelujen takavarikkoa
-eristämistä
-tarroja hyvistä päivistä/teoista
-kerran suun pesua saippualla (kiroilu väheni heti)
Aika loppu olen pojan kanssa, kun niin usein tuntuu ettei mikään tehoa. Ei rankaisut, ei palkkiot eikä huomiotta jättämiset. Kasvatusneuvolaakin olen harkinnut, mutta vielä emme ole menossa. Pakko vain luottaa että kyllä se helpompi aika vielä koittaa, täytyy vain kestää ja venyttää pinnaan
Meillä vajaa 3v tuplapojat ja kovia on päivät!!! Aina jompi kumpi kaasuttaa ja tekee kaikkea järkkyä. Pinna palaa, siitä huono omatunto. Mut kun toista rankaisee, toinen tekee jo toiset temput. Yhdessä heillä täysi valta minuun esim. ruokailukäyttäytymisessä. Tahtomiehiä, toisaalta hyvä asia, vaikkei sitä joka päivä osaa niin ajatellakaan, kun itsekin menee jatkuvaan kiihkoon mukaan.
Tai siis meillä ei kyllä olla vielä 3v, ei ihan vielä edes 2 v. Uhmaikä on kuitenkin varsin vahvasti jo päällä. Tulee huudettua kyllä lapselle kun se kiljuu kuin joku ihmeen paviaani milloin mistäkin ja joka kerta tuntuu yhtä tyhmältä kun miettii sitten kuinka lapsi huutaa kun sille huudetaan jne mutta miten ihmeessä sille mitään saa komennettua jos ei huuda ikinä. Ei meidän neidin huudon yli mikään muu kuulu.
Meilä kans tekee kaikkea hullua siinä kiukutellessaan, yleensä kaataa mukin ja heittää sen menemään, hakkaa ikkunaa tai jotakin muuta vastaavaa josta tietää minun suuttuvan.
Yritän kyllä yleensä vain olla puuttumatta koko raivoon kun se menee parhaiten ohi kuitenkin niin että odottelen vain ja sitten kyselen johonkin väliin josko halattaisiin. Lopuksi sitten halataan ja tyttö pyytää anteeksi ja kertoo että on parempi olo nyt.
Huuto on kyllä melkoista, joten ei mitään pikkukitinöistä ole kyse. Pääosa päivästä on kuitenkin ihan kivaa, nämä raivarit on kuitenkin pienempi osa päivää, se johon olen jo tottunut mutta joka kerta on yhtä vaikea olla kun olen jossakin ihmisten ilmoilla näiden sattuessa.
Titlu:
tuntuu yhtä tyhmältä kun miettii sitten kuinka lapsi huutaa kun sille huudetaan jne mutta miten ihmeessä sille mitään saa komennettua jos ei huuda ikinä. Ei meidän neidin huudon yli mikään muu kuulu.
Oletko kokeillut kuiskata? Pakko pistää volyymia pienemmälle, että kuulee kuiskauksen. Joskus toimii meillä.
Meidän neiti kans huusi niin kovaa että mun korvissa kirjaimellisesti helisi. Keksin sitten hyräillä tai laulaa kovaa ja monotonisesti jotain laulua missä on piiitkiä säveliä, ja se onkin auttanut kuuloa palautumaan. Nyt on täyttänyt kolme ja heti alkoi kasvaa enemmän järkeä päähän, nykyään raivoaa vain lyhyesti eikä jaksa enää huutaa täysillä.
Mutta siis mitä tein kun tilanne oli paha. Ensin yritin pidellä sylissä, kun uhma alkoi hänen ollessa 1v 9kk. Sitten totesin, etten jaksa pidellä tarpeeksi kauan, kun oma nenäkin tuntui olevan tulilinjalla, iso ja vahva tyttö kun on. Ryhdyin pistämään makuulle ja pitelemään polvitaipeillani kiinni, tunti, pari... Myöhemmin otettiin käyttöön vatsalleen makuulle lattialle ja äitiä päälle (äidin polvet ja jalat siis lapsen kylkien vieressä lattialla, ettei paina lasta.) ja ihan viime vaiheessa jouduin käärimään hänet peittoon kädet kylkiä vasten, jottei kyennyt raapimaan minua verille. Ihan niinkuin yhteistyöhaluton kissa jolle pitää syöttää pilleri tai putsata korvat tms. Ja väsyksiin asti aina jaksoi raivota ja huutaa, nukahti yleensä raivokohtauksen jälkeen melkein heti, eli päästin aina irti ja hyväilin ja puhuin sitten kun raivari oli ohi.
Se on kammottavaa että joillakin täytyy uhman olla noin raju, mutta kyllä se ohi menee aikanaan ja on vaan estettävä häntä vahingoittamasta itseään tai muita, juuri sillä kiinnipitämisellä jos ei puhe (käskeminen omaan huoneeseen, nurkkaan tms.) tehoa.
Jotenkin ainakin meillä pahin oli vaan yhtäkkiä ohi ja raivostuminen ilmenee lyhyemmin ja menee äidin järkiselityksillä ihan yhtäkkiä ohi. Joskus ajattelin silloin ennen että voipa naapuriparkoja, mutta päiväsaikaanhan ne raivarit oli ja lastahan ei pysty estämään huutamasta, kun se tunne on niin voimakas ettei lapsi kykene rauhoittumaan. Koittakaa vaan kestää, Kyllä Se Menee Joskus Ohi.
En vienyt mihinkään, paitsi kauppareissulla joskus esim. autoon. Annoin huutaa huudon loppuun ja sitten syliin ja sitten puhuttiin asia läpi. Nyt tyttö 4,5-vuotias ja selvästi rauhoittunut (seesteinen kausi?). Huutaa enää muutaman kerran viikossa, yleensä kun ei saa haluamiaan vaatteita päälle. Menee nykyään helpommin ohi ja sitä paitsi kiristys-uhkailu-lahjonta toimii jo tämän ikäiseen :-).