Saako ruokaillessa leikkiä?

juuri sen vuoksi, että muuten se syöminen on ihan onnetonta, kun pää vaan kääntyilee ja suu pysyy kiinni. Jotain kiinnostavaa on oltava hyppysissä koko ajan. Sitten kun ollaan jossain kerhossa tai on vieraita tms. niin syöminen onnistuu ilman leluja, kun on niin paljon katteltavaa ympärillä.

Minullakin oli sama periaate: syödessä ei leikitä. No, se unohtui aika nopeasti esikoisen ekan totaalisen soselakon yhteydessä. Kun minua sitten myöhemmin alkoi nyppiä rojut pöydässä, aloin laittamaan lapselle eteen sormiruokaa (leivänmuruja, herneitä, maissia tms), jota hän voi itse syödä ja samalla äiti lappaa ruokaa suuhun. Toimi muuten vielä paremmin kuin " lelut" (meillä ei kyllä varsinaisia leluja ollut koskaan pöydässä vaan oltiin tuolla lusikka - purkinkansi -linjalla).



Minusta siis on ihan sallittua vähän huijata suuta aukeamaan. Uskoisin, että ne lelut ja muut viritykset jäävät pois viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi haluaa syödä itse.

Niin, eli en anna leikkiä ruokapöydässä meidän 10 kuukautisen pojan. Mutta se vaatii melkoista päättäväisyyttä ja joskus jopa olen joutunut lopettamaan ruokailun, kun poika ei ole rauhoittunut.



Toisaalta sitä tapahtuu nykyään todella harvoin ja suurimmaksi osaksi pistelee ruoat poskeen ihan mukisematta. Välillä lauleskelen samalla, kun syötän ja silloin huomio kiinnittyy minuun ja pääkin pysyy paikallaan.



Mun mielestä lelun antamisessa on ainoastaan just se huono puoli, et kohta ei tahdo mikään riittää ja syömisestä tulee kauhea näytös.



Rosa

Meijän kohta 8-kuinen syö yleensä melko hyvin mut jos meinaa hermostua, annan omaan käteen lusikan tai jonkun pienen esineen mitä hypistellä. Ja jos suu ei meinaa aueta, laulan pari ekaa sanaa jostain laulusta (Jänöjussin mäenlasku, Himpulat tai Postimies Pate tehoaa lähes aina) ni johan suukki aukeaa. Itse olin myös ajatellut et ruokailusta ei saa tulla sirkusta mut vedän rajan mahdottomaan viihdyttämiseen jotta vauva söisi; eli en anna mummojen tai muiden tulla liikaa hössöttämään enkä itekään väkisin yritä. Jos ei maistu, ei maistu, siinä ei laulut ja lelut auta. Veljen lapsia viihdytettiin ihan liikaa mielestäni, itse en niin pitkälle tämän anna mennä. Hyvin jos syö, ollaan ilman rekvisiittaa ettei tulisi tapa.

mutta meillä ei leikitä, jos ei ruoka maistu tai sillä pelleillään niin mennään pois pöydästä. Seuraavalla ruualla on tähän asti aina ruoka jo maistunut mukisematta. Siis lapsen odotettava seuraavaa ruoka-aikaa, ei mitään ylimääräisiä välipaloja. Totta kai meilläkin tehdään ruokailusta mukava hetki kiireettömyydellä ja jutustelulla. Poika kohta 8kk ja on oppinut hienosti meidän perheen tavan ruokailla.

Itse olen aika tiukka tuon ruokailun suhteen. Eli jos syödään niin silloin syödään eikä touhuta muuta. Leluja ei saa lapsi siis käsiinsä. Joskus kun kiukuttaa, laulan samalla kun syötän...yleensä silloin tytön suu aukeaa paremmin ja kiukut rauhoittuu. Jos ei rauhoitu, annan jälkkäriä välillä ja taas maistuu pääruoka :) Jälkkärin saanti rauhoittaa kummasti. Tiedä sit onko tää sen " parempi" kuin antais lelun :)



Jos ei ruokailu huvita niin sit otan ruoat pois ja lähdetään leikkimään. Äsken oli likka kuin känkkis, hirveetä huutoa ja meuhkaamista koko syöminen. Nostin takas sänkyyn kun selkeesti jäi unet kesken. Söi minkä söi :/ Ikää meillä nyt siis 10kk.

Itse en senkään takia anna niitä leluja kun ne kaikki menee kuitenkin suuhun. Miten siinä sit syötät samalla? :)

Ja haluan siis pitää periaatteen, eli leikit ja syömiset erikseen. Jokainen tässäkin tyylillään, en näe sinunkaan tyylissäsi mitään väärää jos lapsesi syö silloin paremmin :)

ruokaillessa.Tyttö näpertelee kirjaa ja kääntelee sivuja,kun mä lappaan ruokaa suuhun.Jos saisin valita,tyttö istuisi nätisti letit ojennuksessa pyhäpuku päällä,söisi itse haarukalla ja veitsellä,kiittäisi ruoasta ja tiskaisi astiat itse.Toistaiseksi mennään näin,mutta kun ymmärrys lisääntyy,lähtee kirjakin.Yksi kiinnekohta riittää,hirveetä arsenaalia ei tarvita.Ja jos sikaillaan ruoan kanssa,jää ruoat syömättä.

Mutta eiköhän tässäkin ole lapsissa eroja - meillä on nyt 9kk ikäinen tyttö ja vaikka meistä kivan pyöreä, niin taitaa olla aika laiha (ja paino huitelee nyt jo miinuskäyrillä). Tämä lapsi on kuitenkin lapsistamme paras syömään, tai siis ainakin parempi kuin esikoinen - no hänen kanssaan juostiin lääkäreissä ja kokeissa liian laihuuden vuoksi. Esikoisen jäljiltä opin että meillä se on aivan sama millä tavoin syö, kunhan syö! Meillä tuntuu välillä ettei lapsilla tuo nälkä aja syömään, vaan se on vanhempien tehtävä katsoa että lapsi syö tarpeeksi ja ilman huijausta/viihdytystä se ei onnistu kovin hyvin sitä varmemmin mitä pienempi lapsi on - huutavaa lasta kun on vaikea syöttää. Meillä esikoinen vasta nyt 6v:na syö kunnolla nälän vuoksi, ennen tätä hän ei tunnistanut nälkää, vaan nälkäänsä halusi lähinnä juotavaa ja sitten ei olisi syönyt.



Meillä siis lapset ovat sanelleet periaatteen. Sitten jos meillä olisi näitä nykyisin suomalaisia ylipainoisia lapsia en paljoa huolta kantaisi, vaan luultavasti meillä tehtäisiin aivan erilailla. Nämä kuitenkin taitavat olla meidän lapsia ja muistan itsekin vielä joskus murrosikäisenä poteneeni kovaa vatsakipua illalla ja silloin vasta tajusin etten ollut syönyt koko päivänä ja kipu oli nälkää- eli ei ole tainnut minuakaan nälkä tainnut ajamaan syömään.



Meillä ei tuollainen jälkiruoka väliin onnistuisi, koska lapsemme eivät pahemmin ole tykänneet jälkiruoista. Nytkin liharuoka ja ei makeat soseet uppoavat paremmin. Lisäksi jos annan sormipaloja väliin, niin niiden joutuessa kurkkuun tulee vaan hirveä yskiminen ja lapsi meinaa " tukehtua" , eli sitten ei sosekaan mene senkään vertaa. Ainoa järjellinen apu on " itse syömisessä" , eli lusikka käteen, tosin kippoon uppoaa lusikan lisäksi sormet ja kippo meinaa lähteä lentelemään ja sosetta läiskitään pitkin pöytää ja vaatteita, mutta tyttö osoittaa kiinnostusta syömiseen ja ruokaan. Tietenkin paras apu on muu seura pöydässä, mutta sitäkään ei aina päivisin ole saatavilla jos vain minä olen paikalla.

mutta mitä jos sen pilttipurkin kannen vaihtaa palaan leipää, kurkkua tms. sormiruokaa. Meilläkään pöydässä ei leikitä mutta välillä voi tosiaan olla hankalaa saada touhuavalle vauvalle ruoka suuhun asti. Minulla on neljä lasta 6kk-6v ja osa heistä on tarvinneet hieman tutkittavaa myös pöydässä. Silloin olen antanut oman lusikan ja imukupilla pöytään kiinnitettävän lautasen ja siihen teelusikallisen verran ruokaa. Siitä lapsonen saa sitten harjotella ruuan lusikoimista meillä esikoinen onkin osannut syödä ihan itse 11kk2vk iässä myös nokkamukiin voi antaa tipan vettä että voi harjoitella juomista. Ota samaan pöytään itsellesi ruoka (saatat joutua sitä mikrossa lämmittelemään välissä) mutta sinun mallista lapsikin oppii ja siinnä välissä tuikkaat lisää ruokaa kun sopiva väli tulee. Jos sitten kuitenkin homma menee ihan leikiksi tyyliin lusikat lentää lattialle ja niitä joutuu sitten nostelemaan lattialta takaisin niin ruokailu lopetetaan. Ihan pienetkin lapset osaavat pitää huolen siitä, että syövät itselle tarpeeksi enemmän pitää olla huolissa siitä jos lapsi ei osaa ajoissa lopettaa syömistä ja syö liikaa ;o).



Nuttu

Ikää kundilla on 8kk. Jos ei pojalla ole kädessä jotain hiplattavaa niin ruokailu menee pyörimiseksi ja huitomiseksi.



Kun pikkumies kasvaa niin en kuitenkaan aio antaa isompia leluja, kirjoja tms ruokapöytään, mutta silloin aion myös itse syödä samaan aikaan pojan kanssa samaa ruokaa, toisin kuin nyt.

Meijän tyttö on nyt 6kk, ja 2kk ajan ollaan syöty kiinteitä. En oo antanu kertaakaan mitään leluja, ja vain pari kertaa edes pilttipurkin kannen, koska yritän opettaa tytön sille ettei ruokapöydässä leikitä vaan syödään. Mutta tyttö onkin (toistaseksi)hyvä syömään ja suu aukeaa nopsaa tahtia, joten ei oo tarvinnu hirveesti viihdyttää samalla. Joskus saatan laulaa tai annan toisen käteni räplättäväksi-> taputellaan yhessä pöytää tms. Mutta jos jonku lelun antaa käteen, kaikki menee suuhun ja lusikkaa ei sitte enää sinne saakkaa. Parempi siis ilman leluja niin pitkälle ku pärjätään.

Mutta tiiän kyllä niitä levottomampiaki tapauksia (vaikka meijän tyttöki on kyllä vilkas mutta silti saan syötettyä hänet hyvin) että ilman leluja ei malta keskittyä syömiseen. Jokainen lapsensa lailla tehköön, mutta turhaan ei pienestä asti kannata opettaa leikkimiseen ruokaillessa.

nyt tyttö onkin jo 3-vuotias ja ruokatavat ovat jo hyvinkin mallikelpoiset.



Minulla on aina ollut periaate, että tärkeintä on, että ruoka tulee syötyä, ja syömisen on oltava ennen kaikkea miellyttävä tapahtuma. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihan pienen lapsen pöytätapojen pitäisi olla samanlaiset kuin aikuisella, kärsivällisyys esimerkiksi kun on ihan eri luokkaa. Mutta periaatteensa kullakin.



Eikä sen leikkimisen tarvitse mennä ihan hillittömäksi (leluvuori pöydällä, mitä ap pelkää!), vaan kohtuuden rajoissa tietysti :)