Onko kenenkään muun esikoisella ollut todella vaikeaa sopeutua pikkusisarukseen?
Meille syntyi vauva vähän aikaa sitten. Reipas ja aina iloinen esikoinen muuttui samassa ihan täysin. Päivät on täynnä kiukkua ja hysteeristä itkua. Ei syö eikä malta mitenkään nukahtaa. Paha mieli on jatkuvasti, jo ihan pienestäkin vastoinkäymisestä.
Olemme yrittäneet huomioida esikoista niin paljon kuin mahdollista. Ottaa mukaan vauvan hoitoon. Olen pyrkinyt olemaan joka päivä esikoisen kanssa kahdestaan, tehdä jotain kivaa, samoin isi. Vauvaa ei mitenkään ylipaljon hellitä silloin kun esikoinen on vieressä.
Miten te muut olette selvittäneet tälläistä tilannetta? Mitä voisin tehdä että esikoiselle tulisi parempi mieli? Kauanko tämmönen vaihe kestää? Miten ihmeessä olette itse selvinneet päivistä yksin kun isi palaa töihin? Siis väistämättähän joskus toinen itkee jos on itkeäkseen kun joitain asioita ei voi hoitaa porukalla.
Meille syntyi viime kesänä vauva juuri kun esikoinen täytti 2 v. Ennen niin kiltistä ja kultaisesta tytöstä tulikin yks kaks kuin eri lapsi vauvan myötä: kaikki asiat oli väärin ja mikään ei ollut hyvin vaikka mitä teki.
Ja aivan taatusti yritettiin pohjustaa vauvan tuloa etukäteen sen minkä pystyttiin. Vieläkin korvissa soi kuinka tyttö joka asiaan huusi että " ei oo pakko! " ja hysteeristä kiljuntaa vaikka tunti tolkulla jos mikään ei auttanut... No joo, tuskin tarvii enempää kertoa :)
Meillä tilanne alkoi korjaantumaan 3-4 vkoa vauvan syntymän jälkeen kuin itsestään. Suurin muutos tapahtui juuri silloin kun isä palasi takaisin töihin ( mitä itse pelkäsi just eniten) ja alkoi se tavallinen arki. Kai se toi sitä turvllisuutta kun edes jotkut asiat oli kuin ennenkin; isä töissä ja äiti kotona ja normaali vanha päivärytmi.
Kovin paljon enempää en olis pystynyt tekemään tilanteen eteen näin jälkiviisaanakaan, joten kai se vaan helpottaa ajan myötä ja kun yrittää olla niin kuin ennen vauvankin tuloa ja ottaa esikoinen niin paljon mukaan kaikkeen kun vaan voi.
Kokeiltiin me sit sellaistakin että vauva oli kummilla muutaman tunnin ja me oltiin esikoisen kans eläintarhassa ihan kolmestaan ja yllättävää kyllä, tyttö ikään kuin kaipaili jo vauvaa kun se nyytti ei mukana ollutkaan.
Nyt kun vauva on jo reilu 8 kk, ei enää ole oikeen tietoakaan niistä alkuajan kiukuista. Joskus jotain pientä, mutta ei paljoa...
Meillä se mustasukkaisuus vaan vaihtui uhmaan samalla kertaa... ;)
Tsemppiä ja voimia, tiedän kuinka hermoja raastavaa ja samalla surkeaa on olla tossa tilanteessa. Mutta ehkä se sit pienenkin ajan päästä tasottuu!