KYSELY: Millaisia kasvatusperiaatteita teillä?
Erilaisten kasvatustapojen yhteentörmäys aiheuttaa ¿pahaa silmää¿ vanhempien keskuudessa. Millaisia kasvatusperiaatteita teillä on? Mihin erityisesti kiinnitätte huomiota taaperoiden (ja miksei vähän vanhempienkin) kasvatuksessa?
Meillä on puolitoistavuotias tyttö. Yritämme noudattaa mm. seuraavia periaatteita:
YLEVÄ PERIAATE:
Kaikki ihmiset ovat hyviä kunnes toisin todistetaan - riippumatta iästä, sukupuolesta, etnisestä taustasta tai uskonnosta.
KOLME PERUSPERIAATETTA:
1) Anna lapsen tuntea olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi.
-Turvallinen ympäristö on tutkimusten mukaan myös luova ympäristö, jossa lapsi voi kokeilla erilaisia asioita hyvillä mielin.
-Turvallisuus ja rakkaus kasvattavat itsenäisyyttä ja itsevarmuutta. Lasta ei tarvitse ¿opettaa¿ itsenäiseksi.
Niinpä esimerkiksi nukumme perhepedissä, koska itse pelkäsin pienenä pitkään yksin nukkumista (ja rosvoja ja murhaajia). Sitä paitsi eiväthän muutkaan nisäkäspennut nuku omissa koloissaan ja pesissään vaan yhtenä keränä emojensa kanssa :-)
Lapsi saa osoittaa myös negatiiviset tunteet.
2) Minimoi ¿EI:t¿
-Pienen lapsen elämä on yhtä ¿älää¿ ja ¿eitä¿, vaikka alle uhmaikäinen haluaa yleensä tehdä vain tutkimus(ei tihu)työtä.
-Älä siis kiellä asioita vain siksi, että sinua itseäsi ärsyttää.
-Kiellä mahdollisimman vähän, koska et kuitenkaan jaksa olla johdonmukainen kaikissa kielloissasi.
-Kiellä pääasiassa sellaiset jutut, jotka ovat vaarallisia ja saattavat vahingoittaa lasta tai muita, tai rikkoa esineitä.
Meidän taapero on esim. saanut jo alle vuoden vanhana räplätä telkkaria, koska tv on tukevasti kaapissa. Hirveän ylpeänä tyttö haki tukea meidän katseistamme, kun osasi laittaa telkkarin päälle ja pois. (Yleensä tietenkin silloin, kun katselimme jotain ohjelmaa.) Tätä nykyä räpläily ei kiinnosta, mutta lapsi osaa edelleen pyynnöstä pistää telkkarin pois päältä.
" Kieltolakia" voisi myös pohtia Anna Wahlgrenia (ja Lapsikirjaa) mukaillen seuraavalla kysymyksellä:
Mitä teet ensimmäisenä hotellihuoneessa? Itse ainakin tutkin kaikki laatikot ja kaapit ja kansiot ja testaan sängyn. Miksi pieni lapsi, jolle kaikki on uutta ja kiehtovaa, ei toimisi samoin. Ja laittaisi kaikkea suuhunsa¿
3) Älä kasvata lasta tytöksi vaan ihmiseksi eli vältä turha sukupuolistaminen niin pitkään kuin voit.
- Tytöllekin voi pukea päälle sinisen paidan, jossa on dinosauruksia.
- Tyttökin saa riehua, hosua ja kiipeillä. Tytön ei tarvitse olla sen varovaisempi kuin pojan, eikä tyttöä tarvitse suojella sen enempää kuin poikaakaan.
- Tyttö ei ole vain ¿söpö¿ vaan myös reipas ja taitava.
(Tästä lisää kirjassa Liza Marklund & Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan)
Että tämmöistä. Ja lukuisia muita pikkuperiaatteita, joita päivitetään kehityksen ja lähestyvän uhmaiän myötä. Kauhian pitkä teksti tuli¿
Kommentit (12)
Lapsi on lapsi, mutta silti yksi porukasta, ihminen ei siis jotenkin " lokeroituna" lapseksi.
Tekemällä oppii.
Jos jotain sattuu (esim menee jokin rikki kielloista huolimatta) ensin lohdutan säikähtänyttä lasta sitten jutellaan et miksi ei saa tehdä näin.
Suhtaudun asioihin luonnollisesti, ei mitenkään pakonomaisesti (esim. imetin vuoden, mutta jos jostain syystä ei olis onnistunu, niin ei olis onnistunu)(vaikkakin mun mielipide on et kyllä sitä maitoa tulee kun ei ressaa ja antaa lapsen imeä, mut siis se on mun mielipide)
En tykkää pakottamisesta enkä " kahlitsemisesta" , ei siis meillä mitään huuto-unikouluja, valjaita, leikkikehiä tms.
Ruuan suhteen minä päätän mitä syödään (tai aamulla voi valita esim. joko muroja tai jugurttia) ja lapsi päättää paljonko syö.
Meillä siis aikuinen päättää rajat ja muuten rajojen sisällä kasvatus on aika vapaata, siis nimenomaan tekemällähän oppii parhaiten, ja ikävä kyllä kantapäänkin kautta välillä.
Onhan näitä paljonkin, mutta tässä muutama (2,5-vuotiaan tytön kanssa):
- toista ei saa satuttaa
- opetetaan hyviä tapoja ja toisen huomioon ottamista
- ollaan johdonmukaisia
- aina ei ole vaihtoehtoja
- kasvattaminen ei ole aina kivaa; vanhemman tehtävänä on olla välillä hankala ja tuottaa pettymyksiä
- ei tehdä pikkujutuista arvovaltakysymyksiä
- ollaan yhdessä, kuunnellaan lasta
- lapsen etua pitää ajatella joka asiassa, mutta silti lapsi syntyy perheeseen ja kasvaa perheessä: kaiken ei pidä mennä lapsen mukaan
Tuosta sukupuolen mukaan kasvattamisesta mulle on tullut sellainen ajatus, että annetaanhan tyttöjen olla myös tyttöjä? Tyttömme saa pukea vaaleanpunaisen paidan, vaikka äiti ei hempeistä väreistä tykkää. Ei tytöstä (tai pojastakaan) tee yhtään sen arvokkaampaa se, että käyttäytyy (stereotyyppisen) poikamaisesti, riehuu, kiipeilee jne.
3 lasta, 5v, 2,5v ja 1kk
Ihan perusjuttuina; Rajattomasti rakkautta, riittävästi rajoja ja rytmi maalaisjärjellä.
Eli uskon syliin ja avoimeen läheisyyteen. Kotonani ei koskaan sanottu " rakastan sinua" (vaikka se toki muuten näkyi/tuntui) Mutta omille lapsille sanon sen myös ääneen.
Vanhempien suhde on lapsen koti. Se luo turvallisuuden tunnetta. Äiti ja isä saavat lasten edessä halia ja suukotella, sehän on ositus välittämisestä.
Tunteita saa ja pitää kokea ja näyttää. Myös aikuisten. Äidillä ei ole aina hyvä päivä ja joskus itkettää tms. Ei se ole lapselle pahasta vaan rohkaisee häntäkin näyttämään tunteita.
Lapselle pitää tarjota mahdollisuus kasvaa sosiaalisuuteen, luovuuteen, avoimuuteen jne. Ei saa tukahduttaa lapsen uteliaisuutta.
Lapsen kanssa pitää puhua, ei vain lapselle! Ja kas, lapsen oivalluksista oppii joskus hienoja asioita itsekin.
Luota lapseen. Jos aina kulkee " selän takana" , lapsi ei opi itsenäisyyttä.
Tässä näitä mitä ekana tuli mieleen. Olisi hyvä ehkä kirjata nämä itselle paperille ja laittaa jääkaapin oveen. Kotiäitinä joskus unohtuu ylevimmätkin periaatteet kun vauva huutaa ja kaksi riehuu...Mutta onneksi ei tarvitse olla täydellinen ollakseen paras mahdollinen äiti omille lapsilleen!
Ninnin kanssa olen samoilla linjoilla siitä, että kyllä vanhemmat ovat se ylin yksikkö, jotka määräävät ja päättävät lapsen asioista. Ja yritämme huom! yritämme olla johdonmukaisia. Varsinkin 2v3kk kasvatukseen pätee tuo " aina ei voi valita" . Rajat ja rutiinit tuovat turvallisuutta. Pienen lapsen kohdalla korostuu se, että ruokaa, unta ja syliä tulee ajallaan. Muita ja itseä ei saa vahingoittaa. Vanhempina sitten autamme lasta kestämään pettymykset.
Hoidamme lapsiamme mahdollisimman paljon itse - kotihoito ainakin 3-vuotiaaksi saakka. Toki me vanhemmatkin kaipaamme joskus lepohetkeä, ja sitten lapset viedään mummulle tai kummille hetkeksi hoitoon. Pyrimme osoittamaan lapselle rakkautta ja sitä, kuinka suuri ilon aihe hän on meille!
..Meillä tavoitteena onnellinen koti ja paljon yhdessä vietettyä aikaa, rakastetaan ehdoitta ja kannustetaan. Koskaan ei lyödä, ei luunappeja, tukistusta..Ajatuksena se ettei lapsen tarvitse ikinä kumpaakaan vanhemmistaan pelätä, kunnioitus on eri juttu, jonka aiomme myös eteenpäin välittää, muita ihmisiä ja toisten omaisuutta kunnioitetaan.
Asetamme rajat selviksi. Paljon rakkautta ja turvaa, se on se pääasia :)
Ninni-03:
Tuosta sukupuolen mukaan kasvattamisesta mulle on tullut sellainen ajatus, että annetaanhan tyttöjen olla myös tyttöjä? Tyttömme saa pukea vaaleanpunaisen paidan, vaikka äiti ei hempeistä väreistä tykkää. Ei tytöstä (tai pojastakaan) tee yhtään sen arvokkaampaa se, että käyttäytyy (stereotyyppisen) poikamaisesti, riehuu, kiipeilee jne.
Juu kyllä kyllä. Saahan tyttö vaikka kääriytyä vaaleanpunaiseen, sitten kun se vaihe koittaa. Ja mummi kyllä pitää huolen, että prinsessa saa tarpeeksi rimpsua ja röyhelöä. Hän osti juuri lapselle ihan hirveät, pinkit verkkarit, jotka eivät sitä paitsi yhtään sovi tytön oranssiin tukkaan ;-)
Itse kaipaan 70-lukulaisia unisex-vaatteita: niitä ihania ruskea-keltaisia froteehaalareita, joissa ei lue rinnassa " Dream girl" .
Silmiini pisti Suomalaisessa kirjakaupassa näkemäni värikynäsetti, jonka nimi oli Crazy Girls. Siis mitä ihmettä? Tytöille tarkoitetut värikynät??? Vastustan tätä ja vauvaiällä alkavaa lasten sukupuolisointia!
Annivanni: Joo kyllä ärsyttää, kun yrittää löytää tytölle tummemman väristä ulkovaatetta. Tyttöämme luultiin vauvana usein pojaksi, jos hänellä oli päällään sinistä tai vihreää. Pojille on varmaan vielä vaikeampaa löytää iloisen värisiä vaatteita, joissa ei olisi Spidermania tms. ;)
... paidan päälle, jos siinä ei olisi röyhelöitä ja prinsessoita!
Vaaleanpunainen oli vielä parisataa vuotta sitten " poikien väri" , koska se on intensiivisempi ja voimakkaampi kuin vaaleansininen.
Meidänkin tyttöä on luultu pojaksi, koska hänellä on usein serkuilta perittyjä sinisiä vaatteita. Talvihaalaritkin ostimme siniset, koska saman mallin tyttövaihtoehto oli ihan ällö fuksia.
Minulle äiti osti lapsena käytännöllisiä vaatteita,paljon marimekkoraitapaitaa yms. Hiuksetkin leikattiin lyhyeksi käytännölliseksi " pottakampaukseksi" Kuinka ihanaa oli kun kampaajalla kampaaja kähersi lopuksi otsatukan ja kerran sain juhlapaidaksi ihanan pitsiröyhelöpaidan,no olihan mulla pari iki-ihanaa mekkoakin,oisin kai halunnut pitää niitä kaiket päivät. Kävin lastenbaletissa ja muistan kuinka ihastelin yhdellä tummalla tytöllä olevaa vaaleanpunaista röyhelömekkoa,mulla taisi olla punainen froteinen jumppapuku,heh mitä muistoja kultaiselta 70-luvulta : )
Itsellä on pikkuinen pojanviikari,mikähän se muuten on että tytölle voi laittaa vaaleansinistä,mutta pojalle vaalenanpunainen eikyllä käy,ainakaan jos yhtään on tyttömäistä koristusta muutoin asussa......
Kun esikoinen syntyi, otin " periaatteeksi" , että joka päivä pitää nauraa ääneen (pakottamatta). Elämä on kuitenkin aika iloinen asia ja aina jostakin löytyy ilon aihetta. Ja sitä paitsi nauraminenkin on mukavaa.
Rakkautta paljon, esim. lapsentahtisuuden/lapsen tarpeiden kuuntelemisen muodossa. Eli yritän asettua lapsien asemaan ja päätellä siitä mikä mättää ja mitä pitäisi tehdä.
Johdonmukaisuutta kasvatuksessa ja tekosien seurauksissa. Yritän myös pitää pienetkin lupaukseni. Esim. jos sanon että mennään jonnekin, niin sitten myös mennään vaikka oma mieli ehtisikin jo kääntyä...
Yksi periaate josta olen vähän lipsunut on, että lapset kulkisi mukana menoissa ja näkisivät sellaista kodin ulkopuolista elämää (esim. näyttelyt, kurssit jne mihin lapsia voi ottaa mukaan). On tullut " vähän" karsittua omia menoja ja aika usein ovat lapset vieneet minut johonkin lasten paikkaan... Toisaalta parivuotiasta ja puolivuotiasta nyt ei ihan kaikkiin konsertteihin ja teattereihin voi viedä ja yllättävän vähän on alle 3-vuotiaille mitään tapahtumia. (Tai sitten on aina itsellä jotain päällekkäisyyttä)
Mörkö71:
Kun esikoinen syntyi, otin " periaatteeksi" , että joka päivä pitää nauraa ääneen (pakottamatta). Elämä on kuitenkin aika iloinen asia ja aina jostakin löytyy ilon aihetta. Ja sitä paitsi nauraminenkin on mukavaa.
[...] On tullut " vähän" karsittua omia menoja ja aika usein ovat lapset vieneet minut johonkin lasten paikkaan...Nauru on mahtavaa! Itse nauran paljon ja kyllähän se tarttuu. Minusta vakavat ihmiset ovat hassuja: miten joku voi olla näkemättä elämän ironiaa ja omituisuutta, erityisesti niissä vähän ärsyttävissä asioissa.
Kasvatusoppaista olen lukenut ainoastaan kiisteltyä Anna Wahlgrenia, jolla on mielestäni hyvä neuvo hyväntuulisuuteen. Anna W. kehottaa viettämään joka ilta ennen nukkumaanmenoa sellaisen höpsöttelytuokion, jotta kaikille jää hyvä mieli ennen unia. Ei välttämättä varsinaista riehumista, vaan yleistä hellittelyä ja piehtarointia. " Yleisten ohjeiden" mukaanhan ilta pitäisi rauhoittaa, mutta meidän tytön perustemperamentti on ainakin niin tyyni, ettei hän pillastu pienestä riehumistuokiosta. Monesti jos taapero on ärtyisä ja itkeskelee sänkyyn vietäessä, niin pärisyttely ja pussailu ja painimatsi auttavat rauhoittumiseen.
Ja vielä tuosta " lapsi menoissa mukana" -periaatteesta. Meillä on sama homma: mieluummin lähdetään reissuun/juhliin jne. lapsen kanssa kuin ilman. Meilläkin ne menot sitten valikoituvat sen mukaan, mihin lapsen voi raahata. Ja iltamenot ovat vielä tässä vaiheessa melko poissuljettuja, koska kotiin pitää päästä viimeistään kahdeksalta. Parisuhdeaikaa on vietetty harvoissa tilaisuuksissa, mutta ainakaan tässä vaiheessa se ei rassaa.
Hienoa omissa lapsissa on se, että pääsee itsekin käymään eläintarhoissa ja huvipuistoissa ja merimaailmoissa... Mieheni totesikin tuossa hiljattain (kun kiersin innosta puhkuen Ähtäriä), että on alkanut epäillä lapsenhankintamotiivejani. Suunnittelen jo hiljaa mielessäni tulevia synttäreitä ja kesäleirejä. Sitä paitsi kun reissaa lapsen kanssa, näkee itsekin maailman lapsen silmin. Kaikki on uutta ja hienoa ja ihmeellistä. Esimerkiksi takapihalla käppäilevä muurahainen.
Tässä vain lyhyenä koosteena ne päällimmäiset asiat jotka tulevat mieleen. Ovat enemmän käytännön asioita, eivät kuulosta niin " yleviltä" periatteilta, vaikka ne periaatteet on löydettävissä niiden takaa.
Vauvan/taaperon osalta:
*Läheisyys ja lapsentahtisuus. Annetaan pienen olla pieni ja ei vaadita liikoja. Meillä käytössä perhepeti, imetys, ei " opeteta/karaisteta" muiden hoitoon jne.
*Asioita saa tutkia ja tehdä yhdessä vanhempien kanssa.
*Kotihoito.
Lapsen kasvaessa leikki-ikään korostuu:
*Oman tahdon opettelussa pettymysten sietämisen opettelu, niin että lasta kuunnellaan ja annetaan myös päättää pienissä asioissa.
*Kieltoja enemmän pyritään positiiviseen palautteeseen ja opettelemaan yhdessä asioita.
*Sosiaalisten suhteiden opettelussa TOISIA EI VAHINGOITETA.
Leikki-iän jatkossa/ennen kouluikää:
*Itse tekeminen ja osittain irtautuminen vanhemmista, niin että lapsi luottaa toisiinkin aikuisiin.
*Taitojen kartuttaminen.
*Toisten lasten huomioon ottaminen ja normaalit käytöstavat.
*Paljon paljon positiivista palautetta ja kehuja.
Kouluiän kynnyksellä kouluikään:
*Liikkumisen rajat ja yleiset säännöt, kuten liikennesäännöt liikuttaessa.
*Puolensa pitäminen kaveripiirissä.
*Luottamus ja asioista kotona kertominen.
*Realistinen, mutta positiivissävytteinen, palaute lapsen toiminnasta.
Jatko tästä eteenpäin tulee sitten kai kokemuksen myötä kun lapset vielä kasvavat.
Pääperiaatteina voisin koostaa näistä kaikista muutaman asian:
-Lapsi saa olla lapsi ja mitään kiirettä kasvamisessa ei ole, läheisyyttä ja läsnäoloa tarvitaan paljon, kuten myös rakkautta ja positiivista palautetta.
-Toisia ihmisiä huomioidaan ja ei kohdella huonosti.
-Me aikuiset osallistutaan ja ollaan tietoisia lapsen elämästä.