1v 4 kk kitisee ja roikkuu äidissä - uusi kehitysvaihe vai sairaana?

Hei!

Meillä poikani aloitti minussa roikkumisen ja syliin tunkemisen 10 kk iässä. Hän on nyt 1 vuoden ja 2 kk ja edelleen jatkuu. En ole päässyt edes toiseen huoneeseen käymään (kuten vessaan) ilman valtavaa itkukohtausta ja paniikkihätää. En voi viedä lasta muksulaan tai antaa kenellekään muulle hoidettavaksi edes hetkeksi, sillä hänellä on niin kiinteä symbioosi. Neuvolassa sanoivat 1-vuotistarkastuksessa, että vaihe menee pian ohi. Niin milloin?????

En voi syödä itse, en voi laittaa ruokaa, en tehdä mitään kotitöitä, en käydä suihkussa tai vessassa jne. Jopa kun nousen kesken leikin seisomaan esim. ajattelen hakevani nenäliinan, poikani alkaa parkua ja ojentaa käsiään.

Olen miettinyt olenko itse jotenkin " pilannut" tämän vaiheen, sillä otin tuossa 10 kk:n iässä kotiin hoitolapsen ja nyt lapsosia on eri päivinä useampiakin. Mieheni taas tekee niin pitkiä päiviä, ettei poikani pysty mielestäni noin tunnin vuorokaudessa kestävän tapaamisen aikana kiinnittymään isään lainkaan, vaan turvaa vain minuun. Pelkää kai että kohta äitikin lähtee pois kotoa koko päiväksi ja illaksi.



Pitäisikö minun karaista poikaani ja viedä hänet hetkeksi hoitoon jollekin tutulle? Vai pitäisikö sylitellä entistä enemmän ja halia, suukotella, vai olenko juuri näin pilannut poikani?



Ai niin, unikoulutin poikani vuoden ikäisenä ja siirsin kainalostani omaan huoneeseen nukkumaan. Ehkä tämäkin vaikuttaa takertumiseen?



Vinkkejä, mietteitä, ratkaisuja, kohtalotovereita?

nimittäin myös nukkumaanmeno on vaikeutunut. aiemmin nukahti päivä&yöunille heti kun sänkyyn laittoi, mutta nyt pungertaa pystyyn ja huutaa, haluaa syliin.



Minäkin pidän paljon lasta sylissä, mutta jätän kyllä isoäideille viikoittain 2-3 h hoitoon, ja myös isä hoitaa kun käyn jumpassa. Silloin lapsi huutaa ja itkee kun lähden, mutta kuulemma lopettaa tosi pian. Luulen että tämänikäistä kannattaisi jo vähän totuttaa siihen että muutkin hoitaa edes lyhyitä aikoja. Muuten voi olla hankalaa myöhemmin viedä päivähoitoon.



Mutta on se vaikeaa kestää sitä lapsen huutamista, tämänikäisillä ne protestitkin ovat jo voimallisempia. Aion yrittää taiteilla sillä lailla, että pidän lasta paljon sylissä mutta teen myös välillä kotitöitä. Ja jos nukkumiset menee ihan levottomiksi, unikoulu uudestaan (pidettiin tasan 1v viimeksi).

Meillä alkoi tuo kädessä roikkuminen viime viikolla uudestaan muutaman kuukauden tauon jälkeen (tai oikeastaan lahkeessa roikkuminen vaihtui kädestä vetämiseen). Itse olen epäillyt monen tekijän summaa: lisääntynyt ja entistä omatoimisempi -- siis paljon liukumäkeä ja hiekkalaatikkoa -- ulkoilu sekoittaa pienen pään, lapsi oppinut juuri sanomaan oman nimensä (ymmärtänee siis osan omasta pienuudestaan ja riippuvuudestaan) ja vierotettu muusta paitsi aamu- ja iltaimetyksestä. Poika siis kohta 1 v 4 kk, ja tässä välillä oli pari kuukautta helppoa ja iloista aikaa. Eiköhän näitä tule ja mene.



Ai niin, myös yksi uusi poskihammas puhkesi viime viikolla.

Poika on nyt 1,3 v. ja myös jotenkin kiukkuinen ja kitisevä. Hampaita kyllä tullut nyt kuusi kappaletta joten niidenkin syyksi laitan tuota ärtyneisyyttä. Jos puhun puhelimessa, niin usein haluaa syliin. Tuntuu että on mustis kun äiti puhuu muille. Samoin jos jään juttelemaan esim. kauppamatkalla jollekin, niin kun vauhti pysähtyy rattaissa alkaa kitinä. Uskon myös että ohimenevää on, olen muutaman tutun joilla on samanikäinen, kuullut sanovan ihan samaa.

Entäpä onko muilla vierastavia lapsia? Meidän poitsu ollut jo kauan tällainen. Jos joku huomioi hänet, sanoo esim. moi ja hymyilee, niin tämä poika ärähtää. Tosi sosiaalinen luonne..!! Täytyy toivoa että loppuu jossain vaiheessa, ensi vuoden alusta palailen töihin ja tarhaan pitäisi pojan mennä murisemaan opeille..;) Vesimiehet kai ovat aikamoisia oman tiensä kulkijoita...

Mutta ihan samat ongelmat kuin muillakin, koko ajan pitäisi olla sylissä ja tosiaan vessassa käynti on hankalaa ellei lähes mahdotonta jos ei halua lasta itkettää. Meillä on pitkä ja raamikas poika, runsas 14 kg joten tuo kantaminen tuntuu selässä välillä todella pahalta. Tänään myös ei suostunut nukahtamaan sänkyyn päiväunille vaan nukahti minun syliini, toivottavasti siitä ei tule tapa. Että on tämä välillä rankkaa:) Ja sitten vielä kun ne poskihampaat alkaa tulemaan niin saadaan taas uutta itkunaihetta. Välillä myös väsyneelle äidille.



Jaksamista kaikille:)

ihan samanlaista menoa ollut jo pitkään, poika nyt 1v3kk ja tuntuu että alkaisi helpottaa (*KOPKOP*).



Mulla on kuukauden päästä laskettu aika, joten kantaminen on ollut jo jonkun aikaa hankalaa, ja meidän poika haluaisi vaan matkustaa sylissä ja katella tauluja ja kukkia yms. talon tavaroita ja osoitella ja kertoa mitä näkyy.. kun tarjoan syliä sohvalla tai lattialla, siis jos ensin olen ottanut seisten hänet syliin ja alkaa supistella tms. että on pakko käydä istumaan, alkaa hirveä meteli.



On muutenkin tosi mustasukkainen tapaus, vieraat lapset eivät saisi istua edes mun vieressä -sylistä nyt puhumattakaan-. Voi olla aika shokki pojalle kun sisko/veli syntyy...=/

jossain kasvatuskirjassa muuten neuvottiin, että aina kun lapsi haluaa syliin, hän sinne pääsee, mutta häntä ei kanniskella, vaan äiti istuu tuoliin/lattialle. Siitä tulee tietysti huuto ja protesti, mutta ennen pitkää lapsi oppii, ettei äiti ole " kulkuväline" . Olen toetuttanut tätä aina välillä. Usein käy niin, että lapsi jonkin ajan kuluttua kyllästyy ja lähtee sylistä leikkimään .

Meillä samanikäinen poika ja tilanne just sama. Kiukuttelee paljon enemmän, kaikki pitäisi saada periksi ja hirveä huuto kun ei saakaan. Jos yritän tiskata tai laittaa ruokaa, roikkuu housunpunteissa ja yrittää syliin. Muutenkin viihtyy sylissä paljon enemmän. Eli olettaisin olevan kehitysvaiheeseen kuuluvaa juttua, omaa tahtoa koitellaan ja toisaalta omat vanhemmat ovat nyt mahdottoman tärkeitä ja jakamaton huomio heiltä olisi ihanaa mutta tosiaan mahdotonta:)

Itse ainakin olen sitä mieltä, että kyllä sitä hommaa aina riittää. Ja pian ei syli ehkä ole enää niin in. Itse tein tuossa vaiheessa aina jonkin asian loppuun tai sopivaan vaiheeseen ja kerroin sen lapselle. " Äiti laittaa nyt pyykkikoneen pyörimään, sitten tulet syliin." Ja AINA tosiaan pyysin lasta syliin, kun olin tehnyt hommat loppuun tai sellaiseen vaiheeseen, että ne voi jättää vähäksi aikaa. Eli pätkissä tein kotitöitä ja lapsi sai olla sylissä niin kauan kuin viihtyi. Kun kersa lähti puuuhaamaan omiaan, jatkoin hommia.

Nyt lapsi viilettää menemään ja kyselen monta kertaa päivässä, tuleeko syliin tai kainaloon. Yleensä ei halua tulla, koska on kiva olla itsekseen. Tiedän ainakin, ettei sylivajetta päässyt syntymään eikä nykyinen haluttomuus tulla syliin johdu siitä, että hänet olisi aikanaan torjuttu liian usein.