Huomenna mina ajan heidan autollaan lentokentalle, laitan euroja parkkimittariin ja jaan halliin odottamaan Yhta Suurta Perhetta.

Yksi Suuri Perhe laskeutuu luokseni, koska se on armollinen. Saan olla ensimmäinen perheenjäsen, jolle he voivat kertoa ensimmäisenä KAIKEN.



He tarvitsevat minun kuukasvoni, että heidän kertomuksensa voisi jatkua. Jos käännän kasvoni pois ja kerron näkemästäni maisemasta, joka ei ole Aurinkoinen, he tarttuvat hihastani kiinni ja kiillottavat peilejänsä kirkkaammiksi, koska minun pitää katsoa niihin.



Ilman peilejä he eivät näe mitään. Heidän katseensa hylkii kohdetta, katse kimpoutuu pois ajatusta nopeammin ja viittilöivät käteni saa heidät ärtymään.



Yksi Suuri Perhe on mädäntynyt sisältä. Puhkaisen paiseen ja uin pois mätävirran mukana.