Kuinka kauan tätä pitää kestää?

Poika on 7,5 kk ja vierastanut samoin tosi pienestä asti, muutaman kuukauden iästä. En ole jotenkin vaan kokenut sitä ongelmaksi. Isovanhemmat tietävät jo, ettei vauvan naaman eteen kannata samalla sekunnilla sännätä kun saavumme mummolaan. Vieraammille sanon usein, että poika vierastaa ja tekee kyllä tuttavuutta, kunhan saa hetken tarkkailla tilannetta. Kiintymyssuhteesta se mielestäni kertoo eikä mistään pahasta. Mietipäs itse, jos vieras mummeli tarttuisi bussissa poskistasi ja alkaisi kovalla äänellä kiekua miten suloinen olet... Kyllä siinä oman reviirin rajat ryskyisi ja tekisi mieli huutaa niin kovaa kuin kurkusta lähtee. Vauvat ymmärtävät enemmän kuin osaamme ajatellakaan:o9

Kiitos Hipsuvarvas vastauksestasi1

Meillä poika huutaa vaan eikä rauhoitu, vaikka olisi äidin/isän sylissä. Saattaa alkaa huutamaan, jos joku vain katsookin päin. Appivanhemmat tietysti syyttää mua ylisuojelevaksi, ja vaativat saada ¿totuttaa¿ poikaa huudattamalla sylissä. Itse luulen, että asiassa käy juuri päinvastoin. Pikkuinen katsoo hädissään äitiin, että pelasta. Kai siinä menee luottamus omiin vanhempiinkin. Kaikki ihmettelee meidän mammanpojan käytöstä. Toivon mukaan armeijaiässä helpottaa¿

Et sinä ole tehnyt mitään väärin, ei vauvamuskarit ja muut vauvaa rohkaise!



Esikoinen on aina ollut arka meillä. Meillä oli yks tosi hyvä kaveri jota tavattiin hyvin usein. Koko ekan vuotensa tyttö parahti itkuun kun näkikin tämän. Vielä kolmevuotiaanakin vähän pelkäsi ystäväämme (hän oli tummempi ja isot kulmakarvat jne).



Tyttö itki jokaisen vieraan luona (alkoin myös siinä 3kk:n paikkeilla) jos häntä vaan katsoikin liian kauan. Sitten vajaa kolmivuotiaana tarhassa sai suunnilleen aina itkukohtaukset kun tietyt ihmiset tuli sinne. Kaksivuotiaana alotettiin muskari ja tykkäsi kyllä olla siellä. Nyt tyttö on 6v ja tosi reipas. Ei pelkää ihmisiä, vastailee kaikille ja juttelee mukavasti ja tykkää mennä uusiin paikkoihin uusien ihmisten luo. Suhtautuu alussa kuitenkin varauksellisesti.



Meidän keskimmäinen ei ole koskaan pelännyt ketään vaikka en minä hänenkään kanssaan ole vauvamuskarissa tai vastaavassa käynyt, eikä hän ole ollut juuri koskaan hoidossakaan.

Meidän tyttö nyt 9kk aloitti vierastamisen myös 4 kk:den ikäisenä, eikä loppua näy. Hänellä ei auta edes totutteluaika, vaan vaatii ainakin vuorokauden tai koko päivän, ennen kuin uskaltautuu jokun toisen syliin vähäksi aikaa... Että kyllä se siitä sitten joskus helpottaa... Itsellä ainakin siitä hyvä mieli, ettei ihan helpolla muiden matkaan lähde.

meillä pahin vierastaminen ja itkut loppuivat siinä vuoden paikkeilla. Rasittavin vaihe oli kun tyttö oli 10kk.

ja nyt on selvästi helpottanut, kun tyttö on 10 kk. Ihan samoilla linjoilla oon Kentin kanssa, ettei siinä mitkään muskarit ja jumpat auta, vauvat nyt vaan on erilaisia. Tiedän kyllä, että välillä tuo ahdistaa. Ja varsinkin silloin minua ahdisti, kun kuuli just sellasia kommentteja, että " ei meidän maija kyllä vierasta, kun me nyt liikutaan niin paljon" ... Mutta siis ei se varmasti ikuisuuksiin kestä, koita jaksaa!

Tuo on luonnekysymys, teillä taitaa olla hitaasti lämpiävää sorttia kuten meilläkin poika, joka on nyt jo vähän alle 4v. Vieläkin on sen verran ujo, että vieraisiin ihmisiin pitää hetken aikaa saada totutella ennen kuin saa tulla ihan lähelle. Silti esim. kioskilla uskaltaa mennä ostamaan jne. kun homma on omaehtoista. Suosittelen, että menet vaan lapsen ehdoilla, eli kyläpaikassa tms. annat tarkkailla tilannetta sylissä ja sitten kun on itse siihen valmis, voi ottaa kontaktia muihin ihmisiin tai lähteä tutkimaan paikkoja. Missään tapauksessa ei kannata yrittää " siedättää" , se ei kertakaikkiaan toimi, ja muille aikuisillekin kannattaa sanoa esim. kylään mennessä tms. että ei kannata " uida liiveihin" liian nopeasti vaan lapsi haluaa ensin tarkkailla tilannetta. Paras vinkki on siis se, että toimit niin kuin olet jo tehnytkin ja itse parhaaksi havainnut, annat lapsen totutella rauhassa. Ymmärrän kyllä että tuntuu välillä rasittavalta, varsinkin kun ympäristö yrittää painostaa mutta kun otat asenteen että meillä on tällainen lapsi, jonka kanssa on paras toimia näin, niin oma ahdistuskin helpottuu kun tiedät mikä on oikea tapa toimia.

että sinä äitinä voisit kyllä rohkaista poikaasi oleman juuri niin arka kuin hän itse haluaa, sen sijaan että yrität rohkaista häntä olemaan reipas.

pojallasi kun on oikeus omaan luonteeseensa, vaikka hänen isovanhemmat sanoisi mitä ja yrittäisi pakottaa tottumaan, sinun tosin pitäisi mun mielestä tää estää ja sallia pojallesi oma tila.

Minä en osaa auttaa, enkä haluaisi pahoittaa mieltäsi enempää, mutta mieheni veljen poika vierasti tosi kovasti 2-vuotiaaksi saakka. Tarhaan menon myötä tuo vierastaminen on helmpottanut. Hän huusi " kaukaisemmille" isovanhemmille, pitkään myös niille isovanhemmille, joita näki lähes viikottain. Luulen että se helpttaa kun saa tilannetta tarkkailla " kauempaa" ja kun on enempi tekemisissä ehkäpä muiden lasten kanssa.