Kun taapero ei usko mitään!
Esikoinen on 1 v 10 kk ikäinen poika ja toinen lapsi syntyy tässä kuukauden sisällä. Ongelmani on se, että poikani ei tottele minua eikä miestäni (isää) YHTÄÄN! Tämä on todellinen ongelma nyt kun olen todella väsynyt ison mahan kanssa.
Tiedän, että lapset testaavat vanhempiaan ja sitä, ovatko he tosissaan käskyissä vai eivät, mutta meidän poika ei näytä oppivan millään, että olen tosissani.
Luulen olevani johdonmukainen sanoissani. Jos sanon ensin ei, niin pidän siitä myös kiinni ja vien asian loppuun asti. Eli esimerkiksi poika hakkaa lelulla peiliin. Selitän hänelle rauhallisesti, että ei saa hakata peiliä, se voi mennä rikki ja siitä tulee lasinsiruja ja iso pipi. Sen jälkeen poika jatkaa hakkaamista. Sanon, että EI saa hakata peiliä, se voi mennä rikki! Sen jälkee poika hakkaa kahta kauheammin. Varoitan lelun pois ottamisella ja kun poika edelleen hakkaa peiliä, niin otan lelun pois. Yleensä seuraa itku ja otan pojan syliin ja selitän vielä kertaalleen miksi otin lelun pois. Ja tätä jatkuu koko päivän. Tietenkin eri asioita kieltäen; keppi suussa juokseminen, tavaroiden heitteleminen, kiipeäminen vaarallisiin paikkoihin, ulkona karkaaminen, lyöminen, ruoan heitteleminen, juoman kaataminen tahallaan, pureminen, töpselien sörkkiminen, multien heitteleminen kukkaruukuista ym vaarallisesta tai haitallisesta käytöksestä.
Nyt varmaan jotkut ajattelevat, että saakohan poika tarpeeksi virikkeitä tai positiivista palautetta. Mielestäni kyllä. Olen siis pojan kanssa kotona ollut nyt heinäkuun alusta asti. Käymme usein kylissä, avoimessa päiväkodissa, perhekahvilassa, ulkoilemme kaksi kertaa päivässä satoi tai paistoi (muuten meno menee aivan holtittomaksi), askartelemme, leikimme yhdessä, maalaamme, kehun poikaa kovasti hyvästä käytöksestä, päivärytmi on selkeä...
Pojan isä (mieheni) on merimies ja aina kolme viikkoa merillä ja kolme viikkoa kotona. Kun mies on kotona, niin saan itse levätä hyvin, mutta kun isä on pois, niin on todella rankkaa. Pojan käytös on isälle samanlaista kun minullekin.
Ystävillä ja siskoilla on paljon lapsia ja hekin kauhistelevat, kun meidän poika ei tottele mitään. Tiedän, että poika on vilkas ja vaatiin kovasti touhua, mutta MIKSI HÄN EI USKO MITÄÄN! Neuvoja kaivataan kovasti!
Poika on todella pikkuinen vielä, mutta tiedän, että tarpeeksi vanha ottamaan yksinkertaisia käskyjä vastaan. Poika oppi kävelemään 9 kk ikäisenä ja puhuu jo täyttä päätä. Kertoo vitsejä ja riimittelee ja hänen kanssaan voi keskustella.
Kiitos jos jaksat auttaa!
Kommentit (5)
Kuulostaa ihan meidän pojalta. Ei siihen ole apuja. Tämä vaihe on vaan kestettävä. Meillä siis tämä 1,10v on kuopus ja tosi tempperamenttinen ja jääräpää. Ei auta. Hänet on hyväksyttävä sellaisenaan. Ei hän muutu miksikään, vaikka kuinka yritän. Meillä säännöt pelaa, esimerkki (kiltti esikoinen) pelaa, mutta kuopus on silti mikä on. Minua on auttanut se, että opin hyväksymään. Hän on voimakastahtoinen ja uhmaiässä. Kun kiellän jotain, se päättyy kuitenkin itkuun ja raivoon. Ei auta kuin hyväksyä se. Ajan kanssa oppii varmaan kyllä hillitsemään itseään. Eli neuvoni on, että toteutat kiellot ehdoitta ja nopeasti raivonnasta huolimatta. Ja lakkaat odottamasta muuta kuin raivontaa. On tasaisempia, miedompia lapsia (esim meidän esikoinen), mutta antaa olla. Kuopuksen vahvuudet ovat sitten edessäpäin; ei ole aikuisena johdateltavissa, käskettävissä, omaa luonnetta ja tahtoa jne. Esim meillä jos hakataan peiliin, se on tosiaan "ei" ja jos ei usko niin kannetaan pois paikalta ja lelu pois. Raivoahan siitä seuraa ja niin sadasta muustakin asiasta, mutta se on sitä uhmaikää. Ja tempperamenttisilla se on vahvaa. Mutta ei auta. Ei lapsesi muuta luonnettaan sen takia, että olet raskaana ja tarvitset lepoa. Parempi, että hyväksyt sen ja alat vaikka järjestellä ssioita sen mukaan. esim. palkkaat lastenhoitoapua, aktivoit tukiverkoston jne. Meilläkin kuopus muuten oppi 8kk iässä kävelemään ja puhui täysiä lauseita 1,5v iässä. Eli tyhmyydestä ei tosiaan kärsi vaan luonne vie mennessään.
Tsemppiä! Koeta nähdä lapsesi tahto vahvuutena! Vaikka hän kuluttaa sinua enempi kuin ns helpompi lapsi.
Ihan tutulta kuulostaa. Meillä on nyt poika 2v 10kk. Vasta nyt alkaa (välillä) uskoa kieltoja. Mutta kyllä usein se on edelleenkin sitä, että poikaa joutuu ottamaan tilanteista pois ja silloin on aina raivoitkun paikka. Ajoittain on helpompaa ja tasaisempaa. 2-vuotiaana poika oppi leikkimään pitempiö aikoja itsekseen ja se rauhoitti kyllä hieman arkea. Samoihin aikoihin (2-vuotiaana) meillä opittiin puhumaan.
Mutta samaa mieltä olen edellisten vastaajien kanssa. Eli luonnetta ei voi muuttaa. Ja että ei se lapsi usko kieltoja kun hamassa tulevaisuudessa. Joku taisi lohduttaa, että 3-vuotias alkaa totella kieltoja. Mutta onhan se luonteestakin paljon kiinni. Ja tilanteista, että onko lapsi yhteistyöhaluinen juuri silloin.
Mä olen myös lapsien (nyt myös puolivuotias vauva) kanssa paljon itsekseni kun mies tekee tosi pitkää päivää yrittäjänä (ehkä 70 tuntia/vko). Oon huomannut kyllä, että oma käyttäytyminen vaikuttaa tosi paljon lapsen käyttäytymiseen, ainakin nyt vähän isomopana. Eli jos pystyy itse olamaan tilanteen yläpuolella, hyväntuulisena ja läsnäolevana, on poikakin rauhallisempi. Jos itse alkaa olla kurkkua myöten täynnä pojan metkuja, tuppaa oma käytös muuttumaan väkisinkin kielteiseksi ja sitten poikakin on entistä hankalampi. Tai jos yrittää keskittyä liikaa kotitöihin tai kiirehtii jotain asiaa, niin kyllä muuttuu arki entistä hankalammaksi.
Haastavaa tää arki on. Mutta lohdutan sua, että kyllä lapsesi vaikuttaa ihan tavalliselta voimakastahtoiselta uhmistaaperolta.
poika, joka tottelee. Mielestäni sinulla on hyvä yritys, mutta poikasi saa palkkioksi tuhmasta käytöksestä hellyyttä ym. Meillä vastaavat tilanteet menee näin. "EI! Peiliä ei saa hakata se menee rikki!" jos ei tottele tulen viereen siirrän pojan pois katson kasvoihin ja sanon "peiliä ei hakata, se menee rikki" jos ei vieläkään tottele siirrän samantien nurkkaan jäähylle (1,5min). lelulun jolla hakkaisi saisi pitää (paitsi jäähyn ajan), eihän se lelu mitään tuhmaa tehnyt. Kun haen pois jäähyltä poika halaa ja pyytää niin anteeksi (ei osaa vielä puhua niin paljon). Kerron miks jäähylle jotui. (Äiti joutui laittamaan sinut nurkkaan koska hakkasit peiliä vaikka äiti kielsi. Peili voi mennä rikki)
Meillä näin on toimutt jo noin vuoden ikäisestä ja nyt tilanne onkin se että sanon kerran esim. älä hakkaa peiliä lopettaa samantie eikä tee sitä enää. Jäähyllä on ollut viimeksi noin kuukausi sitten, eli joskus sitä rajaa kuitenkin pitää kokeilla mutta tosi harvoin.
Mielestäni olisi hyvä että yrittäisit pyrkiä siihen että teillä myös yksi sanallinen kielto riittää, muuten sinulle tulee ongelmia kun esikoinen tuhoaa kaiken kun imetät vauvaa ym.
Poikasi on hyvin kehittynyt (puhe ym. ) ja varmasti pohjimmiltaan ihan kiltti mutta ei vaan tiedä milloin tekee väärin ja mitä ei oikeasti saa tehdä.
"Kiva" kuulla, että muillakin on tähän ongelmaan törmätty.
Mietin tuota jäähy-juttua itsekin, mutta en ollut varma, minkä ikäiselle jäähyt voi aloittaa.
Miten lapsen saa pysymään jäähypaikassa? Voin kuvitella, että meidän poika tulee siitä heti pois jos itse käännän selän.
Lasketaanko jäähyllä oloksi se, kun kantaa lapsen 100 kertaa takaisin vai vasta sitten kun lapsi pysyy aloillaan?
Voiko "vartioida" vieressä?
Saako pojalle puhua kun hän on jäähyllä?
Nämä asiat tässä mietityttää? Eniten se, miten lapsi pysyy jäähyllä...
vastaanpa jotakin vilkkaan lapsen äitinä... Minusta sitä tekemistä kannattaa tuo esimerkkitapauksen valossa yrittää ohjata vesseli samantien muualle eikä niin selitellä, miksei ja miksei saa. Kielletään, otetaan lelu pois ja sillä siisti. Vaikka verbaalikko olisikin, tuonikäinen ymmärtää parhaiten toiminnan kautta.
- Ei, älä hakkaa peiliä.
- Peiliä ei saa hakata, se voi mennä rikki.
- Jos vielä hakkaat, äiti tulee ottamaan vasaran pois.
Ja sitten vasara pois. Sitten katsotaan vaikka ikkunasta lentävää varista tai annetaan muoviastiat käteen: katso, näitä saat hakata.
Ohjataan sitä energiaa siihen, mitä saa tehdä.
Onko kodissa paljon kiellettyä asioita? Voisiko niitä karsia?
Ja se jatkuva huono omatunto siitä, ettei huomioi lasta tarpeeksi voi pahimmillaan ainokaisen kanssa kääntyä siihen, että huomioi liikaakin ja lapsi vaatii sitten sitä huomiota koko ajan: vaikka hakkaamalla, puremalla jne.
Meillä ainakin tuo ikä 1-2v oli kaikkein pahin, kun koko ajan mentiin ja tehtiin. Ja silmät saa olla selässäkin, ettei vahinkoja tapahdu.
Teettekö yhdessä kotitöitä? Ripustatteko pyykkiä, keitättekö ruokaa, tiskaatteko, siivoatteko? Siinä se tekemisen into kohdistuu myönteisiin asioihin eikä tarvitse olla koko ajan kieltämässä.
Jostakin kasvatusopuksesta luin, että kannattaa myös joskus viljellä myönteisiä sanoja (ei siis: älä juokse, vaan: kävele), jotta se päivä ei olisi aamusta iltaan sitä ei-sanaa.
Onnea matkaan:)