Mitä teen väärin?
Tuskittelin täällä jo aikaisemmin tyttömme (nyt 1v 9kk) kiukun puuskia. No. Nyt on välillä vähän ollut helpompaa, mutta...
Tänään sattui taas niin äidin sydäntäsärkevä juttu ollessamme hampurilaispaikassa kahdestaan.
Tyttö oli pitkään toisen lapsen kanssa pallomeressä ja oli tietysti aivan ihastuksissaan. Niin ihastuksissaan, ettei tietenkään halunnut tulla syömään. Vaati että antaisin ranskalaisia sinne pallomereen, mitä en tietenkään tehnyt. Kun ruoka senkuin jäähtyi ja häähtyi, nostin tytön pois pallomerestä(monen maanittelun ja houkuttelun sekä komentamisen jälkeen) syömään. Hän protestoi kovaa, mutta rauhottui pian kun huomasi ruoan. Muutaman suupalan jälkeen rimpuili pois ja meni takaisin pallomereen.
No ajattelin että annan olla hetken ja sitten syömme loput ja lähdemme. Selitina asian myös tytölle. Kun oli sitten leikkinyt palloilla jonkun tovin (kylläkin enemmän kuin hetken) aloin taas houkutella ja lopulta myös käskeä tyttöä syömään. Eihän se tietenkään tepsinyt ja lopulta nostin hänet taas pois. Siitä sitten alkoikin älytön riehuminen. Siinä sylissäni riehuessaan tyttö näki vieressämme pallomeren luukulla leikkikaverinsa äidin (siis meille aivan outo ihminen!) ja alkoi suorastaan ANOA ETTÄ PÄÄSISI HÄNEN SYLIINSÄ. En tiedä ajatteliko, että tämä vieras ihminen päästäisi hänet sinne pallomereen vai mitä ihmettä. Mutta kuvitelkaa millainen olo itselleni tuli! Olo oli aivan niinkuin olisin vähintäänkin pahoinpidellyt lastani!
Sama juttu on tapahtunut useasti aikaisemminkin. Silloin on minulle tai minun sylissään riehuttuaan rimpuillut ja halunnut joko isän tai kummitädin tai jonkun muun( ei nyt sentään aivan oudon) syliin. Sekin tuntuu aina yhtä ilkeältä. Niinkuin tekisin kokoajan jotain väärin. Mitä ihmettä teen väärin? Jos tyttöä ei muuten saa tottelemaan, kun väkisin kantamalla pois tai sylissä pitämällä, niin eihän minulla ole vaihtoehtoja.
Kommentit (6)
Itsellekin on tuttua tuo pallomerestä hakeminen, ja yksi kerta oli aika nolottava :-/. Lapsi (2v 4kk) ei lähtenyt millään pallomerestä pois ja houkutellessani häntä hän menikin leikkipaikan takimmaiseen nurkkaan muiden lasten luokse. Kimpaannuin enkä tiennyt, miten pääsisimme lähtemään, joten hain hänet sieltä. Jouduin riisumaan kenkäni ja kiipeämään pallomeren suuaukosta sisään ja tempaisin lapsen sieltä kainalooni. Ympärillä oli muita vanhempia ja hävetti suorastaan, kun raahasin lapsen sieltä ulos, hän huusi ja itsekin tupisin jotain kiukkuisena. Jälkeen päin mietin, että ehkä olisi enemmän pitänyt yrittää houkuttelua, mutta tuntui, että siihen menee ikuisuus ja meidän piti päästä jo lähtemään. Jos lapsi vielä tuon jälkeen olisi pyytänyt vieraan ihmisen syliin, niin voi itkut sentään... En siis osaa auttaa sinua, mutta kaiken myötätuntoni saat :-)
mielestä Katve teit ihan oikein. Aikuinen päättää ja määrää ne rajat, koska ollaan pallomeressä ja koska ei. Houkutellahan saa, mutta siihen menee se ikuisuus ja lapsi oppii kyllä siihen, että saa olla niin pitkään kun tuo aikuinen tuossa maanittelee. Olisko niin, että ensin syödään ja sitten pallomereen. Tiedän, että olen tylsä...tai sitten kattonu liikaa nanny 911:a...
Olen samaa mieltä että ensin syödään ja sitten leikitään. Niin meillä tehdäänkin aina, paitsi nyt juuri tuolla kerralla, kun surkeassa "pika"-ruokapaikassa kesti kananuggettejen pöytään tulo ja jäähtyminen lapselle sopivaksi tuhottoman kauan.
mutta vastaan tähänkin kun samalla temperamentilla tuntuu lapset olevan
Tosin äiti taitaa olla myös täällä hieman kovaksikeitetympi, kun en ole suruissani siitä, että komennettaessa lapsi valitsee/yrittää muiden aikuisten kautta saada tahtonsa läpi. Selkeät rajat tuovat lapselle loppupeleissä turvaa ja sinä olet tärkeä aikinen opettamassa oikeaa ja väärää ja luomassa niitä rajoja.
Aikuinen määrää (se on oikeasti ihan sama kuin koiran kanssa, että rajat on oltava tai yhteiselo muuttuu mahdottomaksi) ja ihan varma olen että tämä kaikki tahdonkoettelu koituu loppujen lopuksi hyväksi ja meidänkin tahtotaaperoista kasvaa kunnon kansalaisia. Vaikka eihän se kiva ole komentaa ja vängätä samoista asioista uudelleen...
Tsemppiä vaan ja pidetään äidit tiukkana.
vaikka kaveri periaatteessa sen verran puhetta jo ymmärtää. Oma haluamisen tunne voi olla näin pienellä vaan niin vahva, ettei mikään sanallinen "sopimus" niin kiinnosta. Eli meillä ei todellakaan voi esim. päästää hetkeksikään pallomereen ennen syömistä, vaan pitää olla alusta asti tiukkana, että ensin syödään ja sitten vasta pallomereen. Kurjia ovat tilanteen, joissa ei sitten ollenkaan päästä pallomereen asti, mutta aika harvoja kertoja ovat olleet. Olen sitten vaikka nostanut ruoan pois edestä ja sanonut, että ensin ruoka, ei voi mennä pallomereen jos ei ole syönyt ruokaa. Itse kuvittelen näin luovani lapselle selkeän tilanteen, jossa minun kantani ei vaihdu hänen halunsa tai kiukuttelunsa mukaan. Aika vähän kyllä kiukutteleekaan, joten voi olla että tämäkin on luonnekysymys. En yritä sanoa, että minä tekisin oikein tai sinä väärin, mutta oletko varma että olit pienen näkökulmasta johdonmukainen, kun hän ensin pääsi sinne pallomereen, sitten otettiin pois ja vaadittiin syömään, mutta kun ei syönytkään niin pääsi takaisin pallomereen, mutta silti sinne ei saanutkaan jäädä? Ettei hänelle vaan olisi tullut sellaista käsitystä, että kun kiukuttelen tarpeeksi tai vedän oikeista naruista, äiti antaa periksi ja vie minut taas pallomereen? Ja jos se ei toiminutkaan enää, niin turhautuminen siitä, että se ensin toimi ja nyt ei...
Toisaalta tämän iäiset lähestyvät tahtoikää ja nuo kiukkukohtaukset tai vastaavat pitää vaan kestää ja joku joskus sanoi, että olla ylpeäkin siitä, että osaa itse pysyä rauhallisena, vaikka lapsi miten rimpuilisi tai kiukkuaisi...
Minulla on juuri samanikäinen uhmaikäinen tyttö, joka suuttuu yleensä aina eniten minulle, äidille. Silloin kaikki muut kelpaavat muttei äiti.
Päättäväisyyttä vaan ja jaksamista sinulle - johdonmukaisena pysyminen on vaikeaa kun paha uhmakohtaus on päällä. Sinuna välttelisin jonkin aikaa ulkona syömistä jos vaikka tilanne helpottaa muutaman kuukauden sisällä.
:)