paljon huutava vauva-huono äiti?

Ei varmaan sussa mitään vikaa ole!!! Mä puolestani ihmettelen meidän kuopusta 7kk, joka on niiiin vähään tyytyväinen.



Äidin elämä taitaa olla yhtä pähkäilyä =)

nyt ei ehdi enempää kun taas huutaa

4kk koliikkia ja nyt epäily on vatsavaivoissa yhä syynä ja se temperamentti...

tai no siis nyt jo helpottanut mutta vieläkin toi nukkumaan meno ja yleensäkin nukkuminen yhtä taistelua. Ja kaikkee on kokeiltu: cuplaton, disflatyl, maitohappobakteereja, mallasuutetta, koliikkihierontaa, vyöhyketerapiaa, kantoliinaa... mikään ei auttanut ja muistan että aina yhtä toiveikkaana uuteen mahdolliseen apuun ryhdyttiin. En tänä päivänäkään tiedä miksi huusi niin paljon, allergiatestitkin tehty eikä pitäisi olla millekään allerginen. Nyt myöhemmin todettu astma ja atooppinen iho. Läheisyyttäkin annettu niin paljon kun vaan pystyy, muistan ne ajat kun hän huusi, valehtelematta, aamusta ilta-viiteen! Ei siis nukkunut ollenkaan välissä (söi kylläkin)! Ja kaiken tämän ajan kannoin häntä sylissä, en edes aamupalaa itselleni ehtinyt tehdä/syödä. Ihmeellinen on tämä vauvan elämä - kai se jotain eloonjäämistuskaa sitten oli?

Koko ajan piti kantaa sylissä, tai vauva huusi suoraa huutoa. Onneksi kantoliina on keksitty. Päivittäisen huutomäärän puolesta koliikin kriteerit täyttyivät, mutta mielestäni kaikki huuto ei johtunut vatsavaivoista. (Tosin kakka oli usein vihreää, joten ilmavaivojakin varmasti oli) Muutama ensimmäinen kuukausi oli vaikein, mutta sitten itkut alkoivat vähitellen vähetä.

Olen kovasti miettinyt, mikä pientä vaivasi, mutta en keksi muuta selitystä kuin tempperamentti ja herkkä luonne, yhdistettynä pienen vauvan keskeneräiseen hermostoon. Nyt taaperona esikoisemme on todella hyväntuulinen, mutta itkee yhä herkästi pettymyksiä ja pieniäkin kolhuja, liekö siis perinyt äitinsä tunneherkkyyden.



Meidän toinen vauva on sitten aivan esikoisen vastakohta, hän on todella rauhallinen, eikä juuri koskaan itke, kitisee vain joskus. En kyllä usko, että olisin parissa vuodessa muuttunut huonosta äidistä hyväksi, joten tuskinpa sillä vauvan itkuisuudella kovin paljon on tekemistä äidintaitojen kanssa. Sinäkin varmasti teet parhaasi. Uskon, että teilläkin itkut helpottavat vauvan kasvamisen myötä. Tietysti, jos on syytä epäillä itkujen syyksi jotain fyysistä vaivaa, niin kannattaa käyttää vauvaa lääkärillä.

Älä vaan menetä vauvan kanssa hermojasi. Vauva ei ole hankala tahallaan, vaan käyttäytymisestä määrää vauvan temperamentti. Usko siihen että jonakin päivänä helpottaa ja jos ei helpota, tuollainen persoona on teille suotu ja piste. Sinun ja miehesi geeneistähän se on sekoitus. Juttele asiasta neuvolassa ja kysy mistä saat tarvittaessa apua. Ja jos apua tarvitset hae sitä!!! Vaikka vain yhdeksi illaksi kukaudessa, sekin auttaa. Tiedän mistä puhun, meidän molemmat olleet juuri tuollaisia! Jaksamista!!!

Lisäisin vielä sen verran, että huonosti hoidettu ja laiminlyöty lapsi ei huuda, vaan passivoituuja vaipuu apatiaan!!! Että lohdutukseksi kaikille kiljukaulojen vanhemmille. Kannattaa kääntää ajatus huonosta vanhemmuudesta ympäri ja ajatella, että minä olen niin hyvä äiti, että lapseni vaatii koko ajan saada olla kanssani;) Se auttaa jaksamaan!!!

sillä poikamme (nyt 9,5 kk) on huutanut paljon. Pienempänä oli selkeästi vatsavaivoja, mutta nykyään kyse on selvästi lähinnä pojan temperamentista. Poikamme siis yleensä joko hymyilee/nauraa tai huutaa/itkee, ei juurikaan koskaan vain ole hissukseen. Esim. päiväunilta vaunuista herätessä huutaa aina suoraa huutoa kunnes nostetaan sieltä syliin, ja taatusti ei ole joka kerta mikään hätänä, pieni herra on vain hieman teatraalinen ;).