Väsynyt, neuvoton äiti
Kaksi lasta, 9/04 ja 1/06 syntyneet, tyttö ja poika. Äiti ja isi ja univelkaa kohta neljä vuotta. Mikään ei periaatteessa ole huonosti, tiedän että ongelmani on vain hyttysen pissa meressä moniin muihin verrattuna, mutta silti tuntuu etten kohta enää jaksa.Olen vuorotyössä, lapset 2-vuorotarhassa, mieskään ei tee tavallista työaikaa.Alusta asti olemme pyrkineet pitämään tietyt rutiinit, ruoat ja unet samoilla paikoillaan molemmilla. Ja sitten se "ongelma". Väsyttää ja vituttaa. Esikoinen tulee yöllä viereen, kierii, kiehnää, ramppaa vessassa ja valvottaa, mies siirtyy vierashuoneeseen. Kuopus herää ennen kuutta, kuudelta viimeistään ja herättää kaikki muutkin. Lopputulos: kaikkia väsyttää. Seuraus: väsynyt kuopus kiukkuaa aamusta alkaen, väsynyt äiti huutaa ensimmäisen kerran ennen kuin puuro on pöydässä, ja kaduttaa samantien. Väsynyt esikoinen yrittää ensin miellyttää väsynyttä äitiä ja pysyttelee taka-alalla kunnes tulee vinkumaan omaa huomiotaan ja väsynyt äiti jonka jalassa väsynyt kuopus edelleen huutaa, tiuskii väsyneelle esikoiselle, väsynyt isi painuu tupakalle ja kohottelee kulmiaan ja saa yhdellä lauseella väsyneen äidin taas syyttämään itseään ja potemaan loputtoman huonoa omaatuntoa väsyneestä kierteestä. Kun aamu on jo tällainen niin päivän kulun voitte varmasti kuvitella, väsynyttä kiukkua kellon ympäri. En saa itsestäni mitään irti, pyykit kasautuu koreihin, tiskit lojuu altaassa, lapset purkavat energiaansa tasmaanian tuholaisen lailla ja taas äiti huutaa. Jossain vaiheessa isi tulee kotiin ja osallistuu kyllä arjen väsyneeseen pyörittämiseen, mutta saa minut kateudesta vihreäksi ottamalla omaa aikaa tv:n tai tietokoneen kanssa kysymättä tai kyseenalaistamatta onko se oikein vai väärin. Ja onko se? Niinpä niin.. Tämä on niin turhauttavaa. En osaa ottaa itselleni aikaa vaikka tiedän, että se palvelisi kaikkia. Jos erehdyn niin tekemään, olo on syyllinen. Lapset saa varmasti elinikäisiä traumoja ja miesriepu on joutunut olemaan niiden kanssa yksin. Kyllä, kyllä, tiedän kuinka naurettavalta kuulostan kitinöineni, mutta pakko on johonkin valittaa ja purkaa pahaa oloaan. Siitä asti kun esikoinen on ollut 4kk olen ajoittain miettinyt, että tarvitsisin varmaan jonkinlaista apua, mutta en osaa hakea apua naurettaviin itsekeskeisiin ongelmiini, kun ei ne ole "oikeita" isoja juttuja. Tätä kirjoittaessani olen huutanut lapsille vasta 4 kertaa.. Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä? ?:|
Kommentit (4)
Lapset vuoden vanhempia 03 ja 05- syntyneitä ja päivätöissä molemmat vanhemmat. Meillä "pelastus" tuossa teidän vaiheessa oli palata töihin kotoa.
Tai en voi sanoa että pelastus, vain erilaista ja sikäli asenne oli taas toinen kestämään... Ja yksi pelastus sen jälkeen on ollut itse tehdä pitkää päivää, ja laittaa se mies hoitamaan lapset, ja lomailemaan lapsien kanssa.
Ja ne katastrofiaamut, meillä auttaa kun sovitaan tarkasti että kumpi herää aamulla
ja se vie sen heränneen lapsen tai lapset ulos pihalle heti aamusta ja antaa toisen vanhemman nukkua. Sitten kun on päiväunivuoro, niin se aamusta herännyt on mennyt päiväunille. Ja toinen on ollut hereillä isomman lapsen kanssa. Ja sit, meillä nukutetaan viereen mutta siirretään omiin sänkyihin. Jos herätyksiä on liikaa niin sitten tulevat viereen (meillä on 2 m leveä sänky...) mutta on sovittu että ekasta herätyksestä ei vielä tuoda viereen, vasta siitä tokasta. Ja lapset on oppineet jo myös, että äiti/isi kuorsaa tai niiden henki haisee (valkosipuli) joten ei ole kiva olla vieressä hikoilemassa, pyytää usein myös omaan sänkyynsä mieluummin.
Ja arjesta voi selvitä kun tekee kaiken sillä missä aita on matalin. Ei tätä pikkulapsivaihetta kestä montaa vuotta. Ei haitata vaikka kaikki ei oliskaan aina vimpan päälle siistiä, ruoka itse tehtyä luomua ja kasvista ja vaikka olis seitsemättä päivää samaa makaronilaatikkoa ei haittaa, jos se on ainut joka lapsille maistuu... :) Kyllä nekin siihen kyllästyy varmasti ennemmin tai myöhemmin. Jos oikein väsyttää, on paras neuvo relata, mennä pihalle
tai vaan käydä jumppaamaan ja painimaan lasten kanssa, tai lukemaan kirjoja
tai rakentamaan jättilegolinnaa tai maailman hienointa junarataa... ja unohtaa ne pyykit. Laittaa pahimmat sit kun jaksaa taas.
Tai pyytää anopin apuun... tai tilaa siivoojan..
...kuin edellisten ohjeiden lisäksi muistelen, että elämäni (45 vuotta) pahin aika oli tuo, kun lapset (2 joilla 2 vuoden ikäero) olivat 1-4v. Tuntuu kun 3 vuotta olisi mennyt sumussa, ettei edes muista siitä mitään. Miehen kanssa oltiin jo eroamassa, nippa nappa vältyttiin. Unettomuudesta seurasi vuosien mielialalääkitys.
Tällä kokemuksella, kun olisi etukäteen tiennyt, olisin varmaan ottanut ison lainan ja palkannut meille PÄIVITTÄISTÄ koti+lastenhoitoapua. Myöskään kun kroppa ei saa lepoa tarpeeksi pitkällä ajalla, se voi tarvita lääkeapua. Itse en edes osannut nukkua enää kun lopulta kuopus alkoi nukkua yöt.
Kannattaa todella hankkia apua ettei romahda fyysisesti ja psyykkisesti. Ja vuorotyökin kuulostaa kamalalta tuossa elämäntilanteessa.
Eli itsekin olen vuorotyöläinen, alallani todella yleistä. Päivätyöt kiven alla.
Olen palailemassa työelämään heti kun hoitopaikka lapsille löytyy. Lapset 03 ja 05. Kotona olen ollut nyt 3v.
Kuulostaa juuri niin rankalta kun olen etukäteen sen pelännytkin olevan.
Mutta, hanki ihmeessä lastenhoitoapua! Ota sitä omaa aikaa, käy vaikka lenkillä itseksesi. Laittakaa patja lastenhuoneeseen ja nuku siinä kunnes tilanne rauhoittuu. Onko selvitetty mikä esikoista valvottaa? Jokuhan sitä aiheuttaa. Meillä kuopus oli 1v3kk kun itkien soitin yksityiselle lastenlääkäriasemalle ja sanoin vain itkulta ettei olla 3 kuukauteen nukuttu kunnolla. Sain ajan lääkärille " yölevottomuuden selvittelyyn ". Ihan siis todesta asian ottivat. Mitä jos alottaisitte siitä? Vaikka ei mitään fyysistä syytä löytyisikään,niin ainakin ne on pois suljettu. Kuulostaako mahdottomalta? Eilen käytettiin esikoinen lääkärissä ( korvalääkärillä ) ja lääkäri totesi nielurisan olevan todella suuri. Kyseli kovasti lapsen kuorsaamisesta. Kertoi että levoton yöuni aiheuttaa väsymystä päivällä, mikä taas vaikuttaa keskittymiseen ja sitäkautta oppimiseen. Eli ihan tosissaan suhtautuvat lapsen levottomiin uniin.
Voimia teille kovasti! Toivottavasti saatte väsymyskierteen katkaistua.
Minulla melkein samanikäiset lapset; 04 ja 06 syntyneet. Tiedän tunteen. Minua RASITTI, kun olin vuorotyössä. Ratkaisu oli siirtyä päivätöihin. Meillä auttoi ainakin. Kolmivuorotyö ei sopinut meidän perheelle ollenkaan. Päivätyön säännöllisyys palautti meidän elämän raiteelleen. Kannattaa kokeilla, jos kyse olisi vain vuorotyön tuomista haitoista.
Meillä esikko myös nukkunut aina huonosti, mutta en päästä viereen. Meillä on patja esikon huoneessa, jonne siirryn nukkumaan, jos on levoton. Se jo riittää esikoiselle ja nukun patjalla hyvin, kun ei pyöri ihan kyljessä kiinni. Suosittelen! Nukun nykyään loistavasti, vaikka viimekin yönä siirryin jo ennen puoltayöltä patjalle ja esikko oli tavallista levottomampi.
Vielä mikä tulee mieleen niin palkatkaa joskus hoitotyttö. Opiskelijatyttö yms pariksi tunniksi. Laitat lasten kanssa pihalla olemaan ja teet kotitöitä alta pois. Tai lähdette miehen kanssa ulos syömään. kahdenkeskinen pienikin aika palauttaa parisuhteeseen rauhan. Suosittelen!