Imetyskö ihanaa?
Imetyksestä saa kaikesta kirjallisuudesta sellaisen kuvan, että se on jotain suurta ja ihmeellisen ihanaa. Vauva katsoo äitiään silmiin syödessään ja jokeltelee ja äiti pitelee pieniä sormia... Ah, sitä tunnetta ei voi mikään muu korvata. Öisin syödään mutta päivisin seurustellaan syödessä.
Minä päätin lapsen syntyessä, että jos maitoa tulee, niin täysimetän tuonne 6 kk:n saakka. Minulla on hyvänkokoiset nännit, joten lapsi sai alusta asti hyvän otteen. Kuitenkin rinnat kipeytyivät vähän. Jatkoin sinnikkäästi, sillä maitoa tuli vähän liiankin runsaasti. Tein itselleni imetystyynyn odotellessani tätä ihanaa imetysaikaa. No, tyynystä tuli liian paksu.
Imetysasennoista poikittain sylissä oli aluksi minulle paras. Vatsavaivainen lapsi kuitenkin kiemurteli usein, joten totesin, että makuultaan tapahtuvien yösyöttöjen lisäksi parasta olisi antaa päivälläkin syödä makuulta. Aina ei tietty ole sänkyä tai muuta makuupaikkaa tarjolla, mutta anyway.
No. Katsekontaktia en noissa imetysasennoissa saa aikaiseksi kuin joskus harvoin, kun vauva kääntää päätään niin, että onnistuu. En nauti imetyshetkistä päivällä enkä yöllä. Ei tule mieleenkään alkaa suuremmin siinä lepertämään lapselle. Kunhan nyt vaan syö nopeasti, että saa masunsa täyteen. Kaikki leikkiminen vaan venyttää ruokahetkiä turhaan. En siedä turhaa lussutteluakaan yhtään. Ja jos ei ruoka maistu, niin korjaan ruuan pois ja tarjoan myöhemmin, vaikka huuto tulisi.
Saattaa kuulostaa kauhealta, mutta kun en vaan nauti siitä, että muksu tissejä lutkuttaa, niin muuksi sitä ei voi muuttaa. Turhauttavia ovat ne kokemukset tähän päälle vielä, kun lapsi huutaa ja kääntää päätä pois tissistä. Varsinkin kun on kulunut 4 tuntia edellisestä syötöstä ja olisi periaatteessa aika syödä. Ja kylässä usein näitä raivareita sitten tulee. Aluksi jaksoin yrittää, mutta kun meni hermo, ni päätin odotella uutta hetkeä. Ei se lapsi siihen kuole, jos vähän ruokailu myöhästyy. JA mitäs ei syö! Kerran olen löytänyt oikein syynkin tähän: tissit oli hikiset ulkohommien jäljiltä :)
Onneksi minulla on muutama kaveri, jotka ovat kanssani samoilla linjoilla. Ei tää niin ihmeellistä ole. Ärsyttää sekin, että miestä ei oikein huvita päästää tissejä lähellekään, kun ne on nyt niin lapsen omaisuutta... Ja kun minulle rinnat ovat olleet avain hyvään seksiin... Pitää vaan lohduttautua sillä, että ei tätä ikuisesti kestä... Mutta kun ei tää varmaan tähän yhteen lapseen jää, ni saa varautua kuitenkin jatkossakin.
Onko muita samalla tavalla ajattelevia?
Kommentit (15)
Eli siis, että ei se imetys nyt ihan niin ihanaa ole, mitä jotkut antavat ymmärtää.
Mulle imettäminen on molempien lasten kohdalla ollut yhtä kuin lapsen ruokkimista. En ymmärrä naisia, jotka imettävät vielä 2-3 -vuotiaitakin, koska itse tosiaan koen imetyksen vain ruokkimisena ja alkuun minä olen ollut se, joka lapselleni on ravinnon tuottanut ja myöhemmin, kun lapsi on ollut valmis, hänet on totutettu hänelle sopivalla tahdilla muuhun ruokaan.
Mulla oli molempien lasten odotusaikana mielikuva, että täysimetän 6kk asti. No, ekan kohdalla ei onnistunu lapsen keskosuuden vuoksi ja soseet aloitettiin 3 kk iässä, ja toisen kohdalla ei onnistunut siksi, kun muksu alkoi heräilemään öisin tunnin tai kahden välein, joten olin itse aivan burnoutin partaalla ja viimeisenä oljenkortena kokeilin, mitähän vaikutusta olisi, jos alkaisinkin antamaan kiinteitä (vauvan ollessa 4,5kk ja rikkonaisia öitä jatkunut jo 1,5kk). Kylläpä se meillä ainakin paransi öitä heti,kun muksu alkoi vetämään päivän aikana reilut määrät soseita ja puuroa, joten onneksi luotin omiin vaistoihini kuin yleisiin suosituksiin tuon täysimetyksen jatkamisen suhteen.
Imetys on kokonaan loppunut noin 8 kk iässä molemmilta, kun kummallakin lapsella on tullut sopivasti herkkyysvaihe itse vieroittautumiseen. Oon ajatellut niin, että jos ei rinta enää kelpaa ja korvikekin on sopinut hyvin ilman mitään vatsavaivoja, niin miks mun olis pakko sitä tissiä tyrkyttää sinne vuoden ikään asti. Siitä kun on ollut imetyksen nautinto kaukana, kun tissillä käydään vain pikkuhuikat ottamassa ja vähän väliä, kun ei enää kuitenkaan muksu malta itsekään keskittyä siihen imemiseen vaan tekisi mieluusti kaikkea muuta kuin olisi tissillä.
Mä suosittelen, ettet hirveästi edes miettisi mitään niitä kirjoista tai muualta tulevia mielikuvia imetyksen ihmeellisyydestä ja ihanuudesta vaan loisit siihen imetykseen omanlaisesi suhteen, mikä tuntuu susta oikealta. Ei sen imetyksen tosiaan tarvitse olla muuta kuin lapsen ruokkimista, jos se onnistuu niin hieno juttu, mutta joskus imetys saattaa tuntua -syystä tai toisesta- niin ylitsepääsemättömän vaikealta, että on ihan sallittua tarjota lapselle myös pulloa ja pullosta joko sitä äidin maitoa tai sitten korviketta. Terveitä lapsia kasvaa myös niin. Lapsen kanssa voi olla lähekkäin ja kokea niin läheisyyden ja hellyyden tunteita muutenkin kuin tissi lapsen suussa. :)
Kirjoitin aika negatiiviseen sävyyn tuon tekstin aiemmin, mutta en mä varsinaisesti imetystä inhoakaan. Siis se on ihan luonnollista ja sujuu suht kivuttomasti, mutta ei siinä sellaista hohtoa ole, kuin mitä hehkutellaan. Lapsi syö lisäksi vaan noin neljän tunnin välein, joten ei mulla suuremmin syytä ole tuskastua. Joskus vaan on niitä päiviä, kun ei huvittas imettää. Pullon kanssa pelaaminen on mielestäni vieläkin työläämpää, joten en mä tätä siihen vaihtais. Kiinteisiin olen valmis siirtymään aiemminkin kuin 6kk ikäsenä, jos lapsi alkaa yöllä valvottamaan tai painon nousu hidastuu tms.
Yritin siis lähinnä purkaa sitä hienoista pettymystä, kun ei tulekaan mitään symbioositunteita tms. Ehkä mä en sitte ole tarpeeksi tunneihminen. Välillä on ihan kiva kelliä vauvan kanssa, kun hän malttaa syödä ja maito tulee hyvin. Nyt on muutaman kerran jos vilkuiltukin tissiltä uteliaasti ja se on ollut ihan kivaa tavallaan :x
Olipa tänne tullut pitkä jono juttuja. Kiitos. Meillä on nyt aloitettu kiinteiden kokeilut, mutta imetän edelleen. Nyt se on oikeastaan ihan kivaa, kun tyttö ei raivoa juurikaan ja taputtelee minua imetyksen aikana. Köllitään sängyllä vaan. MAito on välillä ollut niukempaa ja sitte taas runsaampaa, mutta suurta päänvaivaa ei ole aiheuttanut. Välillä olen kyllä menettänyt hermoni, kun tytöllä oli niitä päänkääntökausia.
En ole antanut pullosta, koska en halua opettaa vauvaa enää pulloon. Eikä olla hörpytettykään, kun inhoan lypsämistä. Onhan tämä aika lailla sitonut minua vauvaan, mutta pari kolme tuntia voin hyvin olla pois, eikä vauva siitä hermostu. Julkisilla paikoilla en tykkä imettää, enkä kylässäkään oikein. Jos lähden kaupungille, menen vain siksi aikaa, että pääsen kotiin imettämään. Makuulla kun on tottunut imettämään, ni usein ei istualtaan tule hommasta heti mitään ja sitte menee itkemiseksi. Ja multa menee hermot :) Mutta kkyllä tämä siis aikaa myöten on minusta tullut ihan mukavaksi hommaksi. Ei yhtään ota päähän, ettei isän tartte imettää. Iskä saa olla tytön kanssa sitte niin paljon muuten ku haluaa ja ehtii. KAkkavaipatkin vaihtaa useinmiten :) Tsemppiä kaikille ruokkimistavasta riippumatta.
Halveksikaa ken tahtoo ja pitäköön kuinka huonona äitinä tahansa, mutta minä aion lopettaa imetyksen kokonaan, kun poika saa ikää kokonaisen kuukauden!!!
Minusta itse imetys vain on epämukavaa ja inhottavaa puuhaa. Ja vielä inhottavampaa on se, että tissit valuvat koko ajan (tai ei enää kun olen radikaalisti vähentänyt imetystä).
Lisäksi on aika tungettelevaa, kun melkein kaikki 'hyvän päivän'-tututkin tivaavat tuleeko hyvin maitoa ja onki rinnat kipeät yms yms. Ei minulla ainakaan tulisi mieleenkään kysellä muilta naisilta heidän tisseistään!!!
Tämän kaiken takia poikani onkin alusta asti saanut lisänä myös korviketta ja enää annan tissiä vain aamulla ja illalla, jotta oma olo helpottuisi. Kohta onneksi voin lopettaa imetyksen kokonaan!!
Koska maitoa ei tullut monestakaan syystä, kun ei synnytyksen jälkipäivät sujunu niinkuin suunniteltiin, lapsi oli pieni ja väsyi tissille ja siksi hoitajat halusivat syöttää pullosta.
No eihän se maito ala pumppaamalla tulemaan. Pitkään, vielä 1,5kk iässä muiden kannustuksen takia koitin imettää, maitoa tuli vain noin 5-15ml!!!!!
Vauva olisi imenyt mutta itsestäni se tuntui järjettömältä ja turhalta, helpompi oli pelkkää pulloa antaa kun joutui kuitenkin sitä antamaan tissin päälle.
Päätökseen unohtaa koko imetys vaikutti myös se, etten itsekään ole tissiä saanut kuin tasan 2 kk ja olen aina ollut terve kuin pukki, koskaan en edes oksennustautia ole saanut, puhumattakaan flunssista jota ehkä 3-4 vuoden välein ollut. Että ei se tissimaito ainoastaan takaa vastustuskykyä....
Nyt odotan toista ja ressaan imetyksestä, sillä oikeasti en haluaisi imettää... toivon ettei maitoa vain tule........ :) (kauhea eukko!!)
Mutta pulloruokinnankin hyvät puolet tulivat pian esiin:
-isovanhemmille oli hieno kokemus ruokkia jo ihan pientä nyyttiä
-isä pääsi alusta asti lapsen hoitoon mukaan muutenkin kuin röyhtäyttäjänä.
-itse pääsin ja pääsen huoletta kauppaan, asioille, harrastuksiin yms. isän ja lapsen viettäessä arvokkaita hetkiä kahden.
Ja ihana oli heittää hyvästit imetysliiveille!!!!
Läheisyyttä lapsi kyllä saa muuten paljon, pulloa sai pienenä aina sylissä ja nyt isompana kun syö jo kiinteitä niin aamusella kun nälkä herättää niin otan lapsen kainalooni mieheni ja minun väliin ja annan maitoa pullosta.
hyviä puolia on myös:
-lapsen todella pitkät yöunet (ollut lähes aina, kun ainoastaan tosi nälkä herättää, ei tissinkaipuu)
-lapsi ei takerru äitiin eikä ujostele juurikaan
Toisinaan ihmettelen tätä imetyshösstystä näinä sukupuoli tasa-arvon aikoina.
Muuten kyllä miehien tulisi tehdä ihan kaikkea mitä naisenkin, mutta minusta imetys sulkee isän pois vauvan ensi elinkuukausilta kun isä ei vauvan kanssa voi olla tuntia tai kahta kauemmin kahden.
Kirjoittelin jo tuolla aiemmin tähän keskusteluun, mutta aiheen vierestä pitää nyt kommentoida tuota joseliinan kirjoitusta. Jokainen hoitaa, ruokkii ja imettää tai ei imetä lastaan parhaakseen katsomallaan tavalla. En siis kirjoita tätä siksi, että tuomitsisin jonkun toisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä vaan haluan vain tuoda esiin muutaman seikan imetyksestä, koska se ei todellakaan ole niin sitovaa ja vanhempia eriarvoistavaa, mitä jotkut ehkä saattavat luulla.
Mutta pulloruokinnankin hyvät puolet tulivat pian esiin:
-isovanhemmille oli hieno kokemus ruokkia jo ihan pientä nyyttiä
-isä pääsi alusta asti lapsen hoitoon mukaan muutenkin kuin röyhtäyttäjänä.
-itse pääsin ja pääsen huoletta kauppaan, asioille, harrastuksiin yms. isän ja lapsen viettäessä arvokkaita hetkiä kahden.
Imetys ei ole este millekään edellä mainituista. Rintamaitoa voi myös pumpata, jollon isovanhemmat ja isä ja muut vauvan läheiset aikuiset pääsevät myös vauvaa syöttämään. Vauvalle voi tarjota rintamaitoa pullosta tai hörppyyttämällä, joten ei se imettävä äitikään mikään korvaamaton ole. Olen itse myös päässyt harrastamaan ja hoitamaan asioitani yksin ilman vauvaa imetyksestä huolimatta.
hyviä puolia on myös:
-lapsen todella pitkät yöunet (ollut lähes aina, kun ainoastaan tosi nälkä herättää, ei tissinkaipuu)
-lapsi ei takerru äitiin eikä ujostele juurikaan
Höpöhöpö-juttuja, ei kaikki rintaruokitut lapset ole tissiriippuvaisia ja lapsi voi takertua äitiin ja ujostella vaikka joisikin pelkkää korviketta. Kyllä se on ihan lapsen temperamentista kiinni kuinka paljon on äitissä kiinni, vierastaako, ujosteleeko vai suhtautuuko avoimesti tuntemattomiin.
Muuten kyllä miehien tulisi tehdä ihan kaikkea mitä naisenkin, mutta minusta imetys sulkee isän pois vauvan ensi elinkuukausilta kun isä ei vauvan kanssa voi olla tuntia tai kahta kauemmin kahden.
Ei kyllä pidä paikkaansa, ainakaan omalla kohdallani. Voihan toki olla vauvoja, jotka eivät muuta ruokintavälinettä hyväksy kuin rinnan, mutta ei ihan voi yleistää, ettäkö imetys sulkisi isän pois vauvan ensi elinkuukausilta. Meillä isä on ollut molempien lastensa kanssa jo ihan pikkuvauva-aikana tunteja, vaikka lapset on ollu täysimetyksellä. Riittää että maitoa on varattu vauvaa varten, niin äitiä ei paikalle tarvita. :)
...mutta, olen itse vain jollain lailla saanut ympärilleni äitejä, jotka täysimettävät kirjaimellisesti eli heidän lapsensa eivät huoli pulloa, tai sitä ei ole juuri edes yritetty antaa. on hienoa että jotkut nauttivat siitä, kun vauva on täysin riippuvainen heistä, mutta meitäkin on moneen junaan meitä äitejä, ja täytyy sanoa että itse en siitä nauti vaikka hoidankin lapsen hyvin ja nautin hänen seurastaan, hoitamisestaan ja kehityksensä seuraamisesta.
Tuntui vain itsestä että on joko tissiäiti tai pulloäiti... mutta eihän se näin ole, kiitos vain sinulle valaisevasta vastauksesta Sanna-P ja mukavaa alkusyksyä!
Toisinaan ihmettelen tätä imetyshösstystä näinä sukupuoli tasa-arvon aikoina.
Muuten kyllä miehien tulisi tehdä ihan kaikkea mitä naisenkin, mutta minusta imetys sulkee isän pois vauvan ensi elinkuukausilta kun isä ei vauvan kanssa voi olla tuntia tai kahta kauemmin kahden.
Ihan oikeasti, jos tähän lähdetään, niin sukupuolten välisestä tasa-arvosta voidaan puhua siinä vaiheessa, kun miestenkin on mahdollista olla raskaana ja synnyttää.
Kyllä se niin on, että on toimintoja, jotka ovat sukupuoleen sidottuja. Tällaisia ovat mm. siittäminen, raskaus, synnytys ja imettäminen. Onhan se nyt tavattoman epäreilua, että äiti saa tutustua tulevaan vauvaan peräti n. 9 kuukauden ajan ennen isää, kun se vauva siellä äidin masussa köllii. Isä saa korkeintaan nähdä vauvan ultrakuvissa tai tuntea masun päältä silloin tällöin.
Ei se, että vauvaa imetetään, todellakaan sulje pois sitä, etteikö isä voisi olla lapsensa kanssa pikkuvauva-aikana. Onhan siinä nyt paljon muutakin kuin imetystä, enkä tarkoita vaipanvaihtamisia ;) Vähän enemmän se toki viitseliäisyyttä vaatii, kun vauvaa imetetään, mutta jos isä on todella mukana koko perhejutussa, niin kyllä ne keinotkin keksitään ilman, että imetyksestä pitäisi luopua.
silloin kun perheessä on vauva, täytyy vanhempien hyväksyä se, että vauva on heistä täysin riippuvainen. imetys tai pulloruokinta ei muuta tätä riippuvuussuhdetta suuntaan eikä toiseen.
itse tajusin tuon symbioosin, riippuvuuden tai miten sitä halutaankaan kutsua vasta vauvan syntymän jälkeen. meillä täysimetettiin "kirjaimellisesti" eli vauva ei oikein ymmärtänyt pullon päälle vauvana emmekä isompana sitä enää halunneet turhaan opettaa. isä-poikasuhde on kehittynyt mainiosti tästäkin huolimatta ja he ovat hyvä parivaljakko!
Olen miettinyt tuota imettämistä nyt kun olen raskaana. Itselläni on hieman ristiriitaiset tunteet. Toisaalta haluan imettää lastani ja ymmärrän että se on tärkeää, mutta ahdistun ajatuksesta että en voi olla hetkeäkään poissa vauvan luota jos täysimetän. Olen ajatellut jatkaa joitain liikuntaharrastuksia n 2kk synnytyksen jälkeen niin että isäkin voi olla vauvan kanssa.
Neuvolassa vaikuttaa olevan yleinen mielipide että imetystä on jatkettava millä hinnalla hyvänsä ja vauvaa ei pidä jättää isälle edes pariksi tunniksi.
Tuntuu myös vieraalta se että alkaisin kaupungilla imettämään jossain kahvilassa muina miehinä. En tiedä tilanne saattaa muuttua kun se vauva sitten on siinä etten enää välitä vaikka vähän paljastelisinkin rintojani julkisesti. Mitä neuvoja antaisitte mietteliäälle.
itse aloin käydä jumpissa esikoisen ollessa 3kk vanha. vauva pärjäsi sillä aikaa isän kanssa vaikka isää aluksi vähän jännitti olla vauvan kanssa kahden. tuttipullo ja lypsetty maito oli varuilta valmiina.
totta KAI voit jättää vauvasi isän hoidettavaksi, tehän sen vanhempina yhdessä päätätte.
itse en ikinä tottunut julkisella paikalla imettämiseen. suunnittelin ulkoilureissut niin, että matkalle osui parikin vaihtoehtoa imetykseen. kyse ei ollut ujoudesta vaan yksinkertaisesti siitä, että koin ihmisten katseet hieman stressaavana.
Kirjoittelenpa omia kokemuksia etenkin odottelijaa ajatellen:
Meillä imetys takkusi pari ensimmäistä päivää. Hyvästä ohjauksesta huolimatta vauva ei älynnyt imeä, vaan piti vaan tissiä suussa ja nukkui. Hänelle oli pakko antaa maitoa muilla keinoin, koska muuten hän ei olisi saanut yhtään ravintoa. Pumppasin ja lisäksi vauva sai luovutettua äidinmaitoa, sekä hörpyttämällä, ruiskulla että pullosta. Jälkeenpäin ajateltuna ehkä tuo pullon tarjoaminen heti ensimmäisinä päivinä haittasi imetyksen oppimista, vaikea tietää, mutta en itse osannut sitä kieltää kun osa hoitajista toimi niin. Vihdoin kolmantena päivänä vauva imi itse rinnasta rintakumin avulla huimat 5 grammaa! Ja siitä se sitten lähtikin sujumaan niin, että neljäntenä päivänä ei enää tarvinnut lisämaitoa, ainoastaan rintakumit.
Kumien sekä suihkutissien takia arastelin imettää muualla kuin kotona. Ehkä siitä johtuen tai ehkä johtuen vauvan herkkyydestä äänille yms. julkisilla paikoilla imettäminen ei sitten sujunut myöhemminkään, vaikka kumeista ja suihkuista oltiin jo päästy eroon (vauva saa raivarin). Meille tuli siis tavaksi antaa korviketta muualla kuin kotona. Sellaisissa kyläpaikoissa suostuu syömään, joissa voi mennä rauhassa toiseen huoneeseen, ja reissun päällä olen usein imettänyt autossa. Itse en sinänsä olisi kokenut julkisella paikalla imettämistä noloksi tms., mutta koska koko imetyksen alku oli hankala, niin jännitin tietysti niitä ekoja imetyksiä muualla kuin kotona, ja varmasti vauvakin vaistosi kun minä jännitin, ja kun ekat kerran ei sujuneet, niin seuraavia jännitti vielä enemmän jne. Myöskään vessassa tms. piilossa hälinältä imetykset eivät oikein onnistuneet, kun olin tottunut käyttämään tyynyä apuna. Vähitellen hyväksyin sen, että meillä mennään näin, kotona tissiä ja muualla pulloa.
Koska vauva oli tottunut pullolle jo sairaalassa, meillä ei ole ollut ongelmaa jättää vauvaa pariksi tunniksi isälleen ja vähän isompana isovanhemmille hoitoon, minkä olen kokenut hyvänä asiana; tosin jälkeenpäin ajatellen kokeilisin pulloa vasta parin viikon päästä, kun imetys on lähtenyt kunnolla sujumaan. Välillä menee monia päiviäkin, että vauva saa vain rintaa, ja yleensä 'pullopäivänäkin' saa vain kerran pari pulloa ja muuten rintaa; pääasiallinen imettäminen ei siis estä sitä, että silloin tällöin antaisi pulloa (tietysti on sellaisiakin vauvoja, jotka eivät pullolle opi).
Ensi kerralla toivon ja luulen osaavani tehdä monta asiaa eri tavalla, jotta imetys lähtisi alusta asti paremmin sujumaan. Silti toivon, että seuraavatkin lapset hyväksyisivät myös pullon tissin rinnalle.
Itse koin imetyksen ensimmäisen kuukauden aikana hankalaksi ja stressaavaksi. Sen jälkeen se oli lähinnä kätevä tapa ruokkia vauva (kotona). Nyt kun vauvamme on yli puolivuotias, olen alkanut nauttia imetyshetkistä, kun saan pitää pää kolmantena jalkana vilistää pikkuista (vai pitäisikö sanoa pää viidentenä jalkana vilistävää, kun hän konttaa :) ) hetkisen sylissä. Ehkä siihen liittyy tunne siitä, että en vielä haluaisi 'luopua' vauvasta, josta on kovaa vauhtia tulossa itsenäisesti liikkuva ja oikeita ruokia syövä taapero : )
Mutta nämä tuntemukset ovat niin yksilöllisiä. Imetys ja hyvä äitiys ei ole sama asia, kuten ei myöskään imetyksestä nauttiminen ja vauvan rakastaminen. Läheisyyttä ja huolenpitoa voi ja pitää osoittaa lapselle myös muilla tavoin.
Meillä esikoinen oli syntyessään niin pieni, että jo sairaalassa piti antaa lisämaitoa. Alussa olin niin poikki, että kun pullosta oli jo tullut tapa, jaoimme miehen kanssa yöt puoliksi ja oli ihana ainakin välillä nukkua kunnolla. Kun myös istuminen teki pitkään kipeää, en koskaan oikein kunnolla oppinut imettämään muuten kuin makuulla, sillä seurauksella että kaupungilla ja usein kylässäkin piti aina ottaa pullo avuksi.
Vauva totesi sitten itse parin kuukauden iässä, että pullosta tulee maito helpommin, eikä rinta tahtonut kelvata enää millään. Tuntui vähän aikaa tosi pahalta, vaikka en erityisemmin ollutkaan nauttinut imettämisestä, mutta jotenkin siinä vaiheessa kun siitä piti luopua kokonaan sitä alkoi jotenkin romantisoida. Nopeasti kuitenkin totuimme tilanteeseen, ja vaikka pullojen ainainen peseminen ja tuttelin rahtaaminen kaupasta välillä tympikin, oli pulloruokinnassa myös paljon hyviä puolia. Vauva oppi myös tosi aikaisin nukkumaan kokonaisia öitä, tiedä sitten johtuiko pullomaidosta vai mistä.
Nyt toinen lapsi on reilun viikon ikäinen, ja vaikka olin etukäteen vannonut että en edes yritä täysimetystä vaan satsaan yöuniin ja jaettuun ruokkimisvastuuseen, vauva olikin yllättäen tällä kertaa sen verran isompi että lisämaitoa ei ole tarvittu, ja imetyskin lähti luonnostaan paremmin käyntiin. Parin tiheän imun yön jälkeen kokeiltiin yhtenä iltana pulloa, ja seuraava yö olikin parempi, mutta sen jälkeen olen imettänyt taas pari yötä ja ihan kohtalaisesti on niinkin selvitty. En aio ottaa mitään stressiä imetyksestä, mielenterveys ja uni on paljon tärkeämpää, ja pullolle aion vauvan opettaa jos se vain suinkin onnistuu, mutta jos imetys sujuu, mikäs siinä sitten. Mitään mystistä ja ihmeellistä en siihen enää liitä, enkä aina jaksaisi istua/maata paikallani imettämässä. Pahimmassa tapauksessa imetys voi tuoda esille negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan, kuten esikoisen kanssa silloin kun monista turhauttavista ja yöunet vievistä yrityksistä huolimatta rinta ei kelvannut.
Tärkeintä olisi mielestäni, että kaikenlaiset ratkaisut voisivat tuntua oikeilta eikä imettämättömyydestä tarvitsisi kantaa epämääräistä syyllisyyttä tai joutua sitä joka käänteessä selittelemään. Olen varma siitä että lapselle on paljon parempi saada suht koht selväjärkinen äiti joka on ehtinyt edes vähäsen nukkua, kuin tulla täysimetetyksi ensimmäiset kuusi kuukautta (jos näistä pitää valita, ja meillä ainakin tuntui että piti).
Vauva-aika yleensäkin näyttää medioissa olevan glorifioitua ;-D
Totuus on haisevia puklurättejä, käninää, jonka syy jää arvoitukseksi, kakkavaippojen ihmettelyä, käytettyjä vaippoja joko roskiksessa tai pesuhuoneessa, pyykkiä (sekä lapsen että omat puklatut vaatekerrat), yöherätyksiä, vähän nukuttuja öitä, kipeän lapsen hoitoa, ruoan jämien putsaamista korvan takaa ja seinistä... ja sitä samaa päivästä toiseen... ja niin eespäin... ;-)