Mika auttaisi, kun tosi vasynyt uhmiksen aiti menettaa aina loppupelissa hermonsa uhmakohtauksissa? Jaako lapselle ikuiset traumat? Oon vaan niin vasynyt tahan arkeen vauvan ja 2v

hieman jaettua uhmakohtauksia jonkun muunkin kannettavaksi?

En tiedä jääkö tuosta lapselle traumoja, muttei äidin raivostuminen ainakaan auta lasta tunteiden säätelyn oppimisessa ja rauhoittumisessa.

Meillä lapset saman ikäisiä.

Heitän kamat niskaan samantien, kun mies tulee kotiin ja käyn tunnin-puolentoista kävelylenkillä. Takasin tulee kyllä ihan toinen äiti, kuin lähtiessä... :)

Mitäs muuta se uhmis haluaa kuin saada äitinsä hermot menemään? Eihän se ketään yllätä, että ne sitten menee.



Siitähän voi sitten keskustella, että pitäisikö olla menemättä ja mitä siitä menemisestä seuraa, vaan syytä muistaa, ettei se aivan tavatonta ole.



Tunteiden opettelu vie lapselta aikaa seuraavat 80 vuotta. Ei siis mitään peruuttamatonta ole, kerkeät korjailla asioita vielä pitkään, jos sikseen on.



Tunteiden säätely on kaksipiippuinen asia; on totta, että lapsi pitää enemmän siitä vaihtoehdosta, ettei häneen hermostuta silloinkaan kun hän oikein pistää parastaan, toiset tutkijat ovat myös tällä kannalla. Toiset tutkijat ovat sillä kannalla, että lapselle saa suuttua, lapsen on hyvä oppia vastaanottamaan myös kielteisiä tunteita, vaikka se pahalta tuntuisikin. Nämä tutkijat ovat huolissaan siitä, että kasvatamme narsistisessa yhteiskunnassa narsistisia perheideologioita, ja kasvatuskäsityksemme tukee myös lapsen narsismia. En tiedä kummat ovat oikeassa, mutta viisautta kuulen kummassakin.



Pois turha tappiomieliala, huomenna on uusi päivä

Mitä enemmän minä huudan, sitä enemmän uhmis kiukuttelee.

Yritän pitää hermoni kasassa väkisin (vaikka se onkin joskun helvetin vaikeaa) niin lapsikin tottelee paremmin. Jos huudan, lapsi kiukuttelee enemmän.

Voit saada huutamisella ja suuttumisella aikaan negatiivisen kierteen, missä kenelläkään ei ole hyvä olla. Mutta jos itse käyttäydyt hyvin, niin lapsikin käyttäytyy paremmin.

Kyllä se siitä ap, tsemppiä!

omaa aikaa ja joku muukin tuijottamaan sitä uhmatyyppiä :)



meillä on ihan kamlaa uhmatyyooi kotona, ja aloitinjumpat. heti kestän sitäkin paremmin! tiedän vain, että vaihe ei kestä niiiiin kauaa ja alle 40v pääsen eläkkelle ja silloin on lapset pois kotoa :)

Vierailija:

Mitäs muuta se uhmis haluaa kuin saada äitinsä hermot menemään? Eihän se ketään yllätä, että ne sitten menee.

Siitähän voi sitten keskustella, että pitäisikö olla menemättä ja mitä siitä menemisestä seuraa, vaan syytä muistaa, ettei se aivan tavatonta ole.

Tunteiden opettelu vie lapselta aikaa seuraavat 80 vuotta. Ei siis mitään peruuttamatonta ole, kerkeät korjailla asioita vielä pitkään, jos sikseen on.

Tunteiden säätely on kaksipiippuinen asia; on totta, että lapsi pitää enemmän siitä vaihtoehdosta, ettei häneen hermostuta silloinkaan kun hän oikein pistää parastaan, toiset tutkijat ovat myös tällä kannalla. Toiset tutkijat ovat sillä kannalla, että lapselle saa suuttua, lapsen on hyvä oppia vastaanottamaan myös kielteisiä tunteita, vaikka se pahalta tuntuisikin. Nämä tutkijat ovat huolissaan siitä, että kasvatamme narsistisessa yhteiskunnassa narsistisia perheideologioita, ja kasvatuskäsityksemme tukee myös lapsen narsismia. En tiedä kummat ovat oikeassa, mutta viisautta kuulen kummassakin.

Pois turha tappiomieliala, huomenna on uusi päivä

Haluaisin vaan tarkentaa mitä se sun kohdalla tarkoittaa että hermot menee? Se, jääkö traumoja riipuu varmasti paljon siitäkin. Mun mielestä suuttua saa ja pitääkin, mut mitä muuta teet (huudat, käyt käsisksi, telkeät huoneeseen...?)

hyvän neuvon olikohan se lastensuojelu ryn kautta.. ?

Kuitenkin. se meni jotenki näin:

- pidä oma pääsi eli älä anna periksi, jos jotain olet sanonut -nyt lähdetään kotiin. Ja sitten lapsi kainaloon ja menoksi..

- anna lapsen rauhassa huutaa jonkin aikaa - älä itse hermostu! eli älä sano mitään, olet vaan vieressä ja odotat hetken että kohtaus menee ohi.

- Ja kun ei mene (yleensä ei meillä ainakaan) ala vähitellen tehdä jotain sellaista, että lapsen huomio kiinnittyy johonkin muuhun asiaan -esim. meillä :soitan isille kännykällä ja kysyn haluaako jutella kanssa tai katson kotona lapsen lempikirjaa ja osoittelen niitä kohtia mistä yleensä keskustellaan.. tsemppiä!