Onko muita uhmakkaita 2,5 vuotiaita? Mulla loppuu keinot ja hihat
Miten ihmeessä te selviätte uhmakkaista lapsistanne? Mulla on aivan hirveät omantunnon tuskat koska mulla ei kertakaikkiaan riitä pinna!! Mie niin yritän muistaa sen että esikoinen on vasta 2,5 vuotias ja täynnä uhmaa, mutta kun maitomuki lentää lattialle leivän perässä, pikkuveli saa päivän sadannen läimäyksen, hän toteuttaa jälleen itseään piirtämällä hieroglyyffejä olohuoneen seinään jne jne niin mie oikeasti raivostun. Mulla niin keittää yli (ääni kohoaa yli desibelirajojen, otteet esikoisesta on aika tomeria, muutenkin tavarat vaihtavat paikkaa aika rivakasti ja miten sitä nyt raivotaan....) että jälkeen päin on aivan hirveä morkkis. Ja varsinkin kun on väsynyt (katkonaisia öitä vielä) niin mun olematon pinna on vielä lyhyempi... Yht' äkkiä olen huomannut että mun nykyinen rankaisukeino on raivoaminen. Osaan kyllä hyvänä päivänä (ja onneksi niitä on enemmän kuin huonoja päiviä!) kärsivällisesti opastaa lasta toimimaan oikein ja selviän uhmakohtauksistakin oikein mallikkaasti, mutta annas olla kun tulee huono päivä. Se on sitten oikeasti huono. Haluan nyt korostaa että en ole koskaan satuttanut/lyönyt/ravistanut tai muuten pahoinpidellyt lastani, en koskaan. Tomeralla otteella tarkoitan sitä, että otan tiukan otteen lapsen käsivarresta ja talutan puolijuoksua hänet omaan huoneeseensa jäähylle. Mutta en ole koskaan " mennyt rajan yli" . Enkä pelkää koskaan menevänikään. Mutta ongelma on siinä että en haluaisi raivotakkaan. Sekään ei ole mielestäni oikein. Miten saatte itsenne pysymään aikuisena tällaisissa tilanteissa? mitä teette jos esikoisenne esim lyö pikkusisartaan tai sinua? Mitä teette jos lapsenne toistuvista kielloista/jäähyistä tms rankaisukeinoista huolimatta edelleen paukaisee sinua tai pikkusiskoa/veljeä päähän. Siis heti rangaistuksen jälkeen.... Eli ei seuraavana päivänä. En odotakkaan että lapsi oppii heti kerrasta että niin ei saa tehdä.. Antakaa hyvät ihmiset mulle jotain opastusta....
Kommentit (5)
tosin villivilpertti on on 5-vuotias ja uhma jatkuu... eli ei kuulosta kovin lohduttavalta. Mutta halusin vaan lohduttaa sinua, sillä että et varmaan ole tehnyt mitään väärin - tiedät varmaan hyvin kaikki asiantuntijoidenkin suosittelemat keinot; jäähypenkki, lempilelut takavarikkoon, palkitsemissysteemit etc muu johdonmukainen toiminta. Meilläkin ovat kaikki olleet käytössä jo kauan ennekuin TV-nannyt niistä opastivat. Mutta jotkut lapset vaan ovat vaativampia kuin toiset. Meidän pojan kasvatus on varmasti vaatinut ainakin 10 kertaa enempi energiaa kuin tyttären, joka ei hänkään ole mikään maailman rauhallisin tapaus.
Tiedän kyllä tunteen ja morkkikset, kun ei jaksa viikosta ja kuukaudesta toiseen olla mikään super nanny lapsilleen - mutta äiditkin ovat inhimillisia olentoja.
Äläkä välitä täältä tulevista kommenteista tyyliin " kyllä meidän Jani-Petterin uskoo kun selkeästi perustellen kielletään ja sitten vähän sylitellään" - helppojen lasten äidit eivät tiedä mistään mitään. Hyviä pikkuvinkkejä kannattaa pistää toki korvan taakse, mutta ei pidä ollenkaan masentua, sillä ihan oikeasti toiset lapset ovat vaativampia kuin toiset riippumatta siitä, miten " hyvä äiti" äiti on.
KÄvimme jopa psykologin luona juttusilla, että kuinka pitäisi toimia, kun omat keinot tuntuivat tehottomilta. Tosin sieltä saimme juuri vahvistusta, että oikein toimitaan. Eli kehuminen/kiittäminen eli palkitseminen on tärkeää. Vaikka esim. pukeminen olisi tahtojen taistoa, niin jos lapsi vaikka hatun itse laittaa niin sitä kehutaan kovasti. Tätä voisi soveltaa teillä esim. pikkusisarukseen, eli kun kohtelee häntä hyvin, kehutaan kovasti. Kehuminen vahvistaa sitä hyvää käytöstä ja välillä huomaan kun poika oikein loistaa kun kehun häntä.
Lisäksi tietysti toteutetaan mitä sanotaan. Esim. tekee jotain kiellettyä: kielletään ensin tekemästä. Jos jatkuu kielletään vielä ja sanotaan, että jos jatkat, niin tulee jäähypenkkiä. Jos jatkuu niin sanotaan, että koska jatkat vaan, niin nyt jäähylle. Ja se toteutetaan. Kun istuttu jäähyllä (tai omassa huoneessa) se säädetty aika (niin monta minuuttia kuin ikävuosia) niin kysytään, että lopettaako sen mitä oli kielletty. Jos lupaa, saa tulla pois ja sitten halitaan ja jutellaan miksi niin ei saa tehdä.
Vanhoihin ei palta, eli kun rangaistus on kärsitty ja sovittu, niin siitä ei enää muistutella. Vanhoihin hyviin tekoihin voi kyllä palata, eli esim. kehua mummolle kuinka meidän xx hoitaa niin hyvin vauvaa tms.
Nollatoleranssi pitäisi olla jossain tosi kielletyissä esim. toisten lyömisessä. Kerrotaan, että ketään ei saa lyödä ja jos niin tekee, joutuu jäähylle heti. Jos lyö, niin ei mitään varoitteluja vaan heti jäähylle.
Ei suostuta kiukutteluun, eli jos lapsi inttää vaikkapa jäätelöä, niin kun on tarpeeksi kauan kiukutellut, niin suostutaan. Ei niin, koska se vahvistaa sitä käytöstä, ettäkiukuttelulla saa, kun tarpeeksi kauan jatkaa. Johdonmukaisuus on siis tärkeää.
Nämä nyt tuli mieleen tuosta keskustelust psykologin kanssa. Toivottavasti on jotain apua.
Lohduttaa lukea muidenkin kokemuksia.. Ja eihän sitä yli-inhimillistä äitiä olekkaan joka ei joskus edes vähän hermostuisi. Eli kiitos kokemuksistanne ja vinkeistä! Epävarmuushan se on pahin vihollinen, kun haluaisi aina toimia oikein ja tietenkin se epävarmuus iskee juuri silloin kun pitäisi pysyä tosi lujana.. Itsekin olen miettinyt että olis kiva jutella jonkun ammattilaisen kanssa että saisi vahvistusta tai uusia vinkkejä tähän kasvatuslinjaan. Mutta ilmeisesti meilläkin ollaan oikeilla jäljillä! Kiva tietää.
Onneksi näillä lapsilla on tapana kasvaa ja viisastua =)
Voin lohduttaa, että uhmaikä on tyypillisesti pahimmillaan tuossa 2,5 vuoden tietämillä. 3 ikävuoden lähestyessä alkaa hyvin todennäköisesti helpottaa. Eipä siinä auta muu kuin yrittää jaksaa ja kieltää toistamiseen ja mahdollisuuksien mukaan harhauttaa pientä suuntaamaan mielenkiintonsa johonkin sallitumpaan kiinnostavaan tekemiseen. Väsyneenä uhma usein pahenee eli meillä laitetaan lapsi usein nukkumaan, jos meno menee ihan mahdottomaksi. Teillä kun on pikkusisarus, niin voi olla mustasukkaisuudesta ja huomiontarpeestakin kyse. Jos tuntuu siltä, että liittyy siihen, niin mahdollisuuksien mukaan sitten antaa sitä huomiota ja tekee jotain kivaa yhdessä.
on mielestäni parasta varsinkin tossa pikkuveljen läimäytyksissä! Eli olet sen verran lähellä koko ajan että ehdit ottaa kädestä kiinni aina kun käsi nousee läimäytyksiin. Nokkamukia vaan kehiin niin ei tule maitosotkua! Leiki ja hassuttele esikoisesi kanssa PALJON, anna hänen tuntea että häntä tarvitaan esim.pikkusisaruksen hoidossa. Ja tee hermostumislakko, joka pitää, ja kun näkee tuloksia, hermostumislakko pitää edelleen ja sujuvammin! Tapaa paljon muita ihmisiä, silloin ei kehtaa hermostuakaan niin paljon! Jaksamista!!!