1v9kk ja nukahtamisen vaikeus ja sängyn vaihto pois pinnasängystä
Tyttö oli viime viikon kipeänä ja sen jälkeen on alkanut iltaisin nukkumaan meno olla vaikeaa. Aiemmin nukahti itsekseen kun äiti/isi oli laulanut tuutulaulun.
Toissa viikolla kun oli kuumeessa piti nukuttaa päiväunille syliin kun ei muuten suostunut sisällä nukahtamaan. Syliin nukahti parissa minuutissa, mutta sylistä ei voinut laskea pinnikseen, koska aina havahtui. Nukkui sitten oman huoneensa vuodesohvalla tai vanhempien sängyllä päikkärinsä. Kun sitten kuume laski ja pääsi ulos päikkäreille alkoi iltaisin nukkumaan käynti olemaan yhtä taistelua. Olisi pitänyt ottaa syliin ja istua vieressä jne. Syliin nukutettiin yhtenä iltana, ja se onneksi jäi siihen. Nyt vaan on tullut se, että äidin/isän pitää istua vieressä kunnes nukahtaa ja makkarin ovea ei saa vetää kiinni ennen kuin tyttö on unessa.
Alkuun viime viikolla tuntui siltä, että niin kuin tyttö olisi halunnut pois pinniksestä ja nukkumaan vuodesohvalle, josta itse pääsee helpommin pois. Nyt en tiedä enää mitä ajatella..
Olenkin miettinyt, että voiko tuon ikäiselle tulla jokin " kammo" tmv. pinnasänkyä kohtaan ja pitäisikö vaihtaa tavalliseen jatkettavaan lastensänkyyn? Vaihto on joka tapauksessa tulossa tässä kahden kuukauden sisällä kun pikkukakkonen syntyy heinäkuussa ja pinnis tarvitaan hänelle.
Miten muut olette toimineet? Olisiko järkevää odottaa vielä hetki siirtymistä toiseen sänkyyn vai koitanko, josko auttaisi asiaan (ja metsästän karkailevaa lasta iltaisin ympäri asuntoa)?
Kiitos jos jaksoit lukea pitkän sepustuksen loppuun asti ja kommentit ja kokemukset ovat enemmän kuin tervetulleita.
Sari
Kommentit (7)
Kyseessä siis puolitoistavuotias poika, jonka kanssa yöt oli vaikeita alusta saakka. Poika ei missään vaiheessa tottunut pinnikseen ja unikoulua jaksoimme pisimmillään kaksi viikkoa tuloksetta joten poika nukkuikin pitkään meidän välissä. Uuten kotiin muutettua pantiin uusi sänky tilaukseen ja sen saapumisesta lähtien poika on nukkunut hyvin omassa sängyssään. Pinnis aiheutti ihan ihmeellisiä paniikki- ja kauhureaktioita, poika ei suostunut sinne ollenkaan jäämään ja punkesi ylös aivan jatkuvasti. Jos hänet olisi halunnut sinne nukuttaa niin olisi pitänyt mennä itse perässä ;) Omaan jatkettavaan lastensänkyyn poika menee itse mielellään ja odottelee siellä rauhassa unta, tämä kaikki ilman minkäänlaisia unikouluja.
En tiedä mistä tämä meidän tilanne lopulta johtui, mutta sängyn vaihto tuntui pieneltä hinnalta nukutuista öistä. Meillä toimi erittäin hyvin!
t. Pöppis
Meillä poika nukkui perhepedissä 1v6kk ikään asti, ja siirtyi yhdessä 3v6kk ikäisen siskonsa kanssa lastenhuoneeseen ja samalla tietysti omaan sänkyyn. Jatkettavaa sänkyä emme pojalle voi vielä ajatellakaan (ikää nyt 1v8kk), koska hän saattaa yöllä nousta istumaan ja kaatua suoraan selälleen takaisin nukkumaan. Todennäköisesti ei siis pysyisi jatkettavassa sängyssä.... meilläkään pinnasänky ei ole toiminut koskaan, ei kummallakaan lapsella. Edes vauvana kumpikaan ei osannut nukkua pinnasängyssä, viimeistään siinä vaiheessa kun käänsi kylkeä ja kopsahti, alkoi huuto. Siispä poikamme nukkuu nyt retkisängyssä. Reunat antaa periksi vaikka pyöris kuinka, ja poikahan pyörii :-)
Esikoinen siirtyi perhepedistä omaan (jatkettavaan) sänkyyn 2 vuotiaana ja sänky laitettiin parisängyn ja seinän väliin siltä varalta ettei ainakaan putoa. Esikoinen oli sen verran rauhallisempi tapaus kuin tämä kuopus, että jopa pysyi siellä :-)
Miehen kanssa juteltiin ja tultiin siihen tulokseen, että mennään huomenna ostamaan tytölle jatkettava sänky, meillä kun ei pinnasängystä saa laitaa laskettua. Tänäänkin ensin sai puoli tuntia ravata huoneessa kellistämässä toista makuuasentoon. Sitten totesin että nyt riittää ja aloitin " unikoulun" . Vajaan 15 min jälkeen (kerran kävin katsomassa ja peittelemässä) tyttö nukahti itsekseen.
Meillä tuntuu olevan tuo juttu, että sitten kun ei nukahda itsekseen, täytyy ottaa unikoulu käyttöön ja antaa toisen huudella kunnes nukahtaa. Muuten saa istua sängyn vierellä tai ravata ties kuinka kauan katsomassa.
Katsotaan kuinka tuon isoon sänkyyn siirtymisen kanssa käy.
Kiitos kommenteista! Lisää toki kaivataan.
t.Sari
mutta meidän 1,10kk ei suostunut uuteen matalaan laitaan, vaan vaati sen takaisin. 2 kertaa on yritetty.
Pitäsköhän odottaa vai jatkaa yrittämistä?
Olisko kellään hyviä vinkkejä siihen, miten sen taaperon saa iltaisin pysymään omassa sängyssään? Meillä tyttö pian 1,5 v., ja on nukkunut jatkettavassa lastensängyssä kuukauden verran (pinnis tarvitaan pian pikkukakkoselle). Tytön saa aina nukuttaa sänkyynsä eli itse on istuttava vieressä, kunnnes uni tulee - kesti nukahtaminen sitten miten kauan tahansa.
Yöllä kun tyttö herää, silloin on eri juttu: yleensä pysyy sängyssään huutelemassa niin kauan, kunnes joku menee katsomaa. Tosin silloinkin äitiä/isiä kaivataan viereen istumaan, kunnes uni taas tulee. Tällä hetkellä se kestää joskus kaksikin tuntia...
Pinniksessä nukkuessaan ei malttanut millään asettua aloilleen vaan hyppi sängyssään reunasta kiinni pitäen. Ei auttanut vaikka toinen vanhemmista olisikin istunut vieressä. Sit kun rauhoittui täytyi pitää tyttöä kädestä niin kauan, että nukahti. Nyt vaihdettiin parisen viikkoa sitten pinnis jatkettavaan lastensänkyyn ja voi sitä riemua. Iltapomppimiset jäi samalla ja nyt käy menee nopeasti itse peiton alle ja vetää peiton päällensä kun on nukkumaanmenoaika. Vieressä pitää istua, mutta kädestä ei saa enää pitää kiinni kun on jo iso tyttö kun nukkuu isojen tyttöjen sängyssä. Meillä ainakin tyttö rauhoittuu nyt paremmin isoon sänkyyn kuin pinnikseen, joka kävi jo ahtaaksi. Pinniksessä nukkuessaan oli kauhea pyörimään unissaan, nyt nukkuu todella rauhallisesti eikä juuri pyöri.
Suosittelen ostamaan jatkettavan lastensängyn ja kokeilemaan, josko rauhoittuisi siihen paremmin. Meillä ei ainakaan hirveästi pitänyt pinniksessä nukkumisesta, se kun on sellainen " vankila" ..
Meillä on vähän vastaava tapaus: kuopus on nyt 1v7kk ja nukkuu yhä pinniksessä, koska en ole saanut vielä ostettua jatkettavaa, isosisko siirtyi sellaiseen jo 1v 4kk iässä. Eilen illallakin nukutin poikaa puolitoista tuntia, koska ei ilmeisesti ollut alkuunkaan väsynyt kun alettiin mennä nukkumaan. Syynä on varmaan se, että päiväunet ovat edelleen ajoittain 2-3 tuntia ja yöunet aina n.10-11h, joten tulee ilmeisesti " liikaakin" unta :) Siis tarkoitan, ettei illalla olekaan väsy vielä 20-21, kun 3v esikoinen menee nukkumaan (ei nuku päiväunia).
Olen ratkaissut asian niin, että poika nukkuu pinnasängyssä, mutta laita on alhaalla, pääsee siis itse pois, ja sänky on kiinni parisängyssämme. Poika sitten kieriskelee matalan laidan yli viereeni ja takaisin sänkyyn, miten itse tahtoo. Nukahtaminen on ollut aika helppoa tähän asti, koska jompikumpi meistä vanhemmista menee aina itsekin petiin 20-21 (ja yleensä nukahtaa...), joten lapsilla on seuraa, ja uni tuleekin pian. MUTTA tässä kirjoittaessani tajusin juuri suurimman syyn: illat ovat nyt niin paljon valosampia, ettei uni tosiaan vielä päivännäöllä tule.
Sekavaa... mutta siis kannattaa kokeilla pinniksen reunaa alas, ellet oo jo kokeillutkin tai sitten perhepetiä, joka on meillä toiminut hyvin, paitsi jos molemmat lapset tulevat koko yöksi viereen niin tila ei ihan piisaa ja joku (eli minä) valvoo...
Tässä vaiheessahan jotkut jättää jo välillä päiväunetkin pois, eli unentarve vähenee iän - ja valoisuudenkin takia. Oi ihanaa kevättä ;)
Yritän keksiä muitakin keinoja, kenties palataan...
Kata