Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksin äidiksi

10.03.2014 |

Hei! 

 

Haluaisin tietää, onko täällä muita kaltaisiani vauvakuumeilijoita, jotka eivät ole parisuhteessa? Olen eronnut edellisestä suhteesta kaksi vuotta sitten. Olen 32-vuotias. Suhteessa mies ei halunnut lasta, itse olisin halunnut jo noin viisi vuotta sitten. Vauvakuume on siis ollut jo pitkään. 

 

Vuosi sitten olen tosissani alkanut miettimään vauvan yrittämistä yksin. Tuntuu, että en halua odottaa enää, että sopiva mies löytyisi. Olen käynyt näitä vauvakeskusteluita niin paljon ex-kumppanin kanssa, että olen jotenkin ihan turta jo siihen, että joutuisin aloittamaan kaiken alusta. Lisäksi tuntuu vaikealta tavata ketään, kun päällimmäisenä on mielessä se, että haluaa vauvan...

 

Toisaalta pelkään paljon lähteä toteuttamaan tätä vauvaprojektia. Pelkään rikkoa ydinperhemallia ja sitä, miltä käytännössä sitten tuntuu, kun ei ole miestä tukena vaan on perheen ainoa vanhempi. Toisaalta sitten taas kaipuu saada oma lapsi on niin kova, että sattuu ja tämä mahdollisuus hedelmöityshoidoin saada oma lapsi tuntuu välillä tosi onnelliselta ja ihanalta mahdollisuudelta.  

Kommentit (9)

1/9 |
26.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

NAINEN TARTTETKO LAINA MIESTÄ SILLÖIN TÄLLÖIN!
Tässä on MIES! Joka on sinun käytössä aina silloin tällöin kuin sinulle sopii!
Esim. Hetkellistä yhdessä olemista ja mikä ettei siinä ohessa voisi jotain hyödyllistäkin tehdä sinulle, jos tarvitset apua ns. miesten töihin. Vaikka hierontaa.
Ehdotuksia otetaan vastaan sinulta kiitos. =)
Mitä kiva se yhdessä oleminen voisi sisällään niin kerro se minulle?
Ei mitään parisuhderakennelmaa.

Jani 040 3797 366
lainamies@luukku.com

2/9 |
11.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole samassa tilanteessa, mutta jos olisin / tulen olemaan, niin varmastikin hankkisin lapsen näin. Pidän sitä itsellänikin viimeisenä oljenkortena, johon en epäröisi tarttua jos sen aika olisi, koska haave sen lapsen saamisesta on kuitenkin niin suuri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3/9 |
17.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei Senni,

minkälaista miestä olet ajatellut itsellesi? Ja mistäpäin Suomea noin suunnilleen olet?

 

Täällä on myös mies, joka haluaisi perhettä ja mieheltä varsinkaan se ei onnistu yksin :)

4/9 |
20.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi Senni ja muutkin jos meitä löytyy lisää! Onko ketään vielä maisemissa?

 

Täällä on yksi parisuhteeton vauvahaaveilija. Kaikki tutut on joko parisuhteessa tai eivät halua lapsia, joten välillä tuntuu yksinäiseltä näiden ajatusten kanssa. Olis tosi hienoa löytää joku samassa tilanteessa oleva juttukaveriksi!

 

Itse olen kohta 29v ja oikeastaan aina halunnut perheen. Nyt olen pari vuotta miettinyt tosissaan mahdollisia vaihtoehtoja, kun ei oikein ole ollut menekkiä tuolla parisuhdemaailmassa. Sen verran pitkällä olen jo mietinnässä, että eka klinikkakäynti on jo varattuna. Vähän jo jännittää, mitä tutkimuksissa ehkä selviää, koska mulla on syytä uskoa ettei raskaaksi tulo ole mulle ihan niin helppoa. En ole tosin vielä käynyt missään tutkimuksissa, joten toivon parasta, ettei vikaa löydykään.

 

Joka tapauksessa tätä asiaa on ihan mahdoton olla ajattelematta. Stressiäkin tämä on tuonut. Ja aika paljon kyyneliä. Varmasti tulee vastaan myös ennakkoluuloisia ihmisiä. Toistaiseksi vain omat vanhemmat tietää tästä projektista, ja sekin on vaan olosuhteiden pakosta. Joten jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia, niin mukaan vaan! :)

5/9 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olen samassa tilanteessa. Olen eronnut kymmenisen vuotta sitten. Eron jälkeen olen yrittänyt löytää itselleni uutta kumppania, joka olisi kaikin puolin mukava ja jakaisi lisäksi samat perheenperustamishaaveet. Sellaista ei ole vain löytynyt. On todella vaikeaa iskeä vauvakorttia heti pöytään, joten useammassa suhteessa olen rauhallisesti odotellut tilanteiden etenemistä, joka on sitten lopulta jäänyt tapahtumatta. Nyt tuntuu siltä, että aika alkaa käymään vähiin ja olen miettinyt vaihtoehtoa, jossa tekisin lapsen itsekseni. Samaa olen minäkin miettinyt, että kuinka sitä sitten yksin pärjää ( lähinnä taloudellisesti ) ja mitä jos itselleen tapahtuukin jotain. Toki näin voi käydä ihan normaalissakin parisuhteessa. Lisäksi olen tietysti joutunut pohtimaan hoitojen kustannuksia. Kuitenkin nyt tuntuu siltä, että jos jätän tämä askeleen elämässäni ottamatta, kadun sitä lopun ikääni. Aisaitsen mielestäni äityyden siinä missä muutkin kanssa sisareni, joten saapa nähdä miten tässä käy ja mihin ratkaisuun sitä itse päätyy:) Tsemppiä kovasti kaikille samojen ajatusten kanssa painiville! Ja tietysti olisi hienoa kuulla kokemuksia jo prosessin läpikäyneiltä äideiltä!

6/9 |
14.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen lähemmäs 50-vuotias mies. Vaikka harrastan liikuntaa ja terveellistä elämäntapaa muutenkin, niin nyt minulla on viimeinen hetki yrittää vauvaa. Ikää on lapsen yrittämiseen todella paljon, eikä se ihan helposti onnistu enää tässä iässä muutenkaan. Vauvaa tai siis toista lasta elämääni olen kaivannut noin 10 vuotta. Minulla on ennestään yksi lapsi (yhteishuoltajuus).Ajattelin, että nyt on viimeinen hetki toimia ja yritän tämän ensimmäisen ja viimeisen kerran onnistuisinko tätä kautta. Yökerhot tms eivät kuulu elämääni, niin miksi en yrittäisi täältä. Olisi siis mukava löytää vauvakuumeessa oleva sinkkunainen. Minun kanssani voit laittaa vauvakortin heti pöytään, ja sitä toivonkin. Jos olisin paljon nuorempi, olisi hyvä aloittaa seurustelulla ja katsoa pidemmän aikaa eteneekö seurustelu niin että lapsi voisi tulla joskus vuosien kuluttua. Nyt kun ikää on jo sen verran paljon, täytyy toimia paljon nopeammin. Vauva olisi odotettu ja toivottu ihan pian.Olen valmis tunnustamaan isyyden ja olemaan perheenä yhdessä, se olisi mielestäni parasta. Jos olet sinkkunainen ja tunnet meillä olevan yhteistä, voisit hyvin kirjoittaa minulle lapsiperhe2014@suomi24.fi. Tämä mailiosoite on käytössä vain jonkin aikaa tästä hetkestä eteenpäin. Mielestäni sinun ikäsi ei ole niin ratkaisevaa. Tärkeintä mielestäni on, että tiedät mitä haluat, olet kaikin puolin kunnollinen nainen, luotettava ja valmis äidiksi.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
7/9 |
27.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heippa hei!

 

Kiitos vastauksista :)  Niin kuin niin monessa muussakin asiassa, vertaistuki on erittäin hyödyllistä. Olisi kiva kirjoitella ja jakaa ajatuksia tästä vauvahaaveesta. Mulle voi kirjoittaa osoitteeseen toive82@suomi24.fi.

 

Toivottavasti 4 ja 5 käytte täällä vielä.

 

8/9 |
05.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

 

Olen kolmen äiti, lapset syntyneet parisuhteissa. Nyt olen päättänyt hankkia viimeiseni yksin. 

 

Olen yrittänyt ensin koti-insseillä lahjoittajan kanssa ja nyt klinikalla asiat ovat edenneet niin pitkälle, että parin viikon päästä on ensimmäinen inssi luonnolliseen kiertoon.

 

Eihän se aina helppoa ole yksinhuoltajana, esim. jos lapsi on kipeä tai tulee muuten ongelmia niin toivoisihan sitä siihen toista aikuista jolta kysyä tai joka osallistuisi hoitoon ja päätöksen tekoon. Siksi onkin tärkeätä, että tukiverkot on olemassa. Toisaalta ei lasten kasvatus aina ole helppoa toisenkaan aikuisen kanssa.

 

 

Itse en ole kokenut elämään yksinhuoltajana raskaaksi, antavathan lapset kuitenkin niin paljon. En antaisi hetkeäkään pois. Kun on alusta asti lähtenyt hommaan sillä asenteella, että vastuu lapsesta on yksin minulla on se silloin helpompaa. Tällöin on varmasti myös miettinyt taloudellisen puolen kuntoon. Tilanne on täysin eri jos jää yksinhuoltajaksi erossa, jolloin tilanne tulee yllättäen eikä siihen ole osannut varautua eikä valmistautua millään lailla. 

 

Itse olen sanonut, että tämä neljäs, jota nyt yritän on lapsistani ainoa järjellä suunniteltu :) Ja niinhän se on, yksin olessa sitä miettii asiat eri tavalla, varsinkin jos/kun lapsi on tarkoitus hankkia lahjasoluilla. 

 

Koskaan tuskin kukaan on hankkimalla hankittua lasta katunut. Joten tehkää se ennen kuin on liian myöhäistä. 

 

Kelakorvauksen saa ensikäynneistä ja tutkimuksista, eihän se paljon ole, mutta jotain kuitenkin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
9/9 |
25.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset