onko koskaan oikea aika?

Komppaan myös edellisiä kirjoittajia! Lapsen saaminen on asia, jota ei voi suunnitella loppupeleissä kovinkaan tarkasti. Luonto ottaa ohjat käsiinsä.

Itse kävimme mieheni kanssa samantyyppiset "onko nyt oikea aika-keskustelut ja tulimme siihen tulokseen ettei koskaan ole juuri oikea aika. Päätimme että jätämme ehkäisyn pois ja vauva tulee jos on tullakseen! =)

Itselläni vielä opinnot hieman kesken mutta mies töissä. Nyt "yritystä" takana 7kk eikä vieläkään vauvaa kuulu, joten olen todellakin kiitollinen siitä, että aloitettiin yritys eikä jääty odottamaan sitä juuri täydellistä hetkeä! Olisi mennyt se täydellinen hetki kuitenkin ohi! Huvittavaa on, että minä joskus vauvayrityksemme alkaessa laskeskelin, että jaa, nyt vauva syntyy sitten keväällä mikä on hyvä kuukausi syntyä. Ja puhuttiin oikein miehen kanssa että ei ainakaan sitten tehdä vauvaa silleen että sen laskettu aika on ihan loppuvuodesta ku se on niin kurjaa sit jos on synttärit aina ihan viimeseinä.. Oltiin jotenkin niin varmoja, että kyllähän se varmasti ihan nopeasti tärppää.. Mutta siis ajatukset hieman muuttuneet sittemmin!

Eli ei kannata jäädä odottelemaan juuri oikeaa hetkeä, sitä ei ehkä tulekaan!!! Vauvantekohommiin vaan! =)

Jos olet kerran saanut opiskelut päätökseen ja miehesi on vakituisessa työssä, ei rahastakaan tule pulaa ihan heti. Eihän kukaan tiedä onko parin vuoden päästä parempi tilanne. Voihan käydä niinkin huonosti että et saa töitä ja olet silloin edelleen työtön. Itse olin työelämässä vajaan vuoden kun jäin esikoista odottamaan. Äitiysloman jälkeen hoitovapaalle, sitten uudestaan raskaana ja nyt hoitovapaalla. Mies on opiskellut koko sen ajan ja ollut osa-aikatyössä. Ja mekin ollaan selviydytty. Siihen pitää vaan osata oikein asennoitua! :) Hommiin vaan, lapsia ei kuitenkaan tehdä vaan niitä saadaan...

Hei jupakka!



Tämä on ensimmäinen kertani koko sivuilla... ja täältä löysin vihdoin ja viimein jonkun joka empii samalla tavalla... helpottava ajatus.



Mulla oli pari kesää sitten vauvakuume, se meni ohi... Nyt olemme olleet n. 5 vuotta yhdessä. Olemme viimeisen vuoden aikana jutelleet vauvasta.. vitsailleet jne..



Olisinkin jo varmaan raskaana, ellen pelkäisi ajatusta niin paljon.. Sillä mieheni on jo valmis. Pelkään liiaksi sitä muutosta, vaikka toisaalta se olisi mitä maailman ihanin asia.. mutta toinen puoli minusta pelkää ja pohtii joka kantilta entäs jos.



Minulla on työpaikka, muutamme kohta isompaan asuntoon (missä olisi hyvin tilaa vielä yhdelle). Mutta pelkään miten työ elämässä selviäisin raskaana... ja mietin kai liiaksi mitä muut ajattelevat (vaikka ovat selvästi jo udelleet asiasta, joten tyhmä kai kun ajattelen..) ja olenko liian nuori.

Vaikka tiedän että minustakin nuorempia äitejä on paljon, mutta silti.. mietin työelämääni. Jos haluaisinkin nähdä vielä paljon... ja opiskella vielä lisää. Vauva vaikeuttaisi opinto suunitelmia...



"Sydän sanoo vauvalle jo kyllä, mutta järjellä yrittää kuitenkin lykätä" - juuri näin ajattelen... tunteilla kyllä ehdottomasti, mutta järjellä... vaikeaa..



"Se ensimmäinen askel perhettä kohti on vaikein ottaa. Ensin ajatuksena oli, että kunhan saan ammatin, sitten kunhan meillä on oma koti, sitten kunhan ehdimme naimisiin (häät kesällä), ja sitten on tullut tämä työasia" - noin juuri minäkin ajattelin. Me ei olla vielä naimisissa, mutta ammatti on, työpaikka on, asuntokin pian..



Ja mikä hassuinta.. tärisen tätä kirjoittaessani.



Mieheni on valmis, mutta minä en... pelkään..



Olenko ihan hassu?



Jupakka, en tiedä miten vastasin kirjoitukseesi.. mutta toivon tuomalla omat ajatukset esille... huomaat ettet ole vain yksijoka empii asiaa...

Olen aikaisemmin lueskellut näitä keskustelupalstoja, ja nyt päätin että liityn tänne sivustolle kun vauvakuume alkaa kohota jo sietämättömäksi!



Itselläni on AMK opiskeluja edessä vielä vuosi ja miehelläni kaksi, ja meillä vauvakuume on todella kova. Tiedän, että itselläni töitä riittää,mja jos alamme oikein säästeliäisiksi niin rahasta ei välttämättä tulisi suurta ongelmaa...



Kuitenkin mietimme onko aika oikea? "Sydän sanoo vauvalle jo kyllä, mutta järjellä yrittää kuitenkin lykätä" Tuo kuvastaa omia ajatuksia niin täydellisesti!



JA kaiken lisäksi moni ystäväni on juuri saanut tai on saamassa vauvaa, mikä ei yhtään helpota omaa kuumetta...



Olemme pohtineet samaa, aina löytyy jotain syitä miksi juuri nyt ei ole oikea aika. Jos jatkamme tätä miettimistä, olemme 40v kun olisi "se oikea hetki"!



Olen aina haaveillut että olisin nuori äiti, että olisi energiaa ja aikaa peuhata lapsen kanssa. Huomaan, että täältä saan hieman helpotusta kuumeeseen kun huomaan että muitakin samoja ajatuksia omaavia on olemassa!

Kiitos teille rohkaisevista kommenteista, ja todella aivan ihanaa huomata, että muilla on samantapaisia pohdintoja.



Me olemme päättäneet alkaa yrittämään. Olemme pohtineet, että kyllä lapsia syntyy vähätuloisempiinkin perheisiin, ja hyvin pärjäävät - vaatii ehkä miettimistä, mutta kuitenkin kaikkeen tarpeelliseen rahat riittäävät varmasti. Meillä raha ei kuitenkaan ole ollut se suurin huoli, vaan pelko tulevaisuudesta ja ajasta, kun vauva on jo sen ikäinen, että voin lähteä töihin. Mietin varmasti liian pitkälle. Minulla on ihana mies, josta tulee varmasti oikea unelma-isä. Hän on myös esittänyt toiveen olla koti-isänä jonkun aikaa, jotta minulle ei jäisi montaa vuotta väliin työelämästä - jos siis haluan tehdä myös töitä ja olettaen, että niitä on.



Minullakin alkaa kaikilla ystävillä olla lapsia, ja kukin on erilaisessa tilanteessa koulutuksen ja uran suhteen. Olemme lähempänä 30 kuin 20 vuotta, joten senkin puolesta ystäväni jaksavat muistuttaa, että koko ajan mennään alaspäin, mitä hedelmällisyyteen tulee. Joskus tuntuukin pahalta, kun pohdin jollekin ääneen tätä lapsen yrittämisen ajankohtaa, ja minulle huomautetaan juurikin tästä lapsien saamisesta, ei hankkimisesta. Tiedän sen paremmin kuin hyvin, sillä olen itse seurannut tahattoman lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa perhepiirissäni pienestä asti. Mutta en tarkoita pohdinnoillani sitä, että pitäisin lapsen saamista itsestäänselvyytenä, vaan pyrin ajattelemaan asiaa sen kannalta, mikä on lapselle paras tilanne tulla, jos on tullakseen. Haluaisin tarjota lapselleni vakaan ympäristön kasvaa, kaiken tarvittavan ja myös oman huomioni ja ajan, ja käymällä kouluni loppuun halusin myös osaltani varmistaa oman jaksamiseni. Joillekin opiskelu auttaa jaksamiseen ja tarjoaa omaa aikaa, mutta minä en voi sanoa, että olisi ollut vauvan parhaaksi, jos olisin yrittänyt opiskella samalla. Toisaalta, nyt jos miettii, ymmärrän, miksi ystäväni yrittävät lasta kesken opiskelun; on paikka mihin palata, voi jatkaa myös vauvan kanssa jos jaksaa, ja kun valmistuu niin lapsikin saattaa olla jo sen ikäinen, että on mahdollista lähteä ainakin osa-aikaiseen työhön vasta-valmistuneena.



Mutta ehkä se tosiaan on vain pelkoa, ja jos uskaltaa lähteä yrittämään, ja onni käy, niin muut asiat järjestyvät. Minulla ei ole ruusunpunaisia kuvitelmia vauva-arjesta, mutta tiedän kuinka palkitsevaa ja onnellista se kuitenkin on. Olen ikäni hoitanut kaiken ikäisiä lapsia, ja seurannut vierestä myös ystävieni vaiheita perheen ja parisuhteen kanssa. En toki ole kokenut itse sitä vielä, mutta uskoisin, että minulla on realistiset kuvitelmat tulevasta.



Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia teidän kanssa yksityisestikin, AC ja Vanilija!

Niin olisi tosi mukava vaihtaa ajatuksia yksityisestikkin! voitaiskohan vaihtaa vaikka sähköposti osotteita? :)

mites te tän palstan kuumeilijat? vieläkö mulla on kohtalotovereita jotka empii?

juupakka vieläkö sama tilanne?

Vaati kuukausia minulta pelkästään rohkaistua rekisteröitymään tälle sivustolle..joten ymmärrän täysin mistä puhut :)...askel lähempänä vauvaa;)



Haluaisin vain kertoa oman näkemykseni kyseisestä asiasta...Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jo kuutisen vuotta, ja nyt häidenmme jälkeen olemme alkaneet varovaisesti puhua lapsista. Alussa ajattelin itsekin että ensin koulu loppuun, sitten vakituinen työ, jossa mielellään muutama vuosi, sitten vähän rahaa tilillä, oma asunto, häät,...jne jne...Eli siis kaiken piti olla lähes täydellisesti ennen kuin meille voisi tulla lapsi (siis tulla, en ajatellut tuolloin, että lapsia saadaan...jos saadaan) Tämä kulunut vuosi on kuitenkin osoittanut ikävällä tavalla perheelleni, miten elämä voi viedä... Vakava onnettomuus todisti, että emme itse voi päättää meille tapahtuvista asioista... Jos jotakin tämä vuosi on minulle opettanut, niin sen että älä suunnittele liikaa huomista, yritä elää hetkessä. Huomisesta ei kukaan kuitenkaan tiedä.



Menee kuitenkin lähes vuosi ennen kuin lapsi syntyy ja lähes toinen perään ennen kuin olisit valmis palaamaan työelämään, kuka osaa sanoa missä olemme kahden vuoden kuluttua :)?!



Ihan kuin kirjoittaisin tätä itselleni rauhoitteluna :)..kyllähän se jännittää ja pelottaa..mutta kai sen kuuluukin :)...kyllä asiat siitä sitten menee omalla painollaan...

Tuli pala kurkkuun kun luin, sillä olen jo pitkään miettinyt samoja asioita. Kirjoittelin tännekkin asiasta jossain vaiheessa ja sain kannustavaa palautetta. Silti joku haraa vielä vastaan, vaikka toisaalta höppänänä silittelen kaupoissa vauvanvaatteita ja mietin erilaista arkea. :)



Ilmeisesti ei olla ollenkaan yksin ajattelutavan kanssa jossa asiat hoidetaan tietyssä järjestyksessä. Joku kiltin ja järkevän tytön syndrooma tässä meinaa olla takana. Minulle painotettiin aina kotona, että koulut on käytävä (ja kävin), työtä on tehtävä (koko ajan...) ja talous tulee olla balanssissa, oltava mielellään vakityö ja hyvä parisuhde. Tietysti ihan hyviä neuvoja jotka kumpuavat niukoista oloista tulevilta vanhemmiltani, mutta miten voi olla lopulta niin vaikeaa päättää milloin on aika.



Ikää alkaa täälläkin olla mittarissa lähemmäs se 30 joten kauaa ei kannattaisi enää odotella. Myös minun (varsin vauvakuumeisella) miehelläni on vakityö, on autot, koulutukset ja asuntolainat, enää puuttuu se oma vakituinen työ johon palata... On niin hullua ajatella työlähtöisesti kun se oikea unelma on jotain ihan muuta. Tämänhetkinen suunnitelma on katsoa kesän yli miltä tuntuu. Tehdä muita asioita joita rakastamme: mm. matkustaa.



Onneksi olkoon päätöksestä yrittää, ihaillen täällä tsempaan! :)



Kohtalotovereiden kanssa olisi mukava vaihtaa ajatuksia, joko täällä tai muualla. :)

Sinulle mungo, sama pätee minuun. Olen aina pyrkinyt tekemään asiat "oppikirjan mukaan"...ja kuten kotona on opetettu. En kuitenkaan usko, että vanhempasi pitäisivät pahana lastenlasta, jos sinulla ja miehelläsi on kaikki muuten ok :). Toki se työpaikan omaaminen ja sinne palaaminen on yksi stressi vähemmän..mutta lainatakseni omaa ukkeliani, niin töitä löytyy aina sitä tekevälle. Miehen kanssa poristiinkin, että olisi helppoa kun ei tarvitsisis itse "päättää" milloin on oikea aika..mutta loppujen lopuksi se ei taida ollakaan meistä kiinni. Mekin katselemme tässä kesän yli...

juu, ei ne lastenlasta yhtään pitäisi pahana, päin vastoin. :) Sitä on vaan itse jumissa tämän ajattelutavan kanssa, että koska on "oikea" aika. Huvittavaa kyllä niin uskon itsekin samoin mitä sun ukkelisi, että töitä kyllä tekevälle löytyy... Sisäinen skitsoluonne tässä siis vaan pidättelee ja miettii ja kääntää ja vääntää. :D Ja vähän ehkä haluaa kyllä jatkaa työuraansa nykyisissä hommissa.



No, nautinpa tässä vielä lapsettomuuden ja raskaudettoman ihmisen nautintoja ja otan ison lasin viiniä perjantain kunniaksi. :) Täytyy kai muutenkin koittaa laittaa asioita perspektiiviin ja olla onnellinen siitäkin mitä jo on. Ihmisen mieli kun on rakennettu niin, että aina toivoisi vähän vaan enemmän.



Mukavaa viikonloppua kaikille epävarmoille erkeille. :)

Hei, Vanilja ja muutkin kohtalotoverit! Kirjoittelin tosiaan tänne kesällä, kun vauvakuume oli pahimmillaan. Noh, eihän se minnekään ole häipynyt.



Mulla on todella samanlankaltainen olo kuin Vaniljalla aiemmassa viestissä. Tunteet sanovat vauvalle koko ajan kyllä, mutta järki sanoo ei.



Välillä ihan itkettää, kun haluaisin niin kovasti vauvan, mutta tiedän, ettei se vielä ehkä kannata. Haluaisi vielä olla jonkin aikaa vapaana ja elää nuoren pariskunnan arkea. Olen nyt valmistunut yliopistosta, ja nyt olisi periaatteessa hyvä aika joko hankkia lapsia tai rakentaa uraa. Töitä kyllä on ja uskon, että niitä riittäisi mammaloman jälkeenkin. On kuitenkin varmasti ihan totta, että elämä voisi olla helpompaa, jos olisi mahdollisimman vakaa työtilanne vauvalomalle lähtiessä. Ja totta on sekin, että nyt on hienoa aikaa olla vastuussa periaatteessa vain itsestään. Ehtii tehdä asioita, joista nauttii, ja viettää onnellista parisuhdearkeakin.



Aloin syödä e-pillereitä, koska lääkäri epäilee endometrioosia. Huolettaa, voinko koskaan saada lapsia, jos odotan liian pitkään. Elämä e-pillereiden kanssa on vähän nurinkurista - kun unohdin ottaa yhden, olin iloinen. Teen välillä raskaustestejä ihan vain varmuuden vuoksi. Nyt olen myös seurannut jatkuvasti palstan LOKAKUISET-ketjua ja haavellut, että itsekin olisin yrittäjien joukossa.



Kuumeilua jarruttaa myös poikaystävä. Hän on sanonut olevansa periaatteessa valmis isäksi, mutta kun ehdotin pillereiden lopettamista, hän perääntyi. Ilmeisesti asiasta tuli liian todellinen ja konkreettinen, kun ehdotin, että alkaisimme oikeasti yrittää. Ymmärrän kyllä häntä, ja itsellenikin järki sanoo, että ei kai nyt vielä... :(



Miten muilla kuumeilijoilla menee? Millaiset fiilikset sinulla on nyt, Vanilja?



MUOKS: Vielä lisäys. Vanilja, itseäni eivät pelota nuo raskausoireet. Mulle ne näyttäytyvät etukäteen jonkinlaisena ihanana asiana, jotka osoittavat, että jotain tapahtuu sisälläni - ja välttämättömänä pahana, joita täytyy jonkin aikaa kestää, jotta saa oman lapsen saatettua tähän maailmaan. Tuon työhomman ymmärrän hyvin, sillä ainahan töissä olisi tarvetta ja aina voisi edetä vielä vähän. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä on oma elämäni ja minä itse päätän, mikä on minulle tärkeää. Teen, mitä itse haluan, enkä mitä muut haluavat. Tosin tällä hetkellä en tiedä, mitä haluan...

Meillä on nyt 10kk vanha poika. Kun aloin odottamaan häntä (suunniteltu raskaus) tiesin, että edessäni on välivuosi opinnoista. Syksyllä pitäisi palataa koulun penkille suorittamaan viimeisen vuoden opintoja. Mieheni on siis oikeastaan tuonut elannon meille jo ennen vauvaa, lukuunottamatta huimaa opintotukeani ;) Äitiys- ja vanhempainvapaalta sain minimirahaa, 22,04€ per päivä. Nyt olen ollut kuukauden ajan hoitotuella, joka on suurinpiirtein saman verran mitä sain vanhempainrahaa. Miehen tulot n. 1500-2000€/kk. Näillä olemme pärjänneet, vaikka välillä tietysti tuntuu siltä, että rahaa voisi olla enemmänkin! Helpotuksena oli se, että meillä oli säästössä rahaa, jolla ostimme vauvantarvikkeita ja myös molempien vanhemmat halusivat ostaa vauvalle jonkun isomman lahjan.



Suunnitelmissa on suorittaa tutkinto loppuun ensi lukuvuoden aikana ja mennä joko jo ensi keväänä tai sitten vasta kesällä töihin ja olla töissä se vaadittu puoli vuotta, jotta saan isomman vanhempainrahan sitten seuraavasta lapsesta ;) Pikkukakkonen on siis haaveissa, mutta vasta kun tiedän saavani isomman rahan, kyllähän sitä rahaa tarvitsee sitten kahden lapsen kanssa jo enemmän (mm. uuden talonkin vuoksi).



Tsemppiä vauvahaaveisiin ja kyllä sitä aina hetken pienemmällä budjetilla pärjää! Meille oikea aika esikoisen saamiseen oli kesken minun opintojen, osasimme odottaa tiukempaa taloudellista tilannetta mutta hyvin olemme pärjänneet :)

Olen 19v. nainen, joka haluaa vauvaa kovasti, mutta mies keksii joka kerta uuden syyn siihen, miksi emme voisi yrittää vauvaa :/ Mies 24v. Minä tahtoisin vauvat nuorena.



Valmistun kesäkuussa, mies vakitöissä. Olemme olleet 3v yhdessä, olemme kihloissa ja asumme yhdessä.



Mies sanoi, ettei ole varaa hankkia vauvoja. Olen höpötellyt hänelle paljon vauvakuumeestani. Tänään vakuuttelin hänelle kuinka pärjäisimme, mutta hän ilmoittikin, ettei ole vielä valmis isäksi.

ei koskaan ole oikea aika,

ja aina on oikea aika

tunne tietää sen.

Aika ei pysähdy,se ei odota,se menee...

Mitään et täältä mukaan saa,vain se jää hetkeksi jälkeesi jonka tänne luot.

Oli pakko kirjoittaa nyt itsekkin, kun olen näitä viestejä lukenut ja huokaissut helpotuksesta, etten ole yksin.

Olemme miehen kanssa olleet kihloissa nyt kolme vuotta ja hyvin menee. Vauvan olemme aina halunneet ja nyt se on jotenkin noussut entistä ajankohtaisemmaksi. Mikään ei olisi sen ihanampaa kuin saada vauva! Mutta kun...näillä kahdella sanalla alkavia lauseita taitaa olla maailma täynnä ja oma pää.

Itsellä on vakituinen työsuhde ja ammattikorkeakoulua olisi vielä vuosi tai kaksi jäljellä, riippuen motivaatiosta ja kurssien läpäisystä. Miehellä vakituinen työ. Hyvin ollaan pärjätty. Itse olen 23- vuotias ja mies pari vuotta vanhempi. Toisaalta en näe mitään syystä miksei vauva voisi meille tulla.

Kaikkein eniten ehkä pelottaa mitä muut ajattelevat. Ja sitä vihaan kaikkein eniten, eihän toisten mielipiteillä ole mitään merkitystä! Mutta silti erityisesti vanhempani kolkuttavat tuolla mielen sopukoissa, että ensin koulu loppuun ja hetki töitä ja sitten vasta perheenlisäystä. Ja kuitenkin jos lapsenlapsi tulisi, he olisivat ikionnellisia. Joten mitä jarruttelen??

Jos odottaisin koulun loppuun eli sen maks kaksi vuotta vielä ja sitten hetki töitä, siihen päälle vauvan yritys ja odotus, siinähän menee ainakin se neljä vuotta. Ja sitä ei koskaan tiedä mitä silloin tapahtuu.

Vaikka vanhempani toivoisivat että kävisin koulun loppuun, he ovat aina opettaneet että perhe on kaikkein tärkeintä maailmassa, kaikki muut tulee vasta sen jälkeen. Silmät alkaa kostua, kun kirjoittelen tätä viestiä.

Toisaalta ajatukset alkavat kirkastua samaan aikaan kun viesti pitenee. Kyllä meille se vauva voisi tulla. Eikös niin? Koulun ehdin käydä kyllä loppuun ja vakituinen työkin löytyy jo meiltä molemmilta. Taloudellisesti ajateltuna on vielä aikaa kerätä säästöjä koko kesä ja tehdä niin paljon töitä kuin jaksaa.

Kaikista parasta tässä on, että mies haluaa vauvan yhtä paljon kuin minä! Voinko enempää pyytää?

Meillä on ollut vähän samanlaista keskustelua, tai oikeastaan vaan minun puoleltani, että milloin on oikea hetki. Miehelläni on vakituinen työ, itse valmistuin juuri hierojaksi, mutta olen muulla alalla töissä. Tarkoitukseni oli hakea nyt syksyllä opiskelemaan vielä AMK:hon, mutta olen tullut siihen tulokseen, että opiskella ehdin kyllä myöhemminkin, ja kuitenkin kun on jo yksi ammatti ja ko. alalla töitä riittää. Kummatkin kun kovasti lasta haluaa, niin lopetin "jossittelun" ja stressauksen tulevasta, ja nyt odotellaan vaan tärppiä :)

Olen seurannut kaikenlaisia vauvafoorumeita vuosia ja ihaillut kaikkia, jotka ovat varmoja siitä, että haluavat lapsia. Nyt löytyi kuitenkin sellainen keskustelu, johon on ihan pakko osallistua itsekin.



Minäkin haluan melko nuorena lapsia. Äitiys on tärkeä tavoite elämässäni, enkä haluaisi antaa uran mennä lapsihaaveiden edelle. Kuitenkin minulle on myös tärkeää olla hyvässä työpaikassa ja pystyä luomaan myös uraa. On ihan hirvittävän vaikea tietää, milloin olisi oikea aika, tai onko oikeaa aikaa edes olemassa.



Olen 23-vuotias. Valmistun yliopistosta varmaankin puolen vuoden päästä, ja työkokemusta on jo paljon. Töitä tosiaankin riittäisi niin paljon kuin jaksaa tehdä. Tosin tällä alalla on todella vaikea saada vakituista työtä, ja töitä pitäisi tehdä samassa työpaikassa ihan hulluna vielä 2-5 vuotta ennen kuin voi haaveillakaan vakinaistamiseta.



Parisuhteeni on erittäin hyvä. Tosin olemme olleet yhdessä vasta alle vuoden, mutta kaikki on rakennettu niin rakastavalle, luotettavalle ja aidolle pohjalle kuin vain alle vuodessa voi. Mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi, ja hän kertoo pienen vauvakuumeen olleen läsnä jo muutaman kuukauden. Hän ei kuitenkaan haluaisi hankkia lapsia ainakaan ennen kuin olen valmistunut.



Pohdin jatkuvasti sitä, haluaisinko itse alkaa jo yrittää lasta, vai täytyisikö olla vain kärsivällinen ja odottaa siihen asti, että on ollut jonkin aikaa töissä ja niin edelleen. Yrittää hankkia se vakipaikka, niin voi sitten jäädä rauhassa äitiyslomalle. :D Vakipaikkaa ei kuitenkaan välttämättä tule koskaan, vaikka olisi miten kärsivällinen.



Lisäksi pelkään koko ajan, että kohta on liian myöhäistä hankkia lapsia. Mitä jos en olekaan kohta enää hedelmällinen. Minulla on tällä hetkellä jotain häikkää oikeanpuolimmaisessa munasarjassa - ehkä vain toiminnallinen munasarjakysta - mutta pelkään kamalasti.



Vaikka olisikin vakityö, en ole ihan varma, haluaisinko lopulta vielä lapsia. Se valtava vastuu pelottaa. Miten voin pitää huolta jostain toisesta, kun stressaavassa arjessa tuntuu vaikealta pystyä pitämään huolta edes itsestään? Haluaisinko sittenkin vielä nauttia siitä, että vapaa-ajalla voi tehdä, mitä huvittaa? Ettei tarvitse olla vastuussa käytännössä kenestäkään muusta kuin itsestään.



Mutta kun äitiys on niin tärkeä asia, etten halua huomata 15 vuoden päästä, että on liian myöhäistä tulla enää äidiksi. :(

Itse olen sitä mieltä, että kun mielessä alkaa olla usein vauvahaaveita, oikea aika alkaa olla käsillä. Silloin vauva alkaa vähitellen syntymään mielentasolle ja vähitellen voi aloittaa tositoimet vauvan saamiseksi.



Itse olen jo 39v. ja olen saanut ekan lapseni 24-vuotiaana ja toisen 27-vuotiaana. Opiskelin tuolloin yliopistossa ja sain tutkintoni valmiiksi, joskin vähän pidemmän kaavan mukaan kuin muut. Myöhemmin sain sen omakotitalon ja uuden autonkin, josta nuorena haaveilin. Olen kuitenkin sitä mieltä ihan kokemukseenkin perustuen, että lapselle riittää rakastavat vanhemmat ja se, että rahaa on ruokaan sekä muihin pakollisiin menoihin. Ei vauva kaipaa pihaan uima-allasta tai pitkiä kaukomatkoja ulkomaille. Vauva tarvitsee vain läsnäolevat vanhemmat, jotka haluavat hoitaa häntä parhaalla mahdollisella tavalla.



Oikean ajan miettiminen on minullekin ajankohtaista, vaikka ikää onkin jo enemmän. Nyt kun yritän saada vielä "iltatähden", tiedän ettei oma kroppa toimikaan enää niin hyvin kuin silloin nuorena. Olen saanut totuttautua siihen ajatukseen, että tätä iltatähteä todellakin tehdään eikä se vain tulla tupsahda maailmaan heti, kun tilaus on laitettu vetämään. Oman ammattiuran kannalta vauvatilaus tässäkin iässä on huono valinta, mutta elämänkokemuksella ja oman tunteen perusteella tiedän, että haluan ennemmin vauvan kuin parempipalkkaisen työn. Tosin statukseltaan paremman työn saaminen olisi minulle helpompaa kuin vauvan saaminen, valitettavasti :(



Tsemppiä teidän vauvapohdintoihin! Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen...

Oli varmaan hyvä aika tulla tänne haaveilemaan, kun tuntuu, että en kotona nykyisin muusta puhukaan. Vähän helpotusta toiselle puoliskolle (vaikka kyllä hänenkin puheissaan on alkanut tulla esille vauvajuttuja ;)...).

Tämä "onko oikea aika" on ollut myöskin keskustelun aiheena. Tällä hetkellä avomiehelläni ei ole vakituista työpaikkaa (mutta hänen tapauksessa töitä riittää ja varmasti pärjätään rahallisesti), itse olisin lähdössä juuri vaihtamaan ammattia, eli hain tänä keväänä opiskelemaan... Molemmat ollaan siinä iässä (hän 31 ja minä 29), että ensimmäisen lapsen aika vois ihan hyvin olla. Ollaan oltu vasta pian vuosi yhdessä,mutta lapset ovat olleet kyllä molempien haaveissa jo itseasiassa aika alusta lähtien.

Olen tietenkin miettinyt pääni puhki onko tämä nyt vähän liian äkkiä, mutta kun molemmat tätä niin kovasti toivoo ja tahtoo. Meillä on hyvä olla yhdessä, vaikka omat vaikeudet on meilläkin (keillä ei olisi), niin tunnen, että hänet minä haluan lapseni isäksi. Olemme uskomattoman pienessä ajassa tulleet todella läheisiksi, eikä oikein osaa ajatella, ettei toista enää siinä vierellä arkea jakamassa.

Ollaan puhuttu nyt, että syksyllä (tai siinä elokuun puolella mahdollisesti) alettais käynnistämään tätä vauvatilausta.. Jännittää, mutta oikeastaan vain hyvällä tavalla! Odotusaika ei juurikaan pelota. Enemmän tuo koulunkäynti mietityttää, että miten sen käy, jos jo heti alkutaipaleella tupsahdan raskaaksi, mutta on kai sitä ennenkin raskaana opiskeltu ja opintojen jatkaminen onnistunee, vaikka välillä mammalomailisi... Mutta niinkuin monta kertaa on sanottu, et lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan. :) Luonto hoitakoon siis asian. Mieluummin opinnot odottaa kuin äidiksi tuleminen. Jos muut on saanu opinnot hoidettua, niin kyllä minäkin. Siihen tarvinnee vain vähän oikeanlaista asennetta.

Tulipas pitkä kirjoitus :) Olen vain innoissani tästä kaikesta ja siitä, että vihdoin uskalsin rekisteröityä tänne ja jakaa ajatuksia teidän kanssanne!

Ihanaa kevättä kaikille!