äitienpäivä :(
Vaikka sitä kuinka ajattelee, että eihän se muiden onni ole minulta pois, niin silti minusta on viime viikot tuntunut suorastaan ärsyttävältä, että muilla ihmisillä on lapsia. Etenkin sellaisilla ihmisillä, jotka eivät tunnu pitävän huolta lapsistaan (no sellaisia ei lähipiirissä juurikaan ole, mutta julkisuudessa jatkuvasti, you know).
Alkoi ihan itkettää, kun aamulla heräsin ja näin liput liehumassa.
Miehen sukulaisperheeseen syntyi toinen lapsi tässä talvella. He asuvat ihan lähellä ja tajusin tuossa vappuna, että olen nähnyt vauvan kolme kertaa, vaikka tosiaan samassa kaupungissa asutaan. En halua mennä sinne enkä viimeksi halunnut edes ottaa sitä lasta syliin.
Sitä vaan miettii, miten katkeraksi sitä ihminen voisikaan muuttua, jos lasta ei ala kuulua. :(
Kommentit (2)
Ei se katkeruus houkuttelevalta tunnu, vaan inhottavalta ja raskaalta. Se on uusi ja vieras tunne ja tuntuu kovin raskaalta. Ehkä tämä liittyy tunnemylläkkään viimeisimmän km:n jälkeen (kuukauden takainen juttu vasta, kahdesta aikaisemmasta km:stä on jo vuosia).
Minun lähipiirissäni vauvoja on ollut viimeiset kymmenen vuotta melko tasaiseen tahtiin. Tosiaan ystävieni vanhimmat lapset ovat jo neljännellä (miten kasvavatkin niin nopeasti! :D), ja melko tasaiseen tahtiin niitä on tippunut. Melkeinpä joka vuosi jollekin on lapsia siunaantunut. Voi sitä onnea!
Itse olisin halunnut lapset nuorena ja kun silloin noin kaksvitosena tajusi, että ei tullut lapsia nuorena (eikä elämä mennyt muutenkaan niin kuin oli suunnitellut) sitä joutui miettimään aika paljon ja lopulta oli hyväksynyt senkin, että lapsia ei ehkä tule ja kun ei ollut siinä vaiheessa miestäkään, niin asiaan suhtautui tyynesti. Nyt nykyisen miehen kanssa vauvan kaipuu on kasvanut ja ajatus tietenkin kovasti yrityksen kautta läsnä päivittäin.
Aika jännä juttu tuo "kilpavarustelu", Hopeful, mistä puhuit. Enpä ollut koskaan ajatellutkaan, että jotkut ajattelevat noin, mutta todentotta, varmasti noin(kin) moni ajattelee!
Parasta on tosiaan varmaan olla sulkematta itseään vauvaperheiden ulkopuolelle. (Toddlereita ja vanhempia lapsia tapaan lähes päivittäin, sen verran paljon on sukua tässä lähellä.) Täytyy yrittää näin aluksi käydä hyvinä päivinä kylässä, kun viimeksikin piti käydä välillä vessassa kyyneleitä kuivaamassa. Eivätkä nämä ihmiset ole niin läheisiä, että haluaisin heille alkaa tunteitani tilittää.
Olen sua pari vuotta vanhempi (nimimerkistä päätellen) ja kun täytin 30, alkoi vauvoja tupsahdella tuttavapiiriin tosi paljon. Katkeruus voi tuntua joskus houkuttelealta, mutta se ei kannata!
Mä luulen, että mulle vauva-ilmiöön suhtautuminen on helpompaa, koska olen jo ollut melko samassa tilanteessa. Olin nimittäin kaveripiirini viimeisiä sinkkuja tosi tosi kauan, mun oma rakas mies löytyi vasta melkein kolmekymppisenä. Kaksikymppisillä naisilla poikaystävän kautta päteminen taitaa olla samanlainen ilmiö kuin kolmekymppisillä naisilla vauvoilla päteminen. Kun olin nuori, tuntui pahalta jos joku hyvä ystäväni löysi miehen ja alkoi seurustella. Mutta kun oli sivusta seurannut muiden ihmissuhderumaa tarpeeksi kauan, ajatukset muuttuivat. Nautin ystävyydestä ja tajusin, että koska minun suuri haaveeni on mies ja hyvän sinkkukaverini suuri haave on mies, niin eikö olisi hyvä, jos molempien toiveet toteutuvat? ALoin ajatella niin päin, että jos minä löydän miehen, niin en halua että sinkkukaverini alkaisivat suremaan ja kadehtimaan. Haluaisin että he olisivat iloisia puolestani ja että ystävyytemme jatkuisi normaalisti.
Tämän ansiosta aloin suhtautumaan kavereitteni miesuutisiin iloisesti ja positiivisesti, samalla sain hyviä esimerkkejä siitä, millaista miestä itse toivon itselleni.
Tilanne on ällistyttävän samanlainen lasten suhteen. Ei ole minulta pois, jos joku muu saa lapsen. Koska minäkin haaveilen lapsesta, on paikallaan vilpittömästi onnitella toisen lapsesta, olla kiinnostunut, kysellä kuulumisia. NIinhän minäkin haluaisin ystävieni tekevän, jos joskus saan itse lapsen!
Miehet ja lapset eivät ole mitään kilpailua, vaan jokaisen omaa ainutkertaista elämää. KAikkea ei voi saada sillä silmänräpäyksellä kuin haluaa. Joitakin asioita ei välttämättä saa ikinä.
Jos kilpailuun menee mukaan, joutuu niiden mahdollisten lasten kasvaessa siihen aina uudelleen: ovatko tytöt vai pojat "parempia" lapsia, pitääkö joka perheessä olla molempia sukupuolia lapsina, mikä on sopiva ikäero, miten lasten pitää käyttäytyä... Kamalaa kilpavarustelua. MAhdollisille omille lapsilleni minä ainakin haluan opettaa suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta, enkä muihin vertailua ja kadehtimista.
Lähes kaikki lapsia toivovat saavat niitä ennemmin tai myöhemmin, vain hyvin harva jää kokonaan lapsettomaksi.
Joten iloitse mukavista sukulaislapsista, mene käymään ja tarjoudu hoitajaksi! Lasten kanssa vietetty aika on sinulle erittäin tärkeää, jos haluat samassa tilanteessa itse joskus olla.