Onko minusta äidiksi?

Missä se ongelma on? Kysyt pärjäisitkö äitinä henkisesti, mutta havainnollistat asiaa kuitenkin esimerkeillä käytännön taloudenhoidon puutteista. Eihän sillä ole suurtakaan merkitystä vanhemmuuden kokonaiskuvassa, ettet pyöritä huushollia kuten joku martta. En pyöritä minäkään. Meillä ei ole ollut työn ja lapsen yhdistämisessä ongelmia.

Kirjoituksesi perusteella ei voi arvioida, onko sinusta äidiksi. Se että olet työssäkäyvä nuori aikuinen ei kerro mitään ratkaisevaa. Se, että haluat lapsia on tietenkin positiivinen asia tässä kuviossa, mutta eihän sekään mitään takaa - heti tulee mieleen yksi lapsia halunnut ja hankkinut exä joka on sekä perintötekijöiltään että sosiaalisesti sellainen, ettei hänen olisi pitänyt lisääntyä.

Nyrkkisääntö on se, että kaikki jotka miettivät ja jännittävät sitä, onko heistä äideiksi, ovat kuitenkin riittävän hyviä äitejä. He yrittävät ja ottavat vastaan tukea ja apua jos sitä tarvitsevat. 

Lasta, jonka saa, ei voi valita. Hän voi olla terve ja helppo lapsi joka kasvaa siinä sivussa. Tai sairas, tai vaikea, työläs hoidettava jonka kanssa mikään ei suju ensimmäiseen kymmenen vuoteen jolloin alkaakin passelisti uhmaikä. Hän voi muistuttaa ulkonäöltään ja luonteeltaan sinua tai miestäsi tai jotakuta muuta hyvää tyyppiä, tai sitten muistuttaa sitä härskiä sukulaista jota ei koskaan oikein voinut sietää. Voi olla että rakkaus lasta kohtaan on automaatio, kuin valoa, tai sitten työläästi pitkän psyykksien prosessin kautta rakennettu tunne, jonka pohjana on enemmän vastuullisuus ja empatia kuin lapsesta saatava ilo.

Ikinä ei voi tietää miten menee. Mut kyllä susta äidiksi on. Todennäköisesti se on sekä hauskempaa ja onnellismpaa mitä kuvittelit, että myös työläämpää ja väsyttävämpää mitä kuvittelit. Mut on se yleensä sen arvoista. :)