12 vuotiaani on tyranni
En enään jaksa, esikoinen kiltti ja helppo, 12 vuotias tyttäreni aivan mahdoton. Mikään mitä sanon ei auta, määräilee minkä kerkeää ja jos en suostu hänen tahtoonsa, lyö ja puree ja käy päälle. Ei ole mikään pienikokoinen enään enkä selviä tästä enään. Esikoisella silmä mustana ja minulla reidet mustelmilla. Kiroilee ja huorittelee, viiltelee itseään käsiin ja on aivan mahdoton. Monet kerrat uhannut tappaa minut, vihaaa itseään ja kaikkia, yritti lyödä vasaralla naapurin kissaa, muttei onneksi onnistunut. Olen aivan oikki tähön tilanteeseen.
Kommentit (20)
12-vuotias*
Enää*
Mutta joka tapauksessa, suosittelen jotain laitosta, terapiaa, psykiatria tms. Tuo ei ole normaalia tuon ikäiselle.
provo. nancy-ketjusta tuli mieleen <3?
Mitä pahaa lapselle on tapahtunut?
Kerro taustoista, oireelee voimakkaasti. Mistä paha mieli tulee, ahdistuu.
HUi, nyt apua jä äkkiä. Eikö koulusta ym. otettu yhteyttä, miten siellä sujuu? Yhteys lastensuojeluun, sieltä ohjataan eteenpäin tai neuvotaan. Olin itse nuorena kuin lapsesi. Voin pahoin johtuen koulukiusaamisesta ja kotona koetusta tunteesta, että en ole yhtä hyvä kuin veljeni ja oikeanlainen. Sun vastuullasi äitinä on myös puuttua tilanteeseen, ennen kuin on liian myöhäistä. Hurjasti voimia.
Kerros nyt samalla mistä johtuu? Ihan kuin sulla ei olisi edes arvausta, mistä lapsi oireilee noin voimakkasti. Kirjoituksesi ainakin antaa ymmärtää, että olet eronnut lasten isästä? Tänään on kyllä ollut suosiossa provot, joissa annetaan tosi niukat lähtötiedot ja siitä tarkennellaan sopivasti lisää niin, että mikään ehdotus ei käy ja kaikki on jo tehty...
Jos nyt on oikea tilanne, niin lasu, että saat lapsen terapian. Lapselle ei muuten kannata korostaa (en toki tiedä teetkö näin), miten sisarus on aina niin kiltti ja rauhallinen. Kyllä uon ikäinen tajuaa jo siitä, että hän ei toivottuja ominaisuuksia täytä ja tilanne vaan kärjistyy.
Noo, minnes se epätoivoinen äityli katosi, ku olisi pitänyt taustoja avata?
Kuulostaa kaikkea muuta kuin tyrannilta. Pikemminkin pahassa hädässä olevalta.
Jutellu koulupsykiatrin kanssa, isän kanssa erottu viime vuonna. Käytös pahentunut sen jälkeen. En halua lastensuojeluun ottaa yhteyttä ettei lasta viedä pois kun en tiedä miten lastensuojelubtoimii, koti kuitenkin ok.olen miettinyt psykiatrin vaihtoehtoa kyllä.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 23:24"]Jutellu koulupsykiatrin kanssa, isän kanssa erottu viime vuonna. Käytös pahentunut sen jälkeen. En halua lastensuojeluun ottaa yhteyttä ettei lasta viedä pois kun en tiedä miten lastensuojelubtoimii, koti kuitenkin ok.olen miettinyt psykiatrin vaihtoehtoa kyllä.
[/quote]
Eli apu ei kelpaa
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 23:24"]Jutellu koulupsykiatrin kanssa, isän kanssa erottu viime vuonna. Käytös pahentunut sen jälkeen. En halua lastensuojeluun ottaa yhteyttä ettei lasta viedä pois kun en tiedä miten lastensuojelubtoimii, koti kuitenkin ok.olen miettinyt psykiatrin vaihtoehtoa kyllä.
[/quote]
Psykiatria 12-vuotiaalle eli psyykenlääkkeet? Huhhuh. Varmaan meinaat psykologia
Mitenniin ei kelpaa? Kyllä kelpaisi, olen vain kuullit kauhutarinoita sossusta
Tämä oli provo. Anteeksi oli aika paska. - ap
Onneksi oli. Tyranniuden määritelmä ainakin tosiaan ei ihan täsmännyt, sen takia en alkanutkaan antaa sen enmpää neuvoja (epäilinkin provoksi). Jos kuvaus ois ollut totta otsikko ois ollut jotenkin erilainen :)
12
Jep. En ihan ajatellut ja tulikin ihan huolestuneita ba asiallisia vastauksia niin alkoi hävettämään. - ap
Otatte esikoisen kanssa ohjat käsiinne ja pistätte tuon pikkunartun ruotuun ja näytätte sille sen paikan. Toinen ottaa kiinni ja toinen paukuttaa persuksille esim. vyöllä tai sähköjohdolla niin kauan että tyttö murtuu ja itkee silmät päästään. Sen jälkeen kun makaa lattialla naama punaisena, niin kyselette siltä että tätäkö se halusi.
Toihan on kamalaa. miksi käyttäytyy noin? :( Ota nyt vähintään psykiatriin yhteyttä ja mielellään lastensuojeluunkin. Et voi antaa lapsen käyttäytyä noin.