Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi luulette että lapsenne automaattisesti rakastavat vanhempiaan?
21.05.2015 |
Monet selttävät lapsen hankintaa halulla kokea ehdotonta rakkautta. Tämä on väärin. Itse en koskaan ole rakastanut isääni, vaan inhoan ja halveksun häntä. Jo lapsena tunsin häntä kohtaan syvää inhoa.
Lapset eivät rakasta teitä automaattisesti. Tämä on hyvä muistaa kun harkitsee lasten tekemistä.
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:09"]
Olen pahoillani siitä, että isäsi ei ole ollut rakkauden arvoinen.
Mun lapset ovat aina osoittaneet rakkautensa sanoin, teoin ja elein. Mulla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä heidän rakkaudestaan, ei edes murrosikäisen kanssa.
[/quote]
Hyvä juttu sinulle. Kaikilla ei ole näin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin olen ymmärtänyt ja kokenut tuon ehdottoman rakkauden niin että itseltä rakkaus lapsea kohtaan on ehdotonta, ei siis että lapsi välttämättä rakastaisi ehdottomasti vanhempiaan. Vaikka useastihan lapsi myös rakastaakin, kyllä siinä on täytynyt tehdä jotain todella väärin että lapsi ei vanhempiaan rakastaisi...
vanhempien ja lasten suhde on usein ongelmallinen. Sitä lisää avioerot ja sisarusten välinen kateus (joka saattaa johtua sisarusten eriarvoisesta kohtelusta).
Joidenkin ei vaan kannattaisi hankkia lapsia lainkaan. Samoissa tunnelmissa ap:n kanssa.
Minä koen , että rakastan lapsiani ehdoitta ja syvästi. En silti rakasta vanhempiani ehdoitta ja syvästi. Kyse on siitä , miten sinun rakkauteesi vastataan. Ei lapsi jää vanhemmilleen mitään velkaa eikä kukaan pakota aikuisena rakastamaan ketään.
Luultavasti kuitenkin lapsi, joka on saanut hyvää huolenpitoa ja rakkautta, myös rakastaa vanhempiaan. Minä en lapsena sellaista saanut ja siksi koen, että vanhemmista huolehtiminen on lähinnä rasittava velvollisuus, ei mikään rakkaudenositus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:11"]
Mä ainakin olen ymmärtänyt ja kokenut tuon ehdottoman rakkauden niin että itseltä rakkaus lapsea kohtaan on ehdotonta, ei siis että lapsi välttämättä rakastaisi ehdottomasti vanhempiaan. Vaikka useastihan lapsi myös rakastaakin, kyllä siinä on täytynyt tehdä jotain todella väärin että lapsi ei vanhempiaan rakastaisi...
[/quote]
Minäkin olen kokenut tämän näin, että vanhemmat rakastavat lastaan ehdoitta. Lapsi on avuton ja jopa sellainen lapsi jota kohdellaan kaltoin, on riippuvainen kaltoinkohtelijoistaan ja näyttää ehkä ulkopuolisille rakastavan vanhempiaan. Hän ei kuitenkaan loppujen lopuksi vanhempiaan rakasta ja kasvaessaan tämän todennäköisesti huomaa. Aidon rakkauden lapsi oppii vanhemmiltaan vain vastavuoroisesti, siis että minä rakastan lastani ehdoitta ja osoitan sen hänelle jatkuvasti sanoin ja teoin, ja lapsikin oppii rakastamaan minua.
Kirjoitin tämän jo ilmeisesti samaan ketjuun, johon aloittajakin kommentoi, mutta minäkään en rakasta vanhempiani. Minun lapsuuteni oli kuitenkin mukava, eikä minulla ole mitään vanhempiani vastaan. Minulla ei vain ole kauheasti yhteistä heidän kanssaan: olen ihan eri luonteinen, minua kiinnostavat erilaiset asiat, ja arvommekin poikkeavat toisistaan. En ole koskaan rakastanut vanhempiani (no, aivan varhaislapsuutta en muista kunnolla), vaikka olenkin kiintynyt heihin. Toisaalta mitä vaihtoehtoja minulla olisi ollut? Lapsi kiintyy vanhempiinsa, koska hän voi kuolla ilman näiden hoivaa.
Tämä asia ei ole minulle mikään ongelma. Minulle riittää, että rakastan kumppaniani,, siskoani ja lähimpiä ystäviäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi rakastaa vanhempiaan yhtä aidosti kuin panttivanki vangitsijaansa. Tottakai lapsella on biologinen vaisto ja pakko kiintyä vanhempiinsa ja käyttäytyä "rakastavasti". Sillä taataan lapsen hoiva ja henkiinjääminen. Vanhempi hoitaa ja huolehtii todennäköisemmin lasta joka "rakastaa" vanhempaa, joten siksi luonnonvalinnan kautta lapset toimivat niin että vanhemmat kokevat lapsen rakastavan häntä. Vanhempi saa olla väkivaltainen välinpitämätön paska, ja silti lapsi "rakastaa". Mutta kaikki se on vain eloonjäämisvaistoa, ei aitoa rakkautta - koska lapsella ei ole valinnanvaraa.
Vasta kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja on aidosti riippumaton vanhemmistaan (sekä oikeasti että henkisesti), hän voi rakastaa vanhempiaan aidosti. Kaikki sitä ennen on vain eloonjäämisviettiä ja takertumista hengissäpitäjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:09"]
Olen pahoillani siitä, että isäsi ei ole ollut rakkauden arvoinen.
Mun lapset ovat aina osoittaneet rakkautensa sanoin, teoin ja elein. Mulla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä heidän rakkaudestaan, ei edes murrosikäisen kanssa.
[/quote]
Hyvä juttu sinulle. Kaikilla ei ole näin.
Ap
[/quote]
Ei toki, ja se on todella surullista. Mutta ei terveen ihmisen, joka aikoo hoitaa lapsensa hyvin ja antaa heille hellyyttä ja rakkautta, tarvitse ajatella, että "jätänpä lapset tekemättä, koska ne eivät välttämättä rakasta minua".
(Sellaisen, joka ei pysty hoivaamaan ja rakastamaan, pitäisikin jättää lapset tekemättä, mutta se on toinen juttu).
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:09"]
Olen pahoillani siitä, että isäsi ei ole ollut rakkauden arvoinen.
Mun lapset ovat aina osoittaneet rakkautensa sanoin, teoin ja elein. Mulla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä heidän rakkaudestaan, ei edes murrosikäisen kanssa.
[/quote]
Hyvä juttu sinulle. Kaikilla ei ole näin.
Ap
[/quote]
Ei toki, ja se on todella surullista. Mutta ei terveen ihmisen, joka aikoo hoitaa lapsensa hyvin ja antaa heille hellyyttä ja rakkautta, tarvitse ajatella, että "jätänpä lapset tekemättä, koska ne eivät välttämättä rakasta minua".
(Sellaisen, joka ei pysty hoivaamaan ja rakastamaan, pitäisikin jättää lapset tekemättä, mutta se on toinen juttu).
[/quote]
Hyvin monien tulisi jättää lapset tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 13:09"]
Olen pahoillani siitä, että isäsi ei ole ollut rakkauden arvoinen.
Mun lapset ovat aina osoittaneet rakkautensa sanoin, teoin ja elein. Mulla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä heidän rakkaudestaan, ei edes murrosikäisen kanssa.
[/quote]
Hyvä juttu sinulle. Kaikilla ei ole näin.
Ap
[/quote]
Ei toki, ja se on todella surullista. Mutta ei terveen ihmisen, joka aikoo hoitaa lapsensa hyvin ja antaa heille hellyyttä ja rakkautta, tarvitse ajatella, että "jätänpä lapset tekemättä, koska ne eivät välttämättä rakasta minua".
(Sellaisen, joka ei pysty hoivaamaan ja rakastamaan, pitäisikin jättää lapset tekemättä, mutta se on toinen juttu).
[/quote]
Kuinka moni "epäterve" sitten ymmärtää sellainen olevansa? Enpä usko että kovinkaan moni hankkii lasta ajatuksella että "en aio niitä hoitaa enkä anna niille rakkautta". Suurin osa epäterveistäkin lie kuvittelee kykenevänsä normaaliin vanhemmuuteen, ja sehän siitä epätervettä tekeekin - ettei tunnista normaalia käytöstä eikä omia kieroutumiaan.
Eloonjäämisvietti saa lapsen rakastamaan vanhempaansa, usein sitä lujemmin, mitä laiminlyövempi vanhempi on. Olen seurannut läheltä tilannetta, jossa lapsi suorastaan matelee ja kerjää äitinsä rakkautta pyrkien pitämään tämän jatkuvasti hyvällä tuulella, vaikka (tai koska) äidin tunne-elämä on epävakaa. Äidin rakkaus ailahtelee ylenpalttisesta huolenpidosta täyteen laiminlyöntiin ja lapsi tasapainottelee siinä välissä. Lapsi ei uskalla vastaanottaa hoivaa muilta eikä kiintyä muihin, koska äiti saattaisi kokea, että se on häneltä pois. Lapsen rakkaus on ehdotonta, äidin todellakaan ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En luulekaan. Luulin itseni tosin rakastavan vanhempaani, mutta nyt olen alkanut 4-kymppisenä tulla kirjoittajan numero 11 päätelmään. Äitini ei halua käsittää vieläkään, etten rakasta häntä oikeasti. Äitini mielestä minun pitää rakastaa häntä siksi koska hän on euokkinut ja vaatettanut minut jne.
En todellakaan rakasta häntä sen takia.
Mietinkin juuri tässä yksi päivä kun kaikki rakkaussuhteeni epäonnistuvat, että rakastan niitä miehiä kuten panttivanki rakastaa vangitsijaansa eli pakko rakastaa kun joku antaa mulle edes jotain mistä pitää kiinni. Eli tajusin olevani heille kiitollinen vaikka ei olisi mitään syytä. Ihan sairasta. Mietin sitä Natasha Kampushiakin että hänkin joutuu olemaan kiitollinen sille Priklopilille että tämä toi hänelle ruokaa ja piti edes jonkinlaista seuraa vaikka kiitollisuus sitä miestä kohtaan on niin väärin kuin olla ja voi. Mutta kun ihmisen psyyke on sellainen. Se on äärimmäisen surullista ja voi viedä NK:n koko elämän eikä riitäkään päästä katkeruudesta eroon sitä miestä kohtaan, jolle tavallaan muka joutuu olemaan kiitollinen... Tajuaako joku mitä tarkoitan?
En todellakaan luule. Elän kahden murkun kanssa, eikä kyllä jää epäselväksi, että rakkautta ei ole ilmassa heidän suunnastaan. Uskon täysin tuohon panttivanki-vertaukseen :-)
Itse toki rakastan sydämeni pohjasta. Onpa siis tullut todistettua, että vastarakkautta ei tositunne tarvitse.
Jos haluat ehdotonta rakkautta niin hanki kissa tai koira ja kohtele sitä hyvin.
Lemmikit antavat pyyteetöntä ja ehdotonta rakkautta, kunhan olet sen arvoinen. Kohtelet lemmikkiäsi hyvin, annat ruokaa, rakkautta ja kodin. Lemmikki antaa sinulle vastaan oman rakkautensa sinua kohtaan ja on lojaali.
Yhdeltäkään ihmiseltä ei samaa saa ikinä.
16: oikein hyvin ymmärrän. Tuo tulee kieroutuneesta kasvatuksesta, jossa lapsi on ehdollistettu siihen että hän ei ansaitse mitään, vaan hänen tulee olla kaikesta saamastaan kiitollinen. Oli se sitten ruokaa, katto pään päällä jne itsestäänselvyyksiä, joista kenenkään lapsen ei tarvitsisi olla pätkääkään kiitollinen (koska aikuinen on se joka on päättänyt lapsen tehdä ja pitää, ja sen mukana tulee velvollisuus pitää lapsesta huolta).
Tuo väärä ajatusmalli esiintyy aikuisena juurikin niin, että kokee huonoa omaatuntoa ja kiitollisuudenvelkaa asioista, jotka toisen "kuuluu" tehdä. Esim. itse koen vieläkin kiitollisuudenvelkaa esim. siitä, että joku palkkaamani henkilö tekee homman johon hänet palkkasin :D. Onneksi nykyään tunnistan tämän väärän ajatusmallin, jolloin sitä voi alkaa kyseenalaistamaan, muokkaamaan ja poistamaan. Hyvä sinullekin kun sen nyt tunnistat, niin voit alkaa sitä korjata :).
T. 11
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 14:14"]
Eloonjäämisvietti saa lapsen rakastamaan vanhempaansa, usein sitä lujemmin, mitä laiminlyövempi vanhempi on. Olen seurannut läheltä tilannetta, jossa lapsi suorastaan matelee ja kerjää äitinsä rakkautta pyrkien pitämään tämän jatkuvasti hyvällä tuulella, vaikka (tai koska) äidin tunne-elämä on epävakaa. Äidin rakkaus ailahtelee ylenpalttisesta huolenpidosta täyteen laiminlyöntiin ja lapsi tasapainottelee siinä välissä. Lapsi ei uskalla vastaanottaa hoivaa muilta eikä kiintyä muihin, koska äiti saattaisi kokea, että se on häneltä pois. Lapsen rakkaus on ehdotonta, äidin todellakaan ei.
[/quote]
Lapsen rakkaus on ehdotonta mutta olisi hyvä huomata, jos on tuollaisen vanhemman lapsi (kuten itse koen olevani), että se on loppujenlopuksi lapselta kuitenkin vain "rakkautta", ei rakkautta. Koska tuollaisen ihmisen aito rakastaminen vain vaurioittaa. Ja niin kauan kun näkee rakastamisen tuollaisena niin miten ikinä kykenee kokemaan oikean rakkaussuhteen? Minusta on vain vapauttavaa lakata "rakastamasta" vihdoinkin äitiäni. Tulkoon toimeen ilman minun "rakkauttani" miten parhaaksi näkee. Minä tarvitsen ja haluan rakkautta, mutta niin kauan kuin minuakin on vain "rakastettu" niin aika vaikeaa.
16
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 14:21"]
En todellakaan luule. Elän kahden murkun kanssa, eikä kyllä jää epäselväksi, että rakkautta ei ole ilmassa heidän suunnastaan. Uskon täysin tuohon panttivanki-vertaukseen :-)
Itse toki rakastan sydämeni pohjasta. Onpa siis tullut todistettua, että vastarakkautta ei tositunne tarvitse.
[/quote]
Mä en rakasta lapsiani. Jos heidän kanssaan tulee konflikti murrosiässä niin joko minä tai he häipyvät. Aion antaa miehen hoitaa hommat. Ellen ole parantunut äitini vihasta sitä ennen. Ja jos joku kysyy, miksi hankin lapsia niin kuvittelin, että se rakkaus vain syntyy jostain aina, kun vanhemmat tuppaavat niin sanomaan. Lapsilleni en näytä mikä tilanne on mutta he vaistoavat siitä minkä vaistoavat.
16
Alue: Aihe vapaa
Olen pahoillani siitä, että isäsi ei ole ollut rakkauden arvoinen.
Mun lapset ovat aina osoittaneet rakkautensa sanoin, teoin ja elein. Mulla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä heidän rakkaudestaan, ei edes murrosikäisen kanssa.