Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Palstalla ikäkriisi?

Vierailija
24.06.2015 |

Miksi täällä on yleisesti vallalla käsitys, että ihminen elää vain ikävuosina 20-30? Onko tämä jokin Suomalaisen tapakulttuurin erityispiirre, ettei eri ikäisten ihmisten nähdä olevan hyväksi toimivan keskenään?

Jatkuvasti ilmestyy aloituksia, jotka koskevat mm. lasten hankintaa, puolison ikää tai mitä muuta tahansa tuon ikähaarukan ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, poikkeuksetta erittäin negatiivisessa mielessä. Onko mielestänne asia niin, että ennen kahtakymppiä on vain typerä koululainen ja kolmenkympin jälkeen on oltava perheet, lapset ja puolisot, joiden kanssa sitten eletään arkea ja jos näin ei ole, on elänyt jotenkin väärin?

Miksi esimerkiksi uusi kumppani ei saisi olla huomattavasti nuorempi tai vanhempi, siis tuon haarukan ulkopuolella? Ei ihminen muutu muutamissa vuosissa yhtään mihinkään. Itsellänikin tuli 30 täyteen jo jonkin aikaa sitten, mutta olen ainakin tavoiltani todella "nuorekas" - että vihaan tuota termiä. Olen minä, itseni. Nuoruuden hölmöily on vaihtunut harkitsevuuteen, mutta olen edelleen menevä, juon olutta ulkona kesällä, "riehun" festareilla kitaran kanssa, matkustelen tavaten uusia ihmisiä eri kulttuureista. Olen täysi vastakohta stereotypisesta "kalkkiksesta", joka siis oman mielipiteeni mukaan on tylsä, työ-koti-perhe -akselin väsyttämä nuutunut ja harmaa, eloton ja onneton henkilö, joka tekee työtään viikonloppuja odottaen, jolloin nollaa väsymyksensä alkoholilla, vailla ystäviä, kokemuksia tai harrastuksia.

Pistän pääni pantiksi, etten koskaan muutu tuollaiseksi. Luulen muutenkin, että nämä en-tiedä-keiden näkemykset esimerkiksi yli 35-vuotiaista ihmisistä ovat uskomatonta paskapuhetta tai tiedottomuutta.

Sinäkin parikymppinen bilehile-uniikki-lumihiutale, jos puhuisit kanssani, et mitenkään erottaisi minut itseäsi toista kymmentä vuotta vanhemmaksi, jos et näkisi kasvojani. Ja nekin nähtyäsi, puhuisit muutamista vuosista.

Elämä ei lopu kun täyttää 30.

T. Sitäkin vanhempi

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä ihmiset haikeilevat nuoruuttaan. Se ajoittuu nykyään 20-30-vuosien välille...

Vierailija
2/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:19"]

Yleensä ihmiset haikeilevat nuoruuttaan. Se ajoittuu nykyään 20-30-vuosien välille...

[/quote]

Ei voi olla niin, että kaikki hyvä on tapahduttava, koettava ja tehtävä kymmenen vuoden haarukassa ja muut, noin 70 vuotta kärvistellään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:20"]

ei niin olekaan mutta kaikki tuntuu makeammalta kun olet vielä nuori

Vierailija
4/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:22"]

Ihminenhän on iässä 20-30 usein ainakin osan aikaa - jopa 5-7 vuotta opiskelija, ts. monesti aivan perseaukinen. Mitä ihmettä täysin rahaton ihminen voi kokea, mitä vanhempana ei voisi kokea hieman helpommin, kun talouskin alkaa olla kunnossa? Matkustelu? Ei.

Onko 20-30 vuosina joku tapahtuma, joka on silloin tehtävä tai ei koskaan enää? En ymmärrä viestiäsi.

Vierailija
5/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:22"]

ei niin olekaan mutta kaikki tuntuu makeammalta kun olet vielä nuori

[/quote]

Entä jos se 20-30 -haarukka jäi "elämättä" syystä tai toisesta, kuten minulla? Minä aloitin tuon makean elämän vasta yli kolmekymppisenä - enkä ole vieläkään sitä lopettanut, vaikka olen nauttinut siitä jo parikymmentä vuotta. Koko ajan löytyy uusia asioita ja puolia maailmasta, muista ihmisistä ja etenkin itsestä.

Vierailija
6/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:24"]Ihminenhän on iässä 20-30 usein ainakin osan aikaa - jopa 5-7 vuotta opiskelija, ts. monesti aivan perseaukinen. Mitä ihmettä täysin rahaton ihminen voi kokea, mitä vanhempana ei voisi kokea hieman helpommin, kun talouskin alkaa olla kunnossa? Matkustelu? Ei.[/quote]

Minä opiskelin 20-25-vuotiaana ulkomailla, kävin siellä sun täällä ja olin vaihdossakin. Ei ollut perhettä tai lemmikkieläimiä vaatimassa huolenpitoa. Opintotuella ja apurahoilla elelin, tein kesätöitä ja otin toki hieman opintolainaakin akuuttiin tarpeeseen. En todellakaan ollut varakas, mutten täysin persaukinen. Sama ei onnistuisi mitenkään enää päälle kolmekymppisenä. Toki voin matkustella, mutta ei se ole ihan sama asia kuin asua pitkään ulkomailla vaikkapa vaihto-opiskelijana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:22"]

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:20"]

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:19"]

Yleensä ihmiset haikeilevat nuoruuttaan. Se ajoittuu nykyään 20-30-vuosien välille...

[/quote]

Ei voi olla niin, että kaikki hyvä on tapahduttava, koettava ja tehtävä kymmenen vuoden haarukassa ja muut, noin 70 vuotta kärvistellään.

[/quote]

ei niin olekaan mutta kaikki tuntuu makeammalta kun olet vielä nuori

[/quote]

En allekirjoita.

Olen 36-vuotias tämän ketjun aloittaja: http://www.vauva.fi/keskustelu/4506633/ketju/olen_kurkkuani_myoten_taynna_naita_ikakeskusteluja

...ja elämäni tuntuu yhtä makealta nyt kuin lukioikäisenä. Uskon tämän johtuvan siitä, että elämässäni on vielä suuria epävarmuustekijöitä. Sitten kun kaikki on "lukittu" pitkälle tulevaisuuteen, voi alkaakin elämä maistua puulta, vaikka sellainen elämä onkin turvallisempaa. Iän kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, enemmän sen kanssa millaisia valintoja elämässään tekee.

Vierailija
8/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:24"]Ihminenhän on iässä 20-30 usein ainakin osan aikaa - jopa 5-7 vuotta opiskelija, ts. monesti aivan perseaukinen. Mitä ihmettä täysin rahaton ihminen voi kokea, mitä vanhempana ei voisi kokea hieman helpommin, kun talouskin alkaa olla kunnossa? Matkustelu? Ei.[/quote]

Minä opiskelin 20-25-vuotiaana ulkomailla, kävin siellä sun täällä ja olin vaihdossakin. Ei ollut perhettä tai lemmikkieläimiä vaatimassa huolenpitoa. Opintotuella ja apurahoilla elelin, tein kesätöitä ja otin toki hieman opintolainaakin akuuttiin tarpeeseen. En todellakaan ollut varakas, mutten täysin persaukinen. Sama ei onnistuisi mitenkään enää päälle kolmekymppisenä. Toki voin matkustella, mutta ei se ole ihan sama asia kuin asua pitkään ulkomailla vaikkapa vaihto-opiskelijana.

[/quote]

Itse olen reilusti yli 30, ei ole perhettä tai lemmikkejä vaatimassa huolenpitoa. Tuo vaihtoon lähtö on ihan marginaalijuttu, hatusta heittämällä veikkaan, että alle 5% lähtee vaihtoon ja taitaa tuokin mennä yläkanttiin. Ei monia edes kiinnosta pitkä matkustelu.

23-28 -vuotiaana opiskelin ja olin töissä kesäisin. Noiden töissä oltujen kesäviikonloppujen takiako on nyt elämä ohi? Ei voi olla, että ihmisellä on elämää perjantai- ja lauantai-iltaisin kesäisin ikävuosina 20-30. Mistä lähtien ihmisen elinikä on ollut 50-100 viikonloppua ja tämän jälkeen kaikki ohi?

Eihän kukaan nyt viikolla muutenkaan käy baareissa tai mistä nyt parikymppiset niitä elämyksiä hakee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palstahan on nimenomaan sinun kaltaistesi ikinuorten valtaama. Sen sijaan esim. minä, naimisissa oleva n28-vuotias kahden lapsen äiti, olen täällä jokin kummajainen. Tavallista parisuhde-elämää, lapsia, jne. pidetään palstalla tylsänä.

Vierailija
10/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne joiden elämä loppuu 30-vuotiaana on niitä, jotka ei menevää elämää ole koskaan eläneetkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
24.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:51"]

Palstahan on nimenomaan sinun kaltaistesi ikinuorten valtaama. Sen sijaan esim. minä, naimisissa oleva n28-vuotias kahden lapsen äiti, olen täällä jokin kummajainen. Tavallista parisuhde-elämää, lapsia, jne. pidetään palstalla tylsänä.

[/quote]

Vaikeuttaa huomattavasti kumppanin hakua, kun on itse reilusti yli 30, mutta ihan samanlainen kuin parikymppisenäkin.

Oman ikäiset haluavat heti lapsia tai ovat jo täysin kiinni perhe-elämässä edellisten lapsien kanssa ja nuoremmat katsovat kieroon.

Ei tämä voi mennä niin, että nyt on todettava, että "vituiksi meni, seuraavassa elämässä sitten" ja kärvistellä seuraavat 40-50 vuotta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kolme