Miksi Suomessa tehdään niin pahaa ruokaa?
Olen lapsuudesta saakka vaihtelevassa määrin syönyt kotimaisten yritysten, kuten Atrian, HK:n ja Saarioisten einesruokaa. Jo lapsena inhosin näiden yritysten valmistamia einesruokia yli kaiken, mutta en silloin vielä tiennyt mistä se johtui. Tiesin vain, että ihan sama mikä tuote oli kyseessä, kuten pitsat, jauhelihapihvit, lihapyörykät, niin aina sama juttu, tuote ei maistunut lainkaan sille mille piti vaan pikemminkin mauttomalle selluloosalle ja äärettömän pahalle. Sittemmin on käynyt selväksi, mistä edellämainittu mauttomuus johtuu. Kyseisten yhtiöiden tuotteissahan on säästelty raaka-aineista ja viety koko säästäminen äärimmilleen. Jauhelihapihveissä ja kaikissa muissakin lihatuotteissa on kaikkea muuta kuin lihaa, niin ei liene ihmekään, että tuote maistuu puulta. Aikuisiällä olen silloin tällöin erehtynyt em. yhtiöiden tuotteita ostamaan, kun ovat lanseeranneet uusia tuotteita, ja aina sama juttu, maistat ruokaa ja ensimmäisen haukun jälkeen tekee mieli heittää se roskiin. Katsot tuoteselostetta tarkemmin ja huomaat, että tuote sisältää kaikkea muuta kuin piti. Ostaako ja syökö näitä tuotteita oikeasti joku?
Kommentit (22)
Ei osta. Ne on vaan täytemateriaaleina kaupoissa.
Mutta pahojahan ne kyllä on.
Otsikko ja tekstin sisältö ei oikein kohtaa. Otsikko voisi ennemmin olla "miksi einesruoka on pahaa" tai "miksi en pidä eineksistä". Edellä mainitsemillasi ruoilla ei ole mitään tekemistä suomalaisen ruoan kanssa.
enemmän olen huolissani ravintoloiden laadustá kun kebab paikoissa saa tuoreemman makuista kuin ketjuravintoloissa :D Kaupassa sentään voi ostaa raaka-aineet ilman , että teollisuus pääsee väliin.
Ongelmahan ratkeaa sillä kun ei osta einesruokia. Ei eineksillä ole suomalaisen ruoan kanssa mitään tekemistä, otsikosta kun saa käsityksen että kaikki suomalainen kotiruokakin on pahaa. Einekset ei ole hyvästä.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:35"]Otsikko ja tekstin sisältö ei oikein kohtaa. Otsikko voisi ennemmin olla "miksi einesruoka on pahaa" tai "miksi en pidä eineksistä". Edellä mainitsemillasi ruoilla ei ole mitään tekemistä suomalaisen ruoan kanssa.
[/quote]
No onhan. Suomalaista Suomessa useimmiten tehtyä ruokaa. Kotiruokaa se ei tokikaan ole mutta suomalaista kyllä.
Ei tulisi mieleenikään ostaa niitä. Ei einekset maistu missään muuallakaan kovin hyvältä.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:38"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:35"]Otsikko ja tekstin sisältö ei oikein kohtaa. Otsikko voisi ennemmin olla "miksi einesruoka on pahaa" tai "miksi en pidä eineksistä". Edellä mainitsemillasi ruoilla ei ole mitään tekemistä suomalaisen ruoan kanssa.
[/quote]
No onhan. Suomalaista Suomessa useimmiten tehtyä ruokaa. Kotiruokaa se ei tokikaan ole mutta suomalaista kyllä.
[/quote]
no aika yleistävä otsikko sitten. Että koska einesruoka on pahaa niin kaikki suomalainen ruoka on pahaa?
Ihan samanlaista se einesruoka muuallakin maailmassa on. Suomessa sentään tarkan säännöstelyn vuoksi einekset on vielä aika turvallisia ja terveellisiä monen muun maan eineksiin verrattuna...
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:43"]
Ihan samanlaista se einesruoka muuallakin maailmassa on. Suomessa sentään tarkan säännöstelyn vuoksi einekset on vielä aika turvallisia ja terveellisiä monen muun maan eineksiin verrattuna...
[/quote]
Sepä se ongelma onkin, kun ei ole. Vertaa esimerkiksi näitä suomalaisia einestuotteita Lidlin myymiin vastaaviin. Joku on pahasti pielessä, kun Saksasta on halvempaa lennättää tänne esim. lihatuotteita, jotka sisältävät juurikin sitä mitä pitää (lihaa), kun vastaavasti suomalainen tuote sisältää kaikkea muuta kuin asiakas luulee ostavansa. Maku Suomalaisissa tuotteissa pääsääntöisesti kuin paperia mussuttaisi. Näistähän on tullut esimerkkejä yllin kyllin: Suomalaiset lihattomat makkarat ja lihattomat lihapullat ja ties mistä muuta.
No miksi sinä olet sitä niin paljon mässyttänyt? Eikö kotonasi osattu tehdä edes einesten tasoista sapuskaa? Jos olet jo aikuinen, niin kai olet opetellut tekemään maistuvaa terveellistä ruokaa. Heitäpä palstalle pari parasta herkkureseptiäsi, että saamme kokeilla sinun suusi mukaista syötävää.
Kun niin sydämesi pohjasta inhoat eineksiä, niin en malta olla mainostamatta ihtä todella maistuvaa tuotetta, Saarioisten Luomu-sarjan Speltti-kaurarouhepuuro. Ainesosat täysmaito, spelttihiutaleet, kaurarouhe (kaikki luomua) ja suola, ei muuta. Jo osaa olla voisilmän kera herkkua. Jos olet puuron ystävä, niin kokeilepa. Isossa erässä puuro hautuu maukkaammaksi kuin yksi annos pikkukattilassa!
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:43"]
Ihan samanlaista se einesruoka muuallakin maailmassa on. Suomessa sentään tarkan säännöstelyn vuoksi einekset on vielä aika turvallisia ja terveellisiä monen muun maan eineksiin verrattuna...
[/quote]
Sepä se ongelma onkin, kun ei ole. Vertaa esimerkiksi näitä suomalaisia einestuotteita Lidlin myymiin vastaaviin. Joku on pahasti pielessä, kun Saksasta on halvempaa lennättää tänne esim. lihatuotteita, jotka sisältävät juurikin sitä mitä pitää (lihaa), kun vastaavasti suomalainen tuote sisältää kaikkea muuta kuin asiakas luulee ostavansa. Maku Suomalaisissa tuotteissa pääsääntöisesti kuin paperia mussuttaisi. Näistähän on tullut esimerkkejä yllin kyllin: Suomalaiset lihattomat makkarat ja lihattomat lihapullat ja ties mistä muuta.
[/quote]
No en tiedä mitä olet Lidlistä ostanut, mutta kyllähän sielläkib myydään niitä 0,1% lihas "lihapullia". Nykyäänhän on esim. Kokkikartano, jonka einekset on ihan tavallista kotiruokaa. Olen asunut vuosia ranskassa ja siellä ainakin einekset oli pahempaa shittiä kuin mikään saarioisen tai HK:n tuote.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:43"]
Ihan samanlaista se einesruoka muuallakin maailmassa on. Suomessa sentään tarkan säännöstelyn vuoksi einekset on vielä aika turvallisia ja terveellisiä monen muun maan eineksiin verrattuna...
[/quote]
Sepä se ongelma onkin, kun ei ole. Vertaa esimerkiksi näitä suomalaisia einestuotteita Lidlin myymiin vastaaviin. Joku on pahasti pielessä, kun Saksasta on halvempaa lennättää tänne esim. lihatuotteita, jotka sisältävät juurikin sitä mitä pitää (lihaa), kun vastaavasti suomalainen tuote sisältää kaikkea muuta kuin asiakas luulee ostavansa. Maku Suomalaisissa tuotteissa pääsääntöisesti kuin paperia mussuttaisi. Näistähän on tullut esimerkkejä yllin kyllin: Suomalaiset lihattomat makkarat ja lihattomat lihapullat ja ties mistä muuta.
[/quote]
Niin että sun kokemukset ulkomaalaisista eineksistä rajoittuu Lidlin tarjontaan? Onko se nyt mielestäsi hyvä vertailupohja sitten?
"No miksi sinä olet sitä niin paljon mässyttänyt? Eikö kotonasi osattu tehdä edes einesten tasoista sapuskaa?"
Eiköhän noita ruokia kaikissa perheissä vaihtelevassa määrin tarjota. Omalta osaltani ne menivät jo lapsena roskiin ja aikuisena olen välttänyt tuotteiden ostamista kokonaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja nämä poikkeuskerrat ovat lentäneet syömättä roskiin maistamisen jälkeen.
No mä en oikein kyllä ole päässyt englantilaisenkaan ruoan makuun. Olen syönyt fish and chipsejäkin useamman kerran enkä ole koskaan tykästynyt niihin. Myös perinteiset suolaiset englantilaiset piiraat ovat minusta lähinnä omituista mössöä. Mutta makunsa kullakin.
Minusta meillä oli suomalainen kotiruokakin aika pahaa. Joulukinkku ei mun mielestäni ole oikeastaan koskaan ollut hyvää. Onneksi nykyään on saatavilla kalkkunaa, siinä on parempi maku. Kun olin lapsi, siis 60-luvulla, jotkut pitivät silakkalaatikostakin, joka minusta oli pahaa, sama juttu kaurapuuron ja monen muun perinneruoan suhteen. Hernekeitossa oli kammottavia läskinpaloja. Mutta kyllä joku niistäkin silloin piti. Makuasioista ei tosiaan kannata kiistellä.
Joten mun näkökulmastani einesruoat eivät maistu sen pahemmilta kuin perinteiset kotiruoatkaan.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:43"]
Ihan samanlaista se einesruoka muuallakin maailmassa on. Suomessa sentään tarkan säännöstelyn vuoksi einekset on vielä aika turvallisia ja terveellisiä monen muun maan eineksiin verrattuna...
[/quote]
No eivät ole terveellistä nähnytkään.
vittu mitä ituhippejä hienostelijalutkia täällä. valmisruuat on iha vitu hyviä<33 VIHAAN KOTIRUOKAA, HYI VITTU!
Onko jossakin muualla päin maailmaa einekset parempia?
Vierailija kirjoitti:
Maku Suomalaisissa tuotteissa pääsääntöisesti kuin paperia mussuttaisi. Näistähän on tullut esimerkkejä yllin kyllin: Suomalaiset lihattomat makkarat ja lihattomat lihapullat ja ties mistä muuta.
Pöh. Sinä vain ostat väärää tuotetta, jos makkarasi on lihaton. Suomessa tehdään myös täyslihamakkaroita. Tutkipa niitä makkarapakettien tuoteselosteita tarkemmin äläkä tartu heti ensimmäiseen halpislenkkiin.
Itse tosin olen sitä mieltä, että täyslihamakkarat ovat pahoja. Kyllä makkarassa kuuluu olla myös kamaraa. Ja kanannahka vasta hyvää onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maku Suomalaisissa tuotteissa pääsääntöisesti kuin paperia mussuttaisi. Näistähän on tullut esimerkkejä yllin kyllin: Suomalaiset lihattomat makkarat ja lihattomat lihapullat ja ties mistä muuta.
Mun mielestä tää pitää paikkansa. Naurattaa se Oltermanni-mainos "toimme suositun cheddarjuuston Suomeen ja teimme siitä oman versiomme" sit se on semmonen mauton oranssi kumipala, niinkun muutkin "suomalaiseen makuun" sopivat juustot :D
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:33"]
Ostaako ja syökö näitä tuotteita oikeasti joku?
[/quote]Sinä ilmeisesti, kun niin tarkkaan tiedät.