En tietäisi mitä on YSTÄVYYS, jos en tuntisi ystävääni

Olen pitkään luullut (oikeasti) olevani täysin kylmä ja välinpitämätön paskiainen. Olen katkonut välejä ihmisiin surutta, koska en ole ollut kiinnostunut enkä ole kokenut saavani mitään kyseisistä ihmisistä. Mutta sitten on tämä yksi ihminen, johon kyllä _joskus_ ärsyynnyn vähän, mutta se ei käy ilmi riehumisena ja vittuiluna vaan lähinnä sellaisena hetkellisenä vetäytymisenä. Hänen asiansa kiinnostavat minua _oikeasti_ ja hänellä on kunnon taustaa ja ongelmat aitoja eivätkä jotain tyyliin "vittu kun alelaari oli tyhjä saatana!!!"
Minua kiinnostaa ihmiset aitojen asioiden kanssa. Ihminen, joka kertoo suoraan murheensa on KIINNOSTAVA ja häntä haluan auttaa jos vain suinkin voin. Sitten on se toinen ihmistyyppi, jolla on "vähä kaikkee emt..." ja voin sanoa että ei kiinnosta pätkääkään kuunnella sellaista epämääräistä mussutusta.

Asiasta kukkaruukkuun; ystävälläni on tosiaan vakavia ongelmia ja itsemurha-ajatuksia ja jollen väärin muista, niin myös yrityksiä joskus aikoinaan :( Tiedän, että ihminen, joka haluaa lähteä niin lähtee kyllä keinolla millä hyvänsä. Mutta minua pelottaa toden teolla. On minullakin kuolema-ajatuksia toisinaan, mutta tähän mennessä en ole ollut koskaan roikkumassa sillan kaiteella tai vetänyt ranteita auki, mutta ystäväni pystyisi varmaan mihin vain :( Voinko tehdä yhtään mitään?