Lue keskustelun säännöt.
Äitien kielletyistä tunteista, asiallista keskustelua.
22.06.2015 |
Tuntuu, ettei tätä voisi millään "ääneen" sanoa, mutta haluaisin todella tietää mistä tällainen oikeasti johtuu. Eli se, että joskus oma lapsi tuntuu niin ärsyttävältä ja sitä melkein inhoaa, vaikka kuitenkin hän oikeasti on niin rakas ja tärkeä. Huomasin tällaisia tunteita ensimmäisen kerran silloin kun toinen lapseni syntyi ja tulimme kotiin, esikoinen tuntui vain juuri sillä hetkellä niin ärsyttävältä ja "isolta" vaikka oli vasta 2v10kk.
Tällä hetkellä olen raskaana, ja välillä ärsyttää se kun lapset silittelevät mahaani ja yksi lapsista haluaa pussatakin mahaa, se suorastaan inhottaa minua, en osaa suhtautua siihen muuten. Ja tuo samainen lapsi myös on ärsyttänyt minua välillä ihan kamalasti, hänen tapansa "lässyttää" puhuessaan ja olemuksessa jotkin asiat tekevät sen. En tietenkään tuo sitä esille mitenkään, ja tuntuu pahalta edes tänne kirjoittaa tästä, mutta haluaisin tietää mistä tällaiset tunteet voivat johtua, koska todellisuudessa kuitenkin kaikki lapset ovat minulle todella rakkaita ja tärkeitä!! Ja toivoisin asiallisia vastauksia.
Kommentit (12)
Varmaan johtuu luonnon suunnitelmasta, että äiti keskittyisi vauvaan eikä isompiin, jotka jo pärjäävät paremmin omillaan. On ihan tuttu juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se varmasti johtuu siitä, että äiti antaisi mahdollisimman paljon huomiotaan sille vastasyntyneellä vauvalle, joka tarvitsee kaikkein eniten hoivaa. Mulla on vasta nyt alkaneet nuo tunteet pikkuhiljaa helpottaa, kun toinen lapsi on täyttänyt vuoden.
Välillä tuo 2v3kk on maailman rasittavin ihminen ja kaikki, mitä tekee ärsyttää. Varsinkin iltaisin, kun itse olen väsynyt ja lapsi vielä väsyneempänä uhmaa kaikesta. Silti se nappisilmä on rakkainta maailmassa
Eiköhän se ole ihan normaalia, että välillä ärsyttää kaikki mikä vaatii itseltä huomiota, ja lapsethan vaativat sitä erittäin paljon. Ei minua ole sen enempää kummastuttanut se että välillä lapsi voi ärsyttää kuin se, että joskus koira voi ärsyttää. Ajattelen että se johtuu enemmän omasta mielentilastani, ehkä väsymyksestä tai stressistä tai kyllästymisestä, kuin itse ärsyyntymisen kohteesta. En pidä siis mitenkään vakavana. Kyllä ärsyyntyä saa, kunhan ei sitä kohteelle näytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kun lapset on omia persooniaan ja kaikkien persoonat ei sovi yhteen. Vaikka se on susta syntynyt, se voi olla helvetin ärsyttävä ihminen. Joillain hormonihöyryt peittää ne omat tunteet ja lapsiaan pitää ihanina, vaikka ne olis miten ärsyttäviä persoonia. Toisille tulee hamsteriefekti, että isot pitää potkia pihalle uusien tieltä. Molemmat käyttäytymismallit löytyy luonnosta.
Kyllä tuo on ihan normaalia, älä huoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se helpota edes niiden kasvaessa. Joskus ne lapset vaan ovat niin älyttömän ärsyttäviä, että ne toivoisi hornan tuuttiin. Kyllä niitä silti rakastaa, mutta inhimmillisiä tunteitahan nämä ovat. Ei kaikkia voi aina palvoa, ei edes omia lapsiaan. T. Teinien äiti
Varmasti just tuo mitä edellisetkin vastaajat arvelivat. Jos tuntisit isompiakin lapsia kohtaan yhtä intensiivisesti silloin, kun vauva on aivan pieni ja avuton, voisit vaaratilanteessa "unohtaa" keskittyä vauvaan. Se on joku evoluution tuotos, että ne suojelevat tunteet vauvaa kohtaan voi ilmetä tarpeettomankin voimakkaina. Hormonitoiminta Ilmeisesti aktivoi ns pelkokeskuksen aivoissa ja uhkia näkee sielläkin missä niitä ei ole. Itseänikin olisi helpottanut tietää näistä vauvan synnyttyä, oli mun esikoinen, mutta suojelunhalu vauvaa kohtaan meni vähän överiksi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joidenkin lasten kieroilu, pelaaminen ja lässyttäminen ärsyttää. Jopa omia vanhempia. Lasten narsistisuus ja ilkeys, laskelmoivuus ja raadollisuus oksettaa myös. Ne pitää vaan kasvattaa rakkaudella irti niistä kuvottavista käyttäytymismalleista. Kaikki pikkulapset on sosiopaatteja. Auta armias jos lapsi saa päähänsä, että on lässyttämällä saanut huijattua vanhemmat omaan tahtoonsa, sitä lässytystä saa kuunnella aina! Itseäni alkoi iljettämään, kun huomasin, että aina kun lapsi halusi jotain, hän tuli iholle silittelemään ja lässyttämään ja kehumaan minua! Jossain välissä oli sitten aina se joku juttu mihin yritti taivutella minua. Semmoinen suunnitelmallinen kiero vanhempaa palkitseva käytös niin pieneltä lapselta oli karvoja nostattavaa! Olin huomaamattani vaikka kuinka kauan ollut lapseni talutusnuorassa. Pienet lapset ovat mestareita psykologisissa peleissä! Kun en enää palkinnut lastani minun palkitsemisestani, vaan ohjasin häntä toisenlaisiin toimintamalleihin, hän muuttui kylmäksi, ilkeäksi ja vihaiseksi. Kun oppi, ettei manipulointi enää toimi minuun hyvällä eikä pahalla, unohti pelailut ja muuttui normaaliksi. Sitä manipuloivaa lasta oli joskus todella vaikea rakastaa.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 23:48"]No kun lapset on omia persooniaan ja kaikkien persoonat ei sovi yhteen. Vaikka se on susta syntynyt, se voi olla helvetin ärsyttävä ihminen. Joillain hormonihöyryt peittää ne omat tunteet ja lapsiaan pitää ihanina, vaikka ne olis miten ärsyttäviä persoonia. Toisille tulee hamsteriefekti, että isot pitää potkia pihalle uusien tieltä. Molemmat käyttäytymismallit löytyy luonnosta.
[/quote]
Nuorempi lapseni ärsyttää minua niin paljon että on muuttanut toistaiseksi isälleen. Ei vaan tulla toimeen.. Vanhemman lapsen kanssa elämä sujuu kuin unelma.
Eikö kukaan tiedä?