Lue keskustelun säännöt.
Miksi aina tunnen lähes ihastumisen tunnetta kun löydän uuden hyvän ystävän?
01.06.2015 |
En ole vars mikään lesbo, ystävystyn helposti aikuisiälläkin, olen löytänyt vuosien saatossa oikein läheisiäkin ystäviä. Tuntuu hullulta, että koen että toisiin ihan ihastun. Kaipaan, haluan nähdä usein ym. Nyt tuntuu taas siltä. Olemme olleet kaverit hyvän tovin, mutta ystävyytemme syvenee vaan koko ajan ja on aivan ihana nähdä niin ihanaa ja mukavaa ihmistä. Tää tuntuu jo melkein ihastumiselta kun odottaa näkemistä!
Käykö teille muille näin? Tunteet sitten laimenee ajan saatossa, mutta hyvä ystävyys jää! Onko tämä ihan normaalia?
Kommentit (5)
Minulle ainakin käy noin. Olen parisuhteessa elävä hetero nainen.
Luulen että se on tietynlainen uutuuden viehätys? Kaikki mitä uusi ystävä kertoo on uutta. Kun ystävyys syvenee uskalletaan puolin ja toisin jakaa vähän arempiakin asioita. Kaverisuhde muuttuu kunnolla ystävyyssuhteeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa. Tuntuu vähän hassulta kun olen nyt jokusen ihmisen kanssa tämän kokenut (en siis jokaisen ihmisen jonka kanssa ystävystyn). Olen myös hetero mutta tunne että se ystävä on niin ihana ja kaiken voi jakaa ja haluaa nähdä ja tehdä asioita yhdessä, onhan se ihana tunne :).
Minulla oli myös kauan sitten miespuolinen opiskeluystävä, josta pidin hyvin paljon. Odotin aina hänen näkemistään ja meillä oli yhdessä todella mukavaa. Ajattelin häntä usein silloin kun olimme erossa ja kävimme usein ulkona kahdestaan. Myöhemmin totesin, että olen homo ja nykyään elän parisuhteessa miehen kanssa. Jälkeenpäin olen usein ajatellut, että taisin olla oikeasti rakastunut ystävääni, vaikka en tuolloin tunnistanut tunteitani, sillä en kokenut itseäni noina aikoina vielä homoksi, tai pikemminkin ollut vielä tunnustanut asiaa itselleni. Ystäväni oli (on) hetero. Kun ystävyyssuhteemme ajan myötä hiipui, kesti siitä toipuminen kauan. Tein oikeastaan surutyön sen takia. En ollut koskaan kokenut aiemmin vastaavaa, todella intensiivistä, mutta lyhyttä ystävyyttä kenenkään muun kanssa, sillä olen syrjään vetäytyvä luonne, ja jostain syystä en ole koskaan onnistunut solmimaan ystävyyssuhteita, jotka kestäisivät. Koen, että ihmiset eivät pidä minusta, vaikka olen nykyään hyvin koulutettu, urheileva ja ulkonäkönikin on mielestäni kohtuullisen hyvä. Tämän kerron siksi, että joskus ihmiset väittävät ulkonäkänsä olevan este ystävien saamiselle. Itse en usko tätä, ellei sitten ole kiinnostunut jostain pintaliitäjistä, joille ulkoiset avut ovat tärkein piirre ihmisessä. Minulla oli hyvä lapsuudenystävä, mutta hän kuoli jo vuosia sitten.
En kuitenkaan väitä, että ap olisi lesbo, vaikka onkin ilmeisesti hieman ihastunut ystäväänsä. Miksi asiaa pitää edes miettiä kauhean paljon? Kehotan häntä nauttimaan uudesta ihmissuhteesta ja odottavan mihin se lopulta johtaa.
Olenko ainoa? :O