Miksi raskauspahoinvointi ja oksentelu ei laihduttanut minua?
Voin raskauden aikana TODELLA huonosti ja oksensin aluksi suunnilleen kymmenen kertaa päivittäin. En voinut edes juoda kunnolla, vaan hörpin ja haukkasin pieniä annoksia silloin tällöin pitkin päivää. Miten on mahdollista, että mun painoni ei laskenut kiloakaan silloin? Ei sillä, että se mitenkään olisi ollut tarkoitus, en vaan voi käsittäÄ, miten se saattoin fysikaalisesti olla mahdollista. En tosin kuluttanutkaan juuri mitään silloin, koska mun päiväni kuluivat sängyssä maaten.
Kommentit (2)
No mulla paino nousi ihan normaalikäyrän mukaisesti alusta loppuun saakka, vaikka pahoinvointi ja oksentelu jatkuivat koko ajan (lopussa tosin vähäisempänä). Ei siis voinut olla pelkkää turvotusta.
ap
Alkuraskaus voi kerätä paljonkin ihan nesteturvotusta. Mulla on ihan alussa paino kummallakin kerralla noussut (pahoinvoinnista ja vähästä syömisestä huolimatta) ja vatsa ollut sellainen turvonnut pallo, ja jonkin ajan jälkeen sekä vatsa että kertynyt paino katosi (kasvaakseen taas myöhemmin, mutta sillä kertaa ihan kohdun ja vauvan kasvun vuoksi).