Miten te joiden lapsista kasvanut onnellisia aikuisia..
... olette kasvattaneet lapsenne?
Mitä vinkkejä voisitte antaa nuorille vanhemmille, jotka haluavat olla hyviä vanhempia lapsilleen? Mitkä olivat suurimmat haasteet? Miten niistä selvittiin?
Kommentit (6)
Aika osuva kysymys, jota mietin yhtenä päivänä, kun ajattelin aikuista lastani joka vaikuttaa hyvin onnelliselta nykyisessä elämäntilanteessaan. Kaikki elämän osa-alueet ovat tasapainossa, on ammattia vastaava vakituinen työ, mielekkäitä harrastuksia ja mieluinen asuinpaikka, hyvä parisuhde, ystäviä, perhe johon läheiset välit. Nuori aikuinen joka on tasapainossa itsensä kanssa ja jolla on terve itsetunto.
En osaa silti ottaa kunniaa esikoisen kasvatuksesta, koska virheitäkin olemme varmasti tehneet. Tuosta edellisestä vastauksesta kolahti kuitenkin muutama asia. Lapselta on vaadittu vastuullista käyttäytymistä ja hän on oppinut kantamaan vastuuta, samalla kotoa on yritetty kuitenkin osoittaa että olemme joka tilanteessa, vaikeissakin, hänen tukenaan. Jos lapsi tekee virheitä, hän saa mahdollisuuden korjata ne ja elämä jatkuu. Kodin pitää olla paikka jonne on hyvä tulla ja jossa hyväksytään ja ollaan kiinnostuneita kuinka menee. Keskustellaan mutta on ollut asioita joista ei ole aina neuvoteltu, koska jotkut asiat ovat vain vanhemman päätettävissä.
Harrastuksiin on tuettu ja vanhempien lisäksi lapsella on ollut ympärillään muitakin välittäviä aikuisia, vanhempien ystäväpiiri ja muita läheisiä.
Esimerkin voima on suurin.
En ole lukenut hienoja opuksia, en pohtinut syvällisemmin kasvatuksen hienouksia mutta olen ollut lähellä, rakastanut ja ottanut lapset kaikkeen mukaan pienestä saakka. Lapsille on uskallettu sanoa ei, pettymyksiä ei ole pehmennetty eikä kaikessa annettu periksi (verrattuna ammattikasvattajaystävääni joka näin teki pääsimme paljon helpommalla). Ihanat isovanhemmat oli osa perhettä.
Vanhimpien lasteni lapsuuskoti oli hyvin köyhä, se mitä pöydässä oli jaettiin ja muuta ei ollut ennen seuraavaa ateriaa. Vaatteet kierrätettiin kaveriperheiden kesken, kalliiita harrastuksia ei ollut. Matkustamaan päästiin vain pari kertaa heidän ollessaan pieniä, myöhemmin sitten vuosittain.
Nyt kun 3/4 on jo aikuisia olen todella ylpeä ja onnellinen heistä; työteliäitä, rehellisiä, onnellisia, omanarvontuntevia, itsenäisiä ja ihania ihmisiä. Kaikki löytäneet paikkansa ja "kutsumuksensa", on työtä riittämiin (jopa joskus liikaa), kauniit kodit ja rakkaita ihmisiä ympärillä. Pian saan uuden ihanan roolin isoäitinä:)
Silti tuntuu että he ovat kasvattaneet minua enemmän kuin minä ikinä heitä!
Luonnossa liikkumista, pienistä asioista nauttimista (linnut, perhoset yms.), säännöllinen rytmi, paljon kirjoja, yhdessäoloa, tukeminen kiinnostuksen kohteissa, ei pakottamista, mutta kokeiltu erilaisia harrastuksia, tuettu täysillä mikä kiinnostaa. Ei ole annettu kaikessa periksi, mutta on kuunneltu lasten toiveita. Lapset ovat saaneet joskus valita mitä ruokaa tehdään tai mitä kaupasta ostetaan, joskus on sanottu, että nyt tehdään toisin.
Kärsivällisyys, johdonmukaisuus, tuki, kannustus, huomioon ottaminen, itseluottamuksen kehittäminen, välittäminen, huolehtiminen.
Hyväksy lapset omina itseinään vaikkei sopisikaan yleisiin normeihin
Kannattaa tutustua kirjaan Kulttuuri lapsen kasvattajana. Siinä on tutkimustietoa siitä, mitkä tekijät lapsen kehitykseen vaikuttavat tutkimusten mukaan voimallisimmin ja mitkä tekijät taas ovat riskejä syrjäytymiskehitykselle. Tutkitusti ns. ohjaava kasvatus, auktoritatiivinen kasvatus on kasvatustyyli, joka johtaa tasapainoisimpaan kehitykseen. Siinä lapsen tunnetarpeisiin ja turvallisuudentunteeseen vastatataan ja ollaan lämpimiä, läheisiä vanhempia, mutta samalla lapselta myös vaaditaan kehitystason mukaisia asioita, eli asetetaan johdonmukaisia rajoja. Kannattaa tosiaan lukea tuo kirja, se koostuu artikkeleista jotka valottavat aikuisen ja lapsen välistä vuorovaikutussuhdetta, mutta myös muita tekijöitä, mm. kulttuurisia ja taloudellisia tekijöitä, jotka vaikuttavat lasten hyvinvointiin. On aika hurjaa, että kolmasosalla suomalaislapsista on vakavia riskitekijöitä hyvinvoinnissa, eli puutteellinen perushoiva sekä negatiivinen minäkuva, käsitys että on huono ja arvoton. Ei ihme, että nuoria aikuisia jää niin paljon mielenterveyssyistä eläkkeelle.