Ovatko Perussuomalaiset narsisteja ?
" Itsetunto on sitä, että pitää itseään muiden arvoisena. Narsismi taas on sitä, että ajattelee olevansa muita parempi. Erikoistapaus, joka ansaitsee erikoiskohtelua, kuvailee Bushman Yahoo Healthin haastattelussa.
Bushmanin aiempien tutkimusten mukaan vanhempien yliarvostamat lapset eivät ole muita lahjakkaampia tai älykkäämpiä. He vain uskovat olevansa. Professorin mielestä tällä harhakäsityksellä voi olla mitä vahingollisimpia seurauksia.
- Yksi vaarallisimpia uskomuksia, mitä ihmisellä voi olla, on se että hän olisi muiden yläpuolella. Jos joku uskoo olevansa muita parempi esimerkiksi sukupuolen, rodun tai kotimaan perusteella, käyttäytyy hän huonosti."
"Lisäksi narsisti kärsii usein empatian puutteesta"
Oheiset lainaukset ovat Iltalehdestä, jossa taas siteerattiin Ohion Yliopiston tutkimusta.
Mitä ajattelette, sopiiko oheinen luonnehdinta osaan persukansaan?