Lue keskustelun säännöt.
Haluan lapsen, mutta pelkään, että se on vammainen
16.03.2015 |
Tiedän, että tämä kuulostaa todella kauhealta, mutta en kestäisi jos saisin vammaisen lapsen. Kun olin nuori niin naapurimme sai vammaisen lapsen. Olin tämän sisaren ystävä ja näin välillä pätkiä heidän arjestaan. Lapsi ei kyennyt sanoin kommunikoimaan, liikkui sähköistetyllä pyörätuolilla ja oli jatkuvasti kiukkuinen ja aggressiivinen. Äiti oli lapsen kanssa kotona, kunnes tämä kuoli 12-vuotiaana. Vaikka he olivat vain naapureita, oli tämä ihmiskohtalo jotenkin traumatisoiva. Olen kyllä tämänkin jälkeen törmännyt vammaisiin ja osa on jopa todella herttaisia ihmisiä, jotka pitkälti pärjäävät itse.
Nyt kun lapsen yrittäminen olisi elämän- ja taloudellisen tilanteen kannalta sopivaa, on minulla tämä yksi pelko. Minusta tuntuu etten osaisi varauksettomasti rakastaa vammaista lasta, vaan olisin katkera omaishoitaja ja epätoivoinen äiti, jonka lapsella ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla.
Onko kellään ollut samoja pelkoja? Entä te, joilla on kehitysvammainen lapsi: miten pärjäätte? Onko ollu vaikeita hetkiä? Miten prosessoitte asiaa vai oliko se vain sivuseikka?
Kommentit (27)
Jos on noin, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Jättää lapsenhankinta kokonaan pois tai opetella hyväksymään se, että et voi mitenkään varmistaa lapsen vammattomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:22"]Jos on noin, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Jättää lapsenhankinta kokonaan pois tai opetella hyväksymään se, että et voi mitenkään varmistaa lapsen vammattomuutta.
[/quote]
Tuo on valitettavasti totta! Halusin lähinnä nyt kuulla onko jollain muulla samanlaisia pelkoja ja miten se vaikutti ja miten niistä on päässyt yli. Ja toiseksi miten vammaisen lapsen vanhemmat ovat prosessoineet tilannetta vai onko heille lapsen vammaisuus ollut vain sivuseikka. Haluaisin vähä perspektiiviä tähän omaan pelkooni.
AP
No sitten et ole valmis äidiksi. Äiti rakastaa lastaan, oli lapsi minkälainen tahansa. Sinuna kasvaisin ensin aikuiseksi ja sitten harkitsisin lasten tekoa.
T. Neljän terveen äiti
Olin ajatellut samalla tavalla aiemmin.
Olin päättänyt että en aio hankkia ollenkaan lapsia koska esim. elämäntapani (join paljon, poltin tupakkaa ja söin epäterveellisesti enkä juuri liikkunut) olisivat olleet suoranainen riski.
Kuitenkin tulin vahingossa raskaaksi, lopetin epäterveelliset tavat.
Olen aivan loppumetreillä raskautta ja vauva näyttää ainakin tutkimusten mukaan aivan terveeltä.
Monta viikkoa itkin alussa että lapsesta tulee varmana joku kaksipäinen tai muuta.
Nyt olen onnellinen että vahinko tapahtui, koska olen hirmu onnellinen vauvasta. Ja niin on mieskin.
Minulla on vammainen lapsi ja siihen kyllä sopeutuu, kuten mihin tahansa asiaan. Ehkä toisten asenteet on vaikeampia sulattaa ja yhteiskunnan järjettömyys. Kaksi vuotta sitten meinasin tikahtua raivosta, kun poikani, joka on erittäin vaikeasti kehitysvammainen, sai kirjeen kutsuntoihin! Esimerkkinä. Lapsi asuu laitoksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:34"]Kaksi vuotta sitten meinasin tikahtua raivosta, kun poikani, joka on erittäin vaikeasti kehitysvammainen, sai kirjeen kutsuntoihin![/quote]
Eikö ole vain hyvä, että henkilökohtaisia tietoja ei levitellä viranomaisten välillä tuosta noin vain? Vai oletko sitä mieltä, että intin porukan pitäisi saada tietää kansalaisista kaikki tiedot?
Mikä sinua tuossa tilanteessa raivostutti?
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:37"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:34"]Kaksi vuotta sitten meinasin tikahtua raivosta, kun poikani, joka on erittäin vaikeasti kehitysvammainen, sai kirjeen kutsuntoihin![/quote]
Eikö ole vain hyvä, että henkilökohtaisia tietoja ei levitellä viranomaisten välillä tuosta noin vain? Vai oletko sitä mieltä, että intin porukan pitäisi saada tietää kansalaisista kaikki tiedot?
Mikä sinua tuossa tilanteessa raivostutti?
[/quote]
Kutsunnoissahan vasta lääköri toteaa onko intin suorittaminen mahdollista. Kutsu käy kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:32"]No sitten et ole valmis äidiksi. Äiti rakastaa lastaan, oli lapsi minkälainen tahansa. Sinuna kasvaisin ensin aikuiseksi ja sitten harkitsisin lasten tekoa.
T. Neljän terveen äiti
[/quote]
En epäile ettetko rakastaisi myös vammaista lasta, mutta oikeen "neljän TERVEEN äiti". Jos vammaisuus tai vammattomuus ei vaikuta mihinkään niin miksi ei vain "neljän äiti"
Hei ap, samanlaisessa elämäntilanteessa ja sama pelko itselläni, lähes pakkomielteen kaltaisena fatalistisena ajatuksena että jos minusta tulee äiti tulee minusta kehitysvammaisen äiti. En ole itse vielä ratkaissut miten voisin vapautua pelostani, mutta vuosien myötä olen alkanut hyväksyä ajatuksen että minulle tulee syntymään vammainen lapsi enkä enää murehdi sitä samalla tavalla kuin vielä pari vuotta sitten. Olen ollut paljon kehitysvammaisten kanssa tekemisissä ja tiedän että vammaisen lapsen vanhemmuus on hyvin erilaista ja raskaampaa kuin terveinä syntyneiden vanhemmilla eli koen että pelkoni perustuvat osittain ihan tosiasioihinkin.
Intuitiivisesti tiedän että pelkoni kumpuaa ajatuksesta ikuisesta vastuunkannosta mitä vanhemmuus tuo tullessaan ja käyttää naamionaan kehitysvammaisuutta joka on holhoamisen äärimmäisiä muotoja. Minua pelottaa että lapsi vie enemmän energiaa kuin antaa rakkautta, että joudun luopumaan kaikesta tästä nykyisestä mitä minulla on ja vaihtamaan sen päivästä toiseen selviytymiseen ja että minä ja elämäni muuttuvat sellaisiksi joita en tahtoisi, mutta en voi enää valita toisin. Omalla kohdallani tuo pelko kumpuaa ainakin osittain omista lapsuudenkokemuksista ja vanhemmistani, mutta ennen kaikkea itsetunnostani ja minäkuvani kompleksisuudesta.
Tällä hetkellä tilanne on se etten ole raskautunut puolen vuoden yrittämisen jälkeen ja olen ruvennut miettimään, voisiko vammaisen lapsen synnyttämisen pelko olla todellisuudessa pelkoa siitä, että minä itse olen jollakin tavalla viallinen ja kyvytön. Suosittelen sinulle samanlaista minäkuvan pohdintaa ja purkamista ja sen kehitysvammaisuuden pelon taakse porautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:27"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:22"]Jos on noin, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Jättää lapsenhankinta kokonaan pois tai opetella hyväksymään se, että et voi mitenkään varmistaa lapsen vammattomuutta.
[/quote]
Tuo on valitettavasti totta! Halusin lähinnä nyt kuulla onko jollain muulla samanlaisia pelkoja ja miten se vaikutti ja miten niistä on päässyt yli. Ja toiseksi miten vammaisen lapsen vanhemmat ovat prosessoineet tilannetta vai onko heille lapsen vammaisuus ollut vain sivuseikka. Haluaisin vähä perspektiiviä tähän omaan pelkooni.
AP
[/quote]
Kehitysvammaisesta omasta lapsesta ei ole kokemusta, muulla tavalla vammaisesta kyllä. Mm. liikuntavamman kanssa elämisestä oli jonkin verran kokemusta työn kautta. En osannut pelätä vammaisuutta etukäteen eikä se myöskään tullut ilmi seulonnoissa raskausaikana, ei edes heti syntymän jälkeen vaikka tietyt asiat ongelmallisia olikin jo synnytyssalissa.
Diagnoosi oli osin helpotus, vammaan oli ja on 'hoito'. Sen verran harvinaisesta vammasta on kyse että tuleva kuitenkin myös mietitytti, pelottikin. Siinä mielessä vamma ei vieläkään ole sivuseikka vaikka sitä ei enää edes joka päivä mieti. Vamma ei misään vaiheessa ole lasta määritellyt, en puhu vammaisesta lapsesta vaan pojastamme X:stä jolla on vamma y.
Mulla oli ihan sama pelko. Näin ja koin sen kun sukulainen sai yllättäen vammaisen lapsen. Alkuun oli leikkausta ja muuta vaikeutta, lisäksi äiti sairastui synnytyksen jälkeen masennukseen ja meni psykoosiin. Ensin ajattelin että en edes uskalla hankkia lapsia. Sitten aloin ajattelemaan niin että käyn vaikka joka päivä ultrassa ja keskeytän raskauden jos jotain ongelmia löytyy. Kun sitten tulin raskaaksi olin aivan hermoraunio ensimmäiseen ultraan asti. Kun siellä kaikki oli hyvin aloin vähän rauhoittua. Rakenneultran lähestyessä aloin miettimään vammaisuutta eri tavalla. Pystyisinkö enään edes keskeyttämään raskautta, ja onhan paljon todennäköisempää kuitenkin saada terve kuin vammainen lapsi. Kaikki meni hyvin, ja terve lapsi syntyi. Lapsen myötä sitä tajusi kuinka pohjaton se rakkaus on omaa lasta kohtaan, ja näin olisi varmasti vaikka lapsi olisikin erityislapsi. Nyt meillä on jo kolme lasta, enkä kahden seuraavan kohdalla enää pelännyt vammaisen lapsen mahdollisuutta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kanssa on myös se riski, että syntyy terveenä mutta sairaus/tapaturma jne saattaa vammauttaa jopa pahemmin kuin synnytys.
Meillä on mieheni kanssa lähipiirissä vammaisia ystäviä ja perheen jäseniä. Yksikään ei ole suoranaisesti vammaisena syntynyt, vaan vammaisuus on aiheutunut vauvana tulleesta aivoverenvuodosta, rajusta epilepsiakohtauksesta tms, eli normaalia korkeampaa riskiä ei vauvamme vammaisuudelle geeniemme puolesta ollut. Oli kuitenkin jo ennen raskauden yrittämistä kummallekin selvää, että kaikki mahdolliset seulonnat ja tutkimukset käytäisiin läpi, mikäli raskaaksi tulisin. Mikäli seerumiseulonnoissa tai NT-ultrassa olisi jotain hälyttävää poikkeavuutta havaittu, olisi raskaus todennäköisesti keskeytetty. Näin oltiin ainakin miehen kanssa yhteismielin sovittu, sitä en tiedä olisiko mieli voinut matkan varrella muuttua...
Viimeisimmässä (rakenne-) ultrassa kaikki näytti vielä olevan hyvin :). Eihän sitä kuitenkaan ikinä tiedä, vaikka synnytyksessä vauvalle aiheutuisi liiallista hapen puutetta, saisi hänkin aivoverenvuodon tai jostain muusta syystä jo pikkuisena vammautuisi. Eikä sitäkään voi tietää, vaikka koulumatkalla jäisi auton alle, harrastuksissa sattuisi jotain pahempaa tai vaikka teiniangsteissa päätyisi kohtalokkain seurauksin itsemurhaa kokeilemaan. Samoin ei voi ikinä tietää, vaikka itse tai kumppani syystä tai toisesta halvaantuisi.
Elämä on täynnä riskejä ja pitää vain tutkiskella mitkä riskit ovat ottamisen arvoisia :). Eiköhän se erikoislapsi ole kuitenkin vanhemmilleen aivan yhtä rakas kuin normaalitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:42"]Hei ap, samanlaisessa elämäntilanteessa ja sama pelko itselläni, lähes pakkomielteen kaltaisena fatalistisena ajatuksena että jos minusta tulee äiti tulee minusta kehitysvammaisen äiti. En ole itse vielä ratkaissut miten voisin vapautua pelostani, mutta vuosien myötä olen alkanut hyväksyä ajatuksen että minulle tulee syntymään vammainen lapsi enkä enää murehdi sitä samalla tavalla kuin vielä pari vuotta sitten. Olen ollut paljon kehitysvammaisten kanssa tekemisissä ja tiedän että vammaisen lapsen vanhemmuus on hyvin erilaista ja raskaampaa kuin terveinä syntyneiden vanhemmilla eli koen että pelkoni perustuvat osittain ihan tosiasioihinkin.
Intuitiivisesti tiedän että pelkoni kumpuaa ajatuksesta ikuisesta vastuunkannosta mitä vanhemmuus tuo tullessaan ja käyttää naamionaan kehitysvammaisuutta joka on holhoamisen äärimmäisiä muotoja. Minua pelottaa että lapsi vie enemmän energiaa kuin antaa rakkautta, että joudun luopumaan kaikesta tästä nykyisestä mitä minulla on ja vaihtamaan sen päivästä toiseen selviytymiseen ja että minä ja elämäni muuttuvat sellaisiksi joita en tahtoisi, mutta en voi enää valita toisin. Omalla kohdallani tuo pelko kumpuaa ainakin osittain omista lapsuudenkokemuksista ja vanhemmistani, mutta ennen kaikkea itsetunnostani ja minäkuvani kompleksisuudesta.
Tällä hetkellä tilanne on se etten ole raskautunut puolen vuoden yrittämisen jälkeen ja olen ruvennut miettimään, voisiko vammaisen lapsen synnyttämisen pelko olla todellisuudessa pelkoa siitä, että minä itse olen jollakin tavalla viallinen ja kyvytön. Suosittelen sinulle samanlaista minäkuvan pohdintaa ja purkamista ja sen kehitysvammaisuuden pelon taakse porautumista.
[/quote]
Mielenkiintoinen näkökulma tuo ikuisen vastuun pelko ja pelko siitä että äitiys ottaa enemmän kuin antaa.
Kohdallani pelko ei ole sellaista "entä jos..?", vaan olen myös suorastaan varma, että minä ja lapseni ollaan se poikkeus ja minun kohdallani mmenee jotain vikaan.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:47"]Lasten kanssa on myös se riski, että syntyy terveenä mutta sairaus/tapaturma jne saattaa vammauttaa jopa pahemmin kuin synnytys.
[/quote]
En taas osaa pelätä tätä. Uskon, että jos saan terveen lapsen ja rakastan lastani, ei se myöhempi vammautuminen muuttaisi sitä. Pelkoni lähinnä on, että en koskaan varauksettomasti rakastaisi lasta jos se olisi vammainen. Tuntuu kauhealta edes nimettömänä kirjoittaa tällaisesta..
AP
Vastaan tähän vammautuneen aikuisen näkökulmasta. Olen siis pyörätuolissa. Lapsuus oli minulle helppo, en jotenkin silloin osannut ajatella vammaani. Perheeni on suhtautunut aina tilanteeseen hienosti, mutta itselleni se on ollut vaikea hyväksyä. Asian kanssa oppii elämään, mutta rehellisesti sanottuna se harmittaa varmaan lopun elämääni. Eihän sille mitään voi, jos huono tuuri käy. Minäkin haluaisin joskus lapsia, mutta en tosiaan haluaisi lastani läpikäymään samaa.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:22"]Jos on noin, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Jättää lapsenhankinta kokonaan pois tai opetella hyväksymään se, että et voi mitenkään varmistaa lapsen vammattomuutta.
[/quote]
Voihan varmistaa. Sitä varten on abortti. Ei ole mitään järkeä tehdä vammaista lasta vain kitumaan. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä terveenä. Lapsella on oikeus olla terve ja kehittyä normaalisti.
Mielestäni pitäisi abortin lisäksi mahdollistaa myös vastasyntyneille eutanasian mahdollisuus mikäli syntyy todella vammaisena.
N26
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 19:17"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:22"]Jos on noin, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Jättää lapsenhankinta kokonaan pois tai opetella hyväksymään se, että et voi mitenkään varmistaa lapsen vammattomuutta. [/quote] Voihan varmistaa. Sitä varten on abortti. Ei ole mitään järkeä tehdä vammaista lasta vain kitumaan. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä terveenä. Lapsella on oikeus olla terve ja kehittyä normaalisti. Mielestäni pitäisi abortin lisäksi mahdollistaa myös vastasyntyneille eutanasian mahdollisuus mikäli syntyy todella vammaisena. N26
[/quote]
No joopa joo. Ei tässä nyt provoja tarvittaisi.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 19:17"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 18:22"]Jos on noin, sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Jättää lapsenhankinta kokonaan pois tai opetella hyväksymään se, että et voi mitenkään varmistaa lapsen vammattomuutta.
[/quote]
Voihan varmistaa. Sitä varten on abortti. Ei ole mitään järkeä tehdä vammaista lasta vain kitumaan. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä terveenä. Lapsella on oikeus olla terve ja kehittyä normaalisti.
Mielestäni pitäisi abortin lisäksi mahdollistaa myös vastasyntyneille eutanasian mahdollisuus mikäli syntyy todella vammaisena.
N26
[/quote]
Pitäisi ja pitäisi mutta kun sellaista ei ole eikä sellaista koskaan edes tule ainakaan kaikkien todella vammasistenkaan kohdalla.
Mikä muuten on todella vammainen?
Välirivittömyys johtuu mobiiliversiosta, hoi ylläpito!!